Onko tosiaan niin että Kylähullu-kirppis on rosvojen paikka? Oli minullakin paikka siellä ja mitä tapahtui? Useita tavaroita hävisi! Suurin osa näistä tavaroista oli jotenkin mystiikkaan liittyviä,mitä se meille kertoo? Mietin että täytyy ihmisen olla tosi köyhä kun tarvitsee varastaa muutaman euron tavaroita.Jutusteltuani muutamien ihmisten kanssa asiasta,totesin että tavaroiden häviäminen on tosi yleistä.Kannattaisikohan panostaa valvontaan? Tästälähin en vie "ylijäämäroiniani" kirpputorille vaan roskiin,säästyy monelta hommalta ja kustannukselta!
Kirppisasiaa
mielummin roskiin
9354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kouvola on aina tunnettu rikollisuudestaan ja köyhyydestään,mutta ihmettelen suuresti kuinka ,joku lajitoverimme voi olla todella niin köyhä että syyllistyy muutaman euron varkauteen.
Minusta ei voi olla ihmettelemättä kuinka ihminen voi pilata maineensa näin vähäisen asian johjosta.Onko se,
välinpitämättömyyttä vai harkitsematonta tyhmyyttä mitä esiintyy huomattava määrä Suur Kouvolalaisissa ihmisissä.
Tapaushan on vähämerkityksellisesti pieni jos ajatellaan varastetun omaisuuden määrää noin 7 euroa mutta, periaatteellisuuden huomioonottaen rikos on todella hirvittävä.Onkoha kysymys luovasta köyhyydestä vai työttömyys päivärahojen loppumisesta vai sosiaalitoimen valinpitämättömyydestä jakaessaan aikoja tälläisenä työttömyyden aikana .
Kehottaisin Kylä-Hullu kirpputoria satsaamaan enemmän valvontaan kuin kulujen minimointiin,näin säästysi pöytäasiakkaiden turhat hävikit.
Minusta se ei ole liikaa vaadittu kirpputorin omistajalta koska kyllä hän saa riittävästi rahaa kuitenkin vaikka valvonta olisi tehokkaampaa.Jos tämä meno jatkuu niin voi tulla asiakas kato niikuin joku vuosi sitten tuli Valkealan rotille.
Toivoisin että, omistaja tekisi asian johdosta jotakin radikaalia.
soita poliisille.
Kouvolassa osataan vastata asiallisesti kirjoituksiin ,mutta ei ,ei ole järjen hiventäkään vastauksissa.Taitaa mennä rasistisiin viattomien romaanipoikien haukkumisiin ,,en ymmärrä ?
Nythän kyse oli kirpputorilta varastamisesta ,ei poliisin eikä romaanien halventamisesta.On todella hämmetävää että joku viitsiikin nähdä vaivaa , saadakseen aikaiseksi pöhelöiden suustaan päästämiä tekstejä.
Onko Kouvolassa henkinen taso alempana kuin Suomessa sillä, kuuluuhan Kouvola vielä Neuvostoliittoon ainakin rikostilastojen valossa mitattuna.
Eikö Kylä Hullun omistajilla ole antaa kommentia asiasta ,luulisi että asia koskee heitäkin.Meillä kyllä ylijääneet tavarat heitetään tästälähtien roskiin näin on viisaampi ,ei ainakaan yllytä rikollisuuteen.
Asia on niin että useasti siellä käydessäni hälytiportit soivat eivätkä työntekijät tee mitään. Sen piikkiin vaan että niin ne aina huutaa ilman syytä. Minulta myös hävisi paljon tavaraa, siellä ollessani myymässä. Kyllä vatutti. En mene enää koskaan sinne myymään.
Pöytäpaikkamaksuhan tulee paikan pitäjälle joka tapauksessa kävi tavaroille niin tai näin. Myyt tai nuolet näppejäsi. Sama pöytiä vuokraavalle. Hyvä bisnes paitsi tavaroiden myyjille. Pöytiä tuhka tiheässä ja sotkuinen vaikutelma kaikkiaan. Soppia ja kulmia joihin ei näe mistään.
sinä uhkailet ja koitat haukkua. ei se haukku haavaa tee, jos ei vihanen koira pure. tuonkaltaiset naputtaa vain entistä kovemmin näppäimistöä, kun jotain tapahtuu, eikä mitään muuta. jospa menisit itseesi ja suvaitset ihmisiä ensin.
kävi just niin että olin menossa kylähulluun ja samalla kun astuin portista sisään, joku toinen astui ulos ja portit alko huutamaa ni eikös myyjät tuijottanukki mua eikä häntä kuka oli poistumassa..jouduin tokaisemaan että en voinu varastaa kun tulin just sisään..likainen kirppis.
olet säälittävä ressukka. tule ko. henkilölle sanomaan jos on asiaa. älä täällä valehtele ja jauha paskaa. pekka on valkoisempi kuin sinä ja täysin osaton hallusinaatioihisin.... hakeudu hoitoon tai ilmoittaudu minulle. saat apua. t. mamma
romanit ovat ihan mukavia ihmisiä. en ymmärrä miten liittyvät kirpputoreihin yms.... outoja kirjoituksia täällä