Hei,
Ajattelin kysellä onko minulla kohtalotovereita.
Tunnen olevani aika yksin tämän asian kanssa.
Neurologin diagnoosi on, että raskaxusajan hormoonit laukaisivat auraoireisen migreeni, joka jäi
päälle ja niskojen jumiutuneisuus pitää sitä yllä.
Minulla siis tulee auraoireet (valojen ympärille kehät, sateenkaaren väreillä ja kaikki sumenee, mutta näkö ei mene kokonaan), mutta epätyypillistä asiassa on että auraoireet eivät häviä. Ainoa keino, jonka olen löytänyt on nukahtaminen. Minulle ei aina, useinkaan, edes tule pääkipua. Näköhäiriö invalidisoi minut. Turhauttaa.
Keskimääräisesti kohtauksia tulee 5-6/kk. Välillä on hyviä kausia ja sitten taas huonoja. Kerran oli 8 päivän putki =(
Estolääkkeitä olen kokeillut, mutta ei mitään apua. Kohtauslääkkeet on tarkoitettu pääkipuun, joten en ole apua saanut niistäkään.
Hieronnalla ollaan yritetty laukaista niskojen jumia ja nyt olen käynyt akupunktiossa. Akupunktio on joka kerta laukaissut pahan kohtauksen.
Pään magneettikuvaan olen menossa ensi kuussa. Silmälääkärissä todettiin kaiken olevan kunnossa.
Onko minulla kohtalotovereita?
Aurallinen "migreeni"
22
8355
Vastaukset
- annib
minulle palasi raskauden jälkeen aurallinen migreeni. viimeksi lapsuudessa olin siis migreenistä kärsinyt, ilman auraa tosin. itselläni aura menee ohi ajoissa otetulla särkylääkkeellä eikä särkyäkään silloin tule. en siis varsinaisesti ole kohtalotoveri. paljon voimia sinulle, toivottavasti apu löytyy pian!
- Madame_Migreeni
Aura on sinänsä tavallinen migreeni-ilmiö, sitä on muodossa tai toisessa neljänneksellä migreeniä sairastavista - migreeni ilman auraa on kuitenkin paljon tavallisempi ilmiö. Auraa ilman särkyä on myös monella. Sen sijaan ei ole tavallista, että aura ”jää päälle”. On hyvä, että olet neurologin hoidossa.
- k
Itselläni on myös aurallinen migreeni. Ala-asteelta n. yläasteen loppuun oli kohtauksia useampia kuukaudessa. Sitten oli noin 10 vuoden tauko ja nyt migreenit ovat alkaneet uudestaan. Lääkkeistä en saa apua, kohtaus menee ainoastaan ohi nukahtamalla. Toivottavasti löydät apua!
- Migreenipotilas
Hei,
Sairastin teininä joka ikinen sunnuntaina tai lauantaina aurallisen migreenin, joskun myös arkenakin.
Ensin silmiin tuli sahalaita vasemmalle puollelle ja samaan aikaan näkökenttä meni harmaaksi, niin etten nähnyt kuin pienestä reiästä eteenpäin. Tuota kesti muutamia minutteja kunnes ne oireet häipyi ja tilalle tuli karsee migreeni.
Aikuisemmaksi tultua sainkin aurattoman migreenin joka kesti yleensä aina 3-7 päivää ilman sahalaitoja ja näkökentän harmaantumista. Nyt on saatu migreeni kuriin kun syy löytyi; stressi.
Nykyään saan migreenin vain mensujen aikaan, migreeni kestää korkeintaan 3 päivää.
Toki välillä kun niska-hartia jumittaa niin saan kunnon pääsäryn joka muistuttaa migreeniä.
Aikoinani Neurologilla kävin ja hän antoi ilmaiseksi monia lääkkeitä mitä testasin(tietty erikseen eri aikaan). Ei niistä ollut mitään apua, kun tosissaan minulla oli liikaa stressiä. - kipuilija
alkanut nyt vanhempana päänsärkykohtauksia, tai siis paha olo ja päätä särkee, mutta ei ole vielä tarvinnut oksentaa. Nyt alkanut eilen ja tänään meni osa näkökenttää vasemmasta silmästä sumuun, ja näin siinä sellaisen auramaisen kuvion. En ole vielä käynyt lääkärissaä kun tämä kohtaus on tullut vasta jotain 4 kertaa, mutta liittyykö jotenkin hormooneihin, ainakin kuukautisten lähellä tulee. Olen 51 v, ja nuorempana ei ole ollut tällaista. mikähän lääkitys lie paras, tavallinen burana? Hartiat on kyllä melko jumissa kanssa, voisiko sitten liittyä tähän...
- Madame_Migreeni
Hartiat ja hormonit, monenlainen vaikuttaa migreeniin. Kuukautiset voivat laukaista migreenin, kipupäivät sijoittuvat silloin jaksolle pari päivää ennen kuukautisten alkua - pari päivää alusta. Paras lääkitys on sellainen, jolla saa päänsäryn katkeamaan, olipa se sitten tavallinen itse apteekista ostettava tulehduskipulääke tai lääkärin reseptillä haettava täsmälääke. Pidä huolta, että tulehduskipulääkkeen annos on tarpeeksi iso, mainitsemaasi lääkettä ainakin 800 mg kerralla ja heti kun huomaat kivun alkavan.
Oletpa onnellinen, jos kuukautismigreenit alkavat ilmoittaa tulostaan iässä, jolloin niistä ei enää ole kovin monta vuotta haittaa. Suomalaisen migreeniprofiilitutkimuksen mukaan naisilla migreenit pitenevät ja kovenevat vanhemmiten, yhtenä syynä pidetään sitä, että vajaasti hoidetut kuukautismigreenit herkistävät vuosien kuluessa kipujärjestelmää. Siitä voi sitten olla seurauksena vanhemmiten muutenkin kivuliaisuutta. - ap.
Madame_Migreeni kirjoitti:
Hartiat ja hormonit, monenlainen vaikuttaa migreeniin. Kuukautiset voivat laukaista migreenin, kipupäivät sijoittuvat silloin jaksolle pari päivää ennen kuukautisten alkua - pari päivää alusta. Paras lääkitys on sellainen, jolla saa päänsäryn katkeamaan, olipa se sitten tavallinen itse apteekista ostettava tulehduskipulääke tai lääkärin reseptillä haettava täsmälääke. Pidä huolta, että tulehduskipulääkkeen annos on tarpeeksi iso, mainitsemaasi lääkettä ainakin 800 mg kerralla ja heti kun huomaat kivun alkavan.
Oletpa onnellinen, jos kuukautismigreenit alkavat ilmoittaa tulostaan iässä, jolloin niistä ei enää ole kovin monta vuotta haittaa. Suomalaisen migreeniprofiilitutkimuksen mukaan naisilla migreenit pitenevät ja kovenevat vanhemmiten, yhtenä syynä pidetään sitä, että vajaasti hoidetut kuukautismigreenit herkistävät vuosien kuluessa kipujärjestelmää. Siitä voi sitten olla seurauksena vanhemmiten muutenkin kivuliaisuutta.Onpa ihana kuulla, että en ole yksin.
Vaikka en kyllä toivoisi kellekään tätä, sen verran kamalaa...
Itse olen 28-vuotias ja todellakin tämä alkoi muutama vuosi sitten.
Minulla on niskat hyvin jumissa ja uskon, että se on yksi syy. Itse en koe, että
olisin mitenkään erityisen stressaantunut, MUTTA olen hyvin pohtiva, ajatteleva persoona, joka
saattaa välillä kantaa usean ihmisen taakat. Uskon siis, että minulla vaikuttaa oma psyykkinen puoli tuohon.
Itse olen vaan miettinyt, et onko tämä migreeniä..kaikessa lukee ja neurologigin ihmetteli asiaa, siis että näköhäiriö kestää todellakin enemmän kuin 60min...se ei lähde pois ennen kuin nukahdan..lepääminen ei auta.
Itse otan panadol fortea, joka pääkipuun joskus auttaa, joskus ei. Niskoihin olen laittanut voltarea ja mobilattia. Neurologi sanoi, että tähän auralliseen migreeniin on olemassa yksi estolääke. Itse en halunnut sitä, koska yritämme toista lasta. Muutenkin nuo estolääkkeet ovat niin myrkkyjä, että yritän sinnitellä niin kauan, kun en kertakaikkiaan enää jaksa. Taidan vaan rueta käymään kerran viikossa hierojalla ja kattoo josko alkais helpottaa...
Jaksamista kaikille* - willtheyseethelight?
ap. kirjoitti:
Onpa ihana kuulla, että en ole yksin.

Jaksamista kaikille*Itse olen 26v ja mulla alkoivat auralliset ja erittäin pahat migreenikohtaukset jo alle 10-vuotiaana..
Kesäisin mua vaivaavat lähes JATKUVAT näköhäiriöt, joihin AUTTOI lopulta n v.2004 sellainen lääke kuin Propral 40mg! (Tarkoitettu alunperin esim.rytmihäiriöiden hoitoon) Kun aamuin ja illoin ottaa niin silloin tietää, että näköoireet ja niistä toisinaan laukeava migreeni pysyvät poissa! Eikä tosiaan mikään myrkky! En ole mikään lääketehtailijan edustaja joka yrittää naruttaa porukkaa, tämä nyt vaan tosiaan toimii kohdallani, ja on toiminut muillakin. Kokeile siis! Tai sitten 80mg jos tuo ei riitä.. - Mikreenipotilas
willtheyseethelight? kirjoitti:
Itse olen 26v ja mulla alkoivat auralliset ja erittäin pahat migreenikohtaukset jo alle 10-vuotiaana..
Kesäisin mua vaivaavat lähes JATKUVAT näköhäiriöt, joihin AUTTOI lopulta n v.2004 sellainen lääke kuin Propral 40mg! (Tarkoitettu alunperin esim.rytmihäiriöiden hoitoon) Kun aamuin ja illoin ottaa niin silloin tietää, että näköoireet ja niistä toisinaan laukeava migreeni pysyvät poissa! Eikä tosiaan mikään myrkky! En ole mikään lääketehtailijan edustaja joka yrittää naruttaa porukkaa, tämä nyt vaan tosiaan toimii kohdallani, ja on toiminut muillakin. Kokeile siis! Tai sitten 80mg jos tuo ei riitä..Hei,
Verenpaine voi mennä liian alas. Tuo lääke siis alentaa verenpainettakin.
Kokemuksia on lääkkeestä sen verran, että lääkäri käski heti lopettaa Propralin käytön. Hän ei enää kunnolla kuullut minulta pulssia ja pisti minut kiireesti sydänfilmiin. Lääkärin luokse menin seiniä pidellen, kun huimasi niin paljon.
Olkaa siis varovaisia tuon lääkkeen kanssa ! - ap.
willtheyseethelight? kirjoitti:
Itse olen 26v ja mulla alkoivat auralliset ja erittäin pahat migreenikohtaukset jo alle 10-vuotiaana..
Kesäisin mua vaivaavat lähes JATKUVAT näköhäiriöt, joihin AUTTOI lopulta n v.2004 sellainen lääke kuin Propral 40mg! (Tarkoitettu alunperin esim.rytmihäiriöiden hoitoon) Kun aamuin ja illoin ottaa niin silloin tietää, että näköoireet ja niistä toisinaan laukeava migreeni pysyvät poissa! Eikä tosiaan mikään myrkky! En ole mikään lääketehtailijan edustaja joka yrittää naruttaa porukkaa, tämä nyt vaan tosiaan toimii kohdallani, ja on toiminut muillakin. Kokeile siis! Tai sitten 80mg jos tuo ei riitä..Hei,
itse söin aluksi propalia, mutta en saanut siitä mitään apua. Sen jälkeen söin triptyliä, jonka jälkeen kokeiltiin topimaxia. Mikään ei auttanut ja kahdesta viimeisestä sain inhottavia sivuoireita.
Hienoa, että propal on auttanut sinulle. MInulle neurologi sanoi, että on olemassa sellainen estolääke kuin lamictal, jota on käytetty auralliseen migreeniin. Mutta koska haaveilemme toisesta lapsesta, en pysty nyt käyttämään mitään lääkkeitä.
Enkä muutenkaan halua syödä lääkkeitä, jos niistä ei ole tarvittavaa hyötyä. - saikkuhoitsu
Madame_Migreeni kirjoitti:
Hartiat ja hormonit, monenlainen vaikuttaa migreeniin. Kuukautiset voivat laukaista migreenin, kipupäivät sijoittuvat silloin jaksolle pari päivää ennen kuukautisten alkua - pari päivää alusta. Paras lääkitys on sellainen, jolla saa päänsäryn katkeamaan, olipa se sitten tavallinen itse apteekista ostettava tulehduskipulääke tai lääkärin reseptillä haettava täsmälääke. Pidä huolta, että tulehduskipulääkkeen annos on tarpeeksi iso, mainitsemaasi lääkettä ainakin 800 mg kerralla ja heti kun huomaat kivun alkavan.
Oletpa onnellinen, jos kuukautismigreenit alkavat ilmoittaa tulostaan iässä, jolloin niistä ei enää ole kovin monta vuotta haittaa. Suomalaisen migreeniprofiilitutkimuksen mukaan naisilla migreenit pitenevät ja kovenevat vanhemmiten, yhtenä syynä pidetään sitä, että vajaasti hoidetut kuukautismigreenit herkistävät vuosien kuluessa kipujärjestelmää. Siitä voi sitten olla seurauksena vanhemmiten muutenkin kivuliaisuutta.Buranaa 400 ja panadol 1000 samalla. Ainut yhdistelmä, joka auttaa -> aura häviää eikä kipuja tule, pitää vain ottaa ennen kuin kivut alkaa. Buranaa 800 kuulostaa aika suurelta annokselta, jos kipuja on usein, niin vatsalaukku alkaa kärsiä. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan 1 x 400-600 buranaa ja 1 x 1000 mg panadol (tai 2x500mg)
- ap.
saikkuhoitsu kirjoitti:
Buranaa 400 ja panadol 1000 samalla. Ainut yhdistelmä, joka auttaa -> aura häviää eikä kipuja tule, pitää vain ottaa ennen kuin kivut alkaa. Buranaa 800 kuulostaa aika suurelta annokselta, jos kipuja on usein, niin vatsalaukku alkaa kärsiä. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan 1 x 400-600 buranaa ja 1 x 1000 mg panadol (tai 2x500mg)
Hei,
En ole ikinä syönyt buranaa, mutta taidan kyllä kokeilla tuota yhdistelmää seuraavalla kerralla.
Hyvä, että olet löytänyt avun itsellesi. - Propalin lopettanut
willtheyseethelight? kirjoitti:
Itse olen 26v ja mulla alkoivat auralliset ja erittäin pahat migreenikohtaukset jo alle 10-vuotiaana..
Kesäisin mua vaivaavat lähes JATKUVAT näköhäiriöt, joihin AUTTOI lopulta n v.2004 sellainen lääke kuin Propral 40mg! (Tarkoitettu alunperin esim.rytmihäiriöiden hoitoon) Kun aamuin ja illoin ottaa niin silloin tietää, että näköoireet ja niistä toisinaan laukeava migreeni pysyvät poissa! Eikä tosiaan mikään myrkky! En ole mikään lääketehtailijan edustaja joka yrittää naruttaa porukkaa, tämä nyt vaan tosiaan toimii kohdallani, ja on toiminut muillakin. Kokeile siis! Tai sitten 80mg jos tuo ei riitä..Propal ei todellakaan ole paras hoito migreenille. Itse kärsin harvinaisen pahasta aurallisesta migreenistä, jonka on todennut Oulun yliopistollisen sairaalan neurologian osaston johtaja. Ehdotteli minulle vuonna 2008 (?) propalia ja söin sitä pillerin aamuin ja illoin. En suosittele kenellekkään.
Propalin vaikutus perustuu osittain sen "laiskistavaan" vaikutukseen, eli hyvin yleinen oire 99% käyttäjostä on mm. väsymys, vaikeus pysyä hereillä, keskittymiskyky katoaa lähes kokonaan jne jne.
Toisena haittavaikutuksena on muiden lääkkeiden tehon aleneminen. propalin käytön aikanakin voi tulla migreenikohtaus tai auroja, mutta propal kumoaa noin 40% muiden lääkkeiden vaikutuksista.
Lisäksi rajoittaa ruokavaliota ihan mukavasti, koska voimakkaan makuiset ruoat ja juomat aiheuttavat pahoinvointia ja närästystä...
nämä siis ihan faktana 99% käyttäjostä. - kaiken kokeillut
ap. kirjoitti:
Hei,
En ole ikinä syönyt buranaa, mutta taidan kyllä kokeilla tuota yhdistelmää seuraavalla kerralla.
Hyvä, että olet löytänyt avun itsellesi.Toinen yhdistelmä joka auttaa aika hyvin eikä vahingoita vatsalaukkua kovin paljon on 400mg Panadol 500mg Aspirin.
Aspirin ja panadol toimivat hyvin yhdessä eikä tule yhtä paljon sivuoireita kuin ibuprofeiniin yhdistämisestä muihin lääkkeisiin. - tyyt.Propraliin
Propalin lopettanut kirjoitti:
Propal ei todellakaan ole paras hoito migreenille. Itse kärsin harvinaisen pahasta aurallisesta migreenistä, jonka on todennut Oulun yliopistollisen sairaalan neurologian osaston johtaja. Ehdotteli minulle vuonna 2008 (?) propalia ja söin sitä pillerin aamuin ja illoin. En suosittele kenellekkään.
Propalin vaikutus perustuu osittain sen "laiskistavaan" vaikutukseen, eli hyvin yleinen oire 99% käyttäjostä on mm. väsymys, vaikeus pysyä hereillä, keskittymiskyky katoaa lähes kokonaan jne jne.
Toisena haittavaikutuksena on muiden lääkkeiden tehon aleneminen. propalin käytön aikanakin voi tulla migreenikohtaus tai auroja, mutta propal kumoaa noin 40% muiden lääkkeiden vaikutuksista.
Lisäksi rajoittaa ruokavaliota ihan mukavasti, koska voimakkaan makuiset ruoat ja juomat aiheuttavat pahoinvointia ja närästystä...
nämä siis ihan faktana 99% käyttäjostä.Beetasalpaaja ei suinkaan vähennä 40%:sti muiden lääkkeiden imeytymistä/tehoa.
Ja muutoinkin kokemuksesi kys. beetasalpaajasta ovat hieman oudot ja tuo yleistäminen ei ole todellakaan asiallista.
"nämä siis ihan faktana 99% käyttäjostä."???? Paljon sinä sitten tunnetkin RR-tautia sairastavia, syd.inf.läpikäyneitä ja migreeniä potevia, toki lääkkeellä on muitakin indikaatioita.
OT; lääke on Propral. - migiä vuodesta-78
kaiken kokeillut kirjoitti:
Toinen yhdistelmä joka auttaa aika hyvin eikä vahingoita vatsalaukkua kovin paljon on 400mg Panadol 500mg Aspirin.
Aspirin ja panadol toimivat hyvin yhdessä eikä tule yhtä paljon sivuoireita kuin ibuprofeiniin yhdistämisestä muihin lääkkeisiin.Siis murrat 100 mg parasetamolista pois (oletan että käytät 500 mg).....ja otat 400 mg?! Miksi?
Ja Aspirin jos mikä on kaikkein ei-vatsaystävällisin. Ja sillä on enemmän kontraindikaatioita muiden lääkkeiden kanssa kuin ibuprofeiinilla.
PÄÄLÄÄ; onhan kyseessä voinut olla esim. TIA-kohtaus, tosin itse oireilen migreenissäni kuten sinulle on käynyt.
Varaa aika neurologilta, ihan varmuuden vuoksi.
- Teinistä keski-ikään
Moikka!
Minulla on ollut auramigreeni 15 vuotiaasta lähtien. Tuli yllättäen useilla kohtauksilla. Se paheni kun olin raskaana, jolloin sitä oli viikossa päivittäin 1/2 t. jaksoista välillä heti perään uusiutuviin uusiin 1/2 - tunnin jaksoihin. Eli kirkkaita, monivärisiä, väreileviä sahanteräkuvioita koko näkökentän läpi (myös kun silmät kiinni, esim saatoin yöllä herätä unesta siihen). Välillä esim. tv:n kuva vääristyi vinoksi kuin Linnanmäen peilit... välillä tuli ensin pieni sokea täplä joka suureni (esim. keskustelijan pää hävisi yht'äkkiä kokonaan). Oli kausia jolloin käsi tai kädet puutuivat, pistelivät ja tulivat aivan tunnottomiksi ikäänkuin niitä ei ollut. Myös kieli. Päänsärkyä ei ollut /ole tai se oli niin lievää ettei se haitannut/haittaa. Aluksi pelotti nämä toistuvat migreenikohtaukset ja näönmeno - sitten jotenkin totuin - ja nykyisin tiedän että ne menevät ohi - nyt on useita kuukausia ettei tule, sitten yht'äkkiä tulee. Mutten anna niiden painaa mieltä, teen, toimin aivan kun sitä "kohtausta" ei olisikaan päällä, ajattelen muuta, en anna häiritä. Välillä saattaa tulla matkoilla Etelän beachillä - mutta jatkan vain oleskelua - vaikka se haittaakin - ja se menee ohi. Ennen kohtauksia saatan olla hurjan kiukkunen tai haukoitella paljon. Migreeni on ollut minulla nyt 40 v.- pääläää
Epäilen saaneeni ensimmäistä kertaa aurallisen migreeni kohtauksen. Migreeniä missään muodoissa mulla ei ole koskaan ollut. Enkä ole varma oliko tämä sellaista. Istuin autossa(pelkääjän paikalla)ja yhtäkkiä oikeassa silmäkulmassa alkoi näköhäiriöt. En nähnyt vastaan tulleita atoja toiselta kaistalta, läiskiä jotka oli siis pimennossa. Yritin luke tekstiä kännykästä ja näin vain puolet siitä. Mieheni sanoi että varmaankin aurallinen kohtaus. Olin paniikissa ja ajoimme apteekkiin hakemaan särkylääkkeitä, siellä alkoi pyörryttää ja näköhäiriö vain paheni. Autossa lepäsin puoli tuntia ja oti särkylääkettä. Pyörrytti paljon ja kädet meni melkein tunnottomiksi. Puolen tunnin kuluttua pahin oli ohi ja alkoi päänsärky, ei kova sellainen. Ja vielä loppupäivän oli heikko olo. Mitä tämä oli? Joku sanoi että saattaa olla jokin verenkiertohäiriö päässä tms. Pitäisikö mennä lääkäriin, olo on ollut normaali sen jälkeen.
- Mhmm
Mulla on kerran ollut migreeniaurakohtaus ja se oli ihan järkyttävän pelottava kun en tiennyt mistä on kyse. Mulla on ollut todella monta kertaa ihan sellaista ns. tavallista päänsärkymigreeniä, mihin ei koskaan ole liittynyt näköoireita.
Aura alkoi siis sillä tavalla, että musta tuntui etten jotenkaan näe tv-kuvaa kunnolla, aivan kuin siitä puuttuisi toinen puoli, tai olisi sokea piste edessä. Kun ruutuun ilmestyi lähikuva kasvoista, en nähnyt henkilön kasvojen toista puolta ollenkaan. Sokea piste sen kun laajeni, ja kun yritin lukea tietokoneelta tekstiä, näin vain sen sanan mihin tarkensin. Hetken päästä alkoi kauhea sateenkaarenvärinen välke mikä paheni koko ajan ja näkyi myös silmät kiinni ollessa. En tiedä näinkö mitään sahalaitaa. Pikku hiljaa välkkyminen alkoi laantua ja näin taas normaalisti. Kohtaus kesti n. 30 min eikä sen jälkeen alkanut päänsärkyä.
Mulla on silti sellainen epäilys, että anemia saattoi olla ton kohtauksen takana, hemoglobiini oli nimittäin _todella_ matala. Pudonnut kuulemma pikku hiljaa vuosien aikana. Lääkärikin sanoi että paljon mahdollista, että johtui anemiasta, vaikkei olekaan 100% varmaa. Olisiko aivoissa sitten ollut jonkinlainen hapenpuute, mikä oireili aurana?- Mhmm
Mulla ei siis liittynyt tuohon kohtaukseen tuntohäiriöitä yms. oli vain pelkkä sokea piste ja sen jälkeen välkettä.
- Lenne
Onko jollain kokemusta migreenin oireiden muuttumisesta? Olen kärsinyt migreenistä noin 12-vuotíaasta lähtien. Raju päänsärky, oksennus ja vatsan täydellinen tyhjentyminen kuuluivat kuvaan pari kertaa kuussa. Kohdun poiston jälkeen migreeni on yllättänyt todella harvoin, ja silloinkin siihen on ollut joku ulkoinen ärsyke (kirkas lumi, aurinko, punaviini jne). Nyt kuusikymppisenä kolme kertaa on ollut aurallinen migreeni reilun parin vuoden aikana. Siihen on auttanut heti oireiden ilmaannuttua pari Buranaa tms. Mutta miksi nyt aurallinen, se hieman on askarruttanut mieltä. Onko "kohtalokaveria"?
- hjj881
Mulla alkoi särytön aurallinen migreeni muutama vuosi sitten,
ja jatkui noin 3 kk välein puolituntia kerrallaan,luin jostain että
suklaa(tumma) sekä natrium-glutamaatti (E621) lisäaine valmisruuissa
aiheuttavat joilekin migreeni kohtauksia ,vähensin suklaata ja kaupassa tarkistan ettei glutamaattia ole ostoksissa kohtaukset ovat vähentyneet
n kerran vuodessa ja lieventyneet juuri ja juuri havaittavaviksi,nyt on ollut pari viikon sisään kun en huomannut valmis-lihapullien sisältävän paljon Juuri E621.tä,roskiin meni lihapullat, kokeilkaa ,näiden pois jättämistä,auttaa ehkä teitäkin eikä maksa mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83296MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758