Olen 28 vuotias 4:n lapsen äiti..kuopus on syntynyt tämän vuoden tammikuussa ja selkä on synnytyksen jälkeen ollut aika rasittunut. Fysioterapiassakin kävin muutaman kerran saamassa kotijumppaohjeita.
Jumppasin kesäkuussa jumppapallolla kotona,mutta "kyllästyin" ja lopetin..Pian tämän jälkeen varsinkin aamuisin yksi selkänikamistani on tuntunut kireältä ja aristavalta. Aamuisin kun kumartuu niin tuntuu ettei selkä tältä kohdin veny ja tuntuu kiristystä. Kun lähden liikkeelle niin jää pois. Mutta tältä kohdalta nikama (tai nikamien väli,en ole varma) on painaessa aristava. Selkäni myös väsyy aika nopeasti esim. jo pyykkejä ripustaessa.
Olen sen verran luulotautinen että syövän/kasvaimien jne pelossa en ole uskaltanut mennä edes fysioterapiaan kun pelkään että minulle sanotaan tämän olevan jotakin vakavaa..Asia kuitenkin vaivaa psyykkitsesti enemmän kuin fyysisesti. Levossa siis ei ole kipua..eikä minulla ole tuntohäiriöitä jne...
Minulla on myös notkoselkä ja nuorempana todettu lievä skolioosi..Olen erittäin huono ryhtinen ja minulla on huono tapa istua tässä koneella maaten tuolissa jalat seinällä...Mietin että voisiko tämä kaikki vähäinen liikunta olla vaivani aiheuttaja? Vai onko tässä vakavempaakin kyseessä..Kuitenkin jo heinäkuusta vaivannut...Olisin kiitollinen asiallisista vastauksista.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olisko nikamalukko?
itsellä sellainen aiheuttaa kosketusarkuutta. Kiropraktikko auttaa.
Niin se kävi jossainvaiheessa itselläkin mielessä..Mutta voiko se olla näin pitkä kestoinen ja oireilla juuri aamuisin eniten? Yritin eilen googlettaa nikamalukoista,mutta aika vähän löytyi varsinaista tietoa oireista ja tuntemuksista.