Haluaisin lukea lastensuojelun kynsiin joutuneiden jyväskyläläisten perheiden kohtaloista. Lastensuojelua tekevillä sosiaalityöntekijöillä on Jyväskylässä omituiset, usein hirvittävät otteet, joilla he perheitä ja lapsia käsittelevät. Lapset kärsivät lastensuojelun takia.
Jyväskyläläiset ja muutkin keskisuomalaiset, kirjoittakaa tänne! Karstulan lastensuojelun kauheuksista on jo oma keskustelunsa täällä Suomi24:ssa, joten muidenkin Keski-Suomen kuntien lastensuojeluongelmissa lienee perattavaa! On outoa, että Jyväskylän ongelmista ei ole täällä kirjoitettu, vaikka Jyväskylän yliopisto tuottaa Suomeen sosiaalityöntekijöitä. Tarkastelkaamme nyt, kuinka Jyväskylän yliopisto on tehtävässään onnistunut.
Kertokaa mitä tiedätte, raportoikaa täällä omistanne tai tuttujenne tapauksista! Virkamiesten työskentelytavat lastensuojelussa eivät kestä objektiivisita ja kriittistä arviointia ja avoimuutta, siksi ne on tuotava julkisuuteen! Tapetaan anaerobiset bakteerit hapella! Avoimuus raikastaa.
Sosiaalityöntekijöistä voimme puhua täällä nimillä vähintäänkin siten, että virkamiehen etu- ja sukunimestä voidaan vääntää uusi nimi. Esimerkiksi jos meillä olisi sossu nimeltä Kärty Raivonen, hänelle voidaan rakentaa nimiväännös Marina Aggressiivinen. Hiffaatteko?
En tiedä, onko tuo ideani sosiaalityöntekijöiden yksilöinnistä toimiva, mutta jollain tavalla vanhemmilla ja lapsilla pitäisi olla oikeus saada tietoja lastensuojelussa työskentelevistä yksittäisistä virkamiehistä. Jokaisella kun on käytännössä lastensuojelulain siunaama mahdollisuus mielivaltaan.
Virkamiehen oikeaa nimeäkin voi käyttää silloin, kun kertoo toteavasti tapahtuneesta. Huostaanoton kokeneilla vanhemmilla on oikeus kertoa esimerkiksi kuka sosiaalityöntekijä on tehnyt päätöksen ottaa heidän lapsensa huostaan. Holtittomasti ja epäoikeudenmukaisesti toimivat virkamiehet eivät ole nykyisen verkkomedian aikakaudella vielä oivaltaneet sitä, että kansalaisella on oikeus puhua avoimesti itseään koskevista päätöksistä. Ja niin pitäisikin tehdä paljon nykyistä enemmän.
Nettikin toimii vallan vahtikoirana, kuten ammattijournalismi, mutta älkää aiheuttako itsellenne turhaa stressiä siten, että tulette vahingossa herjanneeksi jotain virkamiestä, jonka olette esitellyt hänen oikealla nimellään. Lastensuojelun puristuksessa pyristelevällä perheellä riittää varmasti murheita muutenkin.
Jyväskylässä tehdään aiheettomia kiireellisiä huostaanottoja. Elämäänsä ja omiin lapsiinsa kyllästyneet naapurit tekaisevat perusteettomia lastensuojeluilmoituksia, joiden seuraukset ovat mielettömiä. Lapsi joutuu Jyväskylässä helposti useaksi kuukaudeksi lastensuojelulaitokseen.
Siitäpä tulikin mieleeni, pitäisikö perustaa ihan oma keskusteluketju Jyväskylässä ja sen lähistöllä sijaitseville lastensuojelulaitoksille ja sijoituskotitoiminnalle?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Huostaanottoja tarvittaisiin yhä enemmän, koska usein vanhemmat tai yksinhuoltajat eivät osaa kasvattaa kurittomia kersojaan muulla kuin vapaakasvatusperiaattella ja jättävät kasvatusvastuun opettajille. Lähiövalaille ja pubiruusuille kalja, brenkku ja rööki maistuu paremmin kuin kasvatusvastuu.
VAPAAKASVATUS?
Lapsella on oikeus raittiisiin ja rakastaviin vanhempiin, jotka pitävät huolta lapsen perusturvallisuudesta. Jos perusturvallisuudesta ei pidetä huolta, oireilevat lapset viimeistään nuorina aikuisina psyykkisesti.
Mä annoin lapseni suostumuksellani lyhytaikaiseen sijoitukseen ja siitä tehtiin kahden todistajan allekirjoituksella sopimus.
Lapsen lähtö oli elämäni hirvittävin asia, josta en ole toipunut vielä vuosien kuluttuakaan. Sijoittajakunta pyysi tukea Jyväskylän sossusaata.... , koska sijoitusperhe asui kaupungin alueella.
Jouduin karmeaan ristikuulusteluun, jossa äitiyteni TÄYSIN mitätöitiin ja minusta tehtiin "ihmishirviö". Itsetuntoni on vieläkin palasina sen taistelun jäljiltä.
En käyttänyt alkoa, en huumeita ja lapsestani huolehdin niin hyvin, että voimat loppui. Siis paloin loppuun ja tarvitsin lyhyen sijoituksen.
Nämä Jyväskylän ämmät saivat sen muuttumaan pysyväksi ja siitä alkoi "verinen" tappelu OMASTA lapsesta, johon olin syvästi kiintynyt ja samoin lapsi minuun.
Lopulta sain lapsen kotiin mutta jos ei olisi rikoslainsäädäntöä, niin voisin vaikka listiä punapäisen sossutantan ja perheneuvolan konsultoineen epäpätevän psykologi-reppanan.
Jos tuo tantta tulee kaupungilla vastaan niin....
Heidän tehtävänsä OLISI tukea AINA perheitä, mutta he alemmuudentuntoisina reppanoina esittävät Jumalaa.
On niin vaikea myöntää että ÄITI on lapsensa paras ASIANTUNTIJA?? Sitä vain en käsitä edes älykkäänä ihmisenä, miksi tanttojen tarkoitus on RIKKOA tuo paras asiantuntijuus???
Viha ei lopu - se kasvaa Kooaalaseni!!
Tälle ongelmalle olisi todella tehtävä jotain! Kukaan ei tule autetuksi, jos lapsi/lapset revitään omasta kodistaan vain rahan voimalla jaksavaan vieraaseen huusholliin.
Lapsen tahto nitistetään ja rakkautta riittää eurojen verran.
Ko. toiminta olisi saatava täysin loppumaan ja keinoina koko perheen auttaminen "pakettina".Kootaan edes mielenosoituskulkue - täällä yksi mieluinen osallistuja. Bisnes ON SAATAVA LOPPUMAAN!!!
Niihin sopimuksiin on sopimuksen teon yhteydessä vaadittava kappale, jossa sovitaan vanhemman oikeudesta perua sijoitus välittömästi huomattuaan, että jaksaa pitää lapsesta huolta ja pystyy sen osoittamaan. Sopimuksia voidaan aina muuttaa ja sitä on osattava vaatia.
Sossujen kanssa täytyy olla jämäkkä eikä antaa niiden pitää itseään jumalina.