(19. 9. 2009)
Rosh HaShanah,
juutalaisten uusivuosi.
Ja minä muistelen saksanjuutalaista filologia
karjavaunussa matkalla tuhoamisleiriin ja
kaasukammioon.
Rosh HaShannah!
Jokainen päivä on uusi alku,
niille jotka elävät.
Tule rakkaani
solmitaan sormet toistensa lomaan
kaikessa siinä missä olemme niin eri mieltä.
Rosh HaShannah.
Valaisevin ei ole se lyhty
korulausein maalattu
jota kantavat samanmieliset
valaistakseen lämpimin sävyin puoluetilansa
homogeeniset istuimet.
Vaan lyhty
johon haparoivin sydämin tartumme.
Ei, emme me edelleenkään väitä
että ajattelisimme kaikesta samoin.
Emmekä ole valmiit luopumaan
siitä minkä koemme oikeaksi.
Mutta haluamme nähdä
miltä maailma näyttää
tällaisen lyhdyn valossa, ja onko sitä
mahdollista kantaa.
Ennen kaikkea.
Onko se realistista,
sointuuko laulu yhteen sen kanssa:
todellisuuden laulu ja unelmiemme laulu.
Rosh HaShanah,
juutalaisten uusivuosi.
Ja minä muistelen saksanjuutalaista filologia
karjavaunussa matkalla tuhoamisleiriin ja
kaasukammioon.
Rosh HaShannah.
Rakkaani
ainoastaan sellaisia unelmia
millä on perustansa todellisuudessa
minä tahdon uneksia.
Ja niin, tahdon nähdä maailman todellisuuden
korkeamman todellisuuden valossa,
ainoastaan silloin voin kantaa
kanssasi soihtua
lyhtyä,
eksymättä utopiaan
missä erot häivytetään korulausein
uudenlaisen homogeenisuuden istuimilla:
ja kaikki mikä hyväksyy kaiken
ja sanoo jokaista Jumalan lapseksi
ja tarjoaa ilmaista rakkautta ilman parannuksentekoa
on hyvää,
mutta jotka puhuvat Jeshuasta
ainoana todellisena tienä Jumalan yhteyteen
eivät voi olla oikeassa.
???
Rakkaani, me ajattelemme monessa asiassa
niin kovin eri tavoin, mutta luulen
että on olemassa jokin tie
kuinka voimme kulkea rinnakkain tänä alkavana
vuonna.
Jos vain suostumme kuulemaan
haparoivan sydämen äänen.
Rosh HaShanah,
juutalaisten uusivuosi.
Ja minä muistelen saksanjuutalaista filologia
karjavaunussa matkalla tuhoamisleiriin ja
kaasukammioon.
Rosh HaShannah!
Jokainen päivä on uusi alku,
niille jotka elävät.
Tule rakkaani
solmitaan sormet toistensa lomaan
kaikessa siinä missä olemme niin eri mieltä.
Rosh HaShannah.
Valaisevin ei ole se lyhty
korulausein maalattu
jota kantavat samanmieliset
valaistakseen lämpimin sävyin puoluetilansa
homogeeniset istuimet.
Vaan lyhty
johon haparoivin sydämin tartumme.
Ei, emme me edelleenkään väitä
että ajattelisimme kaikesta samoin.
Emmekä ole valmiit luopumaan
siitä minkä koemme oikeaksi.
Mutta haluamme nähdä
miltä maailma näyttää
tällaisen lyhdyn valossa, ja onko sitä
mahdollista kantaa.
Ennen kaikkea.
Onko se realistista,
sointuuko laulu yhteen sen kanssa:
todellisuuden laulu ja unelmiemme laulu.
Rosh HaShanah,
juutalaisten uusivuosi.
Ja minä muistelen saksanjuutalaista filologia
karjavaunussa matkalla tuhoamisleiriin ja
kaasukammioon.
Rosh HaShannah.
Rakkaani
ainoastaan sellaisia unelmia
millä on perustansa todellisuudessa
minä tahdon uneksia.
Ja niin, tahdon nähdä maailman todellisuuden
korkeamman todellisuuden valossa,
ainoastaan silloin voin kantaa
kanssasi soihtua
lyhtyä,
eksymättä utopiaan
missä erot häivytetään korulausein
uudenlaisen homogeenisuuden istuimilla:
ja kaikki mikä hyväksyy kaiken
ja sanoo jokaista Jumalan lapseksi
ja tarjoaa ilmaista rakkautta ilman parannuksentekoa
on hyvää,
mutta jotka puhuvat Jeshuasta
ainoana todellisena tienä Jumalan yhteyteen
eivät voi olla oikeassa.
???
Rakkaani, me ajattelemme monessa asiassa
niin kovin eri tavoin, mutta luulen
että on olemassa jokin tie
kuinka voimme kulkea rinnakkain tänä alkavana
vuonna.
Jos vain suostumme kuulemaan
haparoivan sydämen äänen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onko rakkaus rajoitettua ja horjuvaa,
silloin jos toista ihmistä
rakastaa?
Onko rakkaus oman edun tavoittelua,
jolla hunnun lailla oma itsensä
verhotaan?
Rakkaus on persoonatonta. Vain tämä
rakkaus voi kaiken pahan puhdistaa,
kaiken pahan pois karkottaa.
Näin oikeata rakkautta kuvataan.
Mutta eikö kaikki olisi helpompaa,
silloin kun kaksi ihmistä toistansa
rakastaa, kunnioittaa?
Ei sen tarvitse olla pelkkää unelmaa,
eikä rakkautta ilman jumalaa. Se on
rakkautta, jolla toista tuetaan.
Rakkautta, jossa se oma itsensä
hetkeksi unohdetaan. Tällä toisen
ihmisen sydäntä kosketetaan.
Tärkeää pohdintaa. Kaunista ajattelua.
Rakkaus on aina persoonallista, koska se on persoonan (ajattelevan, tuntevan) suhdetta toiseen, myös silloin, kun kyse on jostain "enemmästä" tai "syvemmästä" kuin itsekkään tunneimpulssin tms. toteuttamisesta... Siksi ei ole kahta täysin samanlaista rakkauskokemusta, koska ei ole täysin samanlaisia ihmisiä. Rakkaus on aina ainutlaatuista ja ainutkertaista. Ja kuitenkin siinä on jotain samaa. Jos kyse on todellisesta rakastamisesta... se nousee samoista syvyyksistä, ja siinä on... kuinka sen sanoisi... uhri, itsensä alttiiksi asettaminen. Rakastumista voi olla ilman uhrautumista, mutta rakastaminen (mikä on tunteen lisäksi tahtoa, päätöksiä ja valintoja toisen hyväksi) vaatii itsensä rehellistä kohtaamista, kasvua ulos "luontaisesta raadollisuudesta". Mielestäni tämä pätee kaikkeen rakkauteen: parisuhteessa, ystävyyssuhteessa, isänmaanrakkaudessa...
Kiitos sinulle kommentistasi. :)