Naisilta lähinnä kysyn

auttakaaaa

mutta miehetkin voivat vastata.

Olen nainen ja eräs pitkäaikainen ystäväni(nainen) on alkanut välttämään keskusteluja kanssani joissa kerron jos minulle on sattunut jotain ikävää. Kyse ei nyt ole siitä että valittaisin aina jostain kun olemme yhdessä. Ennen hän kuunteli jos minulla joskus oli sattunut jotain ikävää ja minä myös kuuntelin häntä ja kuuntelen edelleen ja annan tukea kuin ystävien kuuluukin.
Muuten hän on normaali kanssani paitsi joskus havaitsen jonkinlaista kireyttä hänessä. En ole kysnyt häneltä suoraan vielä mitään ja aika näyttää miten käy.
Onko teillä ollut vastaavia tilanteita ja miten olette niistä selvinneet? Ja mistähän voisi olla kysymys vaikkei nyt selkeää vastausta näin voi saada, arvauksia vain eri puolilta?
En ymmärrä mikä ystävääni on mennyt=( en käsittääkseni ole loukannutkaan häntä ellen sitten vahingossa.

5

1227

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • donna cabana

      Joskus elämän tilanne on sellainen ettei kertakaikkiaan jaksa edes ystävien huolia. Jos itsellä esim. parisuhde ja omia asioita ei välttämättä ole inspiraatiota muuhun. Vaikka tietenkin ystävät ovat ystäviä,mutta parisuhde menee kaiken edelle.

    • itkumuuri

      voi olla ja että hän ei jaksa olla mikään paskasäkki tai sitten hänestä on alkanut tuntumaan että ainä aina vain valitat vaikka olet oikeasti täysin tyytyväinen elämääsi/sinun pitisi olla....Eli mieti myös sitä kautta.

      Jokin siinä on ettei pysty kuuntelemaan. Voihan se olla hyväkin jos sanoo suoraan sullekin. :)

    • L

      pahasti sairas. Etkö ymmärtäisi itse hakeutua hoidettavaksi, enkä sano tätä pahalla,vaan hyvällä.

    • mietittäväksi tämäkin ajatus

      olla, ei jaksa ottaa jakaakseen toisen taakkaa. Ystävyys on vastavuoroisuutta niinkuin rakkauskin. Kannattaisiko selvittää mikä on, ja voitko auttaa ystävääsi. Joskus ystävyyssuhteesta tulee yksipuolinen, silloinhan toinen on altavastaajana, ja aikanaan se kuihtuu, kun suhde ei tarjoa samaa molemmille osapuolille. Tämä ei ole ainoa totuus, asiasta vain yksi huomioonotettava näkökulma.

    • Ystävyys on tärkeä

      Anteeksi mutta en ole lähiaikoina jaksanut kuunnella sinun " murheitasi" jotka valitettavasti monenkin muun tuttavan mielestä ovat aika pieniä ja ns. norm. elämän murheita / vastoinkäymisiä arkea isolla A:lla.
      Toivon että et ota itseesi mutta , ehkä olisi aika jatkaa elämääsi ja nauttia niistä pienistäkin arjen iloista.
      Olet kuitenkin terve ja sinulla on töitä ja terve lapsi , raha-asiasikin on ok. (vaikka valitat jatkuvasti)
      Toisin on itselläni , sinnittelen koko ajan elämässäni on lähivuosina ollut isoja vastoinkäymisiä , yhdestä kun selviämässä olen tulee uusia ( terveydellisiä, toimeentulo, parisuhde yms...)
      Olet minulle rakas ja tärkeä , mutta huomaatko kuinka lisäät tuskaa ja taakkaani jatkuvalla jankuttavalla valituksella :(
      Toivon sinulle ystäväni kaikkea hyvää , minun on nyt vain ladattava ns. akkujani jotta jaksan omaa elämääni / parisuhdettani , koetan saada itseni kuntoon en ole itsekään terve, en vain ole sinulle kyennyt kertomaan kaikkia vaivojani / vastoinkäymisiäni... en halua sinulle liikoja murheita , niskaasi kaataa. Tällä hetkellä kipeämmin minun tukeani kaipaa kaksi erittäin rakasta ja läheistä ihmistä toinen elää elämänsä ensimmäistä myllerrystä ... vaikeaa murrosikä ja toinen on vanhus jolla sairauksia.
      Voimia sinulle , en ole unohtanut sinua "sisko" hyvä .
      Toivon näin syysloma viikon aikana tapahtuvan "matkan " antavan sinulle uusia tuulia ja voimia arkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1907
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      711
      1312
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      101
      1067
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      918
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      761
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      662
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      69
      532
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      528
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe