käy kuumana ehkäisystä, puolesta ja vastaan, kokoajan ollaan kuitenkin puhuttu äidin ja isän näkökulmista. Kuka ajattelisi niitä lapsia???
Olen joutunut ystäväpiirissäni kokemaan nonta todella traumaattista tapausta,kun nuoret tytöt ovat varhain joutuneet ottamaan sijais äidin roolin. Räikeimmän tapauksen muistan lapsuudestani kun hyvä ystäväni, silloin 10v jätettiin kotiin huolehtimaan nuoremmista sisaruksistaan, vanhempien yli viikon kestäväksi Euroopan reissuksi. Vauva ikäiset tosin lähtivät vanhempien mukaan. Siinä sitten työntelimme lasten vaunuja lähimmälle kaupalle n.2km päähän maitoa hakemaan, mahdoimme olla näky! Joka tapauksessa, ystävättäreni on kokenut lapsuutensa todella rankaksi, eikä hänellä nytkään aikuisena ole sanottavia välejä äitiinsä. Lestadiolaisessa perheessä on valittettavan yleistä, että varsinkin tytöt joutuvat aivan llian nuorena kantamaan valtavaa vastuuta sisaruksistaan, eihän äiti voikkaan kaikkea itse jaksaa. mutta sopisiko silti miettiä niitä lapsiakin hiukan? Olen itsekkin suuresta perheestä ja oppinut hyväksi kotipiiaksi varhain, en kuitenkaan ole itse kokenut sitä niin traumaattisena asiana kuin moni ystäväni. Minulle ehhkä kovin paikka oli se lisäämtyvä sisarusparvi. Muistan hautoneeni jopa itsemurha-aikeita kuullessani taas uudesta tulokkaasta. Suuri perheemme oli minulle aina suuri häpeän aihe, ja koin että vanhempammekin häpesivät meitä. Koskaan emme lähteneet minnekkään koko perheen voimin, vaaan aina mukaan otettiin vain osa porukkaa, osin taloudellinenkin asia, mutta väitän että siinä oli myös vanhempien häveliäisyyttä mukana.
Väitän että aika harvassa ovat ne suuret perheet, joissa aikaa jää joka lapselle heidän tarpeittensa mukaan ja äiti ja isät todella tuntevat lapsensa ja tietävät missä he menevät.
Olen havainnut kahta eri "koulukuntaa" lapsen kasvatuksessa. On perheitä joissa suuren koon takia pidetään hitlermäistä kuria yllä, jotta saataisiin homma pysymään hanskassa. Tai sitten annetaan kaiken mennä omalla painollaan, kukaan ei oikeastaan tiedä missä Liisa, tai Pekka, tai Tiina ovat nyt, mutta eiköhän routa porsaan kotiin aja. Varmasti on niitä kultaisen keskitienkin kulkijoita ja onnistuneita kasvattajia, mutta kyllä se voimia ja resursseja kysyy kymmenlapsisessakin perheessä.
Olen joutunut ystäväpiirissäni kokemaan nonta todella traumaattista tapausta,kun nuoret tytöt ovat varhain joutuneet ottamaan sijais äidin roolin. Räikeimmän tapauksen muistan lapsuudestani kun hyvä ystäväni, silloin 10v jätettiin kotiin huolehtimaan nuoremmista sisaruksistaan, vanhempien yli viikon kestäväksi Euroopan reissuksi. Vauva ikäiset tosin lähtivät vanhempien mukaan. Siinä sitten työntelimme lasten vaunuja lähimmälle kaupalle n.2km päähän maitoa hakemaan, mahdoimme olla näky! Joka tapauksessa, ystävättäreni on kokenut lapsuutensa todella rankaksi, eikä hänellä nytkään aikuisena ole sanottavia välejä äitiinsä. Lestadiolaisessa perheessä on valittettavan yleistä, että varsinkin tytöt joutuvat aivan llian nuorena kantamaan valtavaa vastuuta sisaruksistaan, eihän äiti voikkaan kaikkea itse jaksaa. mutta sopisiko silti miettiä niitä lapsiakin hiukan? Olen itsekkin suuresta perheestä ja oppinut hyväksi kotipiiaksi varhain, en kuitenkaan ole itse kokenut sitä niin traumaattisena asiana kuin moni ystäväni. Minulle ehhkä kovin paikka oli se lisäämtyvä sisarusparvi. Muistan hautoneeni jopa itsemurha-aikeita kuullessani taas uudesta tulokkaasta. Suuri perheemme oli minulle aina suuri häpeän aihe, ja koin että vanhempammekin häpesivät meitä. Koskaan emme lähteneet minnekkään koko perheen voimin, vaaan aina mukaan otettiin vain osa porukkaa, osin taloudellinenkin asia, mutta väitän että siinä oli myös vanhempien häveliäisyyttä mukana.
Väitän että aika harvassa ovat ne suuret perheet, joissa aikaa jää joka lapselle heidän tarpeittensa mukaan ja äiti ja isät todella tuntevat lapsensa ja tietävät missä he menevät.
Olen havainnut kahta eri "koulukuntaa" lapsen kasvatuksessa. On perheitä joissa suuren koon takia pidetään hitlermäistä kuria yllä, jotta saataisiin homma pysymään hanskassa. Tai sitten annetaan kaiken mennä omalla painollaan, kukaan ei oikeastaan tiedä missä Liisa, tai Pekka, tai Tiina ovat nyt, mutta eiköhän routa porsaan kotiin aja. Varmasti on niitä kultaisen keskitienkin kulkijoita ja onnistuneita kasvattajia, mutta kyllä se voimia ja resursseja kysyy kymmenlapsisessakin perheessä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
En voi uskoa. Siis kymmenvuotias yksin viikoksi ammaamaan nuorempia sisaruksia??? Silloin on jo vanhemmat liian välinpitämättömiä.............
Ei, ei se ole mahollista, kyllä siinä on joku vanhempi ollu ainakin päivät lasten perään kahtomassa!!!
Kyllä ne lapsiluvut varmasti voimia kysyy, mutta eikö niitä lapsia/taakkoja anneta kullekkin voimien mukaan.
olen suuren sisarusparven toiseksi vanhin lapsi. Emme koskaan joutuneet kantamaan "vanhempien vastuuta" nuoremmista sisaruksista, vaikka toki autoimme äitiä vauvojen nukuttamisessa ja myös muissa pienten hoitamiseen liittyvissä asioissa, vaipanvaihdoissa, syöttämisessä jne, taitojemme mukaan:) - se oli suloista, minä itse pidin siitä kovasti! Muistan vieläkin, miltä tuntui, kun pikkuveljet kapusivat syliin tai kun vauvaveli nukahti luottavaisesti olkapäätä vasten.
Kyllä meidän perheessämme kotityöt jaettiin kaikkien kesken niin, ettei äidin tarvinnut nääntyä todellakaan töiden alle. Samalla opimme vastuun ottamista ja itsenäisyyttä. Olen kiitollinen siitä, että vanhempamme ohjasivat meitä ahkeruuteen ja itsenäisyyteen, kukin taitojemme mukaan. Toiset pitivät leipomisista, toiset luuttusivat mieluummin vaikka lattioita, ettei tarvinnut leipoa (minä) jne. Kuitenkin vanhempamme näkivät, että lasten tärkein työ oli kouluhommien hoitaminen niin hyvin kuin mahdollista. Ketään meistä lapsista ei todellakaan uuvutettu töiden alle tai pantu vastuuseen sellaisissa asioissa, jotka olisivat kuuluneet vanhemmillemme.
Kyllä minä näen suuressa perheessä kasvamisen rikkautena! En kuitenkaan sitä tarkoita, etteikö pienemmissäkin perheissä sosiaalistuta ja opita töiden jakamista tai vastuun ottamista. Samoin voi aivan hyvin olla niin, että isokaan perhe ei puhalla yhteen hiileen ja on vaikeuksia töiden jakamisessa.
Varmaan yksi syy omaan ammatinvalintaani oli myönteinen kokemus sisaruksista ja lasten kanssa olemisesta. En varmaankaan olisi valinnut ammattiani, ellen nauttisi lasten kanssa työskentelystä.
Voimia, iloa ja ennen kaikkea Taivaan Isän siunausta kaikille vanhemmille ja lasten kanssa työtä tekeville!
ei olleet sijaisvanhemman roolissa , höpi höpi , kyllä siinä kun vanhin sattuu olemaan vielä tyttö , niin joutuu varmasti sijaisäidiksi osalla , kun on menttaliteetti juuri kirjoittajan kuvaama lisättynä vielä sillä että räkä valuu suurimmalla osalla kummastakin sieraimesta yhtä aikaa
on joskus - yllätys, yllätys - tarua ihmeellisempää, hyvä savolainen! Onko paha, kun täällä kerrotaan myös suuren perheen iloista ja yhteen hiileen puhaltamisesta?
Usein tällä palstalla tulee sellainen tunne, että mitä mehevämpi ja provosoivampi esimerkki otetaan suurien perheiden "kurjuudesta", sen parempi olo tulee osalle kirjoittajista - saa röyhistää rintaa ja tuntea olonsa miellyttävällä tavalla sääliväksi ja osaaottavaksi. Myönteiset kokemukset sen sijaan eivät kiinnosta ketään.
Tosiasia kuitenkin on, että suurissa perheissäkin osataan iloita toisistaan ja oppia kanssakäymistä erilaisten ihmisten kanssa.
Mitä tulee pieniin "räkänokkiin", myös isommat sisarukset oppivat pienten nenän niistämistä ja auttamista - ja se ei ole lainkaan huono taito tässä itsekkyyden ja omanvoitonpyynnin värittämässä maailmassa.
todellisuudesta taisi kertoa myös alkuperäisen viestin kirjoittaja, siitä omasta todellisuudestaan ,jota kukaan ei ole vielä uskaltautunut kommentoimaan , koska teksti vaikuttaa liian aidolta / tutulta.
varmasti näissä asioissa on myös kultaisen kesKitien kulkijoita, mutta miksi kukaan ei voi kommentoida alkuperäisen viestin kirjoittajan tuntemuuksia.Hän kertoi omasta lapsuudestaan ja oli kokenut asioita omalla tavallaan , ehkä hyvin lähelle sitä totuutta osuen , jota ei olla valmiita myöntämään
iloista kevättä sinullekkin vl ope