Solisluun murtuma?

Osasiko joku kuvailla solisluun murtuman oireita? Elän erittäin hektistä arkea enkä oikein ehtisi lääkäriin eli haluaisin olla ensin varma että kyseessä on vamma joka tarvitsee hoitoa.

Onnistuin saamaan eilen aikamoisen iskun solisluuhuni. Joukuekaverini pää jysähti solisluuhuni suoraa volttiheittoa tehdessä. (= Heitämme tytön ilmaan, hän suorittaa ilmassa suorinvartaloin takaperinvoltin, jonka jälkeen otamme hänet kiinni. Minun tehtäväni on ottaa kiinni kainaloiden alta ja kiinniottaessa tytön pää sattui olemaan hieman takakenossa.) Ajattelin, että tulen varmasti saamaan kunnon mustelman, mutten todellakaan kuvitellut murtaneeni jotakin. Mutta päähän on kova, joten murtuma ei ole mikään mahdottomuus.

Nyt seuraavana aamuna olen tosiaankin saanut aikamoisen mustelman solisluun päälle. Käden nostaminen kirpaisee, samaten muut äkkinäiset käden liikkeet. Mitään erityistä kohoumaa luun päällä ei ole eikä luun paineleminen satu erityisen paljoa (mustelmakohta on luonnollisesti arka, mutta mitään kovaa kipua ei ole). Olkapään päällä on pieni "luukohouma", mutta hieman pienempi vastaava on toisellakin puolella ja olen luonnostani hieman vino, joten on mahdollista, että kohouma on ollut jo aikaisemminkin.

Kuinka kovasti teitä on särkenyt luun murtuman jälkeen? Esim. käden murtuessa pienikin liike sattui minulla todella kovasti, mutta nyt kuitenkin pystyn pukeutumaan ja kipu on siedettävissä rajoissa. Mikä muu diagnoosi voi olla kyseessä kuin murtuma? Revähdys tuntuu ainakin todella epätodennäköiseltä, sillä vamma on tullut nimenomaan kovasta iskusta solisluuhun.

Mitä mahdolliselle murtumalle tehdään ja kuinka kauan parantuminen kestää? Kyseessä on oikeanpuoleinen osa solisluusta eli jos käsi laitetaan pakettiin, olen tuhoon tuomittu opiskeluideni (oikeustiede) kanssa...

Luulen, että katselen vielä huomiseen ja jos ei tunnu paremmalta, kai se on pakko mennä lääkäriin näyttämään ja röntgaamaan.
0500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ansku..-.- kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu