Osastoista...

Olen ollut. Ensimmäisellä kerralla menin vapaaehtoisesti koska olin niin väsynyt ja epätoivoinen. Jotenkin ajattelin että automaattisesti paranen siellä. Mutta en tietenkään pistänyt tikkuakaan ristiin sen eteen vaan paastosin minkä kerkesin ja laihduin enemmän kuin koskaan, 2,5kg kuukauden aikana, jolloin BMIni laski alimpaan ikinä.
Toisella kerralla huusin ja itkin enkä suostunut menemään ambulanssiin. Olin aivan sekaisin muutenkin, olin lyönyt itseäni seinään ja raapinut itseni verille. Se oli pitkä keikka.
Mutta sen jälkeen asiat alkoivat HITAASTI parantua. Puolen vuoden kuluttua viimeisestä osastojaksosta, ja anorektiset ajatukset alkoivat kadota, toisaalta se sitten muuttui bulimia/BEDiksi, joka sekin alkoi painon noustua normaaliksi laantua...

Olin vuosia sitten - pakosta, kun BMI:ni oli alle 13. Kaksi viikkoa sairaalassa sekä kaksi ja puoli kuukautta psykiatrisella osastolla, eli yhteensä about kolmisen kuukautta. Vaikea sieltä oli muuten päästä pois !!! Minuakin olisivat halunnet pitää ainakin puoli vuotta! Toki hoito auttoi aluksi, mutta loppua kohden siitä oli vain haittaa. Oli todella rasittavaa, kun ei saanut ulkoilla muuten kuin hoitajan valvomana, ja vain silloin kun paino nousi. Ruoka ladottiin lautaselle, ja joka päivä PITI SYÖDÄ KAIKKI 2500 kcal. Ruoan jälkeen istuin 30-60 min valvonnan alla. Koulua ei saanut käydä. Psykiatrin kanssa keskusteluja vain kerran kahdessa viikossa, jos edes silloinkaan. Hoidosta ei ollut muuta hyötyä, kuin että aloin syödä normaalisti ja sain painoni nousuun. Henkisen paranemisen olen tehnyt yksin omien vanhempieni tukemana.


Suosittelen osasto hoitoa ehdottomasti, mikäli et kykene enää huolehtimaan itse itsestäsi, ja terveytesi on vaarassa.

Olen kiertänyt ympäri Suomea eri osastoilla anoreksian takia, enkä ole saanut minkäänlaista apua. Tai siis, korjaan. Onhan minulle apua annettu - suorastan tyrkytetty - mutta en ole koskaan hyötynyt siitä.
Parasta aikaa olen osastolla. Ensin sisätaudeilla muutaman päivän, sieltä psykiatriselle. Vointi huononi ja paino vaan laski laskemistaan, joten olin n. 3 vk psykalla ja sieltä sisätaudeille. Olin siellä pari viikkoa letkuissa ja tipassa ja viikko sitten lykkäsivät takaisin psykiatriselle letkuineen päivineen.
Tällä hetkellä ulkoilu käsittää hoitajan kärräämänä pyörätuolissa istuen 10-15 minuuttia päivässä, omaa vapaakulkua edes viideksi minuutiksi on turha haaveillakaan, vaikka sainkin sen ennen toista sisätautikeikkaa, vaikka olin silloin paaaljon huonommassa kunnossa mitä nyt olen. :o

Eri osastoilla on eri käytännöt ja koska olen kolunnut osastoja ympäri Suomea, sanon kokemuksella että myös eri puolilla maata on täysin erilaista hoitoa. Helsingissä (kuulemma Suomen parhaassa syömishäiriöisten hoitoon erikoistunut osasto) sain hoitoa pelkästään lääkkeiden muodossa. Se oli virhe: se sotki lääkitykseni pitkäksi aikaa todella pahasti. Nyt lääkitystä ollan ronklailemassa taas.

Mutta tällä osastolla, jolla olen, on omahoitajakeskusteluita n. 2 krt/vk, hoitoneuvottelu ainakin kerran viikossa. Sitten ruokailu ja valvonnat on sovitusti vointia ajatellen. Jossain vaiheessa yleensä pidetään neuvottelu, jossa on läheiset (tai osa heistä) mukana, ja osastohoidon loppuvaiheessa järjestetään avohoito, tai niillä joilla se jo on, pyydetään esim. avohoitaja neuvotteluun.

Mä olen täällä siinä vaiheessa, että mulle kootaan ravitsemusterapeutin määräämä annos tarjottimelle ja syön mitä syön. Lisäksi 2 täydennysravintojuomaa ja VÄHINTÄÄN 500 ml ravintoliuosta letkun kautta. Saas nyt nähdä pääsenkö letkusta irti, on piakkoin hoitoneuvottelu. Tosin paino oli kyllä viikonlopun aikana pudonnut kilon.. vähän pelottaa..

olen ollu. turun TYKSissä neljä kuukautta. Kai se auttoi, mut enemmänolisi auttanut jos olisin saanut parannella itseäni kotona.