Lahjatontti ja lainhuudatu+kiinnittäminen

Olen saamassa isoäidiltäni lahjaksi osuutta mökkitontista. Tontti lahjoitetaan meille neljälle veljekselle, kullekin 25%. Lahjoitus on sikäli tapahtunut, että tarvittavat asiakirjat yms. on allekirjoitettu, asiaa hoitaa isoäidin lakimies.

Olen samanaikaisesti hankkimassa uutta asuntoa yhdessä kihlattuni kanssa ja kysymys kuuluukin; missä vaiheessa mökkitontti kelpaa pankille lainan vakuudeksi? Tiedän, että tontti voidaan kiinnittää vasta aikaisintaan lainhuudatuksen yhteydessä, eikä tontilla voida ilmeisesti vakuuttaa lainaa ilman kiinnityksiä..?

Mikäli tontin käyttäminen vakuutena viivästyy, niin onko mahdollista vaihtaa lainan vakuutta myöhemmässä vaiheessa, jos hankin nyt henkilötakaajat?

Kiitos vastauksista!
121444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tuntuu jo ajatuksena ääliömäiseltä että yksi tontti pilkottaisiin neljään osaan. Onko lahja tulossa teille neljälle yhteiseksi eli yhteisomistukseen? Jos näin on niin kiinnitysten hakuun ja niiden vakuutena käyttämiseen tarvitaan kaikkien suostumus

Äänestä
  • Olin aiemmin itsekin siinä käsityksessä, että kyseessä olisi yhteisomistus, mutta viimeksi kun juttelin asiasta puhelimessa, niin ohimennen mainittiin jostain palstan merkitsemisistä. Tämä viittaisi palstan jakamiseen, jolloin kaikki saisivat oman palan "kakkua".

    Kaiken lisäksi hallintaoikeus koko tonttiin jäisi isälleni, joten kenelläkään ei ole mahdollisuutta myydä omaa palstaansa tms. Koko homman perimmäisenä tarkoituksena on saada pidettyä kallis palsta suvussa mahdollisimman alhaisin kustannuksin.

    Sekava juttu kaiken kaikkiaan.

    Äänestä

  • tonttitonttu kirjoitti:

    Olin aiemmin itsekin siinä käsityksessä, että kyseessä olisi yhteisomistus, mutta viimeksi kun juttelin asiasta puhelimessa, niin ohimennen mainittiin jostain palstan merkitsemisistä. Tämä viittaisi palstan jakamiseen, jolloin kaikki saisivat oman palan "kakkua".

    Kaiken lisäksi hallintaoikeus koko tonttiin jäisi isälleni, joten kenelläkään ei ole mahdollisuutta myydä omaa palstaansa tms. Koko homman perimmäisenä tarkoituksena on saada pidettyä kallis palsta suvussa mahdollisimman alhaisin kustannuksin.

    Sekava juttu kaiken kaikkiaan.

    mitä olet saanut, jos paperit on tehty ja allekirjoitettu. Jos et ymmärrä lukemaasi kysy isoäidiltä, hänen lakimieheltään tai laita lahjakirjan sanamuodot tänne. Viisainta olisi ollut selvittää ja ymmärtää sisältö jo ennen allekirjoitusta.

    Jos isäsi hallintaoikeus estää myynnin niin tuskin tontti kelpaa pankille vakuudeksi.

    Äänestä

  • Klyymi kirjoitti:

    Odottelen papereita saapuvaksi alkuviikosta, niin sitten sen näkee, mitä ne ovat lakimiehen kanssa keksineet. En ole mihinkään muuhun paperiin laittanut nimeäni, kuin valtakirjaan lakimiehelle, jotta hän pystyy hoitamaan kaikki tarvittavat asiat puolestani.

    Isän hallintaoikeus ei ole ongelma, koska voihan hän myös antaa lupakirjan kiinnitysten ottamiselle.

    Alkuperäinen kysymys oli kuitenkin se, missä vaiheessa tontti kelpaa pankille pantiksi? Ilmeisesti lainhuudatus tulee olla tehtynä, mutta mitä se lainhuudatus vaatii? Täytyykö lahjaveron olla maksettu ennen, kuin voidaan lainhuudattaa?

    Vastaan itse itselleni: Veron tulee olla maksettu ennen lainhuudatuksen hakemista ja hakemuksen yhteydessä tulee olla veronmaksukuitti.

    Eli voitaneen unohtaa tontin käyttö panttina ihan lähiaikoina.. Lahjaveron maksamista sumplitaan koko ajan, mutta tarkka aikataulu on kysymysmerkki.

    Mitenkäs se vaihtoehto, että henkilötakaajat vaihdettaisiin tonttiin, kun se on mahdollista? Kihlatun vanhemmat karsastavat ajatusta meidän lainan takaamisesta, mutta tällä voisin saada suosteteltua heidät takaajiksi, koska he pääsisivät pois takaustaakastaan melko nopeasti.

    tontin myyntiä, jos se on kiinnitettynä vakuudeksi ja pankki joutuu vakuuden realisoimaan?

    Äänestä

  • tonttitonttu kirjoitti:

    Vastaan itse itselleni: Veron tulee olla maksettu ennen lainhuudatuksen hakemista ja hakemuksen yhteydessä tulee olla veronmaksukuitti.

    Eli voitaneen unohtaa tontin käyttö panttina ihan lähiaikoina.. Lahjaveron maksamista sumplitaan koko ajan, mutta tarkka aikataulu on kysymysmerkki.

    Ensinnäkin, kiinnitystä voidaan hakea samaan aikaan kuin lainhuudatusta (jätetään samaan aikaan kaksi eri hakemusta). Kiinnitystä ei kuitenkaan voida myöntää ennen kuin lainhuudatus on myönnetty (käytännössä annettu lainhuuto allekirjoitetaan ensin ja sen jälkeen allekirjoitetaan annettava panttikirja).

    Toisekseen, jos omistat murto-osan (esim. 1/4) kiinteistöstä, voit yksin kiinnittää tämän omistamasi murto-osan. Koko kiinteistön kiinnittämiseen tarvitaan kaikkien omistajien suostumus. Kun viittaat "palstaan", niin voi olla myös, että teille neljälle veljekselle on tarkoitus antaa lahjakirjassa omat määrätyt palat maata. Saatte siis kukin ns. määräalan, jotka lainhuudatuksen jälkeen käynnistettävässä lohkomistoimituksessa muodostetaan omiksi kiinteistöikseen, jonka jokainen omistaa yksin.

    LAHJAverokuittia ei tarvita eikä kirjaamisviranomainen tutki onko vero maksettu vai ei ja minkäsuuruinen vero tulisi maksaa tms. VARAINSIIRTOverokuitti (4% hinnasta) tulee olla lainhuudatushakemuksen mukana, ja lainhuudatuksen yhteydessä myös varmistetaan, että se on maksettu oikean suuruisena ja ajoissa. Mutta mitään varainsiirtoveroahan ei tässä tapauksessa tule, kun kyseessä on kerran lahja eli vastikkeeton saanto.

    Itse kiinnityksen hakemiseen et tarvitse isäsi (hallintaoikeuden omistajan) suostumusta. Isäsi hallintaoikeus vaikuttaa asian suhteen ainakin siten, että pankki voi olla nihkeä hyväksymään lainasi vakuudeksi omaisuutta, jota rasittaa toisen henkilön hallintaoikeus - se kun sitoo myös kiinteistön tulevia omistajia, jos pankki joutuisi realisoimaan kiinnityksen. Olet varmaankin jutellut pankkisi kanssa kelpuuttavatko he murto-osasi tontista / sinulle lahjoitettavan määräalan lainan vakuudeksi?

    En tosin syventynyt asiaan, mutta ethän vaan sekoita lahjaveroa huudatuksen ehtona ostettaessa olevaan varainsiirtoveroon. Vastikkeettomasta lahjasta ei peritä varainsiirtoveroa kuten ostajalta ostohinnasta 4% kiinteistöissä ja 1,6% irtaimessa.

    Äänestä

  • Eräänkin hakemuksen käsitellyt kirjoitti:

    "Isäsi hallintaoikeus vaikuttaa asian suhteen ainakin siten, että pankki voi olla nihkeä hyväksymään lainasi vakuudeksi omaisuutta, jota rasittaa toisen henkilön hallintaoikeus - se kun sitoo myös kiinteistön tulevia omistajia, jos pankki joutuisi realisoimaan kiinnityksen."

    Tätä tarkoitin aiemmassa viestissäni. pahoin pelkään että hallintaoikeuden takia pankki ei hyväksy sitä lainkaan vakuudeksi, vaikka kiinnitykset saisikin. Pankille tärkeää on se myyntiarvo jos vakuus joudutaan realisoimaan.

    Äänestä

  • jokuhama kirjoitti:

    En tosin syventynyt asiaan, mutta ethän vaan sekoita lahjaveroa huudatuksen ehtona ostettaessa olevaan varainsiirtoveroon. Vastikkeettomasta lahjasta ei peritä varainsiirtoveroa kuten ostajalta ostohinnasta 4% kiinteistöissä ja 1,6% irtaimessa.

    Kiitos kaikille vastanneille, selvensi asiaa paljon! Meni tosiaan sekaisin tuo varainsiirto- ja lahjavero.

    Hyvä tietää, että myös yhteisomistuksen ollessa kyseessä oman osan kiinnittäminen onnistuu ilman sen isompia ongelmia. Pankin kanssa kävin neuvotteluja aiemmin kesällä, mutta silloin asia oli vielä alkutekijöissään. Tonttikin oli arvottamatta jne.

    Olen menossa uudelleen pankkiin lähitulevaisuudessa ja silloin selvinnee tontin kelpoisuus lainan vakuudeksi. Yhteisomistuksessa olevan tontin realisoiminen on varmasti pankin näkökulmasta ongelmallista, joten on varmasti olemassa mahdollisuus, ettei sitä kelpuuteta vakuudeksi.

    Isoäiti on jo hieman höperöitynyt eikä ollut varma, mitä papereita se lakimies sieltä nyt lähettää. Olettaisin, että kyseessä on kopio lahjakirjasta, mutta voihan se olla myös lainhuudatustodistus.

    Tontin kelpaaminen lainan vakuudeksi olisi loistojuttu, koska se helpottaisi huomattavasti lainaneuvottelussa. Kiinteällä omaisuudella on luonnollisesti alhaisempi riskiluokitus, kuin henkilötakauksella.

    Siis, myös lahjan saajan allekirjoitus vaaditaan siihen kiinteistön lahjakirjaan. Ja sitten vasta kaupanvahvistaja allekirjoittaa, eli odotteletko nyt sitten lahjakirjan luonnosta, jonka sitten allekirjoitatte kun olette kaikki kokoontuneet yhteen? Vai oletko jo allekirjoittanut lahjakirjan, ja te olette sopineet niin, että lahjoittaja hakee lainhuudon lahjansaajien asiamiehenä (on täysin mahdollista)?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tonttitonttu kirjoitti:

Olen saamassa isoäidiltäni lahjaksi osuutta mökkitontista. Tontti lahjoitetaan meille neljälle veljekselle, kullekin 25%. Lahjoitus on sikäli tapahtunut, että tarvittavat asiakirjat yms. on allekirjoitettu, asiaa hoitaa isoäidin lakimies.

Olen samanaikaisesti hankkimassa uutta asuntoa yhdessä kihlattuni kanssa ja kysymys kuuluukin; missä vaiheessa mökkitontti kelpaa pankille lainan vakuudeksi? Tiedän, että tontti voidaan kiinnittää vasta aikaisintaan lainhuudatuksen yhteydessä, eikä tontilla voida ilmeisesti vakuuttaa lainaa ilman kiinnityksiä..?

Mikäli tontin käyttäminen vakuutena viivästyy, niin onko mahdollista vaihtaa lainan vakuutta myöhemmässä vaiheessa, jos hankin nyt henkilötakaajat?

Kiitos vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu