Näkymätön ihminen?

Mielenkiintoinen lopetus. Ihan kuin ei noilla asioilla sitten olisikaan niin väliä sinulle. Olen itsekin aika harmaa. Mukavat ihmiset ovat yleensä puheleita eikä tuppisuita. En voi auttaa.

Minä olen näkymätön, en ole ujo, tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. Mutta olen silti näkymätön, koska itse niin haluan... Ja se on minusta (ainakin itseni kohdalla) loistava ominaisuus.

Minulla on ainakin tapana huomata juuri ne hiljaisimmat ihmiset. Kälättäviä ja todella pahasti huomionkipeitä ihmisiä on nähty niin paljon, että jotenkin sitä kiinnittää huomionsa aivan jonnekkin muualle. Turhanpäiväinen suunpieksäminen on muutenkin vastenmielistä. Viettäessä aikaa "normaalien" ihmisten kanssa, sitä joutuu jatkuvasti sanomaan jotain vain siksi että jotain pitää sanoa, ihan niinkuin se asia itsessään nyt ketään kiinnostaisi. Ärsyttää ylipäätään puhua ihmisille, kun tietää ettei heitä kiinnosta asiani paskan vertaa, mutta silti pitää suuta pieksää hullun lailla, tai leimautuu oudoksi.

"Nykyäänkin on vaikea kuvitella, että esim. kukaan mies voisi OIKEASTI kiinnostua minusta ihmisenä, olen liian mitäänsanomaton ollakseni oikeasti kiinnostava"

Hauska sanaleikki tuossa muuten, oletko mielestäsi oikeasti mitäänsanomaton, vai pelkästään mitään sanomaton?

Kyllä ainakin itsellä on taipumusta hakeutua porukan hiljaisempien puoleen. Olen itsekkin hiljainen ja rauhallinen ja yritän porukassa hakea henkilöä johon samaistua ja yleensä nää hiljaiset tyypit on helpompi minun yrittää lähestyäkkin. Nää kälättäjät lähinnä ärsyttävät kun hiljasta hetkeä ei ole sitten yhtään ja yleensä minulla ja kanalaumalla on vähän yhteistä (minun kokemuksen mukaan ne on juuri näitä bilettäjiä).

"Nykyäänkin on vaikea kuvitella, että esim. kukaan mies voisi OIKEASTI kiinnostua minusta ihmisenä, olen liian mitäänsanomaton ollakseni oikeasti kiinnostava"

Äläs nyt. Luulisi että on olemassa miehiäkin jotka arvostavat sitä ettei nainen koko ajan puhu ja kälätä joutavia..... itselläni ainakin korvissa soi jos olen kälättävän ja kikattavan kanalauman lähellä......

"Nykyäänkin on vaikea kuvitella, että esim. kukaan mies voisi OIKEASTI kiinnostua minusta ihmisenä, olen liian mitäänsanomaton ollakseni oikeasti kiinnostava."

Mun mielestä viestisi perusteella tunnut tosi mielenkiintoselta, herkältä ja syvälliseltä ihmiseltä :)

Sulla taitaa olla tosi vääristynyt kuva itsestäsi.

Ujous on muuten monen miehen (mm. minun) mielestä ihan älyttömän viehättävä piirre naisessa.

Minullakin on hieman samanlaisia tuntemuksia. Esim. kerran sattui niin, että olin ollut uudessa koulussa lähemmäs puoli vuotta ja sitten eräs hämmästyi siitä, että minä olen samalla luokalla kuin hän.. Samoin jos satun jonkun porukan mukana roikkumaan niin voisin lähes milloin vain poistua paikalta kenenkään sitä huomaamatta tai sitten käy juuri tuollaisia "sori, unohdin että olet olemassa".

Mutta joo, itse ainakin haluaisin tavata nimenomaan kaltaisesi tytön, enkä mitään supersosiaalista "kanalaumoissa" viihtyvää tapausta. En ymmärrä sitä, miksi ihminen, jolla ei ole miljoonaa kaveria tai joka ei kerro asioitaan jokaiselle vastaantulijalle, olisi jotenkin mitäänsanomaton tai epäkiinnostava. Päinvastoin. Minusta se olisi ainakin pelkästään positiivista, että olisin jollekin erityinen, ja tietäisin asioita, joita ei jokainen tiedä.

"Nykyäänkin on vaikea kuvitella, että esim. kukaan mies voisi OIKEASTI kiinnostua minusta ihmisenä, olen liian mitäänsanomaton ollakseni oikeasti kiinnostava. Jos joku mies osoittaa kiinnostusta ajattelen heti, että en kelpaa ja hän haluaa luultavasti vain yhtä asiaa. No nyt pitää lähteä töihin."

Minä miehenä kyllä halajan sitä yhtä asiaa.
Sen saavat tuntea nahoissaan puhuvat ja puhumattomat, kaikki naiset.
Nainen vain haukkuu kun sen oma napa paukkuu, niin kyllä naisesta eniten haluaa juuri sitä yhtä:)

Jos haluut jonkun miehen joka Aikuisen oikeesti kiinnostuu niin..
vaikee sanoo..me miehet nyt ollaan niin pillun kipeitä.
Tee aloite jollekin ujolle miehelle. Ne on enemmän korkeamoraalisia. Puhu niille tunteistasi.
Cest la vie.

Muumeista löytyy tarina "Näkymätön lapsi". Hän on muuttunut näkymättömäksi. Kun hän pääsee Muumitalon rakastavan väen pariin, hän alkaa muuttua jälleen näkyväksi. Kun saa osakseen kosketusta, kannustusta ja rakkautta, uskaltautuu tulla näkyväksi. Tsemppiä töihin!

Vaikka onkin vanha ketju niin kerron silti oman tarinani on sitten eri asia kiinnostaako ketään lukea. Olen 20v opiskelija ja tarinani alkaa ku olin ala asteella. Kaikki oli uutta ja tutustuin muutamaan ihmiseen mutta toinen lähti ulkomaille vanhempien mukana mutta toisesta tuli hyvä kaveri ainakin kahdeksi vuodeksi. 2 luokalla jouduin muuttamaan vanhempien kanssa pois ja ajattelin ja vanhemmat sano et kyl sieltä uudesta paikasta ja koulusta löytyy uusia kavereita. 2-4 luokat olin usein miten aivan yksin toki minulla oli "koulu kavereita" mutta vain koulussa eikä tuntunut yhtään siltä että olisi yhtään ystävää kuten ennen muuttoa. Noh 5 luokalla vanhemmilla tuli ero ja isä muutti pois. Mun isä aina sai mut tuntee et kaikki mitä teen väärin on mun syytä ja tukisi yleensä kun tein asioita väärin pienenä taaperona vaikka en välillä ollut tehnyt mitään väärää. Noh tämä suurinpiirtein tuhos mut ha aina jälkeenpäin jäänyt fiilis kuin isän lähteminen on mun syytä, että olen vain pettymys hänelle koko elämän(en ole kuullut tai nähnyt häntä yli 10v). Sitten siirryin ylä asteelle ja tapasin mahtavan jutun nimittäin tietokoneen. Siellä pystyin tekemään kaikenlaista ja tutustumaan ihmisiin heidän tuomitsematta minua heti. Tietokoneen seurauksena sosiaalisena olen erittäin ujo eikä kukaan huomaa minua. Ylä aste ja lukion olin kokonaan yksin ja yritin aina esittää että asiat olisi ok. Nyt 20v enkä ole koskaan puhunut asiasta kenellekään ja kaikki tuntuu menevän päin helvetii. Olen siinä pisteessä että en tiiä enää kuka olen tai mitä ees haluan tehdä. Muutama viime vuotena itken välillä noin viikoittain sängyssäni välillä miettien kun ei ketään kiinnosta ketään elänkö vai en. Joka kerta kun yritän mennä uuteen paikkaan esim uuteen kouluun tai seuraan jään aika ulkopuolelle vaikka puhuin ihmisten kanssa. Pikkuhiljaa tulee siihen pisteeseen että kannattaako ees yrittää. Minulla on myös fyysisiä ongelmia kuten ylipaino joka vain lisää ongelmia ja tuho itsetuntoa. En ennen 18v ollut edes ajatellut koko asiaa vaan uppoutunut tietokoneella olemiseen koko elämän sittenkin yksi päivä tuli mieleen että kuka oikeen olen koneen ulkopuolella ja menin kattomaan peilistä niin en edes tiennyt ketä katsoin. Tämä tarina saattaa kuulostaa tyhmältä ja lukijana voit ajatella että ongelma on itseni aiheuttama ja niin se osin onkin mutta minulle tämä on totta enkä uskalla kysyä apua keneltäkään. Toivottavasti saan jotain tehtyä ennekuin päädyn itsemurhaan.