Eksynyt avaruusolento

Aloittaja: Sinun pitää vain löytää samankaltainen nainen. Et varmaankaan viihtyisi jonkun ylisosiaalisen pellen kanssa..? Tiedän, että ns. älykkäitä naisia on todella harvassa joita kiinnostaa muukin kuin äänekäs pälätys. No kyllä niitä löytyy, ja itseasiassa minutkin löydettiin aika nopeasti. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan :O

Tutulta kuullostaa tekstisi.. Olen sinua hieman nuorempi, mutta olen huomannut myös, että iän karttumisen myötä on se oma yksinäisyys tullut jotenkin enemmän todelliseksi. Nuorempana opiskelujen alkuvaiheessa vielä ajatteli, että elämässä on paljon haasteita edessä ja maailma on auki joka suuntaan - ja eihän nyt minunkaltaiseni menestyvä tyyppi voi yksin jäädä...

Opinnot alkavat olla loppusuoralla. Pääsin suosittuun korkeakouluun hyvillä pisteillä sisään, opinnot sujuivat alkuvaiheessa erinomaisesti ja motivaatio oli korkealla. Kai siinä alkuvaiheen huumassa oli mukana jonkunlainen ajatus siitä, että hankkimalla hyvän ammatin ja menestymällä löytäisi myös sen kumppanin helposti, sillä eihän kenenkään menestyvän ihmisen ole ikinä tarvinnut yksin olla? Nyt opiskeluni ovat viivästyneet osaksi siitä syystä, että olen tehnyt muita kuin oman alani töitä opiskelujen ohella, mutta myös siitä syystä, että olen kadottanut uskoni siihen, että uranluomisella voisin jotenkin muuttaa kurssia. Toisaalta olen alkanut myös epäillä oman ujouteni ja epävarmuuteni olevan este toimia yritysmaailman sosiaalisia taitoja ja markkinointihenkisyyttä vaativissa tehtävissä. Huomaan että minulta puuttuu into hakea vaativia, koulutustani vastaavia töitä...muutamissa työhaastatteluissa olen käynyt, mutta ollut lopulta oikeastaan tyytyväinen, kun minua ei ole valittu.

Viimeisen vuoden aikana olen vähitellen alkanut hyväksymään sen, että tulen todennäköisesti elämään yksin lopun elämääni. Treffiprofiili löytyy tosin vielä netistä, mutta aika passiivinen olen ollut silläkin rintamalla viime aikoina. En kuitenkaan aio jäädä kotiini murehtimaan kohtaloani...elämä on liian arvokas siihen. Uskon, että voin kuitenkin elää myös yksin mielekkään, normaaleista perhearvoista tosin hieman poikkeavan, elämän. Ajattelen, että jokaisen on löydettävä se oma juttu - elämäntie, intohimo tai unelma - joka saa nousemaan joka päivä ylös sängystä ja katsomaan valoisasti tulevaisuuteen. Minun elämäntieni ei tuskin tule sisältämään perhettä tai edes parisuhdetta, ei nousujohteista uraa, mutta olen löytänyt intohimoisen harrastuksen kautta unelman, mitä haluan tehdä ja kokea tulevaisuudessa ja minkä eteen teen töitä päivittäin. Onko muilla kokemuksia tai esimerkkejä tarpeesta korvata sosiaalisen elämän köyhyyttä jollain intohimoisella harrastuksella tai elämystenmetsästyksellä?