Minulla on kaksi kissaa 5 ja 7 v. ikäiisa poikakissoja. umpikin on leikattu ja samalla kertaa tehtiin rokotukset ym. Sen jälkeen eivät ole eläin lääkäriä nähneetkään. Olen sanonut kyllä äidille että pitäisi käyttää, mutta se sanoo että kun niillä on kaikki hyvin ei tartte. Onko näin?
Toinen asia on että kun isäni (asuu muualla) on ottanut paripäivää sitten tyttö kissanpennun ja pihinä ihmisenä ei aio tehdä sen eteen mitään kallista. (kalliina hän pitää jopa kissanhiekkaa) Aluksi sasnoi ettei osta kissanruokaa ollenkaa, että kaloja ja hiiriä sillä on, mutta puhuin järkeä sille ja nyt on ruokaa. Kysymys on se että TARVITSEEKO KISSA VÄLTTÄMÄTTÄ LÄÄKÄRIN KÄYNTIÄ, ELI ROKOTUKSIA? Kyseessä on tuleva ulkokissa. Aluksi haluttiin poikaa, mutta kun ei ollut enää yhtään jäljellä... niin kohta voi olla pentuja tulossa, sille asialle ei enää voimitään tehdä kun leikkaukseen ei hän suostu, kun on kallista. Lukisiko vaikka vahingossa joku eläinlääkäri tämän mun viestin ja vastaisi...
Toinen asia on että kun isäni (asuu muualla) on ottanut paripäivää sitten tyttö kissanpennun ja pihinä ihmisenä ei aio tehdä sen eteen mitään kallista. (kalliina hän pitää jopa kissanhiekkaa) Aluksi sasnoi ettei osta kissanruokaa ollenkaa, että kaloja ja hiiriä sillä on, mutta puhuin järkeä sille ja nyt on ruokaa. Kysymys on se että TARVITSEEKO KISSA VÄLTTÄMÄTTÄ LÄÄKÄRIN KÄYNTIÄ, ELI ROKOTUKSIA? Kyseessä on tuleva ulkokissa. Aluksi haluttiin poikaa, mutta kun ei ollut enää yhtään jäljellä... niin kohta voi olla pentuja tulossa, sille asialle ei enää voimitään tehdä kun leikkaukseen ei hän suostu, kun on kallista. Lukisiko vaikka vahingossa joku eläinlääkäri tämän mun viestin ja vastaisi...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tämä tieto löytyy lääkäriaseman sivuilta:
" KISSAT
Kissanpennut rokotetaan ensimmäisen kerran n. 12 viikon ikäisinä. Jos kissaemolla on voimassa oleva rokotesuoja, sen pennut saavat ensimmäisillä elinviikoillaan tarvitsemansa vasta-aineet emoltaan. Vain terve, sisäloisista vapaa kissa pystyy muodostamaan tehokkaasti vasta-aineita, sekä välttämään mahdolliset sivuvaikutukset rokottamisesta. Kissoille yleisesti käytettävät ns. kolmois- ja nelosrokote antavat suojan kissaruttoa, flunssaviruksia ja klamydiaa vastaan. Tehosterokote annetaan 4 viikon päästä ja tämän jälkeen vuosittain. Raivotautirokote annetaan ensimmäisen kerran kissan tullessa tehosterokotteelle n. 16 viikon ikäisenä. Raivotautirokotekin toistetaan ensin vuoden kuluttua ja sitten kahden vuoden välein. Vaikka kissasi olisi talouden ainut kissa ja sisäkissa, kannattaa rokote silti antaa ainakin kissaruttoa vastaan. Kengissäsi voi kulkeutua tauteja sisälle vaikka kissasi ei ulkomaailman kanssa olisikaan tekemisissä.
Jos käyt kissasi kanssa näyttelyissä, se on ajoittain kissahoitoloissa tai taloudessanne on useampia kissoja, noudata silloin laajempaa rokotusohjelmaa. "
http://www.koirakissaklinikka.fi/Default.aspx?id=350602
Omat kissani rokotan tämän mukaisesti. Kissat ovat sisäkissoja, jotka ulkoilevat vain valvotusti valaissa. Ulkoilu on kesäaikana lähes päivittäistä, kylmemmillä keleillä ei pihalle meno kiinnosta.
Pitäisi ainkin omat sisä kissani rokottaan pian. Mutta tuo isäni uusi tulokas huolettaa. Isä on aina kuitenkin ollut eläinrakas, mutta kuten miehen yleensäkin aika välinpitämättömiä. Hän ei aio laittaa sitä pihalle ennekuin on normi. kissan mitoissa. Mutta sen jälkeen varmaankin, olen sitä vastaan koska maalla on kaikennäköoista vaaraa. Sitä että onko emolla rokotetta en tiedä, se on ainakin itsekin vasta reilu vuoden ikäinen eli voimassa on jos on ollenkaan. Tarvitseeko pentu välttämättä pennun ruokaa? Käypikö normaali aikuisen ruoka?? KIITTI!!!
eihän ihmislastakaan ole pakko rokottaa!
penturuoassa on kaikki aineet sopivissa mitoissa että kasvu on tervettä, jten kyllä sietä suositellaan. pentu kasvaa kyllä vaikka saisi aikuisenkin ruokaa, mutta ei oikeaoppisesti.
inhottaa ihmiset jotka ottraa kissa, mutta ei olla valmiita sitten laittamaan rahaa. jokaiseen lemmikkiin menee rahaa, halusi tai ei. leikkaus on hintava, mutta se ei tarvitse tehdä kuin kerran.
Sen että 5 kpl kissan pentuja tapetaan vai sen että ne saavat kodin, ehkä vähän semmoiselta ihmiseltä johon ei välttämättä voisi yhdistää kissan tuomia kustannuksia, mutta silti on eläinrakas? Isäni kyllä on kissaihminen, mutta se nuukuus on ihan vanhemmilta peritty. Ja kuten miehet yleensä aluksi pitää haukkua asia maastataivaaseen ja sit kumminkin suostuu. Aluksi VITSAILI ruokkivansa kissan grillimakkaroilla ja norjanseikeitolla, mutta selitin asian ja nyt on purkki poikineen kissanruokaa. Kissan leikkaamiseen ei varmasti suostu ihminen joka ei osta edes vessapaperia vaan sahaa kahtia talouspaperirullat jotka sisko on sille ostanut. Kissan hiekkaa ei myöskään maalla asuva nuukuuden kuningas osta. Lasten hiekka kasata kuulemma saa ihan ilman, no ootetaan talveen ja katotaan tuleeko pakko eteen...
Niitä viittä kappaletta VAHINKOkissanpentuja ei olisi edes tullut jos emo kissan omistaja ei olisi ollut niin pihi ja jättänyt kissansa leikkauttamatta. Ihmiset, kuinka eläinrakkaat tahansa, eivät saisi ottaa kissaa jos eivät aio käyttää siihen rahaa. Rahaa nimittäin kuluu väkisinkin.
Mitäs jos kissa, jonka isäsi nuukuuden puuskissaan on jättänyt leikkauttamatta pyöräyttääkin pennut? Pennuista tulee paljon enemmän vaivaa ja kuluja kuin yhdestä eläinlääkärikäynnistä ja leikkauttamisesta.
Suosittelen myös rokotuksia etenkin ulkona liikkuvalle kissalle, halpaa kun ottaa huomioon, että voi pelastaa kissan hengen.
sitä että laitetaanko kissaa edes koskaan pihalle, ei ole kunnolla edes päätetty ja voisihan sen niinkin tehdä että opettaa valjaisiin ja käyttää niissä pihalla. Voisi tulla aika lyhyt ilo siitä kissasta kun on maalla kaikennäköstä vaaraa.
HUOM!
Tämä saattaa kuulostaa siltä että kissanpentu olisi otettu vain sen takia että olisi ollut pakko, mutta minä luuleen että isäni on aina halunnut kissaa. Niin paljon se minun kissoistani tykkäsi myös. Ja tämä EI OLE ISÄNI ENSIMMÄINEN KISSA! hänellä oli aikaisemmin paljonkin kissoja ja ihan hyvin ne se hoiti, vaikkei rokotuksia ym. ollutkaan. Kissa on ollut vasta niin vähän aikaa, ettei ole isä oikein kerinnyt miettiä kissalle jatko suunnitelmia. Kun eihän ulospäästöä, leikkausta ym. voi vielä edes tehdä. Miettimisaikaa on ja varmasti hän tulee hyvään tulokseen!
Itse rokote ei maksa kymppiäkään. Kokonaiskustannus riippuu paljon siitä, missä rokote annetaan. Eläinlääkäriasemilla hinta voi olla useita kymppejä, mutta kunnallisella eläinlääkärillä paljon halvempi.
Jos sulla on useampi kisu yhtäaikaa rokotettavaksi ei hintaa tulee paljoakaan myöskään eläinlääkäriasemalla eläintäkohden, lääkäri- ja toimistomaksu menee vaan kerran. Yhden kissan rokotus maksaa, ehkä 50 euroa, mutta kaksi kissaa vaan 60 euroa, jne..
Eli otapas isän kisu kainaloon ja vie rokotettavaksi.