tässä on nyt jo kuusi vuotta kamppailtu finnien kanssa. onhan se surkeeta kun ei peiliin viitsi edes katsoa ja kadulla kävelee kasvot kohti katua :( roaa söin kuusi kuukautta pari vuotta sitten, eipä vaikutusta ollut, vain haittaa koska hiukset ohenivat merkittävästi eikä ole palautunut normaaliksi vaikka jo pari vuotta mennyt. onko roa ainut toimiva lääke finnien tappamiseen..
elämäni on pilalla, on sitä ollut jo kuusi vuotta.
elämäni on pilalla, on sitä ollut jo kuusi vuotta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Brevoxyl
ja/tai
Basiron.
Ovat finnivoiteita joita saa ilman reseptiä apteekista.
Ovat minulla auttaneet hyvin.
Ei roa ainut ole. Toisille tepsii lievemmätkin hoidot. Toiset tarvitsee jopa jatkuvan roan (pienellä annoksella) - siis vuosia, että akne pysyy hallinnassa. Kannattaa kuitenkin käydä uudestaan ihotautilääkärillä. On niitä kaikenlaisia voiteita ja ihonhoitotuotteita, joita voi kokeilla, harmi ettei roasta ollut sinulle apua. Entä tetra??
Olen kärsinyt finneistä koko ikäni, mutta varsinkin yli 40-vuotiaana ja silloin todella kyllästyin, kun leukaperäni oli täynnä isoja, tosi kipeitä ilmeisesti ruusufinnejä, joita mikään meikkikään ei peittänyt. Kyllä oli stressaavaa olla töissä, mielellään olisi jäänyt neljän séinän sisälle. Tätä ennen oli jo vuosien ajan silloin tällöin syönyt pitkiä Tetralysal-kuureja, kuurin loputtua sama tulos eli finnit palasivat. Menin ihoterapeutille, joka teki ihoanalyysin ja listasi mitä aineita ihoni ihonhoitotuotteissa ei saa olla. Sitä ennen käytin vähän mitä milloinkin eikä mistään ollut apua, ja vika olikin siinä että tuotteissa oli niitä aineita joita ihoni ei sietänyt. Ihoanalyysi kannatti ja ostinkin kasvonpuhdistusaineen Dermalogica 500 ml pumppupullon (59 e), joka kesti vuoden. Puhdistin kasvoni aamuin illoin, aluksi aamuisin kahdesti ihoterapeutin suosituksen mukaan. Ostin myös tehoainetiivisteen 50 ml (55 e), jota laitettiin finniin ja se todella tepsi, sekä kosteusvoiteen 50 ml (n. 50 e). Ihoanalyysi ja samalla tehty ihonhoito sekä ostetut tuotteet maksoivat yhteensä 250 e, mutta yhtään en ole katunut. Oikeat kasvonpuhdistusaineet omalle iholleni ja säännöllinen puhdistus ovat auttaneet ja nykyisin ihoni on hyvä. Eli haluan sanoa, että ihoanalyysi kannattaa vaikka maksaakin. On nopeampi apu kuin kokeilla erilaisia tuotteita (joihin uppoaa uskomattoman paljon euroja ilman vastinetta), joita oma iho ei ehkä siedäkään. Edelleen käytän Dermalogica-puhdistusainetta aamuin illoin enkä sitten muuta käytäkään. Tehoainetiivistettä en ole nyt ostanut, koska finnejä ei tule kuin joskus harvakseltaan (stressi, kuukautiset). Se on totta että tuote joka sopii kaverille ei välttämättä sovi itselle eli siinä mielessä ihoanalyysi auttaa löytämään oikeat tuotteet sinun ihollesi. Kallistahan se alkuun oli, mutta nopein apu - ainakin minulle oli - ja on toiminut nyt ainakin minulla neljän vuoden ajan. Eipähän tarvitse kokeilla eri aineita ja miettiä sopivatko minulle, tiedän mitä minun ihoni ei siedä ja ostan tuotteet sen mukaan. Toivottavasti tästä apua jos kärsit iho-ongelmista.
Ei roa ole ainut vaihtoehto. Kannattaa lähteä ihotautilääkärin kanssa katsomaan läpi erilaisia voiteita. Ja vaikkei akneen ruokavalio, stressi ja ihonhoito tuotteet vaikutakaan, niin yksittäisiin finneihin ja epäpuhtauksiin kylläkin. Joita voi ilmetä akneihoisellakin. Näihin "pelkkiin" finneihin voit itse siis vaikuttaa. Mutta akneen tarvitset kyllä luultavasti jotain lääketieteellistä apua. Kannattaa sit muistaa myös luonnontuotteet - saatko tarpeeksi sinkkiä jne. Tsemppiä. ps. mun elämässä akne on ollut 10vuotta ja vasta reilut puoli vuotta sitten lähdin uudelleen asiaa vasta hoitamaan, vaikka olin viitisen vuotta sitten ensimmäisen [kahdesta] tetra kuurista.