Lääkärikeskus rahastaa turhasta - mihin voisi valittaa?

Terveyskeskuslääkäri totesi, että ongelmani on sellainen, että olisi parasta kääntyä alan erikoislääkärin puoleen. Sellainen on mm. läheisellä yksityisellä lääkäriasemalla.

Ensimmäinen käynti oli muuten asiallinen, mutta lääkäriä oli odotettava pitkään ja vielä uudelleen odotettava laboratoriokokeisiin. Odotusaikaa tuli yli kaksi tuntia.

Toinen käynti 2 viikkoa myöhemmin edellisellä kerralla sovitun mukaisesti:

- Olin aamun ensimäinen potilas mutta lääkäri tuli n. 15 min. myöhässä.
- Hän alkoi tutkia tietokoneruudulta edellisellä kerralla kirjoittamiaan muistiinpanoja. Pian hän totesi, että laboratoriotulokset eivät ole tulleet ja pyysi poistumaan odotustilaan, että hän selvittää missä ne viipyvät. Vastaanottoaikaa kului n. 5 minuttia.
- Lääkäri otti vastaan toisen potilaan.
- Puolen tunnin kuluttua hän pyysi minut uudelleen sisään.
Lääkäri: Laboratorionäytteet oli lähetetty Helsinkiin, vaikka ne olisi pitänyt lähettää Tampereelle. Vastauksia ei ole vielä tullut.
Potilas: Mikä teidän arvionne on, mistä sairaudesta tässä on kyse?
Lääkäri: En voi sanoa mitään koska laboratoriotulokset puuttuvat. Soitan teille viikon kuluttua.
Potilas: Tämä epätietoisuuden piina siis vain jatkuu.
Aikaa kului jälleen enintää 5 minuttia.

Koko käynti oli siis totaalisen turha. Lääkäri ei ollut etukäteen vaivautunut tarkistamaan onko laboratoriotulokset tulleet. Lääkärikeskus olisi voinut puhelinsoitolla peruuttaa koko käynnin. Seuraavanlainen lasku tästä kuitenkin tuli: Vastaanotto 45 min. ( todellisuudessa n. 5 5 min.) hinta 112 € lisäksi poliklinikkamaksu 11:50 €. Alennus 52 €. Sairasvakuutuskorvaus 23.40 €. Potilaan maksettavaksi jää 48.10 €.
Aikaa kyllä kului enemmänkin kuin 45 minuttia, mutta se oli odottelua. Vastaanotolla, joka osoittautui täysin turhaksi, kului enintään 10 min. Mistään laskusta tai siinä olevasta alennuksesta ei keskusteltu. Lasku vain iskettiin vastaanotossa kouraani.
Minun mielestäni tässä rahasttettiin sekä potilasta että Kelaa täysin turhasta. Mihin tästä voisi valittaa?
2248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

potilasasiamies on oltava jokaisessa paikassa- hän osannee neuvoa jos sinulla kysyttävää!

Äänestä

Asiasihan ei tullut autetuksi eikä syy ollut sinun, vaan nimenomaan ko. keskuksen. Jos ja kun toimistohenkilökunta ei voi päättää, on siellä johtaja sitä varten!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RAHASTETTU kirjoitti:

Terveyskeskuslääkäri totesi, että ongelmani on sellainen, että olisi parasta kääntyä alan erikoislääkärin puoleen. Sellainen on mm. läheisellä yksityisellä lääkäriasemalla.

Ensimmäinen käynti oli muuten asiallinen, mutta lääkäriä oli odotettava pitkään ja vielä uudelleen odotettava laboratoriokokeisiin. Odotusaikaa tuli yli kaksi tuntia.

Toinen käynti 2 viikkoa myöhemmin edellisellä kerralla sovitun mukaisesti:

- Olin aamun ensimäinen potilas mutta lääkäri tuli n. 15 min. myöhässä.
- Hän alkoi tutkia tietokoneruudulta edellisellä kerralla kirjoittamiaan muistiinpanoja. Pian hän totesi, että laboratoriotulokset eivät ole tulleet ja pyysi poistumaan odotustilaan, että hän selvittää missä ne viipyvät. Vastaanottoaikaa kului n. 5 minuttia.
- Lääkäri otti vastaan toisen potilaan.
- Puolen tunnin kuluttua hän pyysi minut uudelleen sisään.
Lääkäri: Laboratorionäytteet oli lähetetty Helsinkiin, vaikka ne olisi pitänyt lähettää Tampereelle. Vastauksia ei ole vielä tullut.
Potilas: Mikä teidän arvionne on, mistä sairaudesta tässä on kyse?
Lääkäri: En voi sanoa mitään koska laboratoriotulokset puuttuvat. Soitan teille viikon kuluttua.
Potilas: Tämä epätietoisuuden piina siis vain jatkuu.
Aikaa kului jälleen enintää 5 minuttia.

Koko käynti oli siis totaalisen turha. Lääkäri ei ollut etukäteen vaivautunut tarkistamaan onko laboratoriotulokset tulleet. Lääkärikeskus olisi voinut puhelinsoitolla peruuttaa koko käynnin. Seuraavanlainen lasku tästä kuitenkin tuli: Vastaanotto 45 min. ( todellisuudessa n. 5 5 min.) hinta 112 € lisäksi poliklinikkamaksu 11:50 €. Alennus 52 €. Sairasvakuutuskorvaus 23.40 €. Potilaan maksettavaksi jää 48.10 €.
Aikaa kyllä kului enemmänkin kuin 45 minuttia, mutta se oli odottelua. Vastaanotolla, joka osoittautui täysin turhaksi, kului enintään 10 min. Mistään laskusta tai siinä olevasta alennuksesta ei keskusteltu. Lasku vain iskettiin vastaanotossa kouraani.
Minun mielestäni tässä rahasttettiin sekä potilasta että Kelaa täysin turhasta. Mihin tästä voisi valittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu