edelleen Nightwishin solistin valinta.
En niinkään harmittele Tarjan erottamista vaan Anetten valintaa.
Miten voi olla mahdollista, että 2000 hakijan joukosta, valituksi tuli ihan tuiki tavallinen karaoketason laulaja!?!? Noin fantastinen bändi, veret seisauttava musiikki, mahtipontinen lavashow, miten ihmeessä solistiksi valittiin aivan liian heikkoääninen vokalisti?
Vaikka sitten Holopainen olisikin halunnut uutta suuntaa sävellyksilleen, mielestäni bändi olisi ansainnut paljon vahvemman laulajan.
Ehkä seuraavan levyn jälkeen ns. uutta matskua löytyy sen verran, että keikoilla ei tarvitse esittää enään vanhoja nightwish helmiä, jotka eivät todellakaan ole helmiä Anetten laulamana.
Eilenkin Hartwallissa otti niin paljon päähän everdreamin ja muiden vanhojen biisien osalta, et tulkinta oli kertakaikkisen huono! 4v sitten päätöskappale seisautti veret tyystin, iho meni kananlihalle, eilen samaisen kappaleen jälkeen oli aivan mitäänsanomaton olo.
Lisäksi voimattoman ja paikkapaikoin jopa huonon äänen lisäksi, Anettessa tökkii hänen tanssahteleva ja poppimainen lavashownsa. Sopii tietenkin hänen taustallensa, mut Nightwishin kaltaisen bändin lavashowlle riittäisi vähempi eleisempikin liikehdintä.
En usko, että Nightwishin menestys jatkuu enään seuraavalla kiertueella. Laulaja on valitettavasti erittäin iso osa bändiä, eikä huippusävellyksillä voida kaikkea kuitata.
En niinkään harmittele Tarjan erottamista vaan Anetten valintaa.
Miten voi olla mahdollista, että 2000 hakijan joukosta, valituksi tuli ihan tuiki tavallinen karaoketason laulaja!?!? Noin fantastinen bändi, veret seisauttava musiikki, mahtipontinen lavashow, miten ihmeessä solistiksi valittiin aivan liian heikkoääninen vokalisti?
Vaikka sitten Holopainen olisikin halunnut uutta suuntaa sävellyksilleen, mielestäni bändi olisi ansainnut paljon vahvemman laulajan.
Ehkä seuraavan levyn jälkeen ns. uutta matskua löytyy sen verran, että keikoilla ei tarvitse esittää enään vanhoja nightwish helmiä, jotka eivät todellakaan ole helmiä Anetten laulamana.
Eilenkin Hartwallissa otti niin paljon päähän everdreamin ja muiden vanhojen biisien osalta, et tulkinta oli kertakaikkisen huono! 4v sitten päätöskappale seisautti veret tyystin, iho meni kananlihalle, eilen samaisen kappaleen jälkeen oli aivan mitäänsanomaton olo.
Lisäksi voimattoman ja paikkapaikoin jopa huonon äänen lisäksi, Anettessa tökkii hänen tanssahteleva ja poppimainen lavashownsa. Sopii tietenkin hänen taustallensa, mut Nightwishin kaltaisen bändin lavashowlle riittäisi vähempi eleisempikin liikehdintä.
En usko, että Nightwishin menestys jatkuu enään seuraavalla kiertueella. Laulaja on valitettavasti erittäin iso osa bändiä, eikä huippusävellyksillä voida kaikkea kuitata.
Vastaukset 37
Vanhimmat
jos et ymmärrä se on sun oma häpees. Nightwish on vain bändi ei koko elämä . niillä on oma elämä ja ne tekee omat valintansa sulta lupaa kysymättä. ei kai perkele Nightwish ura ole kiinni yhestä akasta senhän piti olla jo kuollu ja kuopattu eilinen näytti että hyvin menee.
laulaja on valitettavasti onneton. Ärsyttää kun vanhoja biisejä ei soiteta kun se ei pysty niitä laulamaan ja nekin mitä laulaa niin tulos ei oo useimmiten kaksinen.
kuseijo kun Tarja voi jumankavita ei se ole kun se on eri ihminen eikä se ole klassinen laulaja muuten kyllä laulaa hyvin. sitävartenhan ne on levytetty että niitä voi kuunnella levyltä. muuteskin tuo ininä on enempi muiden kiusaamista kun oikeeta fanitusta. kyllä oikee fani ymmärtää sen mitä si valinnasta oli kirjotettu.
laulelee konserteissaa vielä noita NW biisejä ja tämä on ehdoton ykkönen
http://www.youtube.com/watch?v=WO31JmeuETw
valittaa, voi pikkusta sattuko nyt pahasti.
vai oikein oikea fani, vau, jukupätkä.
Tiedätkö muuten mitä sää teet?.
VALITAT
Niinpä ei sitä muuten kukaan kävisi katsomassakaan.
Siinä toinen vali,vali,valittaja
paskaa
Sattuiko noin pahasti?
Eilen, 19.9.2009, Hartwall Areenalla esiintyi Nightwish solistinaan upea Anette Olzon, joka on yksi toisensa jälkeen napsinut vanhat Tarjan levyttämät biisit omikseen. Ghost love score "seisautti veret tyystin", Walking in the air oli erittäin nautittava akustisena, Meadows of Heaven osoitti, että Anette osaa laulaa todella hyvin. Hän tulee varmasti ja onneksi laulamaan edelleenkin Nightwishin helmiä, mutta Tarja saisi lakata laulamasta niitä, koska hänellä ei ole sellaista orkesteria, jota ne biisit vaativat.
Uskoin Anetteen ihan alusta alkaen ja niinpä hän onkin osoittautunut luottamuksen arvoiseksi. Päästyään laulamaan todella hyvään bändiin vaatimattoman Alison Avenuen jälkeen hän on suorastaan "puhjennut kukkaan" musiikillisesti. Hän on kehittynyt koko ajan paremmaksi laulutekniikaltaan, esiintymiseltään eikä kukaan, joka jotain musiikista tajuaa, voi tosissaan väittää häntä karaokelaulajajaksi. Hän kuulosti eilen loistavalta.
Asuissakaan ei eilen ollut mitään valittamista – mieheni tykkäsi erityisesti pitkästä mekosta ja minä niistä tosi lyhyistä mekoista ja korkeista koroista – erittäin seksikäs nainen!
Nightwish ei todellakaan tarvitse Tarjaa, vaan Anetten.
Kiitos, en ilmeisesti ole ainut Nightwish fani..... Sinä et ole YrjöJurri vaan minä, vaikka sitä jo kohta täällä epäillään....
täällähän kirjoitellaan oikeaa paskaa roppakaupalla.
vai puhjennut kukkaan, oisko voikukka kyseessä:D
Kehitystä en ole huomannut, sama heikko tytönääni.
Tuli vilkastua tämä uus lumiukko -versio ja olipa aika raiskatun kuuloinen;
tehty jokin ihme akustinen versio jota oli vielä pätkitty, mutta ymmärtäähän sen, ei se olis siitä oikeasta versiosta selvinnytkään.
"Ghost love score "seisautti veret tyystin""
Kyllä se on veret kauhusta seisauttava;D, varmaan se hirvein esitys noista vanhoista, joku nemo nyt vielä nippanappa menee.
"Hän tulee varmasti ja onneksi laulamaan edelleenkin Nightwishin helmiä"
Pieneksi on helmien määrä käynyt, muutamaan biisiin jää
"Tarja saisi lakata laulamasta niitä, koska hänellä ei ole sellaista orkesteria, jota ne biisit vaativat."
Valitettavasti tällä hetkellä ei ole muita kuin Tarja joka osaa/pystyy ne laulamaan ja hänellä on nyt oikeita ammattimuusikoita soittamassa joilla ei tuota vaikeuksia soittaa vanhoja NW:n biisejä toisin kuin NW:n pojilla (ja tämän seikan tunnusti Tuomas itse eräässä haastattelussa, epäili kovasti osaisko enää Oceanbornin biisejä soittaa).
Ps. En ole aloittaja enkä ollut kyseisellä keikalla, mutta onko sulla yleensä tapana haukkua toisia kirjoittajia, kuulostat kyllä itse aika epäkypsältä teiniltä. AIka lapsellista jengiä nämä uuden eran fanit, syyttävät muita haukkumisesta mutta heillä on kyllä lupa haukkua muita, jos näiden kommentit eivät nyt satu miellyttämään.
Sinä, Eräs epäkypsä teini, jäit todella paljosta paitsi, kun et ollut eilisellä keikalla. Anette laulaa TODELLA HYVIN.
Aika lapsellisia nämä vanhan eran fanit, jatkavat ja jatkavat Anetten arvostelua, vaikka useimmat eivät ilmeisesti ole edes kuulleet häntä livenä. Epäilen aloittajaa kuuroksi ja sokeaksi tai epäkypsäksi teiniksi, koska en voi tajuta miten joku viitsii heittää hukkaan aikaansa Anetten arvostelemiseen - ja mielestäni täysin asiattomin perustein.
Mitäänsanomaton olo Anetten esiintymisen jälkeen kuvastaa jääräpäistä ja ahdasmielistä asennetta. Bändi on tyytyväinen Anetteen, ja asiahan on niin, että he, kuten muutkin taiteilijat, tekevät sellaista musiikkia kuin itse haluavat; ei musiikillisia helmiä synny, jos aletaan kuunnella tuhansia erilaisia näkemyksiä "oikeasta" musiikin tekemisestä. Tämä on nyt Nightwishiä, minä pidän, joku ei. Väitteet siitä, että Anette laulaisi karaokemaisesti, voimattomasti ja huonosti, ovat kyllä kakaramaista kiukuttelua.
Ja vielä puheet Anetten poppimaisesta lavashowsta - bullshittiä! Eihän hän mitenkään erityisesti tanssahdellut! Tarpeetonta mustamaalausta aloittajalta. Minusta Anetten seksikäs, iloinen ja avoin tyyli sopii paljon paremmin Nightwishin keikalle kuin Tarjan ylidramaattiset pökkelöseisonnat.
"vai puhjennut kukkaan, oisko voikukka kyseessä:D"
Minun silmissäni Anette näytti pikemminkin orkidealta.
"Kehitystä en ole huomannut, sama heikko tytönääni."
Minun mielestäni kaunis ja tunteikas tyttömäinen ääni.
"Tuli vilkastua tämä uus lumiukko -versio ja olipa aika raiskatun kuuloinen;"
Minä itkin onnesta kyseisen biisin aikana. Ja vielä kertaalleen kotona. Niin syvästi Aneten ääni kosketti sydäntäni.
"tehty jokin ihme akustinen versio jota oli vielä pätkitty, mutta ymmärtäähän sen, ei se olis siitä oikeasta versiosta selvinnytkään."
Minä olen akustitsen version kannattaja. Olen monesti kuunellut vanhan version musiikkia (huom. en Tarskin laulua), ja tämän muutoksen otin avosylin vastaan. Ihana fiilistelybiisi! Olen katsonut Tarjan version hänen vuoden 2007 lämmittelykeikallaan. Ihme viidakkorumpuversio, joka erosi musiikillisesti Nw:n alkuperäisestä versiosta vielä enemmän kuin nykyisen Nw:n akustinen. Minun mielestäni.
"Kyllä se on veret kauhusta seisauttava;D, varmaan se hirvein esitys noista vanhoista, joku nemo nyt vielä nippanappa menee."
Kun GLS lähti soimaan minä päästin riemunhuudon. End of an Eralla oleva Tarskin versio on mielestäni kamalaa kuunneltavaa. Laulu laahaa perässä, lausuminen on vähän niin ja näin. En tykkää siitä yhtään.
"Pieneksi on helmien määrä käynyt, muutamaan biisiin jää"
Olkoonkin määrä pieni, tämä tyttö tykkää.
"Valitettavasti tällä hetkellä ei ole muita kuin Tarja joka osaa/pystyy ne laulamaan ja hänellä on nyt oikeita ammattimuusikoita soittamassa joilla ei tuota vaikeuksia soittaa vanhoja NW:n biisejä toisin kuin NW:n pojilla (ja tämän seikan tunnusti Tuomas itse eräässä haastattelussa, epäili kovasti osaisko enää Oceanbornin biisejä soittaa)."
Oh, ihanko Oceanbornin biisit tuottavat hankaluuksia? Sittenhän jäljelle jää vain viisi albumia, jotka hän kykenee soittamaan. Mitä muut ovat kommentoineet kyvyistään soittaa vanhimpien albumien biisejä? Jos sinulla ei ole tarjolla vastausta, niin millä perusteella bändin miehet eivät ole ammattimuusikoita? Kullakin heistä on vähintään 20 vuotta kokemusta oman instrumenttinsa soittamisesta. Lauantain keikalla näin neljä asiansa osaavaa soittajaa, joilla oli koko keikan aikana onnelliset ilmeet kasvoillaan. Siinä tuli itsekin iloiseksi.
"AIka lapsellista jengiä nämä uuden eran fanit, syyttävät muita haukkumisesta mutta heillä on kyllä lupa haukkua muita"
Aha. Vai niin. Jassoo. Että sillä tavalla.
"Tuli vilkastua tämä uus lumiukko -versio ja olipa aika raiskatun kuuloinen;
tehty jokin ihme akustinen versio jota oli vielä pätkitty, mutta ymmärtäähän sen, ei se olis siitä oikeasta versiosta selvinnytkään."
Onko tämä oikea versio Nightwishin vuoden 1998 versio vai Howard Blaken alkuperäinen versio? Oman korvani mukaan Hartwallilla kuultu versio teki alkuperäiselle enemmän kunniaa kuin 11 vuotta sitten tehty versio. http://www.youtube.com/watch?v=aR1Ln-ctn5E
Olisi muuten mukava tietää miten Nw:n akustinen version raiskaa alkuperäisen Peter Autyn laulaman version.
Lauantain keikka oli mahtava. Aneten ääni on uskomaton ja sopii bändiin muutenkin paremmin kuin Tarja. Itse kiinnostuin NW:stä toden teolla vasta solistin vaihdon jälkeen-siis koko bändi tuntui heränneen uuteen loistoon. Ero Tarjan ja Aneten välillä on tietenkin suuri, mutta Aneten eduksi. Kyseessä on kuitenkin ROCK-bändi ja laulajan pitää edustaa samaa genreä, niin ääneltään kuin ullkonäöltäänkin. Tarja sopii paljon paremmin sinne oopperapuolelle. Kun vertasin näitä kahta esim. NEMO-liveversioissa, ihmettelin, kuinka ennen pystyi Tarjan versiota edes kuuntelemaan, niin paljon parempi on Anette. Mutta makuasioistahan aina kannattaa kiistellä...
"Aneten ääni on uskomaton"
Ohan se, niin uskomaton nasaali että sellaista harvoin kuulee:D
"sopii bändiin muutenkin paremmin kuin Tarja."
öö onko se kovempi juopottelemaan vai kertomaan alapään juttuja:P
"koko bändi tuntui heränneen uuteen loistoon."
On siellä ainakin enemmän pyroja:D
"Kyseessä on kuitenkin ROCK-bändi ja laulajan pitää edustaa samaa genreä, niin ääneltään kuin ullkonäöltäänkin."
Smaa mieltä siksi ihmettelenkin mitä se keski-ikäinen potoxipoppiprinsessa siellä tekee???.
"Ero Tarjan ja Aneten välillä on tietenkin suuri, mutta Aneten eduksi"
Kokoero varmaan, Aneten eduksi , varsinkin leveys-suunnassa:)
"Tarja sopii paljon paremmin sinne oopperapuolelle."
Ai Tarja ei kyllä ole oopperalaulaja, mutta tuon voi varmaan ottaa kohteliaisuutena.:)
"Kun vertasin näitä kahta esim. NEMO-liveversioissa, ihmettelin, kuinka ennen pystyi Tarjan versiota edes kuuntelemaan, niin paljon parempi on Anette."
Anette parempi?, Tarkoitat varmaan sitä NEMON HUUMORIVERSIOTA:D
"Mutta makuasioistahan aina kannattaa kiistellä... "
Kannattaa kannattaa, vaikka mehän oltiinkin asioista aika lailla samaa mieltä:)
"Ohan se, niin uskomaton nasaali että sellaista harvoin kuulee:D"
Ei minun mielestäni. Herkkä, tunteikas se on. Minun mielestäni.
"öö onko se kovempi juopottelemaan vai kertomaan alapään juttuja:P"
Epäkunnioittavasti sanottu, vitsinäkin.
"Smaa mieltä siksi ihmettelenkin mitä se keski-ikäinen potoxipoppiprinsessa siellä tekee???."
On se Tarskikin keski-ikäinen. Kummallakin laulajalla on yhtä paljon botoxia kehossaan.
"Ai Tarja ei kyllä ole oopperalaulaja, mutta tuon voi varmaan ottaa kohteliaisuutena.:)"
Luulen kirjoittajan tarkoittaneen asiaa kuvainnollisesti, ei kirjaimellisesti.
"Kokoero varmaan, Aneten eduksi , varsinkin leveys-suunnassa:)"
Anette on sirompi kuin Tarja. Minun mielestäni.
"Anette parempi?, Tarkoitat varmaan sitä NEMON HUUMORIVERSIOTA:D"
Aneten versio ei satu minun korviini.
"Kannattaa kannattaa, vaikka mehän oltiinkin asioista aika lailla samaa mieltä:)"
Minä en ole samaa mieltä kanssasi siitä miten kysymyslause kirjoitetaan. Ennen kysymysmerkkiä tai sen jälkeen ei tule pistettä. Se on kielioppivirhe, ja varsin typerä sellainen.
omalla laudallakin alkaa olla toivomuksia siitä että Marco pitäisi siirtää kokonaan päälaulajaksi ja Anette jättää enemmän taustalle tai laulaa ne biisit mihin kyvyt riittää, vois olla hyväkin idea.
Tuomas tarvitsee saduilleen Aneten kaltaisen äänen, ei Marco eikä Tarja saa aikaan sellaista ääntä.
Mieti nyt miltä Marcon The Islanderin naisvokaaliosat kuulostaisivat livenä, kun Tarja vetäisi voimakkaammalla äänellä kuin Marco. Sehän hukuttaisi miehen äänen alleen.
Olet oikeassa Islander on biisi jossa Anette on parhaimmillaan.
Ei sopisi Tarjalle, ja jos Tarja olisi vielä mukana niin eiköhän tuon biisin esittäs sitten Marco yksinään.
Hmm mistä ihmeen sadusta sinä muuten puhut?.
Kaunis kielemme on täynnä kielikukkasia, jotka eivät aina tarkoita kirjaimellisesti sitä kuin on kirjoitettu.
Itsekö olet käynyt Nightwishin laudalla moisia toivomuksia kirjoittamassa? Minusta kyllä useimmat lautalaiset ovat ihan tyytyväisiä Anetteen.
Anetten pitäisi laulaa ne biisit, mihin kyvyt riitävät... Niinhän hän laulaakin. Hän on erittäin kyvykäs ja taitava. Huikeat Ghost Love Score ja Meadows of Heaven!
Kyvyt ei tosiaankaan riitä GSL:ään tuo jälkimmäinen voi mennäkin (enkä oo kepajäppinen).
On se naurettavaa että nämä "musiikintuntijat" yrittävät tosissaan väittää että hento tytönääni on sopiva laulamaan yövisyyn mahtipontisempia metallibiisejä:), siis hei ihan tosi älkää nyt viittikö.
Et siis ole käynyt keikalla jos hennoksi sanot.
Ihan jo kiertueen alkutaipaleella bändin ääniteknikko sanoi, että Anette laulaa niin kovaa, että edelliseen laulajaan verrattuna laulajan mikin voluumia on jouduttu laskemaan.
Edelleen muutama, jolla ei ole elämää jaksaa viettää täällä vapaahetkensä. Sääliksi käy teitä. Ja kyllä olen samaa mieltä, että teinit ne vaan jaksaa, ei kukaan aikuinen viitsi aikaansa tuhlata asiaan, josta ei edes välitä.
Minusta Ghost Love Score oli mahtipontinen ja loistava eilen. Ei Anetten ääntä voinut mitenkään kuvailla hennoksi. En väitä itseäni "musiikintuntijaksi", mutta omin korvin kuultuna GLS kuulosti tosi hyvältä.
pese korvas seuraavan kerran ku meet konserttiin se auttaa;D
Se ääni ON hento ja kun se yrittää laulaa kovaa niin sen ääni alkaa tippua nuotista ja tulla sitä nasaalia ja rääkymistä.
Millä tavalla musiikintuntemus ja musiikkimaku/laulajamaku liityvät toisiinsa? Monien uuden Nightwishin fanien mielestä Aneten ääni sopii Tuomaksen biiseihin paremmin kuin hyvin. Siihen ei mitään musiikkituntemusta tarvita.
Et ilmeisesti vain suostu kuuntelemaan Aneten ääntä avoimesti. Päähäsi tuntuu jumiutuneen ajatus, ettei hänen äänensä ole voimakas, joten tietenkin se sinun mielestäsi kuulostaa hennolta.
Olen huomannut että nämä uuden eran fanit oikein ylpeilevät sillä että "mitään musiikkituntemusta ei tarvita;D
Ja kommentit ovat sen mukaisia, ei aina tiedä pitäsikö itkeä vai nauraa.
Hauskimmat kommentit mitä olen lukenut ovat ollee nitä jossa on väitetty Aneten pystyvän laulmaan vaikka oopperaa, mutta se ei vaan halua tehdä muita kateellisiksi:). Onpa häntä kutusttu oikein tenoriksikin:D, Naispuolinen tenori hmm.
Juu nii se varmaan on, kyllä se laulaa vaikka mitä, ja varsinkin nyt kun se pääsi yövissyyn laulamaan niin nuo supertenorin kyvyt ovat puhjenneet oikein kukkaan huh.
Ja kaikki jotka ovat eri mieltä ovat vain "ahdasmielisiä ja ilkeitä", sihen on hyvä päättää tämä yövissykausi.
Toivotan omasta puolestani Anettelle oikein menestyksekästä tenorin uraa yövissyn (tai miksei oman soolouran) laulajana.
Etsipä jostain tenorin laulua. Aneten tyttöääni ei ihan taida sopia siihen muottiin?
"Olen huomannut että nämä uuden eran fanit oikein ylpeilevät sillä että "mitään musiikkituntemusta ei tarvita;D"
Et edelleenkään vastannut kysymykseeni. Vai eikö sinulla ole sellaista tarjolla? Menikö liian vaikeaksi? Tiedätkö mitä musiikintuntemus tarkoittaa?
"Ja kommentit ovat sen mukaisia, ei aina tiedä pitäsikö itkeä vai nauraa."
Hei, naura pois. Mukavaa kun meillä on viihdearvoa.
"Hauskimmat kommentit mitä olen lukenut ovat ollee nitä jossa on väitetty Aneten pystyvän laulmaan vaikka oopperaa, mutta se ei vaan halua tehdä muita kateellisiksi:)."
Anette opiskeli kolme vuotta klassista laulamista mutta lopetti, koska se muutti hänen ääntään aivan toisenlaiseksi eikä hän pitänyt siitä. Tämän hän on kertonut itse. Sillä ei ole mitään tekemistä kateelliseksi tekemisessä.
Enpä ole huomannut kenenkään ylpeilevän "musiikkituntemuksen" puutteellaan, vaan useimmat täällä ovat tavallisia, musiikkia kuuntelevia ihmisiä, jotka eivät halua leuhkia olevansa mitään erityisiä musiikkialan guruja. Luulenpa, etteivät kaikki vanhan erankaan fanit todellakaan ole "musiikintuntijoita", mutta sen sijaan tiedän musiikkialan ammattilaisia, jotka eivät voi sietää Turusta. Lällätilää. Meidän era on parempi kuin teidän era!
Kukkaan puhkeamisessa ei ole mitään vitsikästä, jos asiaa oikein ajattelet. Joku Tarja-fanikin on samoilla linjoilla minun kanssani siitä, että kun heittää kymmeniä keikkoja bändin kanssa, alkaa osata käyttää ääntään parhaalla mahdollisella ja bändin biiseihin sopivalla tavalla. Näin juuri tapahtui - lupaavasta Anettesta kehkeytyi loistava Anette.
"You can't beat Tarja, but the performance you did at Hartwall made me see you potential and I have gained new trust in you on the next album. You are a great replacement for Tarja, just needed a tour to get your voice to fit Nightwish.
Make every "Only-Tarja-Lover" regret their comments with the next album. ANETTE ROCKS"
http://www.youtube.com/watch?v=YNI1CaY_l0Y&NR=1
Ymmärrän jollei sävystä pidä, mutta miksi pitää haukkua niin törkeästi?
Itse en kauheesti pidä Tarjan laulutyylistä, liian perässälaahaavaa usein, mutta eio minun silti tarvitse haukkua Tarjaa ihmisenä, puhua esimerkiksi tyyliin "miksi SE pilaa/raiskaa kaiken" esim. poisonin.
Tarja on mennyt jo! Anette pärjää hyvin eikä todellakaan kannata hirveesti heidän lauluääniä vertailla. Kaikilla laulajilla on erilaiset äänet ja hyvä niin. Ehkäpä kannattas kuunnella muita yhtyeitä jos ei tämä kelpaa. Minä en Tarjan aikana pajon kuunnellut yhtyettä mutta tällä hetkellä on molemmilta ajoilta levyt ja molempia kuuntelen ja olen sovussa molempien äänien kanssa. Eiköhän ole jo aika mennä eteenpäin.
Näin on nyt ja näillä mennään ja Anette on hyvä!
"Anette pärjää hyvin"
Oon kyllä pikkasen huolissani siitä, onko sille nyt maksettu sen verran hyvin että se saa kermaista ja täyttävää ruokaa 9 kertaa päivässä tämän parin vuoden tauon aikana. Ja jääkö shoppailuun rahaa. Täytyyhän sitä saada muutamat kymmenet uudet kengät ostettua päivittäin.
Oma veikkaukseni on se, että naisella on enemmän hyffeä kun yhdelläkään täällä roikkuvalla surkimuksella.
Anette on rupesi kasvissyöjäksi Jukan esiteltyä ruokavalion hänelle.