Jukka katsoi Miraa hellästi. Mira tiesi rakastavansa Jukkaa, hän rakasti häntä niin paljon. Hän ei olisi voinut kuvitella elämää ilman Jukkaa. "Mä rakastan sua Jukka!" Mira huokaisi ja Jukka katsoi Miraa hellästi. Hän halasi Miraa ja suuteli hellästi huulille. He suutelivat suihkulähteellä. He eivät välittäneet ihmisten katseista. Sitten Jukka katsoi Miraa silmiin, vihreillä kauniilla söpöillä silmillään. "Mäkin rakastan sua", Hän kuiskasi. He vai ustuivat ja katsoivat toisiaan ja Miran sydän sykki nopeaan tahtiin. He olivat olleet yhdessä jo kaksi vuotta ja molemmat rakastivat toisiaan. Jukka oli niin kaunis. Hänellä oli lyhyet vaaleat hiukset, vihreät suuret silmät (hän sai Miralta mitä halusikin katseellaan), täydelliset kasvot. Hänen huulensa olivat suudeltavan herkulliset. He nousivat penkiltä ja kävelivät käsi kädessä. Mira meinasi liukastua, mutta Jukka piteli häntä tukevasti pystyssä. Jukka oli aina Miran tukena. Mira oli ennen harkinnut itsemurhaa, hän oli ollut syvästi masentunut, mutta Jukka tuki häntä ja sai Miran harkitsemaan. Mira oli vieläkin masentunut, mutta Jukan lähellä hän oli vahva ja onnellinen. Jukka oli jatkuvasti hänen tukena.
He kävelivät puistossa, aurinko oli jo laskemassa. He suutelivat ja Jukka saattoi Miran lopuksi kotiin. Miralla tuli jo lyhyessä ajassa yksin. Hänellä ei ollut enään lavereita, he olivat kateellisia Jukasta. Mutta Jukka oli aina Miran kanssa. Hän tutustutti Miraa uusiin tuttavuuksiin ja Mira oli rohkea Jukan seurassa, joten tutustuminen oli helppoa. Mutta kun hänellä ei ollut Jukkaa hän oli vain hiljainen, mitätön.
Seuraavana päivänä Jukka oli hänen ovellaan, kuten oli aina ollut saattaessaan tämän kouluun. Hän meni aina Jukan kanssa turvallisesti kouluun. "Oot niin kaunis, kai sä sen tiiät?" Mira punastui. "Älä punastele tyttönen", Jukka naurahti. JUkka avasi autonsa oven Miralle ja tämä astui sisään. He ajoivat mutkaista tietä.
Yhtä-äkkiä kuului kovaa renkaiden vinkumista. Iso auto liukui tiellä risteyksestö suoraan Jukan autoa kohti. Autot törmäsivät yhteen. Kaikki muuttui sekavaksi. Mira tunsi vain kipua, kovan nykäisyn ja sitten hän löi päänsä kovaa ikkunaan ja ikkuna meni rikki. Hänen päässään sumeni ja hän kuulii Jukan voihkaisevan heikosti, juuri ennen pökertymistään.
Avatessaan silmänsä jukka piteli häntä kädessään. Jukka katsoi surullisesti Miraa, pahoillaan. "Oletko kunnossa, Mira! Anteeksi, anna anteeksi rakas, sinä selviät, älä huoli, kohta joku soittaa apua. Mira, kestätkö?" Jukka sanoi heikolla äänellä, niin heikolla äänellä. Hän Jukka avasi Miran turvävyöt ja Mira liukui Jukan turvalliseen syliiin. Jokin tuntui olevan pielessä. "Jukka?" Mira kysyi. "JUKKA?" Jukka näytti tuskaiselta, hänen silmänsä olivat sumeat. Mira katsoi Jukkaa ja huomasi että lasinsiru oli mennyt syvälle tämän rintaan. Kuului ambulanssien sireeni ja auton ovet avattiin. Ensin Mira vedettiin pois. Mira tärisi, hän oli turta. Hän ei pystynyt tekemään mitään.Ei edes sietämätön kipu jalassa saanut ajatusta pois Jukasta. "Jukka!" Mira sanoi ja tärisi kauttaaltaan.
Jukka saatiin varovaisesti pois autosta. Mira aiottiin nostaa paareille, mutta hän vastusteli. Hän hapuili Jukan kättä, kun Jukka oli saatu autosta. "Rakastan sinua, älä pelkää ja anteeksi" Jukka sanoi. Hänen silmänsä menivät kiinni. Jukan ote Miran kädessä helleni. Hän ei enään pidellyt Miraa, ja Mira purusti vielä lujempaa Jukan kättä. "Jukka älä jätä minua!!" Mira kiljui. Hän rupesi itkemään, hän tärisi tuskasta. Kaikkialle sattui, sydämmeen sattui. Hän ryömi Jukan viereen, kiinni häneen, ja suuteli. Jukka ei vastannut siihen. Sitten hän huomasi, että Jukka ei hengittänyt. Ambulanssi miehet ottivat jukan paareille ja yrittivät pelastaa tätä - Mira raahattiin pois kiinni jukasta. "EI EI, MINÄ HALULAN PIDELLÄ HÄNTÄ, PÄÄSTÄKÄÄ MINUT!" Mira kiljui ja rimpuili vaikka jalkaan ja päähän sattui huumaavasti. Hän ei kestäisi sitä, hän ei voisi elää ilman Jukkaa. "Antakaa minun auttaa! PÄÄSTÄKÄÄ MINUT JUKAN LUOKSE!" Mira itki, hänen äänensä oli enään hiljainen kuiskaus, mutta hänen äänensä oli vaativa ja tuskainen. "Mitään ei ole tehtävissä, otan osaa", sanoi lääkäri rauhallisesti. Mira kaatui maahan. "Mitä?" Hän sanoi heikosti. "ÄLÄ VALEHTELE MINULLE, AUTTAKAA HÄNTÄ!"
"Emme voi enään auttaa ystävääsi, ymmärrän miltä sinusta tuntuu. Anna meidän nyt viedä sinut sairaalaan, et voi tehdä enään mitään asialle."
"ETTE TIEDÄ MILTÄ MINUSTA TUNTUU, ETTE TE TIEDÄ!!" Mita itki, hän vollloti, hän ei kestänyt. Miran päässä sumeni.
Hän kuuli epäselvää puhetta. Sitten hän muisti mitä oli käynyt. Hän säpsähti hereille, hän oli sairaalassa. Hänen äitinsä säntäsi tämän luokse ja halasi huolissaan. Mira vain tärisi ja itki. Hän itki ja itki, eikä voinut sanoa mitään. Hän itki monta tuntia, kunnes ei enään ollut voimia itkeä.
Miralla ei ollut enään syytä elää. Hän ei puhunut kenellekään paljoa mitään, hän oli täysin sulkeutunut. Vaikka tästä oli jo monta kuukautta, hän itki joka päivä. Ja vasta tänään, vasta tänään hän tajusi mitä oli tehtävissä. Mikään ei auttaisi, hän itkisi ikuisesti. Olisiko silloin järkeä elää? Olisiko järkeä elää jos ei ollut syytä elää, jos ei ollut enään MITÄÄN. Oliko järkeä jäädä tänne kärsimään. Hän tekisi itselleen palveluksen jos lopettaisi tämän kaiken. Mira lkähti turtana kävelemään. Hän ei tiennyt minne meni. Hän meni sinne miltä tuntui. Samalla hän otti kaapista köyden. Silloinkaan hän ei tiennyt miksi hän niin teki. Se vain tuntui oikealta. Hän vain käveli. Ajatukset eivät olleet selviä. Hän ei oikeastaan ajatellut paljoa mitään. Ei tuskaa, ei mitään. Hän oli kävellyt vanhalle hylätylle mökille, jossa oli kaksi vuotta sitten meinanut tehdä itsarin. Jukka oli seurannut häntä. Hän oli vetänyt Miran pois, vaikka Mir oli kirkunut, itkenyt löynyt ja sanonut, että ei halua elää. Jukka oli kuunnellut Miran kertomuksia , elämän vaikeita vaiheita. Hän oli antanut Miran itkeä ja kertoa kaiken.
Tämä oli sama paikka, Mikä sai Miran värisemään. Häm muisti miten oli ensimmäistä kertaa suudellut Jukkaa täällä. Mira tiesi, ettei tuonpuoleista ollut. Hän tiesi, että jos tekisi sen, kaikki olisi ohi. Mutta niinhän se olisi ohi kaikilta joskus. Miralla ei ollut syytä vain odottaa niin kauan. Hän teki hirttosolmun, niinkuin viimeksikin. Hän laittoi puunkannon korokkeeksi, jotta sai siduttua korkealle. Hän pujotti narun kaulansa ympärille. "Älä!" Hän kuuli kauhistuneen huudon, se kuulosti jukalta. Mira pysähtyi. Oliko se Jukka?
Joo, en jaksanu oikein hyvin kirjoittaa, mutta kommentoikaa ja jatkoa tulee jos niin halutaan.
Älä jätä mua! Osa 1
7
558
Vastaukset
- Mirajukka
haluaisin jotain palautetta..... paljon kirjoitusvirheitä.. koettakaa saada selvää (:
- mirajukka
Mira ei ollut uskoa korviaan. Hän ei uskaltanut kääntyä, hän vain seisoi paikallaan jähmettyneenä. Oliko se Jukka? Kuvitteliko hän vain? "Tule alas sieltä niin puhutaan asiat selviksi rakas", Jukan lempeä ääni sanoi uudelleen Miran takaa. Mira kääntyi täristen. Ja Jukka tosiaan seisoi siinä ja katsoi moittivasti Miraa. Mira otti köyden hitaasti kaulansa ympäriltä ja täristen kauttaaltaan. Hän laskeutui kömpelösti koska oli aivan turta. Jukka katseli tutkivasti Miraa. Tavallisesti Jukka olisi auttanut Miran alas, muttta nyt hän vain katsoi. Mira vinkaisi tukehtuneesti ja syöksyi halaamaan Jukkaa. Mutta kaatui suoraan eteenpäin aivan kuin Jukkaa ei olisi ollutkaan siinä. Ja Jukasta ei näkynyt enään jälkeäkään, vaikka hän kuinka etsi. Mira käveli kotiin. Tällä kertaa hän ei ollut aivan tyhjä, hänellä oli syttynyt pieni toivonkipinä. Oliko Jukka elossa?
Mirahan ei silloin pystynyt menemään Jukan hautajaisiin, hän oli ollut niin murtunut, hän ei ollut pystynyt liikahtaakaan. Ei Mira ollut nähnyt Jukan kuollutta ruumista..
Mira yritti joka ilta kutsua Jukkaa, mutta joutui odottamaan vielä viikon. Paitsi että se ei tuntunut miltään, Mira oli niin tyhjä, hänelle ei merkinnyt mikään enään, paitsi Jukka. Ja Jukka oli poissa. Oliko järkeä elää hänen vuokseen, jos hän oli poissa?
Mira painoi päänsä tyynyyn ja ajatteli "jukka tule tänne". "Rakas, mitä mietit?" Jukan lempeä ääni kuiskasi. Mira säpsähti. Tällä kertaa Mira ei hypähtänyt Jukkaa päin, muuten Jukka saattaisi kadota. "Älä katoa, jää tääne, tule viereen", Mira sanoi tukehtuneella äänellä. "Rakastan sinua kulta", Jukka sanoi ja käveli äänettömästi Miraa kohti. Hän meni makaamaan Mira viereen, mutta sänky ei painautujnut hänen painonsa alla. Jukka halasi Miraa, mutta Mira ei tuntenut Jukkaa. "Miksi en voi tuntea sinua?" Mira sanoi ja ikävä täytti Miran. "Uskotko tuonpuoleiseen?" Jukka kysyi. Mira pudisti päätään. Nyt Miran teki mieli suudella Jukkaa.
Jatkoa tulee kohta, mut nyt pitää meennä- (: kommentteja KIITOS - mirajukka
mirajukka kirjoitti:
Mira ei ollut uskoa korviaan. Hän ei uskaltanut kääntyä, hän vain seisoi paikallaan jähmettyneenä. Oliko se Jukka? Kuvitteliko hän vain? "Tule alas sieltä niin puhutaan asiat selviksi rakas", Jukan lempeä ääni sanoi uudelleen Miran takaa. Mira kääntyi täristen. Ja Jukka tosiaan seisoi siinä ja katsoi moittivasti Miraa. Mira otti köyden hitaasti kaulansa ympäriltä ja täristen kauttaaltaan. Hän laskeutui kömpelösti koska oli aivan turta. Jukka katseli tutkivasti Miraa. Tavallisesti Jukka olisi auttanut Miran alas, muttta nyt hän vain katsoi. Mira vinkaisi tukehtuneesti ja syöksyi halaamaan Jukkaa. Mutta kaatui suoraan eteenpäin aivan kuin Jukkaa ei olisi ollutkaan siinä. Ja Jukasta ei näkynyt enään jälkeäkään, vaikka hän kuinka etsi. Mira käveli kotiin. Tällä kertaa hän ei ollut aivan tyhjä, hänellä oli syttynyt pieni toivonkipinä. Oliko Jukka elossa?
Mirahan ei silloin pystynyt menemään Jukan hautajaisiin, hän oli ollut niin murtunut, hän ei ollut pystynyt liikahtaakaan. Ei Mira ollut nähnyt Jukan kuollutta ruumista..
Mira yritti joka ilta kutsua Jukkaa, mutta joutui odottamaan vielä viikon. Paitsi että se ei tuntunut miltään, Mira oli niin tyhjä, hänelle ei merkinnyt mikään enään, paitsi Jukka. Ja Jukka oli poissa. Oliko järkeä elää hänen vuokseen, jos hän oli poissa?
Mira painoi päänsä tyynyyn ja ajatteli "jukka tule tänne". "Rakas, mitä mietit?" Jukan lempeä ääni kuiskasi. Mira säpsähti. Tällä kertaa Mira ei hypähtänyt Jukkaa päin, muuten Jukka saattaisi kadota. "Älä katoa, jää tääne, tule viereen", Mira sanoi tukehtuneella äänellä. "Rakastan sinua kulta", Jukka sanoi ja käveli äänettömästi Miraa kohti. Hän meni makaamaan Mira viereen, mutta sänky ei painautujnut hänen painonsa alla. Jukka halasi Miraa, mutta Mira ei tuntenut Jukkaa. "Miksi en voi tuntea sinua?" Mira sanoi ja ikävä täytti Miran. "Uskotko tuonpuoleiseen?" Jukka kysyi. Mira pudisti päätään. Nyt Miran teki mieli suudella Jukkaa.
Jatkoa tulee kohta, mut nyt pitää meennä- (: kommentteja KIITOSJukkakin näytti siltä. "Jukka, kerro! Miksi en voi koskea sinuun?" Mira sanoi. "Kyllä sinä voit", Jukka sanoi ja ja lähestyi Miran huulia. Mutta siitä ei tullut mitään. Mira meni Jukan läpi, mutta Mira teki suuteluliikettä. Molemmat kuvittelivat suutelevansa toisiaan ja Mira oli pitkästä aikaa elossa. Hän itki, itkikö hän ilosta vai surusta, sitä hän ei tiennyt. "Älä enään koskaan jätä minua", Mira sanoi ja hän muisteli miltä tuntui haroa Jukan hiuksia, koskettaa hänen kaunosta ihoa, tuntea hänen lämpö. Ja kun Mira muisti miten ihana Jukka olikaan, hän rupesi itkemään sydäntä raastavaa itkua. Jukka olisi halannut häntä, hän olisi voinut lohduttaa. Mutta hän vain oli siinä. Pystymättä koskettamaan. Tunsiko hän edes mitään? Ilmeisesti tunsi, sillä hänen ilmeensä oli tuskainen. Jos tarkkaan katsoi, Jukka oli hieman läpikuultava. "Jukka, oletko sinä kuollut?" Mira sanoi ja itki niin kovaa, että kaikki olivat varmasti heränneet. "En ole kultaseni, olen aina luonasi. Tapahtuipa mitä, olen aina AINA kanssasi. Miten saatoit luulla että jätän sinut? Ja Mira, anna anteeksi. Anna anteeksi kaikki tuska mitä olen sinulle aiheuttanut. Sillä olen saanut sinut todella onnettomaksi. Miksi kaikkein läheisin satuttaa toista kaikkein eniten?" Jukka sanoi ja näytti nyt todella katuvaiselta. "Älä edes sano sanaa anteeksi! Miksi en voi tulla sinun luoksesi? Oletko kuollut? Jukka, älä säästä tunteitani vaan kerro!" Mira voihkaisi. "Tottakai olen kuollut. Mutta olen ollut kanssasi joka sekunti. Silloin hautajaisissakin kun nyyhkytit vuoteellasi, olin koko ajan kanssasi. Olisit voinut koskea minuun, olin se varis joka sinua katsoi" Jukka sanoi pahoittelevasti, "Ja sinun oli päästävä tämän yli, niin en kertonut että olen ollut koko ajan luonasi, vaikka sinun olisi pitänyt arvata se. Ja nyt kun olet tottunut ajatukseen, ettet voi koskea minuun, pystyn puhua taas kanssasi.!
"Kuka sanoi, että olen tottunut ajatukseen, etten voi koskea sinuun? Jukka, voinko tappaa itseni? Voinko koskea sinuun, jos tuonpuoleinen on olemassa?"
"Älä tapa itseäsi. Silloin et ainakaan pääse tuonpuoleiseen. Mutta vannon, että tuonpuoleinen on olemassa. Ja kun on sinun oikea aikasi tulla tänne odotan sinua."
"Voinko koskettaa sinua siellä?"
"Voit. Mutta nyt odotat. Älä tee mitään tyhmää kulta. Aika koittaa vielä!" Jukka sanoi hellästi.
"En jaksa odottaa, menen tekemään sen nytten. Minä en halua elää ilman sinua! Ja ihan sama mitä minulle käy, minä en odota täällä", Mira sanoi ja Jukka pudisteli päätään. "Kuuntele. Haluan, että saat perheen ja lapsia. Haluan, että elät onnellisesti. Ja kun olet vanha ja valmis päästämään kaikesta irti, niin me voimme tavata."
"Mutta en tule koskaan rakastamaan ketään niin paljon kuin sinua! Mitä muka selittäisin aviomiehelle?"
"Et mitään. Kun aikasi koittaa kuolla, niin silloin pääset sen oikeanluokse. Ja jos se olen minä, tulet luokseni. Älä pilaa elämääsi tämän takia. Ota ilo irti", Jukka sanoi ja katosi. Mira jäi itkemään, mutta ihan vain Jukan kunniaksi hän totteli.
Ihme kyllä hän perusti perheen ja sai aviomiehen. Miestä hän ei koskaan rakastanut niin paljon, niinkuin lapsiaan. Pian he erosivat ja Mirasta tuli yksinhuoltaja. Ja koko ajan Mira ajatteli, että kohta tavataan Jukka. Ja välillä Jukka ilmestyikin ja se sai Miran itkemään ja ikävöimään ja muistelmaan menneitä. Hän muisti Jukan tuoksun, hän muisti Jukan lämpimän hengityksen ja hänen hellän sylinsä. Jukka sanoi ikävöivänsä häntä niin paljon. Ja vaikka Mira muuttui kurttuiseksi ja vanhanksi, ei Jukka kyllästynyt. Hän sanoi Miraa kauniiksi ja oli tämän luona jatkuvasti, vaikka Mira ei aina nähnytkään Jukkaa. Sitten Miran poika kuoli ja sekin oli yksi askel lähemmäs Jukkaa.
Ja kuolinvuoteellaan Mira kertoi lapsilleen tarinansa. Hän kertoi olevansa onnellinen kun saa kuolla. Ja kun Mira nukahri, Jukka oli koko ajan vierellä. Pian, aivan pian Mira kuoliusi ja saisi tuntea taas Jukan lämmön.
LOPPUI - mirajukka
mirajukka kirjoitti:
Jukkakin näytti siltä. "Jukka, kerro! Miksi en voi koskea sinuun?" Mira sanoi. "Kyllä sinä voit", Jukka sanoi ja ja lähestyi Miran huulia. Mutta siitä ei tullut mitään. Mira meni Jukan läpi, mutta Mira teki suuteluliikettä. Molemmat kuvittelivat suutelevansa toisiaan ja Mira oli pitkästä aikaa elossa. Hän itki, itkikö hän ilosta vai surusta, sitä hän ei tiennyt. "Älä enään koskaan jätä minua", Mira sanoi ja hän muisteli miltä tuntui haroa Jukan hiuksia, koskettaa hänen kaunosta ihoa, tuntea hänen lämpö. Ja kun Mira muisti miten ihana Jukka olikaan, hän rupesi itkemään sydäntä raastavaa itkua. Jukka olisi halannut häntä, hän olisi voinut lohduttaa. Mutta hän vain oli siinä. Pystymättä koskettamaan. Tunsiko hän edes mitään? Ilmeisesti tunsi, sillä hänen ilmeensä oli tuskainen. Jos tarkkaan katsoi, Jukka oli hieman läpikuultava. "Jukka, oletko sinä kuollut?" Mira sanoi ja itki niin kovaa, että kaikki olivat varmasti heränneet. "En ole kultaseni, olen aina luonasi. Tapahtuipa mitä, olen aina AINA kanssasi. Miten saatoit luulla että jätän sinut? Ja Mira, anna anteeksi. Anna anteeksi kaikki tuska mitä olen sinulle aiheuttanut. Sillä olen saanut sinut todella onnettomaksi. Miksi kaikkein läheisin satuttaa toista kaikkein eniten?" Jukka sanoi ja näytti nyt todella katuvaiselta. "Älä edes sano sanaa anteeksi! Miksi en voi tulla sinun luoksesi? Oletko kuollut? Jukka, älä säästä tunteitani vaan kerro!" Mira voihkaisi. "Tottakai olen kuollut. Mutta olen ollut kanssasi joka sekunti. Silloin hautajaisissakin kun nyyhkytit vuoteellasi, olin koko ajan kanssasi. Olisit voinut koskea minuun, olin se varis joka sinua katsoi" Jukka sanoi pahoittelevasti, "Ja sinun oli päästävä tämän yli, niin en kertonut että olen ollut koko ajan luonasi, vaikka sinun olisi pitänyt arvata se. Ja nyt kun olet tottunut ajatukseen, ettet voi koskea minuun, pystyn puhua taas kanssasi.!
"Kuka sanoi, että olen tottunut ajatukseen, etten voi koskea sinuun? Jukka, voinko tappaa itseni? Voinko koskea sinuun, jos tuonpuoleinen on olemassa?"
"Älä tapa itseäsi. Silloin et ainakaan pääse tuonpuoleiseen. Mutta vannon, että tuonpuoleinen on olemassa. Ja kun on sinun oikea aikasi tulla tänne odotan sinua."
"Voinko koskettaa sinua siellä?"
"Voit. Mutta nyt odotat. Älä tee mitään tyhmää kulta. Aika koittaa vielä!" Jukka sanoi hellästi.
"En jaksa odottaa, menen tekemään sen nytten. Minä en halua elää ilman sinua! Ja ihan sama mitä minulle käy, minä en odota täällä", Mira sanoi ja Jukka pudisteli päätään. "Kuuntele. Haluan, että saat perheen ja lapsia. Haluan, että elät onnellisesti. Ja kun olet vanha ja valmis päästämään kaikesta irti, niin me voimme tavata."
"Mutta en tule koskaan rakastamaan ketään niin paljon kuin sinua! Mitä muka selittäisin aviomiehelle?"
"Et mitään. Kun aikasi koittaa kuolla, niin silloin pääset sen oikeanluokse. Ja jos se olen minä, tulet luokseni. Älä pilaa elämääsi tämän takia. Ota ilo irti", Jukka sanoi ja katosi. Mira jäi itkemään, mutta ihan vain Jukan kunniaksi hän totteli.
Ihme kyllä hän perusti perheen ja sai aviomiehen. Miestä hän ei koskaan rakastanut niin paljon, niinkuin lapsiaan. Pian he erosivat ja Mirasta tuli yksinhuoltaja. Ja koko ajan Mira ajatteli, että kohta tavataan Jukka. Ja välillä Jukka ilmestyikin ja se sai Miran itkemään ja ikävöimään ja muistelmaan menneitä. Hän muisti Jukan tuoksun, hän muisti Jukan lämpimän hengityksen ja hänen hellän sylinsä. Jukka sanoi ikävöivänsä häntä niin paljon. Ja vaikka Mira muuttui kurttuiseksi ja vanhanksi, ei Jukka kyllästynyt. Hän sanoi Miraa kauniiksi ja oli tämän luona jatkuvasti, vaikka Mira ei aina nähnytkään Jukkaa. Sitten Miran poika kuoli ja sekin oli yksi askel lähemmäs Jukkaa.
Ja kuolinvuoteellaan Mira kertoi lapsilleen tarinansa. Hän kertoi olevansa onnellinen kun saa kuolla. Ja kun Mira nukahri, Jukka oli koko ajan vierellä. Pian, aivan pian Mira kuoliusi ja saisi tuntea taas Jukan lämmön.
LOPPUIniiiiiiiiiin
- jfjkjjj
mirajukka kirjoitti:
niiiiiiiiiin
VIRHE VIRHE
TUON LAUSEEN SAAT UNOHTAA!!!:D - siiri 13245rf
jfjkjjj kirjoitti:
VIRHE VIRHE
TUON LAUSEEN SAAT UNOHTAA!!!:D:DD
- rwgvfr
Huomaan että aika paljon virheitä ja huolimatto kirjoitin :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miehille kysymys
Onko näin, että jos miestä kiinnostaa tarpeeksi niin hän kyllä ottaa vaikka riskin pakeista ja osoittaa sen kiinnostukse1323827- 851895
Olen tosi outo....
Päättelen palstajuttujen perusteella mitä mieltä minun kaipauksen kohde minusta on. Joskus kuvittelen tänne selkeitä tap151741Haluaisin jo
Myöntää nämä tunteet sinulle face to face. En uskalla vain nolata itseäni enää. Enkä pysty elämäänkin näiden kanssa jos541402Ylen uutiset Haapaveden yt:stä.
Olipas kamalaa luettavaa kaupungin irtisanomisista. Työttömiä lisää 10 tai enempikin( Mieluskylän opettajat). Muuttavat1241294VENÄJÄ muuttanut tänään ydinasetroktiinia
Venäjän presidentti Vladimir Putin hyväksyi tiistaina päivitetyn ydinasedoktriinin, kertoo uutistoimisto Reuters. Sen mu971260Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornosta
https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/8081054 Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornon hallussapi371259- 701156
- 691033
Hommaatko kinkkua jouluksi?
Itse tein pakastimeen n. 3Kg:n murekkeen sienillä ja juustokuorrutuksella. Voihan se olla, että jonkun pienen, valmiin k102995