Lopustako aloitin

Välillä on paha tapa lukea runoa aivan kuin se ei olisi kuvitteellista... Virkistävän rehellinen runo tältä kantilta ajateltuna. Monestihan rakastavaisten suusta kuulee, että rakastetaan jotakuta enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Tuollainen väitehän kuulostaa uskomattomalta ja mielettömältä, mutta se menee useimmiten todesta kuin häkä. Tämä toisenlainen totuus tuntuukin kumma kyllä vaikeammalta palalta niellä.

Ainakin tässä ollaan rehellisiä. Olen sitä mieltä, että tämä on tuhat kertaa parempi lähtökohta syvälliselle ihmissuhteelle kuin joku kevyt "haen kuunkin taivaalta"-heitto. Tästä voi poikia vaikka mitä.

että ihminen rakastuu usein sanoihin ja
erityisesti sanaan ' rakastan ' osaamatta
tehdä enää lopulta eroa siitä, mitä
rakkaus itse asiassa on.

Sanoisin tätä hyvinkin realistiseksi,
silti omalla tavallaan hyvinkin herkäksi
niin, että se on melkeinpä poimittava
luettujen rivien välistä.

Hieno - pidin.

Vaikka tiedän, että ennen aamun koittoa,
et enää ole ja hyväilyistäsi vain muisto,
en siirry pois sinusta.

Vaikka jätät minut taas yksin pimeään,
vain tähtiä kaukaisuudessa valokseni, Rakkaus
tuntuu minusta.

En minä edes mieti, oletko kylmä ja itsekäs,
Ajatteletko vain napaasi, jota koetan aina
katseellani tavoittaa.

Yössä sinä kuljet yksin ja välillä melkein kokonaan
häveliäästi piiloudut, toisinaan riisuudut paljaaksi,
se, kulttuurisi, minuun vaikuttaa...

ja siksi Sinua Rakastan..
Rakas kuu.

http://www.youtube.com/watch?v=Hl11PGC5IWA&feature=related

Kiitos Runostasi.

Täydelliseen Rakkauteen kyllästyisi,
ennen kuin se alkaisi.

Persoona tekee Rakkaudesta ristiriitaisen
kokemuksen ja ristiriita, se on taistelua
itsensä ja tunteiden kanssa.

Pelottavaa, todellista, mutta
aitoa Rakkautta.

Kirpeä ja raikkaan aito
Rakkausruno, missä sanoma,
kerronta on rivien välissä.

Hyvän Runon kokee lukiessaan, omien
tuntemustensa lävitse.

Tämä tekstisi sai kokemaan ja tuntemaan.

Eli todella hyvä Runosi ja ennen
muuta kiitollisen erilainen.

Voimia ja iloa aurinkoiseen syyspäivääsi.