Aloitin tossa kuukausi takaperin kouluavustajana paikallisella ala-asteella ja ensimmäisestä päivästä lähtien olen ollut jollain asteella ihastunut erääseen opettajaan. Omaa ikääni (22v) verrattuna tämä naisope olisi ikäluokkaa 24-26v. Mielenkiintoiseksi jutun tekee sen, että olen ollut välitunneilla kaikkien muiden kanssa juttusilla paitsi tämän kyseisen opettajan kanssa. Tuntuu, että aina kun olen tämän naisen lähellä hänellä on todella vaivautunut olo. Milloin pitää hakea kännykää käteen, milloin levottoman oloista pyöriskelyä opettajien huoneessa. En oikein tiedä mikä tilanne on. Sormusta ei tämän neidin kädessä ole, enkä ole koskaan kuullut häenen puhuvan perhe-elämästään muille. Onglema ikä-eron lisäksi on tilanne koululla: ei oikein viitsisi lähteä kyselemään saati kertomaan mitää ajattelematonta..siitä voisi tulla vain sanomista. Joku minussa kuitenkin sanoo, että pitäis lähtee vain rohkeesti flirttailemaan ja katsomaan mitä tuleman pitää..MIELIPITEITÄ&KOKEMUKSIA vastaavista tilanteista? Lukukausi lähenee loppuaan, joten jotain voisi kehitellä..MITEN ON?
Sattumaako?
Boywonder
1620
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuulostaa siltä että nainen on vaivaantunut siksi, että on itsekin ihastunut tai sitten hän on varattu ja ei halua osoittaa mitään katseita sulle koska ei halua antaa sellaista kuvaa sinulle, että hän olisi vapaa.. mene puhumaan normaaleista asioista hänelle.. rohkeesti vaan.. mutta älä missään nimessä flirttaa naisen kanssa vielä, koska se sais vaan naisen entistä vaivaantuneemmaksi! puhu säästä,kouluasioista ym. jos juttu luistaa, niin sitten voit alkaa pikkuhiljaa flirttaan.. "hiljaa hyvä tulee"! onnea sulle!