Onko jollain täällä kokemuksia kotona itsenäisesti tai vanhemman/muun läheisen ohjauskella suoritetusta peruskoulun oppimäärän opiskelusta? Tai suunnitelmia moiseen ryhtymisestä?
Luin tänään lehdestä että viitisen sataa lasta Suomessa opiskelee peruskoulun oppimäärän käymättä peruskoulua ja ajatus nostatti tietyn haikeuden.
Aikoinaan tuo olisi ilman muuta ollut silloisille lapsilleni (omille ja lainaksi vähäksi aikaa saaduille) paras vaihtoehto, mutta jostain syystä en siihen koskaan tarttunut.
Muilla tarmokkaampia kokemuksia?
(Ja ps. Poistin äsken vastaavan viestin heti sen kirjoitettuani koska huomasin muotoilleeni sen bizarresti. Toivottavasti tämä onnistuu paremmin.)
Luin tänään lehdestä että viitisen sataa lasta Suomessa opiskelee peruskoulun oppimäärän käymättä peruskoulua ja ajatus nostatti tietyn haikeuden.
Aikoinaan tuo olisi ilman muuta ollut silloisille lapsilleni (omille ja lainaksi vähäksi aikaa saaduille) paras vaihtoehto, mutta jostain syystä en siihen koskaan tarttunut.
Muilla tarmokkaampia kokemuksia?
(Ja ps. Poistin äsken vastaavan viestin heti sen kirjoitettuani koska huomasin muotoilleeni sen bizarresti. Toivottavasti tämä onnistuu paremmin.)
Vastaukset 4
Vanhimmat
mutta herätti niin paljon ajatuksia, että pakko avata taas pää.
Lukioaikainen luokkakaverini suoritti peruskoulun sisaruksineen kotona. Perheessä oli 3 tai 4 lähekkäin syntynyttä lasta, ja koska yksi heistä sairastui syöpään, infektioriskin vuoksi perheen lapset saivat määräyksen opiskella kotona. Hyvin se ilmeisesti onnistui, sillä koko sisarusparvi on menestynyt erinomaisesti elämässään, jos ns akateemisia suorituksia katsotaan, ja nämä nykyaika mielestäni hieman ylikorostetutkin sosiaaliset taidot ovat kunnossa. Sitten pikkuserkkuni suorittivat yläasteen oppimäärän kotona, sillä veljekset olivat jo tuossa vaiheessa maailmanluokan viulisteja eikä heillä ollut tilaisuutta keskittyä opiskeluun täysipäiväisesti. Erittäin hienosti heilläkin menee kaikin puolin.
Se vähä, mitä olen luokkahuoneissa ehtinyt opettaa, on saanut minut vakuuttuneeksi siitä, ettei luokkahuonemuotoinen opiskelu sovi kaikille temperamenteille. Vaikka isommat lapset selviytyvät ilman muuta paremmin ns. suuropetuksesta pikkulapsiin verrattuna, se ei ole silti hyvä ratkaisu kaikille. Keskeisin ongelma lienee alisuoriutumisriski ja puutteet omien vahvuuksien hahmottamisessa. Jos opettajan ja oppilaan kemiat eivät kohtaa, lapsi voi kärsiä loppuelämänsä itsestään riippumattomista syistä. Ja Suomen peruskouluissahan lahjakkaiden lasten kasvatus ja eri lahjakkuustyyppien tunnistaminen on aivan lapsen kengissä. Minun luokanopettajan koulutuksessani tuosta aiheesta oli vain lyhyt valinnaiskurssi. Suomessa on kunnia-asia saada koko porukka oppimaan keskimääräisen hyvin, ja loistavat PISA-tuloksemme perustuvat vain siihen, että heikoin oppilasaines on Suomessa osaavampaa kuin muissa maissa. Huh, rönsyilipä juttu, mutta toivottavasti pysyt mukana ajatuksenjuoksussani.
Yhtä kaikki, minäkin voisin kokeilla lasteni kohdalla ainakin osittaista kotiopetusjärjestelyä, mikäli he tuntuisivat sitä vaativan tai jos se palvelisi heidän parastaan. En pidä kouluissa esimerkiksi siitä, että oppitunneilla on edelleen voimassa se sääntö, että tuntiosaamisen perusteella on mahdollista joko nostaa tai laskea arvosanaa. (Hyvä tuntiosaaminen tarkoittaa siis sitä, että vastaa kysyttäessä ja osallistuu aktiivisesti luokassa käytävään keskusteluun.) Mielestäni tuo on epäreilua, sillä kaikilta oppilailta ei voi vaatia tuollaista ulospäinsuuntautuneisuutta ja esiintymisrohkeutta. Ja samalla tavalla keppiä saavat myös vilkkaat lapset, joilla ei ole edellytyksiä istua hiljaa tarvittaessa vaan oppiakseen he vaativat jatkuvaa keskusteluyhteyttä opettajan tai jonkun muun kanssa. Ja onhan noista tietyistä luonteenpiirteistä ja ominaisuuksista saatu aikaiseksi jo suosittuja diagnoosejakin. (Tuo oli henkilökohtainen kärkevä mielipiteeni.) Tarkoitan vaan sitä, että yhdenmukaistaminen on väistämätöntä, että nykyinen peruskoulumeininkin toimisi.
No, odotan nyt muiden kokemuksia ja ajatuksia. Minkä vuoksi Satu ajattelit, että kotiopetus olisi palvellut lapsiasi parhaiten?
Liikut melko vaarallisilla vesillä opettajana, jos sinua häiritsee se, että tuntityöskentely vaikuttaa oppilaan arviointiin. Minusta olisi tosi karua - etenkin pienten oppilaiden kanssa - se, että numerot annettaisiin suoraan testien tai kokeitten perusteella. On paljon oppilaita, jotka syystä tai toisesta, pärjäävät todella heikosti kokeissa - sekä suullisissa että kirjallisissa. Ja heidän keinonsa esittää taitonsa on juuri tuo näyttö, jonka he antavat tunneilla. Kyllä tuntinäyttöä saa ujommiltakin oppilailta - heidän työskentelyään voi seurata vähän syrjästä, kysellä ohimennen jne... Minä ainakin väitän, että tiedän melko tarkkaan oppilaitteni taitotason ilman kokeitakin ja todellakin korotan arvosanaa sellaisen oppilaan kohdalla tuntiosaamiseen vedoten, joka saa kokeesta surkean numeron, mutta joka tuo osaamisensa tunneilla hyvin esille. Nyt puhun siis yläkouluikäisistä oppilaista.
Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että luokkahuoneopetus ei sovi kaikille - kuitekin opettaja on avainasemassa opetuksensa suunnittelussa ja opettajan ammattitaitoa on juuri se, että pystyy toimimaan annetuilla resursseilla mahdollisimman hyvin. Kyllä se luokassa opiskelukin voi olla muuta kuin opettajajohtoista, yhden ihmisen showta.
Kotiopetus sinänsä on hyvä asia ja ihan loistava vaihtoehto, jos siihen on mahdollisuus ja lapsi/nuori siitä hyötyisi.
minun biol. lapsieni kanssa en koe että kunnallinen peruskoulu teki mitenkään erityisemmin hallaa - jos kohta en usko sen antaneen merkittävää plussaakaan.
Sen sijaan minulla oli aikoinaan myös monta sijaislasta ja näistä ainakin kaksi , vaikka pärjäsivätkin koulussa, tavallaan "sammuivat" siellä. Eli jollain lailla koulumainen tapa edetä asioissa erotti heidät omasta vahvasta oppimisen halusta. Kyse ei siis ollut huonosta koulusta tai huonosta opettajasta. Molempia arvostan kovin. Vaan nimenomaan tai erityisesti näille lapsille olisi vain sopinut paremmin toisenlainen oppiminen ja kotiopetuksessa sen järkkääminen olisi luullakseni ollut helpompaa.
Minulla oli niihin aikoihin monta suhteellisen samanikäistä lasta ja näillä kaikilla aktiivisia harrasteitakin. samanlaista sosiaalisen kasvatusken funktiota kuin useimmilla ei siis koululla ollut.
Joskus opettaja minua kiusoittelikin että "luokkakoko" meillä kotona muksujen tehdessä läksyjään koulun jälkeen oli isompi kuin koululla konsanaan.
Minulla on tällä hetkellä yksi lapsi peruskoulussa ja hän viihtyy hyvin. Kotikoulu ei siis tässä vaiheessa enää palvelisi mitään aitoa funktiota. Skeptisesti suhtaudun siihenkään syntyykö moista tarvetta toistaiseksi alle kouluikäisillenikään.
Siitä siis haikeus... siitä etten tarttunut toimeen kun tilaisuus oli tai jotain sinne päin.
http://www.edu.fi/pageLast.asp?path=498,1329,1344,81146
Ehkä isoin kynnyskysymys minulle olisi tuo materiaalien hankinta. Mistä ihmeestä sitä tietää, mikä oppikirja on hyvä jne? Entäs miten onnistuisi fysiikka-kemian oppimäärät ja tekninen työ...?