Haen ensi vuonna Yliopistoon opiskelemaan. Pääaineeni on luultavasti filosofia. koulussa en ollut kiinnostunut matematiikasta pätkääkään. Keskiarvoni oli 7, enkä tehnyt sen eteen mitään. Nyt matematiikka on alkanut kiinnostamaan minua. Olisiko järkevää jos ottaisin sivuaineeksi matematiikan?
Sivuaineeksi matematiikka?
2
609
Vastaukset
- matematiikka rulettaa
Matematiikka on yksi tärkeimpiä tieteitä (filosofian ohella), jota mielestäni kaikkien tieteilijöiden tulisi jossain määrin tuntea. Ei pelkästään luonnontieteet, vaan myös esimerkiksi useimmat yhteiskuntatieteet nojaavat matematiikkaan (tilastolliseen analyysiin). Matematiikkaa hyödyntävät myös mm. yleinen kielitiede ja psykologia.
Filosofiassa vahva logiikan ala on käytännössä yhteistä aluetta matematiikan kanssa. Kielifilosofiassakin sovelletaan laajalti logiikkaa - oikeastaan koko analyyttisen filosofian perinteessa. Myöskään mannermaisessa sitä ei voi välttää. Logiikka liittyy ennen kaikkea kysymyksiin ajattelun rakenteesta. Tieteenfilosofiassa taas matematiikka on keskeinen malliala (deduktiivinen tiede).
Itse olen filosofian pääaineopiskelija, jolla on matematiikka sivuaineena. Suosittelen myös tilastotiedettä/todennäköisyyslaskentaa, jonka kautta yhteiskuntatieteiden metodologia avautuu.
Matematiikalla mallinnetaan lähes kaikkea tieteessä: esimerkiksi luontoa, aivotoimintaamme, kieltä ja ajattelua, taloutta, julkista päätöksentekoa (politiikkaa), musiikkia ja historiallista kehitystä. Useimmissa tieteissä tutkimus perustuu kokeelliseen asetelmaan (taustalla matemaattinen teoria) tai tilastolliseen analyysiin. Myös kvalitatiivisessa tutkimuksessa argumentointi ja teoriamallit ovat matemaattisia.
Filosofiassa eräs keskeinen kysymys onkin, miksi matematiikka on näin keskeinen oppiala - ja mitä matematiikka oikeastaan on? Päänsisäinen kielemme vai lyötyykö se luonnosta?
Suosittelen lämpimästi matematiikkaa! - matikisti
Nuo ovat erittäin hyvä yhdistelmä. Eikä kannata yhtään tuijottaa sitä lukion matikan numeroa. Yliopiston matikalla ei nimittäin ole juuri mitään tekemistä lukiomatikan kanssa. Yliopistolla matikka on nimenomaan loogista päättelyä ja ajattelua, ei numeroiden pyörittelyä kuten lukiossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen665429Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2284247Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172552984Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk292672Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina922567Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3311969Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään51862Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik551622Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.121547Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21516