en sano että epävarmuudessa

Tietysti teksti herättää uusia kysymyksiä.

Esimerkiksi - entä ne näennäisesti varmat, jotka tallovat toisia jalkoihinsa? Eikö heitäkin tule rakastaa, eikö heidänkin äänessään olkoon kuinka korskea tahansa tulisi kuulla elämän ääni, ihmisyyden arvo - sykähdyttävänä, kohtaamiseen kutsuvana? Ehdottomasti totta. Ja toisaalta: eivät vastoinkäymiset aina johda [jonkinlaisen romahtamisen, näennäisvarmuuden ja roolileikin pirstoutumisen sekä siitä selviämisen kautta] tasapainoon, rauhalliseen suoraselkäisyyteen. Voi käydä myös niin, että ihmisestä huomaamattaan tulee kyyninen; ja "minä tiedän mitä olen ja mihin uskon enkä vastoinkäymisten edessä taivu, en enää alistu syljettäväksi" -asenne onkin puolustusreaktio, defenssien rakennelma, vailla todellista selkeyttä ja eheyttä.

Ja vielä: ei aina tarvita romahtamista että elämään löytyisi lähimmäisyyden kunnioittaminen ja mielekkyys, joku voi olla oikeasti tasapainoinen ja ymmärtävä ilman niitä elämänkoulun kovia luokkia.

Hyvä jos syntyy - myös tälläisia - kysymyksiä, mutta nopeasti purkautunut (16:40 - 17:01) runo on subjektiivinen tunnustus, paitsi aiheensa [rikkoutuminen ja eheys] tarkastelua myös kuvaus siitä mikä minuun henkilökohtaisesti ja inhimillisellä tasolla vetoaa: missä oma sisimpäni yleensä eniten sykähtää elämälle.

Ystävällinen halaus

-parta

old_profile_49106 kirjoitti:

Tietysti teksti herättää uusia kysymyksiä.

Esimerkiksi - entä ne näennäisesti varmat, jotka tallovat toisia jalkoihinsa? Eikö heitäkin tule rakastaa, eikö heidänkin äänessään olkoon kuinka korskea tahansa tulisi kuulla elämän ääni, ihmisyyden arvo - sykähdyttävänä, kohtaamiseen kutsuvana? Ehdottomasti totta. Ja toisaalta: eivät vastoinkäymiset aina johda [jonkinlaisen romahtamisen, näennäisvarmuuden ja roolileikin pirstoutumisen sekä siitä selviämisen kautta] tasapainoon, rauhalliseen suoraselkäisyyteen. Voi käydä myös niin, että ihmisestä huomaamattaan tulee kyyninen; ja "minä tiedän mitä olen ja mihin uskon enkä vastoinkäymisten edessä taivu, en enää alistu syljettäväksi" -asenne onkin puolustusreaktio, defenssien rakennelma, vailla todellista selkeyttä ja eheyttä.

Ja vielä: ei aina tarvita romahtamista että elämään löytyisi lähimmäisyyden kunnioittaminen ja mielekkyys, joku voi olla oikeasti tasapainoinen ja ymmärtävä ilman niitä elämänkoulun kovia luokkia.

Hyvä jos syntyy - myös tälläisia - kysymyksiä, mutta nopeasti purkautunut (16:40 - 17:01) runo on subjektiivinen tunnustus, paitsi aiheensa [rikkoutuminen ja eheys] tarkastelua myös kuvaus siitä mikä minuun henkilökohtaisesti ja inhimillisellä tasolla vetoaa: missä oma sisimpäni yleensä eniten sykähtää elämälle.

Ystävällinen halaus

-parta

Olen liiaksikin ymmärtänyt omalla kustannuksellani. On ollut tilanteita, joissa omien huolien lisäksi, toiset ovat käytöksellään pahentaneet oloani. Ihminen voi muuttua ja muutoshalukkuutta pidän keskeisenä tekijänä toisen hyväksymiselle.

Olen ehkä vieläkin puolustuskannala kaikesta siitä p... , jonka olen saanut kohdata omakohtaisesti. Toisaalta ehkä nyt ymmärrän sen, että olisin voinut tahtoessani estää monet niistä asioista, joita koin. Keskittynyt siihen, mitä pidän arvokkaana elämässäni.

Moiks, usein jää vastailematta palautteisiin kun ajattelen että kommentit on kommentteja runoihin ja eivät sitten enää tarvitse kommenttia kommenttiin, se ei tarkoita etten noteeraisi ja arvostaisi jokaista palautetta niin kuin tiedät, tällä kertaa haluan kuitenkin vastata sinulle ystäväni hienoon vastausrunoosi vaikka paljon on mihin ei sanoja löydy ja kun sydämen herkistä tunnoista, ihmisen kyselystä itsensä ja maailmankaikkeuden edessä, on kyse, pitää kulkea varovaisin askelin, hmm, tämän verran:

kaikki suuruus kasvaa aina pienuudesta.

*Kuten eräs arvostamani kirja (niin kuin on tapanani sanoa) "määrittelee": "Kun Sinun sanasi [Luoja] avautuvat, ne antavat yksinkertaiselle ymmärrystä." Sen mukaan ihmisestä pitäisi ensin tulla yksinkertainen maailmankaikkeuden suuruuden edessä, että hän sitten voisi ymmärtää jotain millä todellisesti on merkitystä ja kantavuutta, siis enemmän kuin ylenmääräiset nippelitiedot ja järjen ylikorostaminen mihin tässä maailmassa kovin usein ja ymmärrettävistä syistä rakennetaan.

Samassa suuresti arvostamassani kirjassa (niin kuin on tapanani sanoa) sanotaan, että joka luulee jotakin tietävänsä, se ei vielä tiedä niin kuin tietää tulee... Vaikuttaa ensinnä paradoksaaliselta, mutta jos lähtökohta on edellä siteeraamani ajatuksen sisällössä, myös jälkimmäinen loksahtaa paikalleen.

On ymmärtämistä joka tekee suureksi (pöhöttää, niin kuin eräs suuresti arvostamani kirja - niin kuin on tapanani sanoa, sanoo: "tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa") ja ymmärtämistä joka tekee pieneksi. Pienenä omalla paikallaan ei tarvitse nöyristellä eikä tuntea että on mitätön, vaan jokaisella on mittaamaton arvo ja juuri siinä, sen voi kokea. Silloin ei myöskään tyrki eikä sysää toisia sivuun. Siihen ei ole tarvetta.

Tällaisiin ajatuksiin huomasin lipsahtavani vaikka minun piti lähinnä vain sanoa:

>hortoilemaan valossa, mutta pimessä kuitenkin<
on tavattoman mielenkiintoinen lause.

Kiitos Linda!

Hieno ajatusvirta. Kiitos Tähtis.
Vastausrunosi on niin vilpittömän oloista tekstiä että koko tekstikin oli ilo lukea, mutta jos jotain erikseen mainitsen niin erityisesti pidin alkuosasta

Kuin myös, olen väsynyt kuuntelemaan
tätä viisaiden ihmisten jorinaa

Ei osaa, ei yksinkertaisesti osaa tämä väki
kuunnella

Mitä toisella on sanottavaa.

Toisen kuunteleminen on tärkeä taito... eräässä äärettömän viisaassa kirjassa on toivotus jotenkin siihen tapaan, että "olisimme nopeat kuulemaan, nopeat hyvään, hitaammat puhumaan, hitaat pahaan".

Ja koskettavaan lauseeseen "minä pelkään tätä maailmaa joka päällänsä tällaista kansaa kuljettaa" en voi sanoa paljon muuta kuin että, niin, tällaista kansaa me olemme.
Me ihmiset.

Mutta onneksi jokainen meistä - omalla kohdallaan - voi muuttua. Opetella kuuntelemaan, opetella tekemään hyvää...

Olen onnellinen, seison kasvot
vasten myrskyä

on ihana. Pidän tästä kohdasta, koska (minäkin) pidän seisomisesta kasvot myrskyä vasten. Täällä meren lähellä missä asun on yksi ihana paikka aallonmurtajan lähellä missä meri tekee syksystä hurjaa taidetta.

:)