Herätti ajatuksia

asianvierestä

Miksikähän ihmisten hormonitoiminnasta on niin paljon epävarmaa tietoa kun on kysymys vaihdevuosista? Mitään selviä vastauksia ei saa kysymyksiinsä. Vedotaan aina oireiden monimuotoisuuteen ja persoonallisiin ominaisuuksiin. Kuitenkin jokaisella hormonilla on oma tehtävänsä ja vaikuttavimmat lienevät suvunjatkamiseen liittyvät.
Näihin pohdintoihin päädyin kun luin koirien hormonitoiminnasta, josta olen kiinnostunut, koska minulla on elämäni ensimmäinen tyttökoiran pentu. Löysin erittäin perinpohjaisia ja hyviä artikkeleita narttukoiran hormonitoiminnasta ja huomioni kiinnitti estrogeenin tehtävä juuri suvunjatkamisen kannalta. Erään artikkelin oli kirjoittanut homoristinen eläinlääkäri, joka vertasikin koiraa ihmiseen mm. vaihdevuosien puuttumisen mainitessaan. Juuri nämä suvunjatkamiseen liittyvät hormonit sotkevat koiran ns. normaalielämää jonkin verran, ja aiheuttavat oireita, jotka muistuttavat suurestikin ihmisen vastaavia. Huomiotani kiinnitti keltarauhashormonin aiheuttama pöhötys ja turvotus eli tilapäinen lihominen koiralla kiima-ajan päätyttyä. Syy miksi tätä kirjoitan, on se seikka, että koirilla kyllä myönnetään ja tiedetään olevan tietynlaisia oireita ja niiden hormonitoiminta ja variointi siinä on hyvin tutkittua. koska ne ovat eläimiä ja niitä jalostetaan harrastuksen vuoksi.
Ihmistä ei liene tarpeellista tutkia näin tarkkaan, ainakaan naisihmistä, vai kuinka lienee? Joka tapauksessa, jos estrogeenin lopullisesta vaikutuksesta naisen olemukseen olisi lyötävissä faktat pöytään, tätäkään palstaa tuskin tarvittaisiin.

16

2036

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samaa

      Olen ollut ihan hämmästynyt siitä, miten paljon hormonitoiminta vaikuttaa narttukoiran elämään, kun olen nyt saanut seurata sivusta tuttavan hankittua koiran. Turvotus on ihan valtavaa, välillä se ei liikukaan ulkona mihinkään, haluaa vaan olla paikoillaan ja mennä takaisin kotiin. Ja sitten kun kaikki juoksuun liittyvä on ohi, niin se on taas hoikka ja ahkera ulkoilija.

    • gyne

      Hormonien vaikutukset ovat kyllä varsin hyvin tunnettuja myös ihmisillä. Esim. (luomu)kuukautiskierrossa suurella osalla naisia on alavatsan ja rintojen turvotusta, ruokahalun lisääntymistä ym, joka on keltarauhashormonin vaikutusta. Hormonitasojen tippuminen ennen kuukautisia johtaa monilla mielialaoireisiin. Jopa valkovuodon määrä ja laatu vaihtelee kuukautiskierron (ja hormonivaikutuksen) mukaan.

      Vaikka hormonaaliset muutokset ovat naisilla samankaltaisia kuukautiskierron eri vaiheissa, hormonivaikutusten subjektiivinen kokeminen on kuitenkin yksilöllistä. Ihminen osaa monisanaisesti kuvailla tuntemuksiaan, eläin ei. Eläimen, vaikkapa sen narttukoiran, tuntemuksia emme tiedä, näemme vain sen turvotuksen ja voimme punnita painon. Ihmisellä tuntemuksiin vaikuttaa moni muukin seikka kuin pelkkä sukuhormonitaso. Esimerkiksi liikunnan kuukautiskipuja, PMS:ää tai vaihdevuosioireita helpottava vaikutus ei todellakaan tule sukuhormonien vaan elimistön omien endogeenisten opioidien eli endorfiinien kautta. Se miksi subjektiivisia tuntemuksia ei kaikille tule vaikka mitattavat suureet (esim. ne hormonitasot) ovat samoja, on toistaiseksi arvoitus. Asiaa kyllä tutkitaan ahkerasti, toisin kuin ilmeisesti oletat.

      Sitäpaitsi, estrogeeni (ja keltarauhashormoni) ei suinkaan ole ainoa naisen elämään vaikuttava sukuhormoni. Munasarjat, rasvakudos ja lisämunuaiset tuottavat myös androgeeneja eli miestyyppisiä hormoneja.

      • gyne

        Esim. (luomu)kuukautiskierrossa KIERRON LOPPUVAIHEESSA suurella osalla naisia on alavatsan ja rintojen turvotusta, ruokahalun lisääntymistä ym, joka on keltarauhashormonin vaikutusta.

      • dolfina

        Olen aina ajatellut, että alavatsan ja rintojen turvotus ja aristus johtuu pitkästä estrogeenivaikutuksesta ja PMS oireet tulee siitä, kun keltarauhashormonin taso laskee kierron loppua kohti. Mulla on omakohtaista kokemusta siitä, että luonnollinen progesteroni laskee turvotusta ja vähentää ruokahalua.

      • dolfina
        gyne kirjoitti:

        Esim. (luomu)kuukautiskierrossa KIERRON LOPPUVAIHEESSA suurella osalla naisia on alavatsan ja rintojen turvotusta, ruokahalun lisääntymistä ym, joka on keltarauhashormonin vaikutusta.

        Mulla turvotuksesta tuli ongelma siinä vaiheessa, kun kierrot oli jo vaihtareista ihan sekaisin. Se turvotus tuskin on progesteronin vaikutusta, koska isekin tuossa sanoit, että ensimmäiseksi hiipuu progesteroni. Ja huomasin aikoinaan, että hyvin pienet määrät luonnollista progesteronia auttoi siihen turvotukseen ja teki painonhallinnan helpommaksi. Eli vaihtareissa turvotus on paremminkin estrogeenidominanssin oire. Riitta Väisänen puhuu Hilmapullistuksesta. En usko että johtuu progesteronista. Kaikkein pahinta alavatsan turvotus on nyt, kun vaihtarit on loppusuoralla. Koirista en tiedä.

      • ei vanha, muttei enää..
        dolfina kirjoitti:

        itse olen huomannut lihomisen ja turvotuksen lisääntyvän juuri progestonilisällä. Myös ruokahalu kasvaa.
        Estrogeenilisällä tätä ei tapahdu ainakaan minulla. Tällä hetkellä en käytä mitään apuja ja ruokahalu lihomisiin turvotuksiin on lisääntynyt siitä huolimatta. Hikoilu on myöskin tosi kiusallista. En osaa sanoa olenko itse alkutaipaleella vai loppusuoralla. Riippuu ihan siitä mistä sitä katsotaan. Ikää on kylläkin melkein 55v ja vv-vaivoja ollut suuremmassa määrin kolmisen vuotta. Kyllä minustakin tuntuu, että mulla on estrogeeniä aika paljon vielä jäljellä, mutta progesteronista on vajetta. Kohdun limakalvo vissiin tykkää vielä kasvamisesta ja vuotoja tulee ajoittain..

      • Mitenkähän on

        taitaa olla yksi pahimmista ongelmista minullakin. Nyt kun vaihtarit ovat kestäneet noin kuusi vuotta niin turvotuskohtaukset ovat käyneet lähes viikottaisiksi. Samalla kun hikoilu lisääntyy ilmaantuu voimakas vatsan turvotus ja leuan allekin ilmestyy makkara. Samalla tavalla kuin ennen vaihtareita tapahtui päivää tai kahta ennen kuukautisia. Turvotus on toisinaan niin kamalaa, että koko päivä menee suoranaisessa ähkyssä. Tilannetta helpottaa kun malttaa paastota. Turvotuksen ollessa pahimmillaan, ovat niveletkin arat ja selkä kipuilee ja on jäykkä.
        Se, mitä nimimerkki gyne sanoo vaihdevuosioireiden voimakkuuden kokemisesta persoonallisena ilmiönä, herättää kysymyksiä. Ovatko ne naiset, jotka ovat esimerkiksi kipuherkempiä, myös herkempiä reagoimaan oireisiinsa tai päinvastoin? Ja samaten, jos suvun muut naiset väittävät selvinneensä helpolla vaihdevuosistaan ja itsellä ne kuitenkin ovat vaikeaoireiset, olisiko syytä epäillä päätään vai uskoa sitä mitä peilistä näkyy tai jonka jopa lapset huomaavat? Meillä lapset ihmettelevät äidin turvotusta ja hikoilua. Kerran kuulin kun tyttäreni sanoi eräälle vierailevalle kaverilleen, että meidän äiti on ollut ennen hoikka kuin mannekiini. Suvussamme on muitakin naisia, jotka ovat turvonneet muodottomiksi vaihdevuosissa. Yhteinen nimittäjä on lihominen ruokavaliosta huolimatta ja toinen painon pudottamisen vaikeus. Paino putoaa vasta äärimmäisellä nälkäkuurilla. Olikohan niin, että kilpirauhasella voi olla jotakin tekemistä vaihdevuosienkin kanssa?

      • poteva
        dolfina kirjoitti:

        Olen aina ajatellut, että alavatsan ja rintojen turvotus ja aristus johtuu pitkästä estrogeenivaikutuksesta ja PMS oireet tulee siitä, kun keltarauhashormonin taso laskee kierron loppua kohti. Mulla on omakohtaista kokemusta siitä, että luonnollinen progesteroni laskee turvotusta ja vähentää ruokahalua.

        Ei ole kovinkaan tuttuja nämä hormoniasiat, kun olen luomuna elellyt, mutta nyt siis pulassa. Mitä on luonnollinen progesteroni ja mistä sitä saa?

      • yks vaan
        poteva kirjoitti:

        Ei ole kovinkaan tuttuja nämä hormoniasiat, kun olen luomuna elellyt, mutta nyt siis pulassa. Mitä on luonnollinen progesteroni ja mistä sitä saa?

        Itselleni ei tule muuta mieleen, kuin Lugesteron keltarauhashormooni, sillä sitä sanotaan ainakin luonnolliseksi. Googleta luonnollinen progesteroni Lugesteron, niin saat jotain selvennystä ja mihin sitä käytetään..

      • dolfina
        ei vanha, muttei enää.. kirjoitti:

        itse olen huomannut lihomisen ja turvotuksen lisääntyvän juuri progestonilisällä. Myös ruokahalu kasvaa.
        Estrogeenilisällä tätä ei tapahdu ainakaan minulla. Tällä hetkellä en käytä mitään apuja ja ruokahalu lihomisiin turvotuksiin on lisääntynyt siitä huolimatta. Hikoilu on myöskin tosi kiusallista. En osaa sanoa olenko itse alkutaipaleella vai loppusuoralla. Riippuu ihan siitä mistä sitä katsotaan. Ikää on kylläkin melkein 55v ja vv-vaivoja ollut suuremmassa määrin kolmisen vuotta. Kyllä minustakin tuntuu, että mulla on estrogeeniä aika paljon vielä jäljellä, mutta progesteronista on vajetta. Kohdun limakalvo vissiin tykkää vielä kasvamisesta ja vuotoja tulee ajoittain..

        Kaikki synteettiset progesteronit lisää ruokahalua ja turvotusta, tai jompaa kumpaa, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Mutta ne on ihan eri aineita kuin luonnollinen oma progesteroni, jota gyne tarkoitti. Synteettiset progesteroinit on lääkkeitä.

      • dolfina
        poteva kirjoitti:

        Ei ole kovinkaan tuttuja nämä hormoniasiat, kun olen luomuna elellyt, mutta nyt siis pulassa. Mitä on luonnollinen progesteroni ja mistä sitä saa?

        Joo, Lugesteron on rakenteeltaan samanlainen kuin ihmisen progesteroni. Mutta en voi käyttää sitäkään ilman oireita siinä muodossa, kuin sitä meillä tarjotaan. Saan jo yhden kapselin nieltyäni huimausta ja näköhäiriöitä ja koko olo tuntuu epävarmalta. Olen käyttänyt luonnollista progesteronia paljon miedommassa muodossa, mutta se on Suomessa kiellettyä ja sen takia en kerro siitä enempää. Mielestäni sekään ei toimi kuumiin aaltoihin, eikä hikoiluun, mutta auttoi aikoinaan siihen, että kuukautiset tuli ja lievensi turvotusta ja helpotti painonhallintaa. Sen takia olen sitä mieltä, että turvottaja oli estrogeenidominanssi tai sitten joku muu, mutta ei progesteroni. Nykyään turvotus on vielä pahempaa kuin silloin, mutta mulla ei enää juurikaan ole kuukautisia ja siksi en halua enää käyttää progesteroniakaan, vaan koitan opetella elämään tätä uutta elämää.

      • epäilevä2

        Eikös sitä voi myöskin laittaa suoraan emättimeen? Muistaakseni olisin tällaista lukenut. Gyneltäkin sitä kerran kysyin ja hän sanoi, että voidaan laittaa emättimeen, mutta ei kuulema ole kauheesti järkeä tunkea sinne ihan kaikkea. Sitähän joutuisi muutaman laittamaan kerralla ja jos sattuu vielä käyttämään paikallihoitoakin, niin kyllä aika täyttä varmaan tulisi. Kertokaa vaan, jos joku käyttää em.hormoonia emättimeen?

    • Spring Girl

      Luonnollista progesteronia olen löytänyt vain ulkomailta, esim. Ruotsista. Dr. Leen ProgesterAll. Saa tilattua netin kautta, kuten myös WellSpringsin Serenade Natural Progesterone Creamia. Ovat yhtä hyviä, jälkimmäinen hieman halvempaa. Suosittelen lämpimästi, sain avun!

      • kyseleväämmä

        Mihin kaikkeen sait avun?

    • Spring Girl

      Sain avun todella pahaan yöhikoiluun ja kuumiin aaltoihin, turvotukseen, painon kertymiseen estrogenigeelin takia (kohtu poistettu), masennukseen, ihon veltostumiseen, hiusten kunnon heikkenemiseen, limakalvojen kuivumiseen - mitä niitä nyt on, siis mullahan oli varmaan kaikki vaihtarioireet. Ikää 56 ja nyt olo kuin nuorella tytöllä... Suomessa ei vain vielä puhuta niin laajasti kuin tuolla maailmalla LUONNOLLISESTA progesteronista. On aivan eri asia kuin nuo valmisteet mitä gynet määrää estrogenin lisäksi silloin kun kohtu on tallella. Luonnollinen progesteroni (keltarauhashormoni) tukee siis estrogenihoitoa, voi joskus korvata kokonaan muut hormonihoidot vaihdevuosivaivojen hoidossa, ja auttaa myös PMS vaivoihin, jotka nekin johtuvat liian vähäisestä keltarauhashormonin määrästä elimistössä. Jos kiinnostaa, asiaa voi tutkia googlettamalla "natural progesterone". Tietoa löytyy paljon, englanniksi tai ruotsiksi.

    • samassa veneessä

      kuullostaa ihan kuin itse kirjoittaisin. Käytätkö vielä siis estrogeenigeeliä tai muuta estrogeenilääkitystä ja sen lisäksi tuota progesteroniv oidetta
      Mietin tuota tilaamista. onko heillä tuossa nettikaupassa ainut maksutapa netin kautta ja tuleeko kauheasti postikuluja? voikohan tuotteita tilata miten ison erän, jottei tuotteet vanhene.
      Kiitos

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      122
      1701
    2. Miksköhän mä oon tuolla

      Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup
      Ikävä
      16
      1382
    3. Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA

      Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR
      Hindulaisuus
      329
      982
    4. Tiedätkö miten pahalta tuntui

      Kun vetäydyit? Ei kuukausiksi vaan vuosiksi.
      Ikävä
      61
      980
    5. Epäiletkö että kaivattusi

      On tai on ollut ihastunut sinuun?
      Ikävä
      65
      826
    6. J miehestä oikeaa

      Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen
      Ikävä
      78
      816
    7. Onko Lahdessa juhannuskokkoa?

      Entä vähän kauempana?
      Lahti
      1
      770
    8. Vanhemmalle naiselle

      Juhannussauna on lämpiämässä. 🌿🥵💦
      Ikävä
      46
      741
    9. Kysyit firman bileissä..

      .. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta
      Ikävä
      9
      671
    10. Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin

      Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta
      Maailman menoa
      62
      658
    Aihe