En jaksa uskoa Jumalaan!

"Tuomas"

Luin iltarukouksen ja päätin, se saa olla viimeinen. Miksi? Rukouksen jälkeen aloin ajattelemaan kaikenlaisia kummallisuuksia, elikkä järki voitti uskon.

Näin minä ajattelin: Ei voi olla sellaista Jumalaa, joka voisi seurata 6000.n miljoonan elämää samanaikaisesti.
Johan hänen korvansa olisivat yhtä puuroa yrittäessään saada selvää miljoonien ihmisten samanaikaisista huokauksista tuhansilla eri kielillä
Itse asiassa ajatus tuli mieleeni viime suviseurakentällä, kun yritin kuunnella kaijuttimien pauhun loputtua tuhansien ihmisten yhtäaikaista keskustelua. Jokainenhan tietää, että se on yhtä puuroa, josta ei saa mitään selvää. Suviseurakenttä on pieni vertauskuva koko maailmaa vahtivasta Jumalasta, joka ehtii tarkkailla miljoonien ihmisten teot ja ajatuksetkin yhtäaikaa.
Siinä ei riittäisi enää nerokkaimmankaan tietokoneen kapasiteetti taltioimaan muistiin maailman kaikkien ihmisten tekosia ja tekemättä jättämisiä.

Sinä joka rukoilet, ajattelet varemaan, että Jumala vahtii ja seuraa vain sinua.
Voisin jotenkin ymmärtää tämän vahtimisen, jos kysymyksessä olisi pieni joukko, mutta kun vahdittavia on tuhansia miljoonia.
Jos nämä taivaalliset tilikirjat präntätään musteella, niin johan siinä on suuremmallekkin apujoukolle täysi työ ja itse asiassa mahdottomuus kirjata päivän tapahtumia talteen.
Huvittavalta tuntuva ajatus, eikö vaan. Raamatussa kyllä puhutaan kirjoista ja niiden avaamisesta, mutta johan viimeisen tuomionkin pitäisi kestää valovuosia, ennekuin jokaisen asiat on tutkivan tuomarin edessä käyty läpi. Ilm. kirjassa kyllä puhutaan tutkivasta tuomiosta, jonka käyminen kestää peräti tuhat vuotta.

Mutta jokohan taivaassa olisi siirrytty tietokoneaikaan, vaan luottaako Jumala omaan muistiinsa. Ilmeisesti ei luota, koskapa tarvitaan tuomion kirjoja. Kuitenkin näitä kirjoja joudutaan uudistamaan joka hetki, koskapa parannustakin aina välillä tehdään ja kaikki entiset rötökset pitää käydä kumilla suttaamassa pois.

Saarnoista olen oppinut senverran, ettei uskovaisilla edes ole siellä taivaassa mitään tilikirjoja, koska heille ei lueta synniksi mitään niin kauan kun pysyvät uskovaisten kirjoissa, elikkä Jumalan lapsina Jumalan valtakunnassa.
Mutta voihan se olla niinkin, että meille ihmisille on jo syntymästä lähtien kätketty tuonne aivoihin semmoinen tietokone, joka välittää tekosemme ja ajatuksemme suoraan suureen taivaalliseen tietokoneeseen, jota seurataan siellä tiiviisti.
Näin se kyllä tuntuukin helpommalta uskoa, kuin että ulkopuolinen tarkkailija taltioisi ja ehtisi seurata tuhansia miljoonia ihmisiä yhtä aikaa.
Kun puhutaan taivaasta, luomme katseemme yläilmoihin. Missä siellä sellainen paikka on, tätä eivät saarnamiehet ole milloinkaan edes yrittäneet selittää.

Jos Jeesus nousi taivaaseen ja on menossa valmistamaan meille sijaa, niin minne asti hän oikein on matkalla ja millä nopeudella?
Jos hän liitelee tuulen nopeudella, niin ei hän ole ehtinyt vielä pitkällekkään näinä kahtena tuhantena vuotena. Näin ollen saamme odotella häntä palaavaksi vielä tuhansia vuosia, jos taivaallinen asuinpaikka olisi vaikkapa orionin tähtikuviossa.

Vaikka näin ajattelen, silti käyn seuroissa, mutta eikö ole lupa joskus antaa vähän ajatusten lentää.

15

399

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • julmuuksineen, valheineen ja valheoppeineen on tehokas ase saatanan kädessä erottamaan ihmisen Jumalasta ja Jumalan rakkaudesta.

      Et ole ainoa vl-herätysliikkeen synnyttämä ateisti.

      • Haaste Melperille

        Pystytkös sinä sitten selittämään aloittajan ajatuksia yhtään paremmin ja miten?


    • Allikaattorix

      ja esimerkiksi tiedonvälitys telepatian avulla ei tarvitse kirjoja, paperia eikä edes tietokonetta. Ymmärryksesi ja tietosi ovat ameeban asteella Jumalan kannalta. Tyydy siihen ja yritä uskoa, se on ainoa mahdollisuutesi. Tuollainen pohdiskelu ei johda mihinkään muuhun kuin ojasta allikkoon.

    • ovat epäilevän Tuomaan ajatuksia - ja osittaista rienaamista.

      Jumalan ajatukset, kyvyt ja teot ovat suurempia kuin mitä sinun pienet aivosi pystyvät tajuamaan.

    • Verkosto

      Kyllä uskovaisellakin voi olla epäuskon hetkiä. Ja ajatus saa lentää... Olemmehan ihmisiä ...
      Tämä oli hieno ja hauska juttu. Meistä se sopisi julkaistavaksi Omat polut -blogissa. Olisitko ystävällinen ja vinkkaisit meille sähköpostilla: [email protected].

      • "Tuomas"

        Tämän voitte julkaista ilman muuta, ei siihen minun henkilötietojani tarvita. Mutta olen vanhoillislestadiolaista uskoa harjoittanut


      • Verkosto
        "Tuomas" kirjoitti:

        Tämän voitte julkaista ilman muuta, ei siihen minun henkilötietojani tarvita. Mutta olen vanhoillislestadiolaista uskoa harjoittanut

        Siellä on sekä edelleen uskovaisten että ulosjuosseiden kirjoituksia.
        Kiitos, laitetaan.


      • Verkosto
        "Tuomas" kirjoitti:

        Tämän voitte julkaista ilman muuta, ei siihen minun henkilötietojani tarvita. Mutta olen vanhoillislestadiolaista uskoa harjoittanut

        Niin minäkin. - No niin, siellä on. Sä kirjoitat sujuvasti ja sopivan rennosti. Hyvä ote. Jos sinulle tulee uusia aiheita mieleen, ne ovat tervetulleita. Läheltä meiliä. Öitä!


      • Verkosto
        Verkosto kirjoitti:

        Niin minäkin. - No niin, siellä on. Sä kirjoitat sujuvasti ja sopivan rennosti. Hyvä ote. Jos sinulle tulee uusia aiheita mieleen, ne ovat tervetulleita. Läheltä meiliä. Öitä!

        http://freepathways.wordpress.com/2009/09/17/tuomas/


      • "Tuomas"

    • Väsähtänyt

      juuri sitä josta Päivämies kirjoitti vähän aikaa sitten. Että joillekin riittävät ulkonaiset vl-muodot. Käy seuroissa ja hoitaa talkoovuoronsa. Eikö se riitä...

    • Ihmiset mittaavat helposti toisia ihmisiä ja Jumalaa oman mittapuunsa mukaan. Tämä mittatikku on kuitenkin väärä, vaikka se on silti ainoa joka on. Ellei sitten kykene abstraktiin ajatteluun ja hyväksy että lähtökohta on jo heti kättelyssä eri.

      >> Mutta jokohan taivaassa olisi siirrytty tietokoneaikaan, vaan luottaako Jumala omaan muistiinsa. Ilmeisesti ei luota, koskapa tarvitaan tuomion kirjoja.

      • Näin on marjat

        Niin, ihminen vaan on itse niin rajoittunut että rajaa Jumalankin oman ajatuspiirinsä vangiksi!
        Taisi avaajalle käydä niin...


    • weha_

      Miksi tiedetään taivaan iloista ja ihanuudsta mutta ei tiedetä missä se on.
      Ihmisiä on huijattu ja isosti tässä taivas / helvetti tarinalla

      • uskomisen asia. Koitko uskovaisena ikinä, "rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä"? Tunsitko, että Kristus on sinussa? Oliko sinun hyvä olla?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5510
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3527
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1652
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1624
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      77
      1087
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1078
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe