Luulotaudit

Sairastuin puolisen vuotta nivelreumaan. No sen jälkeen olenki omassa päässäni sairastanut kaikki mahdolliset taudit leukemiasta sydämen vajaatoimintaan. Terveyskeskuksessa ja verikokeissa onkin tullut juostua ihan kiitettävästi. Nyt olen vihdoin vähän rauhoittunut, enkä tulkitse jokaista mustelmaa, päänsärkyä ja suonenvetoa jonkin tappavan taudin oireeksi.

Luulen, että oman sairastumisen myötä vain iski yhtäkkiä, että hei sitähän oikeasti ihmiset sairastuu (olen vasta alle parikymppinen ja aina ollut terve, eli pidin itseäni täysin immuunina taudeille ja kuolemalle) ja siitä sitten hysteria alkoi. Ahdistavaa on minusta se, että jos jokin uusi oire ilmaantuu, en voi tietää johtuuko se reumasta, lääkkeistä, omasta keksinnöstäni vai onko jostain ihan muusta vaarattomasta jututsta, vaikka niskajännityksestä tms. Ja usein tuntuu vain yleisesti kuin joku olisi vialla, vaikken mitään tiettyä oiretta erottaisikaan. En myöskään ole saanut täysin varmaa diagnoosia vielä edes tästä reumasta, joten sekin on pelottanut, että jos se onkin väärä diagnoosi.

Kuulostaako kenestäkään tutulta? Eli onko sairastumisen jälkeen luulotaudit vaivanneet, ja onko vinkkejä miten päästä niistä eroon?
0182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


luulotautinen kirjoitti:

Sairastuin puolisen vuotta nivelreumaan. No sen jälkeen olenki omassa päässäni sairastanut kaikki mahdolliset taudit leukemiasta sydämen vajaatoimintaan. Terveyskeskuksessa ja verikokeissa onkin tullut juostua ihan kiitettävästi. Nyt olen vihdoin vähän rauhoittunut, enkä tulkitse jokaista mustelmaa, päänsärkyä ja suonenvetoa jonkin tappavan taudin oireeksi.

Luulen, että oman sairastumisen myötä vain iski yhtäkkiä, että hei sitähän oikeasti ihmiset sairastuu (olen vasta alle parikymppinen ja aina ollut terve, eli pidin itseäni täysin immuunina taudeille ja kuolemalle) ja siitä sitten hysteria alkoi. Ahdistavaa on minusta se, että jos jokin uusi oire ilmaantuu, en voi tietää johtuuko se reumasta, lääkkeistä, omasta keksinnöstäni vai onko jostain ihan muusta vaarattomasta jututsta, vaikka niskajännityksestä tms. Ja usein tuntuu vain yleisesti kuin joku olisi vialla, vaikken mitään tiettyä oiretta erottaisikaan. En myöskään ole saanut täysin varmaa diagnoosia vielä edes tästä reumasta, joten sekin on pelottanut, että jos se onkin väärä diagnoosi.

Kuulostaako kenestäkään tutulta? Eli onko sairastumisen jälkeen luulotaudit vaivanneet, ja onko vinkkejä miten päästä niistä eroon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu