runo ADHD lapsen äidiltä

ADHD
Neljänkirjaimen hirviö arjessa.
Koulun kauhukakara, opettajien kiusana.
Paperisodassa ja ammatillisten työryhmien riepottelemana.
Eikä kukaan näe taakse diagnoosin, siellä on poika pieni vailla ymmärrystä ja kuuntelijaa.
Ei kukaan niin kuin äiti poikaa jaksa rakastaa.
Ja kun äiti väsyy ja pyytää auttajaa, perhettä pientä auttajalta auttajalle pompotellaan.
Lopussa ollaan taas kuten alussa, poika edelleenkin yksin samassa jamassa.>
22289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ADHD on "yksin" jo lapsesta saakka, vaikka ympärillä olisi millainen hullunmylly tahansa. Toivoa on kuitenkin odotettavissa - aika laimentaa suurimmat aallot, ja ADHD:stakin kasvaa päällisinpuolin yhteiskuntakelpoinen yksilö. Vaikka yhä siellä mielen salaisissa sopukoissa elää se kymmenvuotias lapsi ^¿^

Äänestä

Tasapainoaistiakin pitää ja voi hoitaa, jotta poikasi saisi voimaa tulla siksi, mikä hän on ja voittaa se, mikä häntä siinä estää. Huonosti toimiva tasapainoaisti voi oireilla lukemattomilla eri tavoilla: esim. saada kehon käymään ylikierroksilla niin pahasti, että kehon toiminnan hallintaan ei riitä tahdonvoima. Asentohoito tarkoittaa toistuvasti itsehoitona tehtäviä liikesarjoja,joiden teho perustuu painovoimaan ja hoidon välitön vaikutus on lihasten rentoutuminen.

Lisätietoja osoitteessa asentohoito.auttaa.fi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


johanna_78 kirjoitti:

ADHD
Neljänkirjaimen hirviö arjessa.
Koulun kauhukakara, opettajien kiusana.
Paperisodassa ja ammatillisten työryhmien riepottelemana.
Eikä kukaan näe taakse diagnoosin, siellä on poika pieni vailla ymmärrystä ja kuuntelijaa.
Ei kukaan niin kuin äiti poikaa jaksa rakastaa.
Ja kun äiti väsyy ja pyytää auttajaa, perhettä pientä auttajalta auttajalle pompotellaan.
Lopussa ollaan taas kuten alussa, poika edelleenkin yksin samassa jamassa.>

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu