olen alkanut vihaamaan ja inhoamaan itseäni. kaikkia tekemisiäni tai tekemättä jättämisiäni. ja sitten kukaan ei tykkää edes minusta johtukoneehan siitä etten pidä edes itse. ajattelen päivittäin kuolemaani joka tuntuu helpoimmalta ratkaisulta. mulla on turha olo, olen täällä ihan turhaan ei musta ole kuin haittaa. kukaan ei hyödy mun täällä olosta. en halua lapsia eikä mulla ole mitään tulevaisuuden unelmia. tuntuu ettei siellä ole mitään miksi sinne pitäisi edes mennä. iltaisin tulee pahimmat ahdistus kohtaukset, muutaman kerran ole tosissani harkinnut ranteitten aukaisua mutten ole koskaan viiltäny tarpeeksi syvältä. välillä on epätoivoinen olo : mä en jaksa enää, turhaan tätäki teen, ihan sama vaikka kuolisin pois. onko muilla yhtä epätoivoinen elämä ?? tämä ei ole mitään teini masennusta ikää on kuitenkin jo 22. mikä neuvoksi?? en ole puhunut tästä kenellekkään sekin tuntuu ihan turhalta miksi nyt itseni takia viitsisin kenenkään mieltä latistaa.
vihaan itseäni
ei parempaa huomista
6334
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
pielessä???
ja tuohon en usko, että muut eivät pitäisi sinusta, se voi vain nyt tuntua sinusta siltä, jos olet vähän masentunut.
Samaa vikaa. Itsellä masennus ainakin juontaa juurensa lapsuudesta - siitä ettei mun ole annettu kasvaa sellaiseksi ihmiseksi kuin olen. On aina pitänyt toimia muiden mieliksi enkä koskaan ole saanut tehdä mitä itse haluan. Musta on sitten tullut ulospäin hymyilevä, sinisilmäinen koko maailman palvelija. Oma itse on kutistunut olemattoman pieneksi ja nyt se minä vissiin pyrkii ulos. Kaikki loukkaukset, joita olen kuullut (mutta vain hymyillyt), kaikki alistamiset, kaikki vähättelyt - kaikki kokemani vääryydet tulee nyt pintaan ja itken ja ahdistaa. Ahdistaa niin kovin. Olen ihan hukassa oman itseni kanssa - eihän sitä itseä ole koskaan ollut ja nyt kun se pyrkii esiin, niin en tiedä mitä sen kanssa tehdään. Itken vaan pahaa oloani pois ja kaikki tuntuu turhalta. Mihin minua tässä maailmassa tarvitaan? Eikö joku voisi kertoa minulle? Ainahan kaikki on minulle sanoneet mitä mun pitää tehdä ja oon joutunut niin tekemään. Nyt en tiedä mitä pitäs tehdä kun kukaan ei kerro.
tuo muiden mieliksi oleminen. mulla on vanhempia ja nuorempia sisaruksia, olen aina ollut ns. väliinputoaja. en ole koskaan voinut kertoa omia ongelmiani sillä vanhemmillani on ollut niin paljon tekemistä muiden sisarusteni ongelmilla, enkä ole halunnut heitä enää omilla ongelmillani vaivata. sitten mulla on ollut aina pakottava tarve olla äidilleni mieliksi, autoin aina kotitöissä yms,koska kukaan muu ei tehnyt koskaa mitään ilman pakottamista. en myöskään koskaan tehnyt mitään mistä olisi voinut tulla harmia. en ole tapellut äitini kanssa kun joskus lapsena viimeksi, sisarukset ovat hoitaneet sen homman aina. en edes murros tai teini iässä kertonut murheita pidin ne aina itselläni. siksi varmaan vanhempani ovat sanoneet että olen aina ollut kiltti lapsi oikea enkeli. eikä kukaan koskaa ajatellut että sillä enkelilläkin olisi saattanut olla jotain sydämellä. joo o enkeli jonka pää halkeaa. tuo on myös pätenyt muuallakin. kaverit, opettajat ovat aina pitäneet mua kilttinä ja hyvänä ihmisenä. en ole koskaan riidellyt sanonut mieli piteitäni. olen aina mennyt muiden pillin mukaan. mutta nyt en enää jaksa. en halua enää tehdä mitään mitä joku pyytää. sanon kaikkeen heti ei, ja näen punaista jos multa oletetaan jotain. nyt siitä kaikkien pomputettavasta on tullutkin itsekäs paska. en ole ikinä sallinut itseni käyttäytyvän niin että joku voisi sanoa noin. en osaa käsitellä asiaa muuten kuin inhoamalla itseäni
Hei!
Haeppa ammattiapua. Itseen kannattaa panostaa . Myös mä olen joutunut opettelee rakastaa itseäni ( uudelleen). Vasta sitten toisetkin voivat sinusta pitää... Jokaisen elämä on arvokas. Älä tapa itseäsi vaikka oletkin kenties joutunut elämään rakkaudettomassa / välinpitämättömässä ympäristössä.
Itse sain apua terapiasta lääkkeestä ja nykyään uskon avulla päräjään ilman terapeuttia!! Halvaks tulee kun ei tarvii enää ostaa apua : )
Ihmisellä on kuitenkin tarve tulla näkyväksi, nähdyksi ja kuulluksi muiden silmissä. Siksi kai me tännekin kirjoitamme?
Ei minusta ole ollenkaan turhaa, että puhuisit näistä tuntemuksistasi muille. En usko sen latistavan kenenkään mieltä. Muilla saattaa olla samankaltaisia kokemuksia ja tuntemuksia. Itse ajattelen, että olet vielä hyvin nuori. Persoonallisuudenkehityksesi on kesken. Ihmiselämään kuuluu vaikeitakin ajanjaksoja ja vaikeita tunteita.
Sinusta olisi aivan konkreettista hyötyä, jos niin haluat. Voisit tehdä esimerkiksi vapaaehtoistyötä auttaen esimerkiksi yksinhuoltajaäitiä lapsenhoidossa, voisit ulkoiluttaa vanhusta, voisit käydä kaupassa sairaalle. Yms., yms., loputtomiin. Sinä olet ehdottomasti tarpeellinen, mutta haluaisitko olla sen lisäksi avuksi?
Olen saman ikäinen. Iltaisin ahdistus on kaikkein pahinta, kuten esim. juuri nyt ja tulin tänne lukemaan muiden samoin tuntevien juttuja. Päivisin suru näky enemmänkin kärttyisyytenä, pinna on kireällä lähes koko ajan ja jos joku asia ei mene niin kuin haluan saan ravarin (jos olen yksin siis). Vaikkapa jonkun tavaran lipeäminen kädestä saa sapen kiehumaan heti. Olen vihainen ja katkera onnellisille ihmisille, en halua nähdä heitä missään. Telkkarissa, lehdissä, kaduilla, pelkkää paskaa. Elämän ainoa väri on harmaa. PELKKÄÄ PASKAA PÄIVÄSTÄ TOISEEN. Lääkettä on, Cipralex 5 mg jonka sain alunperin jännitysoireisiin sosiaalisissa tilanteissa, ei apua muuhun kuin pahimpiin tärinöihin ja hermoiluun, mielialaan ei vaikuta noin pieni annostus. Ensi viikolla menen psykiatriselle sairaanhoitajalle, onko siitäkään mitään apua kaltaiselleni epäonnistujalle.