ONKO TUNISIALAISET MIEHET??

B222

Ovatko Tunisialaiset miehet niin karseita kun puhutaan,aina turistitytsien kimpussa vonkaamassa ja varsinkin vanhempien naisten,kun luulevat niitä varakkaiksi??

25

1837

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itse ainakin

      koin kovastkin epämiellyttäväksi ja häritseväksi tunisialaisten miesten 'päällekäyvyyden'. Edes hotellihuoneessa ei saanut olla rauhassa. Kun valitin asiasta respassa, niin suhtautuminen oli vähättelevää - jopa tyyliin 'pojat ovat poikia'.

      Olin matkalla lapseni kanssa, joten oli todella kiusallista, kun 'sedät' tuppasivat liian innokkaasti reviirille. Uimaan ei huvittanut mennä rannalla (en tykkää lillua hotellin altaassa), sillä aina oli joku kimpussa. Rannalla saimme onneksi olla suht' koht' rauhassa, sillä yksi paikallinen rantavahti tykästyi poikaani ja kohtalaisen kokoisena 'kaappina' hätisteli häiriköt pois ympäriltämme.

      Eli vastaus kysymykseesi, ovatko tunisialaiset miehet karseita: kyllä, ja lisäksi äärettömän vastenmielisiä ja huonokäytöksisiä. Ei tietenkään päde kaikkiin tunisialaismiehiin, esim. Suomessa tuttavapiiriimme kuuluu parikin ihan mukavaa, normaalia tunisialaismiestä. Toinen heistä kertoi, että nykyään Tunisiassa toimii ns. turistipoliisi, jonka olemassaolo on ainakin jonkin verran rauhoittanut menoa. Rangaistukset turistien, etenkin seksuaalisesta häirinnästä, saattavat olla ainakin näin meikäläisittäin kovastikin ankaria. Kun kerroin esim. tapauksesta, jossa olimme poikani kanssa illastamassa ja viereiseen pöytään istui mies, joka alkoi esittelemään paljasta kaluaan ja kysyi "What do you think about this?", sanoi ystävämme, että nykyään moisesta käytöksestä saisi vankilatuomion.

      • ALLI :(

        olin kevväällä Hammametissa ja toista kertoo en mää,hotellin baarin jätkät olivat kimpussa alati,enkä oo mistää kauneimmasta päästä,eli rumakin kelepaa,yöllä rimputtelivat puhelimmee huoneeseen ja kysseessä oli la paix hotelli,toista kertoo en mää,miul on ukko kotona ja mie olen uskollista laatua,en tykkää koko tunisiasta,niin men maku.

      • Madame 2

        Olen matkaillut Hammametissa nyt viisiin 7 kesää perätysten ja saanut olla rauhassa halutessani. Lasten kanssa, ilman miestä. En ole lähellekään valasta, vaalea olen ja siis ihan sopusuhtainen. Kauppiaat kyllä tyrkyttää vaatteita yms välillä hermoihin käy, mutta eivät kyllä itseään ole koskaan kaupitelleet. Kukaan ei ole koskaan kalujaan esitellyt - olenko tyhmä tai jotain etten ole älynnyt tai johtuuko omasta käytöksestäni en tiedä? Ihme kokemuksia teillä, en voi muuta sanoa. Tänäkin kesällä ihan kahden liikuimme Hammametin keskustassa pojan kanssa ja rauhassa sain olla, kahviloissa ja ruokapaikoissa, rannalla, hotellissa (Residence Aziza). En olisi voinut unissani kuvitella että kyseisen hotellin väki olisi ruvennut huoneistoomme rimputtelemaan tai tunkemaan visiitille? Hyvin ystävällisiä olivat, joka aamuista huomen toivotusta seurasi ystävällinen hymy ja toivotus mukavasta päivästä. Engalnnin kielellä.

        Soussesta en tiedä, mutta Hammamet on idyllinen kaupunki, turvallista liikkua ja hotellien rannat on vartoituja, eli eipä noihin parempien hotellien ranta-alueille ole edes "ei-asukkailla" menemistä, kyllä häätävät pois. Olen itse siis saanut asiallista, kohteliasta palvelua, lause päättyy aina sanaan Madame.

      • hipheijaajaa
        Madame 2 kirjoitti:

        etta paikallisia ei noilla turistirannoilla paljon nay, siella tyoskentelevia lukuunottamatta. Lahes jokaisella hotellilla on oma rantansa, jota paasee kayttamaan kun on kirjautunut hotellin asiakkaaksi, eli maksanut siita. Jos rannalla nakyy ei maksaneita henkiloita, heidat ajetaan pois valittomasti vartijoiden toimesta. Ja kertaakaan en ole tormannyt henkilokuntaan, joka ahdistelee asiakkaita, vaan nimenomaan pitanyt huolta siita, etta muutkaan ei ahdistele. Jos kuitenkin nain kay, niin luulisi jarkevan ihmisen valittavan tasta hotellissa, jotta asia korjaantuisi.
        Itse kayn paikallisten kansoittamalla rannalla, viikonloppuisin siella on helposti 6000 ihmista pienella patkalla uimassa ja aurinkoa ottamassa, eika koskaan kukaan ole viela ahdistellut. Hassua.

      • Ihan mukavaa
        Madame 2 kirjoitti:

        Olen matkaillut Hammametissa nyt viisiin 7 kesää perätysten ja saanut olla rauhassa halutessani. Lasten kanssa, ilman miestä. En ole lähellekään valasta, vaalea olen ja siis ihan sopusuhtainen. Kauppiaat kyllä tyrkyttää vaatteita yms välillä hermoihin käy, mutta eivät kyllä itseään ole koskaan kaupitelleet. Kukaan ei ole koskaan kalujaan esitellyt - olenko tyhmä tai jotain etten ole älynnyt tai johtuuko omasta käytöksestäni en tiedä? Ihme kokemuksia teillä, en voi muuta sanoa. Tänäkin kesällä ihan kahden liikuimme Hammametin keskustassa pojan kanssa ja rauhassa sain olla, kahviloissa ja ruokapaikoissa, rannalla, hotellissa (Residence Aziza). En olisi voinut unissani kuvitella että kyseisen hotellin väki olisi ruvennut huoneistoomme rimputtelemaan tai tunkemaan visiitille? Hyvin ystävällisiä olivat, joka aamuista huomen toivotusta seurasi ystävällinen hymy ja toivotus mukavasta päivästä. Engalnnin kielellä.

        Soussesta en tiedä, mutta Hammamet on idyllinen kaupunki, turvallista liikkua ja hotellien rannat on vartoituja, eli eipä noihin parempien hotellien ranta-alueille ole edes "ei-asukkailla" menemistä, kyllä häätävät pois. Olen itse siis saanut asiallista, kohteliasta palvelua, lause päättyy aina sanaan Madame.

        lukea tällaisestakin Tunisia-kokemuksesta, joka poikkeaa niin paljon omastani.

        Itse koin matkamme Souseen hyvin ahdistavaksi - olen siis sama kirjoittaja, joka kertoi omista kokemuksistaan tuossa hiukan aikaisemmin. Ehkä kysymys oli vain omista ennakko-odotuksistani: valitsin matkakohteeksi Tunisian, sillä oletin, että muslimimaassa meno olisi konservatiivisempaa kuin Etelä-Euroopan rantakohteissa - erehdyin pahan kerran! Tavoitteena oli viettää leppoisaa, rauhallista lomaa lapsen kanssa, ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä. Olin lähinnä tyrmistynyt, kun edes selväsanainen kieltäytyminen seuraan väkisin tuppaaville miehille ei näyttänyt menevän perille - ei sitten millään kielellä!

        Matkailtua on tullut paljonkin eri puolilla maailmaa, mutta kyllä sitkeimpiin 'yrittäjiin' olen törmännyt juuri Tunisiassa. Joku kirjoittaja mainitsi Egyptin, mutta sielläkin mielestäni sai olla rauhassa, kun vain ilmoitti, että ei ole kiinnostunut.

        Varmastikin joku miettii omalla käytöksellä provosoinnin mahdollisuutta. Siitä ei todellakaan ole kysymys ainakaan omassa tapauksessani. Ensinäkään ei ole halua/tarvetta avioliiton ulkopuoliselle suhteelle minkään maalaisen miehenpuolen kanssa. Tähän väliin ehkä kannattaa mainita, että olen hyvin perillä islamilaisesta tapakulttuurista, joten käyttäymisetiikan kanssa ei ole ongelmia!

        Joku mainitsi, että normaali-ihminen valittaisi hotellin johdolle, jos kokisi hotellissa häirintää. Näin juuri teinkin, mutta suhtautuminen oli lähinnä olankohautuksia ja vähättelyä.

        Kaiken kaikkiaan, minulle jäi Tunisiasta sen verran huono maku suuhun, että tuskin tulee sinne koskaan uudestaan mentyä - toisaalta, miksi tarvitsisikaan: maailmassa on vielä niin monta näkemisen arvoista paikkaa jäljellä. Kuten esim. joulun jälkeen lähdemme miehen kanssa kiertämään Kaakkois-Aasiaa, aloittaen Kambodzasta...

      • Allit :))
        Ihan mukavaa kirjoitti:

        Olen ollut Tunisiassa monen monta kertaa,ehkäpä kymmenisen ja monissa eri paikoissa,viimeksi olen ollut Hammametissa pari kertaa vuodessa.

        Ja täytyy kyllä sanoa,että hotelli missä olen asunut,on täynnä näitä ns. "villkusilmiä",naisen ikään,kokoon katsomatta kimpussa,pyytämässä milloin mihinkin,elikkä ei tässä mitään provosoida,.ja jos asiasta menee hotellin respaan valittamaan,saa lähinnä hymyileviä kannanottoja,samaten kun olemme ystäviemme kanssa ottaneet yhteyttä matkanjärjestäjään,esim. Finnmatkoihin, on reklamatiopalaute lähinnä tekstiä....ei kukaan muu asiakas ole koskaan valittanut??

        Olemme siis ainuita,outoa?! :(

      • Muslimimaa on muslimimaa
        Allit :)) kirjoitti:

        Tunisiaan menevät vanhat naiset panemaan poikalasten kanssa, muut naismatkustajat ovat "outoja", eikä heitä kaivata.

      • Jotenkin osui
        Muslimimaa on muslimimaa kirjoitti:

        Tunisiaan menevät vanhat naiset panemaan poikalasten kanssa, muut naismatkustajat ovat "outoja", eikä heitä kaivata.

        ohi tuo heittosi: en ole vanha nainen, en matkusta 'panemaan' yhtään kenenkään kanssa minnekään päin maailmaa - eli kuulunko sitten niihin 'outoihin naisiin. joita ei kaivata', mutta jonka perässä tunisialaiset, oman mittapuuni mukaan 'alimittaiset' (tarkoitan ihan pituutta!), juoksivat kieli vyön alla... No, jos ei minua kaivata Tunisiassa, niin ei hätää, en minäkään kaipaa Tunisiaa!

        Missään muualla maailmalla minuun ei ole myöskään käyty fyysisesti käsiksi, aina olen selvinnyt tilanteesta kuin tilanteesta puhumalla. No, totuuden nimissä on sanottava, että joskus on täytynyt käyttää vähän korotettua ääntä.

        Selitätkö vielä, mitä tarkoitat kirjoittamalla 'muslimimaa on muslimimaa'? Tunisiaa en edes noteeraa oikeaksi muslimimaaksi, se on periaatteessa hyvin sekulääri ja maallistunut muslimivaltio.

      • Shariaa päähän vaan.
        Jotenkin osui kirjoitti:

        heikompi astia aina ja kaikessa.

        Ja vääräuskoinen nainen on jo lähtökohtaisesti huora, jota kohtaan voi käyttäytyä hyvinkin törkeästi.

      • Mutta kun en
        Shariaa päähän vaan. kirjoitti:

        heikompi astia aina ja kaikessa.

        Ja vääräuskoinen nainen on jo lähtökohtaisesti huora, jota kohtaan voi käyttäytyä hyvinkin törkeästi.

        edes ole vääräuskoinen kuin ehkä sinun silmissäsi...

      • NETTA 2
        Shariaa päähän vaan. kirjoitti:

        heikompi astia aina ja kaikessa.

        Ja vääräuskoinen nainen on jo lähtökohtaisesti huora, jota kohtaan voi käyttäytyä hyvinkin törkeästi.

        Olen ollut Tunisiassa lukuisia kertoja ja nyt vallan rakastunut siellä asuvaan Tunisialaiseen Herrasmieheen,hän ei koskaan ole nimitellyt ketään naista (huoraksi) kas' kun tietää mitä tuo ko. sana tarkoittaa,tiedätkö sinä?? Vastaan,että et,olet niin katkera luultavasti naisille,naisille joita et saa,ja tuolla kielenkäytöksellä et tule koskaan onnistumaankaan,me olemme fiksuja Naisia,emme siedä sinunlaisesi "moukan" käytöstä :(

        Kyllä on ihkua olla rakastunut ihastuttavaan,särmää omaavaan nam' niin nappisilmäiseen fiksuun Tunisialaiseen Herrasmieheen :))

      • No muslims, no sharia alaw
        NETTA 2 kirjoitti:

        Jos olisit Tunisialainen nainen, et paljon maailmalla huoraisi.

        Joten jatka vain Suomalaisten miesten parjaamista.

        Mieti sitä pienessä päässäsi.

      • mustamusunmuna
        NETTA 2 kirjoitti:

        Olen ollut Tunisiassa lukuisia kertoja ja nyt vallan rakastunut siellä asuvaan Tunisialaiseen Herrasmieheen,hän ei koskaan ole nimitellyt ketään naista (huoraksi) kas' kun tietää mitä tuo ko. sana tarkoittaa,tiedätkö sinä?? Vastaan,että et,olet niin katkera luultavasti naisille,naisille joita et saa,ja tuolla kielenkäytöksellä et tule koskaan onnistumaankaan,me olemme fiksuja Naisia,emme siedä sinunlaisesi "moukan" käytöstä :(

        Kyllä on ihkua olla rakastunut ihastuttavaan,särmää omaavaan nam' niin nappisilmäiseen fiksuun Tunisialaiseen Herrasmieheen :))

        Tyhmemmällekin, joskus, millaisia ovat tunisian "ns. herrasmiehet".
        Melko varmasti mususi käy nussimassa lammastaan tai naapurin pikkutyttöä, kunhan saa kikkelinsä pois peräaukostasi.

      • Woman;)
        mustamusunmuna kirjoitti:

        Tyhmemmällekin, joskus, millaisia ovat tunisian "ns. herrasmiehet".
        Melko varmasti mususi käy nussimassa lammastaan tai naapurin pikkutyttöä, kunhan saa kikkelinsä pois peräaukostasi.

        Mutta kirjoittajahan on TYHMÄ !!!

        Kirjoitatko muuten omista kokemuksistasi?? Voe voe poikaa........

      • Anonyymi
        ALLI :( kirjoitti:

        olin kevväällä Hammametissa ja toista kertoo en mää,hotellin baarin jätkät olivat kimpussa alati,enkä oo mistää kauneimmasta päästä,eli rumakin kelepaa,yöllä rimputtelivat puhelimmee huoneeseen ja kysseessä oli la paix hotelli,toista kertoo en mää,miul on ukko kotona ja mie olen uskollista laatua,en tykkää koko tunisiasta,niin men maku.

        Munnoo suomalaismummoille.

    • Vääräuskoinen lutka on halveksittava

      Mikä tahansa valas kelpaa, jolla on matkalippu elintasoon.

      • Woman;))

        Nyt kyllä on pakko puuttua kirjoitukseesi , luulet kai olevasi kovinkin vitsikäs , mutta minusta et , olet ääliö!!!

        Tunisialaiset miehet sentään osaavat erottaa valaan naisesta ja muutenkin mulla on vallan mainioita kokemuksia heistä , niin kutsuttuja "tyrkyllä" olevia miehiä on joka paikassa , myös kotomaassamme Suomessa , eri asia on sitten se , miten heihin suhtautuu , jos hyvin korrektisti torjuu heidän lähentelynsä , niin saa olla rauhassa jos haluaa , ja jos kaipaa seuraa , niin mikä ettei , se on jokaisen henkilökohtainen valinta. :)

        Musta vähän tuntuu , että "valaaksi" naisia nimittelevän kirjoittajan sisimmässä asuu.....pikku...pikku possu?

      • Huh huh..

        Thaimaa jossa nämä aivottomat eurooppalais miehet käyvät panemassa pikkutyttöjä, pikkupoikia ja tyttöpoikia?? Menehän sinne jakelemaan viisaita mielipiteitäsi. Eurooppalaiset naiset eivät maksa seksistä Tunisiassa seksiorjille kuten Thaimaassa miehet tekevät..

      • no huh huh...
        Huh huh.. kirjoitti:

        Thaimaa jossa nämä aivottomat eurooppalais miehet käyvät panemassa pikkutyttöjä, pikkupoikia ja tyttöpoikia?? Menehän sinne jakelemaan viisaita mielipiteitäsi. Eurooppalaiset naiset eivät maksa seksistä Tunisiassa seksiorjille kuten Thaimaassa miehet tekevät..

        Et ehkä ole oivaltanut? Se "maksu suoritetaan" lippuna Eurooppaan!

    • Jopotar

      Miljoona kertaa fiksumpia ku egyptiläiset!

      • nolla kertaa jotain

        Tulos on nolla.

    • Annku

      No problem sanon minä, olin poikieni ja kaverieni kanssa Tunisiassa ja meitä oli useampia naisihmisiä porukassa, myös sinkkuja ja meillä ei ollut kyllä mitään ongelmia niitten miesten kanssa. Päinvastoin meille jäi tosi hauska kuva niistä ukkeleista, humoristisia ja aivan asiallisia. Minusta toi on enempikin huhupuhetta tai sitte joku on ollut todella niin viehättävä että kaikki ukot kuolaa perään. Ehkä me ei sitten oltu niin viehättäviä. Älyttömän hieno reissu ja lähtisin heti uusiks. Mukavia miehiä ja kauniita silmiä.

    • MHT

      Minulla on ihana Tunisialainen mies joka todellakin osaa käyttäytyä, kuten hänen ystävänsäkin. Ovat kohteliaita ja huomaavaisia. Ei siis kannata yleistää!

    • AMOUR;))

      Maassa maan tavalla , kuten meillä Suomessakin , iskemme ja tulemme isketyksi ja sehän on vallan hauskaa ,ilman parisuhdetta ois tosi mälsää........

      Olen saanut olla aina rauhassa Tunisiassa , jos olen halunnut , täytyy osata sanoa tiukasti , ettei halua seuraa , mutta useimmiten olen halunnut ja fiksua seuraa olen saanutkin , ei mitään kaljamussukoita kiroilevia äijjänkäppänöitä , vaan korrektisti käyttäytyviä MIEHIÄ!!!

    • TunisialainenMorsian

      Seurustelen Tunisialaisen nuoren miehen kanssa ja hän on aivan toista maata, kuin valtaosa nuorista miehistä, jotka vain yrittävät iskeä viattomia turistityttösiä. Oma sulhoni on kiltti ja nöyrä, samaten kaikki hänen ystävänsä! Olen toki Tunisian kaduilla kävellessäni törmännyt myös näihin ällötyksiin ihan kyllästymiseen asti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3680
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      66
      1042
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe