Olipa melkoinen paljastus tänään kalevassa tuossa Kuuselan kirjoituksessa eli että meidän kunnanhallituksen puheenjohtajalla on bisnes hommaa Virpiniemessä.Tuleepa mieleen onko tämä nyt sitten selitys siihen miksi sitä tietä sinne väen väkisin pitää ruveta rakentanaan velkarahalla?Kyllä kannattaisi olla näinä aikoina tarkkana taloudellisten kytkentöjen ja jääviyksien takia Novagroup sen osoittaa,muuten on pian lööpeissä,No itsepä jokainen asiansa hoitaa.Saa kai tämän verran kuitenkin neuvoa.
Melkoinen paljastus
Vanha kepulainen
4474
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Haukiputaallakin tonkia tarkemmin viime kunnallisvaalien rahoitukset sekä valtuutettujen ja varavaltuutettujen ilmoitukset rahoituksistaan?
Vihreän valtuutetun yleisönosastokirjoituksessa oli vetäisty esille toisistaan irrallisia palasia ja koottu niistä tarkoitushakuinen "paljastus".
Maanomistussuhteissa on "paljastunut", että kuudella kilometrillä tietä on maanomistajia. Mikä yllätys! Voisi sen lisäksi vielä paljastaa, että maanomistajia on kymmenittäin , perikuntia ja perheitä. Jokainen omistaa muutaman kymmenen metrin mittaisen pätkän tien alueelta. Ties vaikka 20 % tämän palstan lukijoista on näitä nk. "maanomistajia". Maanomistusuhteita ei ole selvitetty? Kirjoittaja vetoaa ihmisten mielikuvitukseen ja kateuteen. Se tepsii.
On "paljastunut" jääviyksiä. Valtuutetuista ja kunnanhallituksen jäsenistä (eri puolueista; vasemmistoliitosta, demareista, kokoomuksesta ja keskustasta) moni totesi olleensa jäävi joko oman tai läheisen maanomistuksen takia. Jääviys ja omistus ei vät kohdistu tiettyyn puolueeseen vaan laajaan putaalaisten joukkoon, johon kuuluu ihmisiä kaikista ammattiryhmistä ja suvuista. Omistukset tien alueella ovat kooltaan merkityksettömiä. Joku omistaa aina jotakin jossakin. Niistä on turhaa kateutta nostattaa. Kaiken lisäksi korvaus on pieni.
Tie on alueelle matkailevia varten, muutenhan EU ei sitä rahoittaisi. Tiestä hyötyvät kuntalaiset. Sillä ei ole merkitystä, miten putaalaiset sinne nyt ovat kulkeneet, jalkaisin ja hiihtämällä. Tulevaisuudessa parempi yhteys lisää kävijöitä läheltä ja kaukaa ja eri kulkuvälineillä.
Kirjoittaja haluaa antaa lukijoille käsityksen, että Haukipudaa olisi hakemassa valtiolta harkinnanvaraista avustusta kunnan huonon taloustilanteen vuoksi. Se oli esitys, joka ei saanut kannatusta hallituksessa ja valtuustossa, koska kunta ei avustusta kuitenkaan saisi.
Tiehankkeen takana ei ole mitään mahtavaa salaliittoa. Hanke on putaalaisten oma juttu, ja sen tarkoitus on saada kuntaan lisää tuloja ja vilkastuttaa elinkeinoelämää. Siinä rinnalla myös kuntalaisten oma elämänlaatu paranee.
Mistä ihmeestä on tullut käsitys että Virpiniemen tiehen saataisiin EU rahaa? Voihan sitä anoa ja kovasti toivoa myönteistä suhtautumista mutta kyllä EU rahat on pitkässä kuusessa ja se kyllä Haukiputaalla tiedetään, kuitenkin puhutaan kuin varmasta tulosta tuosta EU rahasta.
Luulen että tie jää kokonaan Haukiputaan asukkaitten veromarkoilla maksettavaksi vaikka nyt muka yritetään toista tietoa levittää.
vai onko enemmänkin muutaman yrittäjän oma juttu ?? Kysyn vaan. Elämänlaatu paranee ?? Viisas yrittäjä ei vaivaudu Haukiputaan kylälle tulemaan saati Virpolandiaan.