Picassoa

Allekirjoittanut mummeli kävi viikonlopulla Picasson näyttelyn avajaisissa ja mielenpieli jäi jurnuttamaan siitä kirvonneita pohdintoja.
Onko täällä muita, jotka ovat käyneet tai aikeisessa käydä?
Ajatuksia sen tiimoilta?

Entä miten taidenäyttelyt muuten: kolahtavatko vai koetteko ettei kiinnosta?
3140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

... kahden viikon kuluttua, kun naapuri hoitaa taas vuorollaan meidän lapsiamme. En ole lukenut näyttelystä vielä mitään muuta kuin yhden Helsingin Sanomien jutun.

Taidenäyttelyt kiinnostavat kovasti ja ennen lapsia vietimme viikonloppuja galleriakierrosten merkeissä. Erityinen suosikkini tähän liittyen on Rikhardinkadun taidelainaamo, josta saa ostaa taidetta kotiin ja lyhentää velkaa muutamalla kympillä kuussa. No, vielä en ole mitään ostanut, mutta haaveillahan saa. Seuraavaksi "kuvataideohjelmassamme" on tuo Picasso ja syksyllä tahtoisimme ajaa Sastamalaan katsomaan suosikkiamme Osmo Rauhalaa sinne kivikirkkoon. Esikoisen kanssa kävimme näyttelyissä, mutta tällä hetkellä ajatus taidenäyttelystä tuntuu lähinnä väsyttävältä. Esikoisen kanssa pääsemme onneksi kohta Kiasman ja Ateneumin pajoihin. Niistä saa omaankin työhön ideoita.

Satu, oletko käynyt vielä Emmassa? Se on käymisen arvoinen paikka!

Äänestä
  • Jeps. Olen käynyt Emmassa muutamaan otteeseen ja vähän "syntisestikin" tunnustan että siellä on monesti ollut jopa paremmat näyttelyt kuin Kiasmassa. Syntiseksi tuon sanankäytössäni tekee sen, että "rakastan" valtavasti kiasmaa rakennuksena; valoa ja viipyilevää tunnelmaa. Eli se on minulle SE taidemuseo, esteetikon kotikirkko ja muut sitten sivupolkuja...

    Picassonäyttelystä pidin kovin, mutta luonnollisesti Pablon työt eivät pääsääntöisesti herätä enää samalla lailla kuin jotkin sellaiset jotka näkee ekan kerran. Ovathan ne "tuttuja" niin monista kuvista yms.

    Syviten minuun tällä kertaa kolahti Casagemasin kuolema. Minä OLEN nähnyt sen varmasti printtinä aiemminkin.
    Mutta silti kuolleen nuorukaisen kasvot olivat pienessä taulussa paljon ilmaisuvoimaisemmat kuin osasin odottaa.
    Mieltäni jäi eritysiesti kaihertamaan se, että kynttilän valossa oli käytetty samaa kalmankelmää vihertävänharmaata kuin vainajan hipiällä. Ajatus kirmasi vauhkona kietomaan väriin symboliikkaa ja lopulta melkein itketti , ei vain Casagemas ja Pablon suru vaan etenkin ne omistani jotka ovat antaneet värin kasvoiltaan valolle.
    Kuulostaako skitsolle? :-)

    Olen vilpittömän kade teille pääkaupunkiseudun asukkaille Kiasman ja Ateneumin työpajoista.
    Meillä tällä periferiassakin on lasten (ja mummeleiden) kuvataidekerhoja (esim Kuntsi pyörittää hyvää tarjontaa kouluikäisille lapsille), mutta no way lähellekään tuota luokkaa!
    Mietin tätä samaa silloin kun pohdin lasten ulkonaoloa jossain aiemmassa topikissa. Maalla pihaleikit ovat varmasti helpommat ja metsä ja iso piha tarjoaa paljon sellaista luksusta mikä kaupungeista puuttuu. Toisaalta kaupungeissa on vastaavasti noita työpajojen yms kaltaisia virikeitä jotka ainakin näin kevyesti kenttäkateellisen mummelin kaltilta näyttävän valtavan hienolle lisälle lasten arkimaailmaan.
    Kaikilla asumistavoilla siis puolensa.

    PS: Hauska lukea, että lapsenhoitovuorot naapurin kanssa ovat lähteneet noin hyvin käyntiin.

    Äänestä

  • old_profile_47016 kirjoitti:

    Jeps. Olen käynyt Emmassa muutamaan otteeseen ja vähän "syntisestikin" tunnustan että siellä on monesti ollut jopa paremmat näyttelyt kuin Kiasmassa. Syntiseksi tuon sanankäytössäni tekee sen, että "rakastan" valtavasti kiasmaa rakennuksena; valoa ja viipyilevää tunnelmaa. Eli se on minulle SE taidemuseo, esteetikon kotikirkko ja muut sitten sivupolkuja...

    Picassonäyttelystä pidin kovin, mutta luonnollisesti Pablon työt eivät pääsääntöisesti herätä enää samalla lailla kuin jotkin sellaiset jotka näkee ekan kerran. Ovathan ne "tuttuja" niin monista kuvista yms.

    Syviten minuun tällä kertaa kolahti Casagemasin kuolema. Minä OLEN nähnyt sen varmasti printtinä aiemminkin.
    Mutta silti kuolleen nuorukaisen kasvot olivat pienessä taulussa paljon ilmaisuvoimaisemmat kuin osasin odottaa.
    Mieltäni jäi eritysiesti kaihertamaan se, että kynttilän valossa oli käytetty samaa kalmankelmää vihertävänharmaata kuin vainajan hipiällä. Ajatus kirmasi vauhkona kietomaan väriin symboliikkaa ja lopulta melkein itketti , ei vain Casagemas ja Pablon suru vaan etenkin ne omistani jotka ovat antaneet värin kasvoiltaan valolle.
    Kuulostaako skitsolle? :-)

    Olen vilpittömän kade teille pääkaupunkiseudun asukkaille Kiasman ja Ateneumin työpajoista.
    Meillä tällä periferiassakin on lasten (ja mummeleiden) kuvataidekerhoja (esim Kuntsi pyörittää hyvää tarjontaa kouluikäisille lapsille), mutta no way lähellekään tuota luokkaa!
    Mietin tätä samaa silloin kun pohdin lasten ulkonaoloa jossain aiemmassa topikissa. Maalla pihaleikit ovat varmasti helpommat ja metsä ja iso piha tarjoaa paljon sellaista luksusta mikä kaupungeista puuttuu. Toisaalta kaupungeissa on vastaavasti noita työpajojen yms kaltaisia virikeitä jotka ainakin näin kevyesti kenttäkateellisen mummelin kaltilta näyttävän valtavan hienolle lisälle lasten arkimaailmaan.
    Kaikilla asumistavoilla siis puolensa.

    PS: Hauska lukea, että lapsenhoitovuorot naapurin kanssa ovat lähteneet noin hyvin käyntiin.

    Picasso-kokemuksesi kuulosti hyvin vakuuttavalta. Eniten minua jännittää se, miltä Picasson groteski aihemaailma tuntuu, kun se kaikki on silmien edessä. Esimerkkinä nyt vaikka tuo Casagemasin näyttävä itsemurha.

    Olen itsekin miettinyt, onko poliittisesti korrektia olla sitä mieltä, että Emma on kiinnostavampi kuin Kiasma. Oma suhteeni Kiasmaan on ollut samantyyppinen kuin sinulla, joskin minun taiteellinen hengentemppelini on ehdottomasti Amos Anderson. Mutta hienoja Kiasman taidepajat ovat! Se mikä Helsingissä hävitään luonnossa, voitetaan kulttuurissa. Toki luontoakin löytyy ja mielestäni esimerkiksi Itä-Helsinki on kappale kauneinta Suomea. Lähteminen on silti aina projekti. Ja itse arvostan yhä enemmän sitä, että samalla paikkakunnalla olevat ihmiset tuntevat toisensa. Se jos mikä luo turvaa!

    Kun tulet pikkuväen kanssa Helsinkiin, kannattaa tutustua taidepajojen lisäksi maanmainioon Maija Baricin nukketeatteriin. http://www.ntsampo.fi/ Tämä on ehdottomasti upeinta, mitä Helsingissä voi pienokaisille näyttää. Meidän tytöt vallan rakastavat tätä paikkaa, jossa näytöksen jälkeen saa hypistellä nukkeja ja juoda ihanat kahvit kotipullan kera!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


satu50 kirjoitti:

Allekirjoittanut mummeli kävi viikonlopulla Picasson näyttelyn avajaisissa ja mielenpieli jäi jurnuttamaan siitä kirvonneita pohdintoja.
Onko täällä muita, jotka ovat käyneet tai aikeisessa käydä?
Ajatuksia sen tiimoilta?

Entä miten taidenäyttelyt muuten: kolahtavatko vai koetteko ettei kiinnosta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu