Räkätauti kuukausittain

Tässä on viime aikoina ollut niin, että jonkinlainen räkätauti on iskenyt minuun kuukauden välein (heinäkuun lopulta lähtien). Esimerkiksi talvella sairastelin myös usein, mutta kun lisäsin hygieniaa (mm. käsien peseminen aina kun mahdollista) ja hedelmien/vihannesten syönti, pääsin vaivoista eroon. Nyt siitä huolimatta on tällainen kierre iskemässä.

Olen yrittänyt miettiä mahdollisia syitä. Viime aikoina liikuntamääräni on kasvanut, esim. jääkiekkoa/kaukalopalloa käyn n. 4 kertaa pelaamassa viikon aikana. Tämän lisäksi harrastan 3-4 kertaa viikossa punttisalilla käymistä ja vielä pyöräilyä lenkkeilyä. Onko mahdollisesti lisääntynyt liikuntmäärä saanut aikaan ylirasituksen, jolloin kehon vastustuskyky on heikentynyt? Voisiko joitain muita syitä olla sairasteluun? Mainittakoon vielä, että tupakanpoltto on vähentynyt päivittäisestä polttamisesta pariin kertaan viikossa.

5

401

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • D325OH

      D on tärkein vastustuskyvyn parantamisessa.150µg päivässä,niin kyllä kunto kohenee.Öljypohjaiset imeytyvät paremmin.

      • tuimas

        Kaikki vitamiinit ovat tärkeitä terveydelle, ja hedelmät esim. isot mehukkaat mandariinit!!!


    • röhä

      Uskoisin että liikunnasta vastustuskyky pitäis parantuu. Mutta voisko olla allergista flunssaa? Itsellä on kaiken maailman pölyistä. Tai jos on, jossain tilassa altistunut homeelle. Itselläni on jotain flunssaa ollut lähemmäs kolme kuukautta jatkuvasti, eikä loppua näy. Eikä siitepölynkää pitäis enää vaivata. Joten kyllähän tuo hieman on alkanut kummastuttaa.

    • Mannariini kyykyssä

      Moi,

      Tästä on aikaa suunnilleen 3vikkoa kk kun minulla flunssa kesti 3viikkoa. No nyt sitten alkoikin tässä alkuviikolla nenä hieman vuotamaan. Voi vee, että veetuttaa kun nenän alus on ihan punainen, koska olen niistänyt koko päivän, vaikka ihan vähän limaa tulee.

      Joo, kausiflunssani on joka vuosi, joka alkaa yleensä syyskuun lopussa ja jatkunee joko lokakuun loppupuolelle tai jopa joululuhun asti. Vitamiinella ei ole mitään tekemistä mun kausiflunssaan.

      Äh, väsyttää niin että järki seisoo. Hyvää Yötä ! jne.

      • Mannaryyni kyykyssä

        Siis tästä on aikaa suunnilleen 3 viikkoa kun kausiflunssa kesti minulla 3 viikkoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe