Meidän perheessä mieheni masentui mietittyään liian kauan yksinään perseellään jo vuosia olleita raha-asioita ja näistä johtuvaa luottamuspulaa minua kohtaan sekä miten kertoa että haluaa eroon minusta. Aluksi hän kertoi kaipuusta minua kohtaan, mutta nyt noin 1,5 kk psykiatrin luona puhumassa käynnin jälkeen, itselleni täysin yllättäen hän kertoo vihaavansa minua, ei voi koskettaa eikä nähdä minua, lapsiamme onneksi kuitenkin. Psykiatri kertoi että tällainen viha joka kohdistuu lähimpää, kuuluu masennukseen ja on tärkeä selviytymisen kannalta. Onko kenellä kokemusta tällaisesta viha-tilasta, miten tämmöinen jatkuu ?? Selviääkö tuosta viha - tunteesta, yleensä entä viha-tunteesta minua kohtaan ?
Täydellinen viha
Masentuneen vaimo
4580
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
hän ei uhraa minuun ajatustakaan. Ei kysele vointia (olen siis masentunut ja paska elämä takana). Ei mitenkään näytä tunteitaan muuta kuin seksin yhteydessä ja se ei ole minulle ykkösenä joten jumissa ollaan.
Hän ei puhu kanssani eikä puhu mitään mikä koskettaisi henkisesti, arka-asioita puhuu vaan.
Tämä välinpitämättömyys loukkaa todella syvästi ja tällä hetkellä inhoan häntä.
Toivottavasti teillä ei ole näin!
Kiitoksia kommentistasi, meillä tilanne menee niin että minä haluaisin auttaa jollakin keinoin, seksi pelasi täydellisesti koko ajan mutta viikko sitten tuli stoppi, hän ei pysty koskettamaan. Riitaa meillä ei sen kummemmin ole ollut, ainoastaan tuo iso luottamuspula ja tämäkin vian raha-asioissa. Tuntuu vaan pahalta kun toinen ei anna auttaa, avioeropaperitkin allekirjoitin hänen pyynnöstään viikko sitten. En ymmärrä koko tilannetta, toivoisinkin jonkun joka olisi kokenut joko puolisoaan kohtaan tällaista tai joka itse on vihoissaan masennuksen vuoksi, miten tästä selviää ????
on sama tilanne kuin meillä.
Ajattelin vaan kertoa mistä minun (osittain) vihantunne tulee tällä hetkellä. Tai tuskin se tulee mutta miten olen vihainen tällä hetkellä.
Vihaan niin paljon asioita etten aina tiedä miten päin olisin, ja onneksi ei ole energioita tehdä mitään suurempia ratkaisuja koska tiedän että tällä hetkellä minä en ole minä.
Hankala selittää ja toivon että teillä asiat lähtee kuitenkin sujumaan paremmin, mutta tosiasiahan on se että terapian tie voi olla pitkä ja kaikkea voi sattua ennenkuin tilanne vakiintuu.
Onkohan mitenkään mahdollista jos menisit joskus mukaan terapiaan? Tai kävisitten yhdessä jossain missä ymmärtäisivät teidän tilannetta? Vai onkohan niin että miehesi on päätöksensä tehnyt eikä sitä muuta?
Joka tapauksessa, tsemppiä taipaleelle!
En itse sairasta depressiota mutta tätini on sairastanut sitä lähes jo seitsemän vuotta putkeen!
Hänellä on noita viha kohtauksia aikalailla tosin uuden lääkityksen ansioista ne ovat alkaneet kadota!Hänen vihansa kohdistuu muihin sukulaisiin ei minuun tai mummuuni joka on aika kummallista..