Sanotaan, että itsemurha on itsekäs teko. Se aiheuttaa tuskaa läheisillesi ja muille, jotka jäävät tähän maailmaan. Toisaalta, jos elämä on yhtä tuskaa, onko järkeä elää? Vaikka terapioissa olisi käyty useita vuosia ja lääkkeitä olisi syöty, ei niillä olisi mitään vaikutusta. Jos on jo henkisesti kuollut, mitä ideaa on ruumiin antaa elää. Helppoa on niillä, jotka ovat täysin yksinäisiä: he voivat tehdä itsemurhan. He voivat vapauttaa itsensä tuskasta eikä kukaan sanoisi vastaan. Silloin ajateltaisiin, että se oli hänelle parempi.
On omalla tavallaan siis itsekästä, että joku ei saa tehdä itsemurhaa. Silloin jonkun läheiset ajattelevat sitä, että he eivät halua kokea tuskaa. Ei perheen tietenkään pidä antaa tehdä itsemurhaa, vaikka he ymmärtäisivätkin läheisensä tuskan, vaan ensin heidän tulisi auttaa. Jos he eivät pysty auttamaan eikä kukaan muukaan, ei mitään ole tehtävissä. Silloin itsemurha olisi paikallaan.
~~~~~~~
Tahtoisin tehdä itsemurhan, mutta minun ei anneta. Sanotaan, että se on itsekästä. Kukaan läheiseni ei pysty auttamaan minua, ei lääkkeet eikä pitkäaikainen terapia. Tuntuu, että ainoa kaikille sopiva tapa asialle on poikkaista lopullisesti välit ystäviini, perheeseeni ja sukulaisiini. Loukkaan heitä kaikkia syvästi eivätkä he enää ikinö tahdo olla tekemisissä kanssani. Kun olen varmistanut tämän, muutan nimeni, muutan vaikka vielä ulkomaille ja sitten kuolen pois. Kukaan minut tuntenut ei saisi koskaan tietää. Kukaan ei jäisi kaipaamaan. Se ei minua haittaisi, sillä tiedän, etten satuttanut heitä niin pahasti kuin olisin tehnyt muutoin.
On omalla tavallaan siis itsekästä, että joku ei saa tehdä itsemurhaa. Silloin jonkun läheiset ajattelevat sitä, että he eivät halua kokea tuskaa. Ei perheen tietenkään pidä antaa tehdä itsemurhaa, vaikka he ymmärtäisivätkin läheisensä tuskan, vaan ensin heidän tulisi auttaa. Jos he eivät pysty auttamaan eikä kukaan muukaan, ei mitään ole tehtävissä. Silloin itsemurha olisi paikallaan.
~~~~~~~
Tahtoisin tehdä itsemurhan, mutta minun ei anneta. Sanotaan, että se on itsekästä. Kukaan läheiseni ei pysty auttamaan minua, ei lääkkeet eikä pitkäaikainen terapia. Tuntuu, että ainoa kaikille sopiva tapa asialle on poikkaista lopullisesti välit ystäviini, perheeseeni ja sukulaisiini. Loukkaan heitä kaikkia syvästi eivätkä he enää ikinö tahdo olla tekemisissä kanssani. Kun olen varmistanut tämän, muutan nimeni, muutan vaikka vielä ulkomaille ja sitten kuolen pois. Kukaan minut tuntenut ei saisi koskaan tietää. Kukaan ei jäisi kaipaamaan. Se ei minua haittaisi, sillä tiedän, etten satuttanut heitä niin pahasti kuin olisin tehnyt muutoin.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Vieras
http://www.poliklinikka.fi/?page=7874754&id=5131766
Suomalaisvanhukset tekevät itsemurhia
10.09.2009
Lähes joka toinen päivä yksi yli 65-vuotias tekee itsemurhan Suomessa. Ikääntyvien ihmisten itsemurhista pitäisikin keskustella avoimesti, Suomen Mielenterveysseura vaatii.
Suomen Mielenterveysseuran mukaan Suomessa tehtiin 995 itsemurhaa vuonna 2007 ja niistä 175 oli yli 65-vuotiaiden tekemiä.
Ikääntyvien itsemurhien syyt ovat moninaiset. Yksinäisyys satuttaa ja eristää, olo tuntuu turvattomalta, tarpeettomalta ja hylätyltä, sairaudet kuluttavat elämänvoimaa ja masennus voi ajaa itsetuhoon, Mielenterveysseura listaa.
Ikääntyvä joutuu myös pohtimaan saako hän tarvitessaan apua ja tukea, ja millaista apu on. Mielenterveysseuran mukaan tilannetta eivät helpota yleiset asenteet, jotka usein tuomitsevat ikääntyvät tehoyhteiskunnan kulueriksi ja tarpeettomiksi ihmisiksi sen sijaan että ikääntyvät nähtäisiin voimavarana ja arvokkaina yhteiskunnan jäseninä.
Ikääntyvien itsemurhista puhutaan torstaina Helsingissä järjestettävässä seminaarissa, jossa puhutaan ikääntyvien itsemurhayrityksistä, itsemurhista, oikeudesta tehdä itsemurha ja miten läheisen itsemurhan jälkeen voi selviytyä takaisin elämään. Puhujina on useita aihepiirin asiantuntijoista. Seminaarin järjestävät Suomen Mielenterveysseura ry ja Surunauha ry.
Torstaina 10.9.2009 vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää. Joka vuosi yli miljoona ihmistä tekee maailmassa itsemurhan ja yksi ihmiselämä päättyy joka 40. sekunti.
http://www.poliklinikka.fi/terveysuutiset/&id=4011791
Näkökyvyn heikkeneminen saattaa lisätä itsemurhariskiä
17.07.2008
Heikentynyt näkökyky saattaa lisätä itsemurhan vaaraa erityisesti muuhun terveydentilaan kytkeytyvillä vaikutuksillaan, paljastaa Archives of Ophthalmology -lehdessä julkaistu tutkimus.
Näkökyvyn heikkenemiseen tiedetään liittyvän psykososiaalisia ja terveydellisiä seurauksia kuten eristäytymistä, toimintakyvyn rajoittumista, tapaturmia ja masennusta. Lisäksi heikentyneestä näkökyvystä kärsivät arvioivat terveydentilansa usein tavanomaista huonommaksi.
Miamilaisessa tutkimuksessa kartoitettiin, kytkeytyykö heikentyneeseen näkökykyyn myös lisääntynyt riski kuolla oman käden kautta. Tutkimuksessa seurattiin lähes 140 000 miestä ja naista yli 10 vuoden ajan.
Tuloksista kävi ilmi, että näkökyvyn heikkeneminen lisäsi itsemurhariskiä niin välillisesti kuin suorasti, mutta yhteys ei aina saavuttanut tilastollista merkitsevyyttä. Näkökyvyn heikentyminen lisäsi itsemurhariskiä välillisesti erityisesti niillä, jotka kärsivät myös jostain muusta sairaudesta, ja jotka arvioivat terveydentilansa huonoksi.
Tutkijoiden mukaan tulokset viittaavat siihen, että näkökyvyn heikentymistä lieventävillä toimenpiteillä voitaisiin mahdollisesti
että kipupotilaat tekevät n.200-250 itsemurhaa vuosittain
Suomessa? Olisiko syytä "korjata" tilannetta jotenkin,
vai kuuluvatko he marginaaliryhmään ei tuottavat yksilöt?
T. Se on osa luonnollista karsintaa..
On minullekkin ja on totta että valinta pitää tehdä kuka kärsii, omaiset vai se masentunut. Ymmärrän sinua täysin. enkä tässä ala toivottelemaan mitään koita nyt jaksaa jos se siitä muuttuisi. Kun on ollut vaikeaa ja odotettavissa vain sitä vaikeaa, on mielekkyys kateissa elämisestä.
Yhteiskunnan on itsekästä ja jopa idioottimaista sanoa, että itsemurha tekee tuskaa lähemmäisille. Näin sanottaessa lisääntyvät myös murhat, koska omaa kuolemaa haluavat vievät mukanaan myös läheisensä, jotka kärsivät siitä eli lapset ja puolisonsa.
Omasta mielestä ne läheiset ovat itsekkäitä, koska eivät voi luopua. Ehkä heillä on persoonallisuushäiriö ;). Eiväthän he voi käsittää, mitä kärsimystä jollakin on elää.
Itsemurhan väittäminen itsekkääksi teoksi on niiden ihmisten ase, jotka eivät ole osanneet, halunneet tai kyenneet antamaan itsemurhan tehneelle ihmiselle mitään syytä elää. Sillä siirretään vastuu omista valinnoista itsemurhan tehneen niskaan.
Nimimerkki "lyhyesti", taidat osua naulan kantaan. Epäilen, että osut niin lähelle totuutta, että kohta joku älähtää, kuten sananparsikin sanoo.
Tai sitten kukaan ei halua älähtää, koska muuten paljastaisi kalikan kalahtaneen.
...Voisin melkein uskaltaa väittää että kukaan toinen ihminen ei voi antaa jollekulle syytä elää, kyllä se elämänhalu lähtee loppujenlopuksi ihmisestä itsestään. Toki läheisten toiminta taikka toimimattomuus saattaa edesauttaa itsariin ryhtymistä ja muutenkin koko juttu on tosi monimutkainen, mutta kyllä ihminen omasta itsekkyydestään elää loppupeleissä.
...Enkä muuten itsekkään toivoisi olevani kellekkään syy elää, koska sellainen vastuu olisi ahdistavaa. Mietin vain, että entäs sitten jos sellainen ihmissuhde alkais tympiä oikein pahasti enkä enää jaksaisi "olla se syy elää" sille toiselle ja sitten se vaikka tappais itsensä? Ei, kyllä ihmisten tarttee elää ittelleen eikä muille tai muiden takia.
Ei se ole itsekäs teko. Se on vain todiste siitä, että jonkun voimat loppuivat kokonaan syystä tai toisesta ja elämä tuntui niin pahalta, ettei sitä enää jaksanut elää. Itsemurha on ihmisen lopullinen murtumispiste. Surullista, että he eivät saaneet syystä tai toisesta sellaista apua ongelmiinsa, että he olisivat voineet nähdä elämän vielä mahdollisena.
Jos itsemurhan taustalla on vaikka vakava masennus, niin sehän on oikeasti todettu hengenvaaralliseksi sairaudeksi, vaikka se "sijaitseekin" mielessä eikä vaikka keuhkoissa. Eihän me sanota keuhkosyöpäsairaankaan olevan itsekäs, jos hän kuolee. Miksi mielen sairaus oikeuttaa syyllistämiseen?
Itsemurhaa pidetään yhteiskunnassamme itsekkäänä ja se aiheuttaakin valtavasti pahaa oloa kaikille läheisillesi. Jos kuolet syöpään tai muuhun tautiin, on se hyväksyttävämpää ja surunkäsittelyssä saat vastauksen kysymykseen "miksi?"
Meistä ihmisistä jää jäljelle vain muistot. Haluatko todella että sinut muistetaan siitä että teit itsemurhan, kun et halunnut/osannut tehdä ratkaisevia muutoksia elämässäsi? Siis muutoksia joka voisi auttaa sinut pois pahasta olostasi?
Japanilaiset kamikazet tappoivat itsensä siksi että keisari olisi tyytyväinen. Muslimit tappavat itsensä jotta he saisivat neitsyeitä taivaassa. Mikä sinun tavoitteesi on itsemurhassa? Mitä sinä sillä voitat?
Se, että olet tuonut itsetuhoisuuspyrkimyksesi esille edellyttäisi sairaalahoitoa. Itsemurhassa, vaikka kuinka perustelet, ei ole mitään järkeä vaikka tunnepohjaisesti näin voisi ollakin.
Älä pohdi sitä mitä muut sinusta ajattelevat. Keskity ITSEESI ja yritä ymmärtää miksi ajattelet itsetuhoisesti. Paranna itsesi ja opettele nauttimaan elämästä. Lue vaikka kirja "Älä Unohda Minua - Marjatta Liikkanen". Tai etsi jotain sellaista elämääsi joka saa sinut ajattelemaan positiivisesti.
Ei täydy olla kaikki kohdallaan niillä jotka väittävä itsekkääksi itsemurhaa.
Minä (yksi asia pilasi elämän) ja kärsin.
Luultavasti teen sen mutta oma asiani tahdon päästä sietämättömästä epätoivosta.
Kukaan ei tietenkään voi tietää miltä toiselta tuntuu.
Sori kielenkäytöstä mutta jos ajattelet itsemurhaa itsekkääksi haistas kuule paska.
Ihanaa, vihdoinkin löytyy ymmärrystä omille ajatuksilleni. Luulin olevani ainoa, joka ajattelee näin. Mielestäni pikemminkin se on itsekästä, että pitäisi elää väkisin muiden mieliksi, vaikka itse ei jaksa. Lisää tällaisia mielipiteitä!
Ihminen joka on valmis tekemään itsemurhan on sairas ja tällä tavalla sairas ei osaa ajatella järjellisesti vaan elää tunteen mukaan. Ei se tunnu itsekkäältä teolta. Mutta ihmisestä joka on terve psyykkisesti ja haluaa pitää elämästään kaikin tavoin kiinni se teko voi tuntua itsekkäältä. Itse ajattelen sen olevan vastuutonta. Ei alkoholistikaan halua ottaa vastuuta teoistaan. Hänen ratkaisunsa elämässä on vain pulloon tarttuminen, ei itsemurha. Itsemurhan tekeminen on vain lopullista, juominen ei.
"Ihminen joka on valmis tekemään itsemurhan on sairas ja tällä tavalla sairas ei osaa ajatella järjellisesti vaan elää tunteen mukaan."
- Totta. Hän elää ja tekee ratkaisuja voimavarojensa mukaan ja ne voimavarat ovat vähäiset. Järki toimii eri tavalla kuin terveellä ihmisellä.
"Ei se tunnu itsekkäältä teolta."
- Ei niin.
"Mutta ihmisestä joka on terve psyykkisesti ja haluaa pitää elämästään kaikin tavoin kiinni se teko voi tuntua itsekkäältä."
- Niin varmasti.
"Itse ajattelen sen olevan vastuutonta. Ei alkoholistikaan halua ottaa vastuuta teoistaan. Hänen ratkaisunsa elämässä on vain pulloon tarttuminen, ei itsemurha."
- Näin vierestä vuosikymmeniä alkoholistin elämää. Kyse ei ollut halun puutteesta vaan kyvyttömyydestä. Halua lopettamiseen sekä avun etsintää ongelmaan hänellä oli ja myös topakoita yrityksiä, aina ihon alle leikattavaa antabusta myöten. Siltikään hänen kyvyt eivät riittäneet alkoholista irtautumiseen. Taipumus riippuvuuteen oli sairaalloisen vahva. Koskaan ei ollut kyse läheisten tahallisesta hyväksikäytöstä, manipuloinnista tms. Tämä alkoholisti kärsi suunnattomasti alkoholiriippuvuudestaan ja siitä, että tiesi tuottavansa läheisilleen tuskaa. Mutta tämä on vain yksi tarina, ei voi yleistää suuntaan eikä toiseen.
"Itsemurhan tekeminen on vain lopullista, juominen ei."
- Valitettavasti näin on.
Sinä se sairas täällä olet.
Et vain osaa ajatella kuinka mahdotonta elämä on vakavalla masennuksella.
Toivottavasti saat vakavan ja kyllä sitten ihmettelet mitä olet tänne kirjoittanut
että itsemurhat tekijät ovat "sairaita"
mitä sitten vaikka minua surtaisiin kun kuolen?
en välitä vittuakaan se on oma päätös
kun mahdotonta elää. Ps. keltään ei ole kysytty haluaako tänne
joten itsemurha on okei.
Synnyin väärään aikaan vihaan 2000lukua.
Mitä vakava masennus on jos ei psyykkinen sairaus? Millä tavoin itsemurhan tekeminen edustaa tervettä käyttäytymistä? Toivottavasti en saa vakavaa...
Yleisesti ottaen olen sitä mieltä että se on enemmänkin läheisiltä itsekästä käskeä jotakuta elämään elämäänsä vaikka tämä henkilö on menettänyt kaiken toivonsa ja jolle eläminen on pelkkää tuskaa... Helppohan muiden on syyttää itsemurhan tehnyttä itsekyydestä kun he eivät itse ole varmasti koskaan olleet niin pahassa jamassa kuin tämä henkilö. HE eivät tiedä kuinka paha olo henkilöllä on ollut tai miltä tästä on tuntunut siinä vaiheessa kun näkee itsemurhan olevan ainoa tie pois tilanteesta. Luulen että lopulta näitä henkilöitä on lähipiirissä todella vähän. Suurin osa kumminkin elää tavallista elämää missä ollaan tyytyväisiä tilanteeseen, he eivät varmasti koskaan ole käyneet niin pohjalla mitä todella masentuneet ihmiset ovat. Minusta siis näiden henkilöiden on turha tulla avaamaan suutaan itsekyydestä. Annan heille sitten sananvaltaa asiaan jos he ovat tehneet kaikkensa saadakseen masentuneen henkilön vuoksi, mutta jos ottavat vain pari kertaa vuodessa yhteyttä niin haistakoot paskat.
En tietenkään pystyisi vain nyökkäämään ymmärtäväisesti jos joku tulisi luokseni kertomaan aikomuksistaan. Tietenkin pyrkisin käännyttämään hänen päänsä asian suhteen, mutta satun itskekin olemaan näitä masentuneita ihmisiä (itsemurha tosin ei ole käynyt mielessä), joten toisaalta ymmärrän että joillekkin, jotka eivät vain näe valoa tulevaisuudessa, näkevät ainoaksi pakokeinoksi tuon itsemurhan.... siinä ei voi oikein mitään sanoa jos tyyppi on ollut maassa monia vuosia eikä mikään auta.......