olen nelikymppinen työssäkäyvä perheenäiti. viimeiset puoli vuotta ovat olleet aika tuskallista aikaa. ei enää huvita lähteä töihin aamulla, herääminen on vaikeata, nukun katkonaisia yöunia, säpsähtelen vähän väliä hereille, näen sekavia unia, sydän hakkaa. en haluaisi tavata tuttuja vapaa-ajalla, välttelen sosiaalisia tilanteita, kaupassa käyntiä ym. ventovieraiden kanssa ei niinkään häiritse, koska kukaan ei kysele mitään elämästäni. en halua käydä juhlimassa tai yleensäkään missään. työt olen vielä pystynyt hoitamaan, mutta olen alkanut äksyilemään sielläkin kun ärsyttää moni asia. työt kaatuu päälle, ihmisiä irtisanottu. seksielämää on silloin tällöin ja silloinkin mies on jo melkein puutteessa ollut, ei kyl huvita kovin enää nekään hommat. nuorisolle en äksyile, en halua heitä loukata, mutta en ole jaksanut kauheasti muutakaan. elämä pyörii vaan töissä ja v-loput kotona. itkeskelen herkästi, pelkistä ajatuksistanikin. tunnen itseni jotenkin ihan turhaksi. avio-ongelmia on ollut myös, olen niihinkin jo kyllästynyt. mies käy riennoissaan, en jaksa välittää vaikka menee. hänellä on myös peliongelmia, jotka varmaan ainakin luottamuksen ovat vieneet. rankimmalta tuntuu yrittää pitää kulissia, sukulaisten aikana sekä työpaikalla jotenkuten. viikonloppuisinkin menen aikaisin nukkumaan parin paukun jälkeen ja nukkuisin puoleen pvään ja olisin yöpaidassa koko viikonlopun. en välitä laittautua edes. tuntuu että olen aivan eri ihminen kun vuosia sitten, vai olenko nyt vasta oma itseni? jokatapauksessa jotain on tekeillä, mikään vaan ei enää huvita. olin ennen se ihminen jolle kaikki kertoivat huolistaan ja minä aina kuuntelin ja osasin neuvoa ja kannustaa. enää en halua kuunnella, en edes vastaile ystävien puheluihin tai jos vastaan keksin jotakin. olisiko aihetta mennä johonkin juttlemaan? nukahdan kyllä hyvin mutta yöt ovat hyvin katkonaisia.
Masennusta vai "40-kriisi"?
syyskukkanen
5344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kannattaa ehdottomasti mennä juttelemaan näistä asioista. Työterveyslääkärisi varmaan ehdottaa sulle lääkitystä, mun mielestä niitä ei kannata ottaa.
sulla taitaa olla keskivaikea masennus oireet ainakin viittaa siihen monesti siihen liittyy painon muutoksia sekä eristäytymistä kannattaisi puhua lääkärin kanssa jokin uudenpolven masenuslääke voi auttaa.
Aloittaja,
tuleeko sinulle mieleen itsellesi, mikä sinua itkettää ja ahdistaa? Onko tapahtunut joitakin menetyksiä, tunteita piilossa?
- Uskon, että voisit saada uudelleen ilon elämääsi.
Joskus voi esim. kilpirauhashormonien epätasapainokin aiheuttaa masennusoireita.
Kannattaisiko terveystilanteen kartoituksesta aloittaa selvitykset?
Millä tahansa testillä mitattuna olet kertomuksen tekstiin viitaten vähintäänkin keskivaikeassa masennustilassa. Mikäli taustalla ei ole sairaus (otata samalla kun käyt lääkärissä täysi verenkuva), suosittelen lääkitystä ja terapiaa. Lääkitys ensin, vaikutus alkaa n. 2-4 viikossa. Sitten esim. kerran viikossa terapiaa.
Parantumistasi auttaa jos keskityt itseesi; kerro myös perheellesi että olet exhaustiossa ja tarvitset aikaa itsesi parantamiseen, muuten et heitä jaksa auttaa. Kerro rohkeasti mitkä asiat sinua masentavat, jos tunnistat ne itsessäsi.
Masennus ei lähde pois tuosta vaan, se vaatii aikaa ja elämän palikoiden järjestelyä. Usein masentuneet ovat tunnollisia ja toisia ihmisiä huomioivia ihmisiä ja mahdollisesti "hypomaanisia", eli ihminen hakee suorituksillaan toisten ihmisten hyväksyntää (tähän yhteiskunta on meidät omalla tavallaan ajanut, ei ole sallittua nauttia esim. vapaa-ajasta).
Varo sellaisia lääkäreitä jotka kirjoittavat sinulle masennuslääkkeet vuodeksi ilman että järjestävät terapiaa!
jos oikein alan miettiä elämääni viime viideltä vuodelta, on tosiaankin tapahtunut ikäviäkin menetyksiä, veljeni kuoli, äitini sairastui syöpään..olen luullut että olen päässyt näistä jo yli, en sitten tiedä olenko oikeasti.
olen aina ollut sukuni tukipilari. alkoholistisukulaisenkaan puheluihin en enää vastaa, olen varmaan kaikkien silmissä ilkeä kun käyttäydyn näin. olenko nyt sitten itse sairastunut? kokoajan silti ajattelen että ei tässä mitään. tarve on saada tämä kaikki ulos, siksi kirjoitin tänne. miehelleni on vaikea puhua kun on paljon katkeruutta avio-ongelmien vuoksi. onkohan työterveyslääkäri oikea henkilö? onhan hänellä salassapitovelvollisuus työnantajaa kohtaan? kiitos kun vastasitte.