Vaatimukset kandissa

juuu878797

Olen tässä viime aikoina perehtynyt kandille asetettuihin vaatimuksiin. Ne tuntuvat aika kovilta. Teen vähän vaikeammasta aiheesta, ja olen alkanut ymmärtämään teoriaa aika hyvin, mutta en usko kykeneväni esim. tulkitsemaan uusimpia tutkimuksia vielä pitkään aikaan kunnolla.

Aiheeni käsittelee soveltavaa matematiikkaa, ja vaikka se onkin vaikea, helpottaisi nyt tehty työ erittäin paljon hommia graduvaiheessa. Motivaatiosta ei ole puutetta, mutta en esimerkiksi kykene ymmärtämään täysin laitoksemme erään tutkijan väitöskirjaa aiheesta, vaikka tutkielmaoppaan mukaan minun pitäisi tulkita alan uusimpia tuloksia.

Voiko kandi olla vain tutkimuksia yhdistele tutkielma, jossa lähinnä esitellään teorioita? Luulen, että graduna tätä aihetta käsitellen olisi jo puolestaan aika kovaa settiä.

Laitoksemme ei järjestä valitettavasti kandiryhmiä, ja on vähän orpo olo miettiä näitä asioita yksin. En kehtaa kysellä ohjaavalta proffaltakaan koko ajan, ja hän on muutenkin kiireinen. Laitoksemme on erittäin pieni, ja en tiedä keneltä saisi siellä "vertaistukea" asian suhteen.

1

652

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Humanisti.....

      Voit vaikka viitata kandintyössäsi professorin tutkimukseen, mutta älä mene kandintyössäsi syvemmälle asiaan. Niissä ei edes odoteta sitä, vaikka se vaatimuksiin on laitettukin. Kandintyö on harjoitustyö, ota se sellaisena!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2385
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      69
      1130
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1097
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      658
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      581
    Aihe