Kaupugin hoitoon, Pelaajat olivat kehuneet nivalan hallin jäätä aivan erinomainen, kyllä se Kari ossais tehä kunnon jään
Jäähalli pitäs
Siirtää
951206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 95
Vanhimmat
vuotta on esittänyt.
Ja aina kaatunu siihen,
että Haapaveden kaupungilla ei ole varaa jäähallin ylläpitoon.
Nivalan kaupungilla on vielä ollu varraa muutama kkuukausi vuodessa pitää jäätä hallissa,
ei koko vuotta.
Eli sääki oot alakanu eskoa kannattaan.
Ku häne pittää yötäpäivää tätä kuntaa tukea
on laskeskelleet kustannusten kasvavan monikertaiseksi,
jos luisteluhalli olis kaupungin hoidossa ja käyttöajat supistus surkeiksi Oulaisten malliin.
eli korkeintaan puolet vuodesta olis käytössä ja yleisövuorot häviäis lähes kokonaan.
Käyttömaksut moninkertaistuisivat.
Eli nykyiseen tilanteeseen se olis valtava heikennys.
vain selvillä panostuksilla asioita hoidetaan.
Paljonko olet satsannut osakkeisiin tai kolehteihin ?
Ei säälimällä mitään saa !
Haapaveden kaupungin resurssit surkeiksi ja päättäjien haluttomuuden ja otti vastuun jäähallitoiminnasta.
aika on näyttänyt hänen olleen oikeassa.
1995 aloitteen Haapaveden jäähallin rakentamisesta.
Vasuri-eskon johdolla siitä on kehittynyt alueellisesti merkittävä liikuntapaikka.
käyttäähän sitä oulun, raahen, kalajoen , ylivieskan ja monen muun kaupungin luistelijat jatkuvasti.
vuoden Haapavedellä luistelemassa .
Miksei he käytä omaa halliaan ?
uhrata urheilun jumalalle? nivalaiset ymmärtää tasapainon. kyllä niiden liikuntakeskus on hyvä ratkaisu. se ei vaadi ihmisuhreja ,kuten tämä raakalaisten asuttama hoopovesi.
Haapaveden hallilla satsata siisteyteen, pukutilat aika hyvässä kunnossa. Mutta muut tilat
vaatis siistimistä liian paljon ylimäärästä roinaa sisällä ja ulkona. Vaatis kädentaitoista talonmiestä
kaupunki vois palkata.
tarpeellista.
Jumppa-areenallaki on niin monenlaista muuta liikuntaa.
Skeittiä , tanssia, jumppaa, sählyä jne .
jokka ilimaseksi harrastaa. vieläkö niille palavelijat pitäs palakata ? jo on laiskanläntää sakkia.
sirkuksesa siivoomaan
porsaita.
Sen näkee,
kun harjoitusvuoron jälkeen kattoo pukuhuoneen lattialle tai vaihtoaitijoon.
Tosin tänä syksynä on siisteys on ehkä parantunut.
Meistä käyttäjisthän se riippuu suoraan.
ja siivota jälkensä.
Näin esko on meille yläasteella aina opettanut.
Se oppi on aivan oikein, mutta
ei vaan tule tehtyä .
ulkojäitä hoidettua,
niin miten se sais sitten hallityöt hoidettua?
ei mitenkään!
tais
mennä viime talavena tammikuun alakuun ulukokenttien jäät.
jos
vielä jäähalli tulis heille,
niin vois kaekki jäähä rempalleen .
Eihän
kaopungilla oo ees kettää,
joka jäähallihommista mittää ymmärtäs.
jäätä?
Tollo kysyy.
vaikeuksissa.
Jäähallikin toimii vain muutaman kuukauden vuodessa ja
sen käyttömaksut on huikeat.
Miesten peln jääaika maksaa liki 300 euroa,
Haapavedellä 120 euroa.
Näin se vaan on.
ja siitä huolimatta nivala tekee tappiota ja haapavesi pikkupikku plussaa.
ollu erinomainen.
pehmeä kuin lehemän läjä !
tylysillä luitimilla nääs.
paljonkohan oli jään pintalämpötila Nivalassa ?
Pehmeä jää on -5 astetta lämpimämpää .
Vasuri-Esko on meille kylmäfysiikassa yläasteella sen opettanut.
eivät kertonu,
en tiedä .
se laokkanen tollasta opettanu fyssiikassa ?
Nivalassa ei ollut ainakaan märkä niinku haapavedellä . urat täytty hyvin erätauolla.
Haapavedellä vaattii tunniin jäätyä että pääsee samaan.
hätäpaska !
tietoa jääasioista.
Senkus kyssyy häneltä.
maksajia,
jos hallin hoito oetee kaopungin hommaksi.
Ei mene kapungille koskaan, tämä on minun arvio. Liian iso pala kaupungin kunnostaa. Jos tämä halli kaatuu, niin joko tulee täysin uusi halli (kaupunki tekee) tai sitten ei tule jäähallia enään koskaan Haapavedelle. Tämä viimeinen ajatus lienee se totuus.
muutaman vuoden
kululttua jäämme ilman luisteluhallia.
Sen toiminta
on niin vahvasti Eskon hyväntahtoisuudesta ja taidoista riippuvainen.
Ja Eskokaan ei ole ikuinen.
anna vastuuta muille haluaa itselle kaikki hommat. oottaa sitten kehumisia.
onhan luistelukeskuksella hallitus ja osakkeenomistajat teidän vallassa on tulevaisuus.
tulkaa paikanpäälle katsomaan ja ottakaa homma haltuunne ennenkuin on liian myöhäistä.
eikä mittää työtä,
senki örvelö!
ja inhoaa.
ei taija olla vapaaehtosia tulossa ?
eikä ymmärrä noin isoista ja vaikeista asijoista.
ei pidä tuollaseen hankkeeseen päästääkään!
aivan muuta puuhastelee.
ei taija Haapaveellä toteutua .
Nään me kepulaiset ollaan niskan päällä ja vastaan pannaan.
haapajärvellä nyt asiallinen jäähalli sopivan kokoinen ja siisti, samanlainen tänne haapavedelle. Osataan sitä muuallakin,tehdä edullisesti. Heinoa työtä haapajärviset, parhaat onnittelut teille-.
käyttömaksut ja kaupunki velkasaneerauksessa.
Se siitä edullisuudesta.
kyllähän totuus on se et kaupunki pitää pystyssä haapaveden hallia ja täällä on käyttömaksut kolminkertaiset verrattuna nivalaan ja oulaisiin. Halli yhtiö on kaupunkille lahjoitusten noin 30 000 per vuosi lisäksi kaupunki antanut velkaa yli 100 000 jota yhtiö ei ole pystynyt lyhentämään. Et siinä totuus tämän hallin toimivuudesta.Ja jäätä on pidettävä ympäri vuden koska sitä ei uskalleta sulattaa koska routa on päässyt niin syvälle et se rikkoo putkistot jos päästetään sulamaan et se siitä ympärivuotisesta jäästä.Koko halli on aika pommi joka hajoo pikapuoliin käsiin ja siksi se pitäis siitää kaupunkille et ois maksaja joka sen kunnostaa ennen kuin sitä voi laillisesti edes käyttää.
täsmällisesti lyhentänyt.
jäähalli .
Siellä froenit menee kieltoon vuodenvaihteessa.
Haapavesi toimii vaatimattomasti mutta varmasti ammoniakilla.
riesa.
Käyttäjät si pese eritteitään riittävästi.
Teuvo tietää.
omat hoitonsa.
eskolta kannattaa niistä kysellä.
Asfaltti ja betoni taas omat temppunsa.
kannatan että kaupungille vaan, nii se on sitte jatkossa turvattu ja voiaan vähä pitemmällä linssillä kahtoo kokonaisuutta. pitäs vaa osakkaienki alakaa ajaa tuota asiaa. etiäpäinhän sitä pitää aina katella.
hometta ole vielä en ole nähnyt mutta rakenteissa ja kosteissa nurkissa sitä on.
ehotuksen valtuustossa.
Ja hyvä kun asian kannatus nyt on kas
vussa.
kepujen vallassa ollessa toteutua ?
vain moititaan täällä Haapavedellä noita naapuri kuntien jäähalleja. Miten se moittiminen ja mustamaalaaminen parantaa tätä Haapaveden hallin tilannetta. Minun mielestä ei kyllä millään fysikan eikä kemian oppim'äärälläkään, tee tilanteesta sen parempaa. Hyvinhän naapurikuntien hallit toimii, puhdas ilma, siistit paikat mitä muuta voi vielä vaatiakaan. Nyt on Haapajärvelläkin hieno halli. Täytyy kylläkin myöntää että nämä naapurikunnan hallit on fiksumpia kuin tämä haapaveden halli kaikin puolin. Eikä haapaveden kaupunki tätä hallia itselleen ota riesaksi. Tekevät ajan saatossa uuden kun sille tarvetta sitten joskus tulee. näin minä tämän asian näen.
ku kepulaiset on niskan päällä !
kaupungin mainosfilimissäki jäähallilla Hupivesi leuhkii. hyvin on kelevannu .
olisi sitten kepulaisten vuoro ja näytönpaikka mihin he kykenevät, eikö vain. Annetaan me heille se mahdollisuus. Sitten päästään kunnolla vertailemaan ja ottamaan kantaa siihen kumpi oli kumpi vai oliko se sittenkin kampi.
Tämäkin keskustelu
kykene,
sano se hoopo.
jäämatin ajoa tulis kunnalle halvemmaksi
teuvon naamasta .
arvostelevat luisteluhallejaan,
kun ne ovat käytössä vain muutaman kuukauden vuodessa eikä sinne juuri joukkueisiin kuulumattomat pääse.
Siksi he tulevat Haapavedelle luistelemaan,
kun täällä halli toimii jatkuvasti kaikille avoimena.
jäähallin jää on persiistä sen takia että ku sitä ei sulateta koskaan... laiat kans kallellaan, mutta eipä ne uskalla sulattaa ku on routa menny nii syvälle peruksiin että romahtas (heilus) koko paska jos sulattas joskus
pukuhuoneet seiniin piirrellään ( esko vain nyökyttele niin ne pojat) hän
hakee rehellisyyttä ja sääntöjä pitää noudattaa mutta kun pitäs puuttua rikkeisiin menee löysät housuihin.
oo taas asijalla ?
Sillee teuvomaisia juttuja...
esittää mielipiteitä jokainen, miksi eskoo hakee heti arvelee kuka on kirjoittanut.
tarkotti sitä seinäjuttua tolla teuvomaissuuvella.
uskon.
Hää liikkuu sillä alalla.
jäähallin voisi siirtää vatttukylään siellä on niitä halleja muutenkin sopisi vattukylän yleiskuvaan vallan mainiosti
pois luisteluhalli kirkolta tänne vattulaan ja tilalle ulkokenttä.
Jäätä ei sulateta niin routa nostaa putkistoja useita senttejä vuodessä. Eihän
putket kestä kauaa . Vai onko niin asennettu,että voi nousta kuin hyppylauta.
Pojoispääty noussu ainakin kymmenensenttiä samoin vaihtoaition reuna ?.
taas jäädytetään,
tapahtuu putkistoissa ja kentässä melkoista lämpöliikettä.
Vakaat olot on aina jääkentälle parasta.
Sen tietää jopa tyhymä-erkkiki.
siihen vattukirkon viereen olisi sopiva paikka sille jäähallille.
haoci-jaacopin suostunta?
Menevän,ei sitä tartte siirtää
paikalle vattusten keskustaan siinä se jäähallin paikka ois.
kannatan siirto koska sinne vattulaan ei tarvitse edes rakennuslupia
Enää siirtämään tälletalvelle kun maatkin ruppee jäätymään
siirrettiin eikä ollu mittää hankalaa.
Nääs vielä muistetaan.
hyvä kaikki niin siististi rakennettu kyllä Haapaveden luistelukeskuksen hallituksen
jäsenten kannattas käydä katsomassa miten paikat on kunnossa ei ole romua joka nurkassa
ja käytävillä .
on se köyhän miehen halli...verrattuna haapaveden halliin jota on jo rakennettu 15-16 vuotta, eikä ole aivan vielä valmis. Odotahan kun se valmistuu niin onhan se komea, ja myös aika kallis oletan.
opettamassa noita jääjuttuja.
jo 15 vuotta sitten.
Heillä me vähä kauvemmin siinä alkuunpääsyssä.
Mutta komia halli tuli ja hurjat käyttömaksut .
Yli 3-kertaiset haapaveteen verrattuna.
kovasti ihmeteltiin.
Eskon mielestä luisteluhalli kuuluu jokaiseen haapaveen kokoiseen kuntaan.
maksettua?
Tais olla yhen vuoron hinta melekein 150 €,
Haapaveellä vain 60 € .
huh...huh.
14. jääkausi menossa.
päästänyt hallin niin siivottomaan kuntoon että yököttää homeen haju.
munasuojissa,
luulen että sullaki.
Tarkistappa.
Hallissa on niin raikas muutama pakkasaste,
että ei siellä ees sun hommeet kauvan kestä.
muistuttaa.
että pestäs hommeet kotona eikä niijen kanssa kyliile mentäs.
oon ukolle monesti ärjässy,
kun se ei saa niitä hommeistaan pestyä.
Kyllä jääkiekko vaan on mukavaa !
ilmaiset yleisövuorot osakkeen omistajille. Miten haapavedellä ?
alvariinsa yleisövuorolla?
alkuvuosina osakaslippuja,
jotka oikeuttivat 10 ilmaiseen yleisövuoroon.
Haapajärven tilannetta ei vielä tiedä,
kun ei ole vuottakaan toiminut.
Haapajärvisiä luistelijoita ja ryhmiä näkyi käyvän koko viime kevään ja kesän Haapavedellä,
eli toiminta ei taida vielä täysin pelata Haapajärvellä..
jo siinä iässä useiommat,
että eivät taida pysyä luistimilla edes pystyssä.
Osakasliput ei ole siten järkeviä.
Se on erittäin viisasta,
että käyttömaksut on Haapavedellä tosi edulliset,
esimerkiksi tunnin vuoro Haapavegellä 40 € ja Nivalassa 70 € ,
Haapajärvellä pitkästi yli 100 € jne.
Haapaveden hintoihin verrattuna.
Yleisövuoromaksukin on 5 €uroa vuorolta,
kun se Haapavedellä on 2 € vuorokaudelta.
Eli aivan älytön hintaero.
suurin joukoin luistelemassa?
Eilenkin iltapäivällä puhuttelin luistellessani useita naapureitamme.
homma toimii.
otteluita ei yleisövuoroja haapavedellä tyhjää ei yhtään peliä viikonloppuna.
tyhjänä eli ei missään käytössä.
tärkeä palvelumuoto Haapavedellä.
Vapaamuotoinen liikunta on lystiä.