Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

miehen haluttomuus

Miehellä on "häiriötekijöitä" mielessä aika usein eikä sen takia pysty ihan täysin virittäytymään samalle taajuudelle kun minä vaikka haluaisikin. Eihän sille mitään mahda mutta kun mä otan sen loukkauksena, että "mä en kelpaa".

Onko muilla samoja tuntemuksia? Tiedän että olen hänelle erityisen mieluinen kumppani mutta tommoset "torjumiset" käy itsetunnon päälle vaikka tietäisikin mistä johtuu. Se että en pysty sytyttämään on itkun paikka.

Pelkäänkin että jossain vaiheessa joudun samaan tilanteeseen missä olin n. 5-6 vuotta sitten. En pidä itseäni enää kovinkaan viehättävänä ja seksihalut loppuu siihen paikkaan. Sillon vuosia sitten entinen mieheni sai kärsiä itseinhostani johtuvasta selibaatista joka kesti yli vuoden. Luulin jo että mussa on jotain pahasti vialla sillä tavalla enkä ikinä enää voi kiinnostua touhusta mutta kyllähän asia selkis. Ihmiset kasvaa näissä asioissa niinkun sitten minäkin.

Silti, luulen että sillon joskus oli kyse itseinhosta seksuaalisuutensa hukkaamisesta.
Toivottavasti sitä ei voi hukata kahdesti. En tiedä uskallanko kohta enää tehdä aloitteita mieheni suhteen jos torjumisia tulee useampia.
Miten ihmiset kestää tällaisia tilanteita?

Mäkin olen melko herkkä tapaus.
2388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mä olen taas tyttöystävän kanssa niin masentunut että meitä ei kiinosta mikään muu asia kun suudelmat,halailut ja ulkoilu tietysti pakolliset syömiset ei mikään seksi kiinosta pätkääkään....

Äänestä

Mulla on sama juttu, olen ihanassa parisuhteessa ja kaiken pitäisi olla ok, mutta en saa seksiä niin usein kuin haluaisin ja se on tosi masentavaa kun tulee torjutuksi. olen kokeillut vaikka mitä niin ei auta. Tiedän, että jos joku muu saisi minut käsiinsä niin tulisivat aivan hulluiksi, niin on käynyt ennenkin.
Tiedän että hänellä on ollut exiensä kanssa todella aktiivinen seksielämä, joten alan tuntea että he olivat niin paljon parempia ettei hänen kannata ajatella sitä puolta kanssani.

Ärsyttää kun hyväkroppainen ja nätti tyttö menettää seksuaalisen itsetuntonsa, se syö ihmistä. Nykyään en tee enää aloitettaita kun ei jaksa enää kiinnostaa tulla torjutuksi. Etsikööt seksinsä muualta, en viitsi ruinata.=(
Kuulostaa varmaan tutulta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


herkkis kirjoitti:

Miehellä on "häiriötekijöitä" mielessä aika usein eikä sen takia pysty ihan täysin virittäytymään samalle taajuudelle kun minä vaikka haluaisikin. Eihän sille mitään mahda mutta kun mä otan sen loukkauksena, että "mä en kelpaa".

Onko muilla samoja tuntemuksia? Tiedän että olen hänelle erityisen mieluinen kumppani mutta tommoset "torjumiset" käy itsetunnon päälle vaikka tietäisikin mistä johtuu. Se että en pysty sytyttämään on itkun paikka.

Pelkäänkin että jossain vaiheessa joudun samaan tilanteeseen missä olin n. 5-6 vuotta sitten. En pidä itseäni enää kovinkaan viehättävänä ja seksihalut loppuu siihen paikkaan. Sillon vuosia sitten entinen mieheni sai kärsiä itseinhostani johtuvasta selibaatista joka kesti yli vuoden. Luulin jo että mussa on jotain pahasti vialla sillä tavalla enkä ikinä enää voi kiinnostua touhusta mutta kyllähän asia selkis. Ihmiset kasvaa näissä asioissa niinkun sitten minäkin.

Silti, luulen että sillon joskus oli kyse itseinhosta seksuaalisuutensa hukkaamisesta.
Toivottavasti sitä ei voi hukata kahdesti. En tiedä uskallanko kohta enää tehdä aloitteita mieheni suhteen jos torjumisia tulee useampia.
Miten ihmiset kestää tällaisia tilanteita?

Mäkin olen melko herkkä tapaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu