Olisi mielenkiintoista saada tietää TOSI kertomuksia uponneista laivoista.
Titanicista ja Estoniasta olen jo lukenut, mutta jos voisitte ystävällisesti laittaa linkkejä muista laivoista niin olisin kiitollinen.
Miksikö?
Minua kiehtoo kaikki draaginen.
Titanicista ja Estoniasta olen jo lukenut, mutta jos voisitte ystävällisesti laittaa linkkejä muista laivoista niin olisin kiitollinen.
Miksikö?
Minua kiehtoo kaikki draaginen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Harva tietää mitään esimerkiksi Wilhelm Gusloffin tai General von Staubenin torpedoinneista sodan loppu-
metreillä 1945 jonka suoritti Venäläinen sukellusvene S-13 kapteeni Alexander Marineskon toimesta, hän
lienee eräs sotahistorian pahimmista tappajista sillä näillä laivoilla oli mukana yli 12000 pakolaisia.
Gusloff oli KDF-järjestön suuri matkustaja-alus. Useimmat uhreista naisia ja lapsia sekä vanhuksia. Laivat aseistamattomia ja taisivat olla varustetut punaisella ristillä.
käyppä katsomassa. Sivuilla on tunnetut haaksirikot Suomen rannikolla. Monissa on myös tarinaa ja kuviakin.
Käyppä katsomassa http://www.kuunarikoivisto.info
Siellä on tarina uusimmasta räjäyttämällä upotetetusta hylystä Suomen rannikolla ja mikä hienointa, ehjänä vaikka nostaisi ylös ja takiloisi taas purjelaivaksi uudestaan! Vain neljä pientä dynamiitin aiheuttamaa reikää pohjassa! Siis rauhanaikana räjäytettynä?
Koivisto on viimeinen suuri Suomessa rakennettu purjealus. Koivisto upotettiin vuonna 2007 räjäyttämällä Luvialle Natura- alueelle, metsähallituksen vesialueelle, ja mikä ihmeellisintä, ilman minkäänlaisia lupia?
Ensin Koivisto romutettiin, meritavarat varastettiin ja laiva pilkattiin netissä. Suomen ainoa Caterpillar D 17000 V8:n pääkone ja Mannesmanin 1500 l:n hydraulivetolaite toimitettiin sitä ennen Stena-metalliin? Myös apukoneet ja laivan varusteet merirosvottiin operaatiossa, jota johti Porin kaupunki.
tuo DIS Heikola ehti jo tännekin...?
Enkä ihmettele. Oli se reposaaren juttu sen verran ihmeellinen laivojen hävityshomma...?
Ei siinä ollut mitään ihmeellistä. Heikola veti lonkkaa vuosikaudet Porin rahoilla eikä Porilla ollut enää muuta mahdollisuutta kuin laittaa homma lihoiksi.
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=SKA_newssite/AMLayout&cid=1194613634369&p=1194613459185&pagename=SKAWrapper
Totuus?!?
Satakunnan kansan lehtiartikkelin kirjoittajan kynänjäljestä näkee myös että jo ennenkuin J. Heikola tuli Reposaareen 1990- luvun alussa, Porissa miellettiin kuunari Vanhat Puualukset ry:n konkurssin jäljiltä Porin omaisuudeksi.
Siinä taitaa olla se sudenkuoppa jota J. Heikola ei ymmärtänyt sudenkuopaksi ryhtyessään kuunarin kunnostajaksi.
Totuus on toisenlainen:
Pori ja SK levittää Minusta, Koivistosta, telakastamme ja ammattitaidostamme perätöntä tietoa vuosikausia? Totuus ei ole Satakunnan Kansan Varjosen juttu eikä Pori SK:lle syöttämää puppua:
Konsultointi H&S Oy/ Trollöyachts:lla ei ollut koskaan Porin rahoja eikä ongelmia venetelakkansa kanssa ennen Poriin 2006-07 tuhoa.
Mainittu firma teki yhdessä Lohja Oy:n, Partekin, Tammetin, Suomen sementtiyhdistyksen ja VTT:n kanssa kuunarin ferrobetonoinnin 1986-87, koska Aatos Erkko esti Sigynin pohjan ferrobetonisuojaamisen .
Koiviston betonointi onnistui Förbyssä. Pukkien jättämät jäljet korjattiin 1987 talvella veden alla ammattisukeltajien avulla. Työ oli vaativa jään alla. Yksi jäi korjaamatta keulasta, koska makasi pohjassa.
1990 Kärkkäisen Vanhat Puualukset Ry oli tehnyt konkurssin, Porin kaupunginvouti soitti minulle ja ehdotti, että firmamme saisi Koiviston rungon vastikkeena Reposaaressa.Tulimme paikalle firman om. varat. Heikki Hyssälän , ekon. Lars Tiusasen kanssa Kari Hannuksen ja Markku Lehtosen toimiessa Porin isäntinä. Olimme hakeneet Kaanaan paloasemalta 3 m3/ h uppopumpun. Sopimuksen ehto oli, että Koiviston nousee tällä pumpulla kellumaan. Silloin hyväksymme 480 000 mk:n saatavamme pesältä.
Koivisto nousi Porin tarjoaman lounaan aikana ja siirtyi luovutuskirjoilla konkurssipesästä Konsultointi H&S Oy:lle. Muuta laillista kauppa- tai luovutuskirjaa ei aluksesta ole olemassa! Porin ja voudin taka-ajatus oli, että firmamme hinaisi Porin Koivisto-häpeän Reposaaresta mahdollisimman pian.
Kuitenkin Markku Lehtonen vuokrasi firmallemme tilat vanhasta Rauma-Repolan ruokalasta ja väliaikaisesti myös rantamakasiinista, josta tuli myöhemmin merimuseo ja konekorjaamomme.
Koiviston kunnostus aloitettiin oli korjattu paikallisen sukeltajan avulla. Kansi valmistui 1994 ja oli ensimmäinen ulkoinen merkki siitä, että Koivistokin valmistuu! Myös rahoitus saatiin pyörimään vene- ja laivakunnostuksilla. Ensimmäinen 250 tmk:n urakka tuli Kalmarista paikalle proomulla vuonna 1993. Sen jälkeen n. 120 urakkaa 2006 mennessä. Keskeneräisiä oli n. 20, kun Pori veti maton altamme.
Koko 90-luvun Konsultointi H&S Oy ehdotti Porille vuokrasopimusta, että koko toiminta voitaisiin siirtää Reposaareen ja Koivisto saataisiin kuntoon. Rahoitus ja asiakassuhteet olivat kunnossa. Tilaukset riitti työllistämään paikkakunnan alihankkijoita ja Koiviston. Pori tyrmäsi tylysti joka vuosi hakemuksen eikä puoltanut edes RAY:n anomuksia. Koivistoa rahoitettiin yksityisin lahjoitus-, venekunnostus- ja konsultointivaroin. Koivistoon valmistui sisälle 140 asuin- m2 1997. Voitiin ruokalan tiloista luopua ja makasiiniin perustettiin kopaja ja merimuseo. 2000-luvun alussa saatiin valmiiksi myös Koiviston ruuman 200 m2:n verstastilat nuorten pajalle ja keulan vierastlojen rakenteet. Ruumassa oli myös Suomen ainoa Vihuri-yhtymän ja TM-Marinin entisöimä sisäänajettu 1954 Caterpillar V8 D 17000 harvinaisuus, jonka paino yhdessä Mannesman- hyrauliikan kanssa oli 6 500 kg. Käynti kuin höyrykoneessa, max. 600 r/min! Myös kaikki apukoneet, -laitteet ja takilan osat oli hankittu jo aikaisemmin.
Koivisto oli sisältä valmis Porin iskiessä. Ulkopuolelta puuttui takapartaat, takilointi ja kansivarusteet, jotka odottivat rantavarastossa. Kaikki varastettiin tai romutettiin 2006-07 Syy tekoon oli kateus, katkeruus ja pelko Koiviston valmistumisesta Porin 750-vuotisjuhlien kynnykellä. Juhlapuheissa ei kaupungin johto olisi voinut tunnustaa Koiviston valmistumista kokonaan ilman yhteiskunnan tai Porin tukea. Piti keksiä peitetarinaksi lomamessut ja Ihana?
Satakunnan Kansan herja, että telakallamme oli huonokuntoisia laivoja, on pötyä. Siellä oli ja on Porin 2006-07 tuhojenkin jälkeen porilaisten romulaivoja. Me trivesimme ja korjasimme laivoja Reposaaren kalasataman telakalla ja toimme ne kelluvina telakallemme. Tiedämme, miksi Reposaaren sukeltaja upotti Zeuksen kesällä 2005 juuri ennen Porin Jazzien alkamista. Olimme maalaamassa aluksen kylkiä juuri juhlakuntoon. Tiedämme miksei palokunta tullut 500 m:n päästä apuun 112 hälytyksen jälkeen. Satakunnan Kansasta jokainen voi sen lukea: Laivat haluttiin herjata, hukuttaa ja tuhota kaivinkoneella. Koivisto - hanke haluttiin räjäyttää pohjaan! Samalla Pori päätti tuhota myös ulkopuolisten omistamat veneet, venetavarat, laivat. koneet, laivaosat, raaka-aineet. Siksi Porin ressukat tekivät sen. Vain minkä osasivat!
Mutta Kuunari Koivistoon kohdistuvat rikokset tutkitaan. Myös kirja "Kuunari Koivisto Porissa 1988-2007" kertoo totuuden tapahtumista, ei SK tai Pori!
Jouko Heikola, ins.DIS
Venesuunnittelija-konsultti
p. 0468912846
Ja paskat! Luotan enemmän mediaan kuin vanhoihin huru-ukkoihin. Anteeksi vain
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=SKA_newssite/AMLayout&cid=1194613634369&p=1194613459185&pagename=SKAWrapper
Mitenkä Varjosen ja Heikolan toisiaan täydentävistä kahdesta tarinasta voisi saada aikaan uskonsodan? Netissä kaikki sellainen onnistuu.
Huru-ukot tietää asiat! Suomalaiset ovat tolloja. Ainakin ne, jotka uskoo kun juttu on painettu paperille vaikka olisi mitä puppua.. Kritiikistä viis.
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=SKA_newssite/AMLayout&cid=1194613634369&p=1194613459185&pagename=SKAWrapper
Mielenkiintoista että kuunarin talkoolaisten motto :Totuus ei pala tulessakaan tällä tavalla yritetään kääntää ja vääntää Varjosen Satakunnan kansassa olleen lehtiartikkelin introksi.
kävin monet kerrat ajelemassa telakka-alueella. siellä oli pelkästään romuveneitä. aivan turha väittää mitään muuta!
jotenkin kuulostaa kuin uskoisit sinua vastaan tehdyn jonkun salaliiton. maailma on täynnä oikeita salaliittoja mutta niisä kuviot on hieman suuremmat. on vainoharhaista kuvitella että sinua kohtaan tehtiin joku suurikin salaliitto.
koivisto hanke ei näyttänyt koskaan valmistuvan. ei edes sisällä tehty mitään. tiedän kun olen käynyt. ja toiseksi, kuunarilla ei ollut historiallista arvoa koska se oli betonoitu. betonoidulla laivalla ei ole museollista tai historiallista arvoa, valitettavasti. ferrobetoni on hyvä raaka-aina mutta ei sillä museoida vanhoja aluksia. ei lasikuidullakaan entisöidä vanhoja puualuksia.
kuunari saattoi olla kiva koti, mutta ei sillä historiallista arvoa ollut. tunnearvoa ehkä.
Hei 56979!
Et sinä ole koskaan käynyt Reposaaren Perinnevenetelakalla, vain ajanut ohi pimeällä tai olet pimeä!. Kävit Reposaaren kalasataman korjaustelakalla, joka on aina ollut täynnä romuveneitä ja -laivoja, kuidutettuja ja loppuun ajettuja vanhoja kalatroolareita, vinttureita, laivaosia, vaijereita ja juoppoja duunareita.
Jos olisit edes joskus käynyt Koiviston telakan sunnuntainäyttelyssä, jossa telakkaa esiteltiin ja ovet oli yleisölle auki, tietäisit telakastamme jotain.
Nyt levität valheita ja perättömiä juttuja julkisuudessa tietämättä asiasta tai telakastamme muuta kuin koivikossa ollesta romuveneistä. Ne olivat romu- ja kokkoveneitä. Sen jälkeen, kun kaikki arvokas oli niistä purettu. Ne odottivat romuttamista tai juhannusta. Ne näkyivät sinulle, joka ajoit telakkamme rakennusten ympäri tutustumatta kunnostuksessa olleisiin veneisiin, koneisiin tai laivamoottoreihin, joita kunnostettiin Reposaaren Perinnevenetelakalla 15 vuoden aikana. Veneitä ja laivoja 126 kpl, moottoreita lähes 100 kpl!
Jos haluat, lähetän sinulle kaikista historian, kuvat, veneiden ja koneiden omistajatiedot ja vaikka niiden arvot.
Mitä tulee kuunari Koivistoon niin muista, että laiva oli täysin valmis sisältä. Päältä takapartaita ja maalausta vaille valmis. Alus oli sisältä täysin varusteltu ja asuimme siinä viimeiset 8 vuotta. Laivan takilointi oli tarkoitus tehdä 2006 syksyllä, lopullinen maalaus ja lähteä omin konein ja purjein keväällä 2007, kun Porin meille tarjoama 5 vuoden määräaikainen vuokrasopimuksemme päättyisi. Viimeinen talvi oli varattu aluksen varustelulle.
On harhaa, että Koivisto olisi edes yrittänyt koskaan olla museoalus. Laivaa rakennettiin käsityöpajaksi nuorille venenikkareille. Koivisto oli korjattu järkevästi säitä ja jäitä kestävällä, lähes ikuisella ferrobetonitekniikalla yhdessä VTT:n, Partekin, Lohja Oy:n, Finnsementin, Tammetin, Semtun, Turun kaupungin ja Ovako-Steelin kanssa pienemmistä puhumattakaan.. Maaleista vastasi Tikkurilacoats takilasta Rautaruukki, silloinen Imatran Voima, Turun kaupunki lahjoittamalla Suomen Joutsenen takilavaijerit ja Lainapeite purjeet.
Sitä häpeää, joka olisi yksityisin varoin kunnostetun ja ajoissa 2007 kevääksi valmistuneen, Suomen suurimman liikkuvan purjealuksen julkisuus tuonut Porin kaupungin päättäjille juuri Porin 750- vuotisjuhlien alla, ei Pori voinut kestää. Oli tehtävä "neukut". Päättäjillä meni pupu pöksyyn ja niinpä kaupungin johto päätti hävittää raukasti ja laittomasti koko hankkeen, ulkopuolisten omistajien arvokkaat tavarat ja merimuseomme. Yhteensä n. 30 000 esinettä, laivat, veneet, koneet, raaka-aineet, varusteet, merikirjallisuuden ja kirjanpidot.
Laivojen räjäyttäminen ja kauhominen kaivinkoneella, huutokauppa, Koiviston luovutukset, pohjaan räjäyttäminen Natura-alueelle ja poliisityökin oli laitonta. Ne eivät kestä julkisuutta! Myös oikeudenkäynnit tekaistuja ja sovittuja.
Kaikki oli sovittu hyvävelisysteemillä, ei salaliitolla, kuten joku asiaa kuvailee.
Viranomaisten välillä riittää puhelinsoitto varsinkin Porille. Kaupunki on kaikkien päättäjien tuntema Jazz- ja Suomiareena-kaupunki! Hävitystyön "akkitehti" Kari Hannus kulkee joka vuosi valtionkin päättäjien kanssa Jazzeissa "käsikynkkää"!
Mieti hyvä 56979, miksi tämä rikollinen hävitystyö tehtiin ja kuka tästä rikoksesta hyötyy! Miksi Suomessa voi kaupunki tehdä hallinnollisen murhan oman kaupunkinsa nuorisoyhdistykselle, joka ei ollut kaupungille, valtiolle tai yksityisille latiakaan velkaa. Mieti myös, miksi joku puolustaa vuosikausia Porin ja valtion tekemiä rikoksia! No, tietysti ne, jotka haluavat peittää rikoksensa telakkamme päälle rakennetulla, täysin epäonnistuneella lomamessuilla ja sitten rakentaa verorahoilla "Koko Satakunnan, Porin ja Luvian oman lippulaivan" ? Siis minkä "lippulaivan"? Mietihän sitä!
Jouko Heikola, ins.DIS
Venesuunnittelija
p. 0468912846
kävin minä siinä hallissa katsomassa. ei siellä näkynyt koskaan töissä ketään. jossakin veneessä oli puutöitä tehty. pihalla oli lahoja veneitä paljon ja rannassa se keltainen rautalaiva joka oli läpeensä ruostunut. pihlavalaisena tein usein pyhäajelut räpsöön rannoille ja koskaan en nähnyt telakalla tekemässä ketään töitä. kuunari oli kotina varmaan romanttinen asua mutta koti se enemmän olikin kuin työmaa, näin minun silmiini.
minusta telakka-alue olisi saanut olla sotakorvaushistorian muistomerkkinä. nyt se on täynnä rumia hökkeleitä. minusta olisi ollut parempi jos olisit saanut olla vuokralla alueella vaikka koivisto ei koskaan olisi valmistunutkaan.
mitä tulee nuorisoyhistykseen niin eiköhän se ollut enempi haave kuin konkreettinen asia. en nähnyt nuoria koskaan alueella. ajatuksena kyllä hyvä ja kannatettava.
en ajattele sinusta pahaa mutta rehellinen mielipiteeni on että todellisuus ei näytä silmiini sille mitä asioista kerrot. olisipa telakka-alueella ollut sitten kuka tahansa vuokralainen, olisi se tullut häädetyksi pois tuon messu-hökkelikylä-suunnitelman tieltä. tämä on totuus.
mitään rikosta en osaa nähdä missään tapahtuneen koska sait jopa jatkoaikaa lähteä alueelta tavarat mukana. omistajalla on oikeus suomen lain mukaan irtisanoa vuokrasopimuksensa. ja näin pori toimikin. jos vuokraaja ei irtisanomisajan puitteissa poista omaisuuttaan, ne kyllä hävitetään vuokraajan laskuun. ihan sama tapahtuisi vuokra-asunnossa jos et veisi sohvia ja kalusteita ajoissa pois.
olisin mielelläni nähnyt ne rannan puiset historialliset rampit kunnostettuina samaten kuin sen hallin. yhtä mieltä olemme varmaan siitä että nykyisellään alue ei ole lainkaan kaunis mökkeineen.
nimimerkkinäsi käytät "oikeustyöläistä". minusta se on huolestuttavaa. sinun pitäisi jo päästää irti tapahtuneista ja miettiä jotain muuta. tuollainenhan masentaa lopulta ihmisen.
yMistä nyt tuulee? Tuleeko tästä uusin "persereikäketju?
Jos kävit joskus hallissa niin huomioitko ettei sekään ollut yhdistyksen vuokraama kuin vain 5 viimeistä vuotta. Sitä ennen Pori vuokrasi sitä halliakin monelle halukkaalle veneenomistajalle talvisäilytyspaikaksi veneilleen.
Onko sinusta aivan ok että Satakunnan kansa julistaa marraskuussa 2006 voudin haastateltuaan että kuunari siirretään kalasatamaan. Joulukuussa kolme Porin kaupungin virkailijaa marssii sisään ja selittää porilaisille "kantomiehille" että kuunarin saa tyhjentää. Vaikka J. Heikola pystyisi unohtamaan tämän niin on monia jotka eivät todellakaan aio unohtaa sellaista.
oletko itse Heikola?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Vasa_from_port1.jpg semmonen hylky ois tukholmassa wasa-museossa
niin tuotko mun Barabellumin ja Walkkeriputelin styybuurinp.toiseks viimesestä hytistä vaatekaapin lattian alta.
se viimeinen ja toiseks viimeinen hytti oli jungmannien ei kannata sen takia sukeltaa....DD
hytti, täyttyi merivedellä aina myrskyllä. Toiseksi viim. paras jemmapaikka.
Parabellum kirjoitetaan muuten kovalla P:llä alussa.
Ja asiaan: eikös Malmi ollut se joskus 80-luvulla Ahvenanmerellä uponnut bulkkialus, muistaakseni rautamalmia tai jotain sellaista? Muistelen, että aikoinaan vhf-kurssilla juuri Malmin hätäsanoma esitettiin huonona esimerkkinä. Huonous oli siinä, että sanomassa ei annettu kunnollista sijaintitietoa. Siinä kerrottiin suunta jostain kiintopisteestä (en muista mistä), mutta ei minkäänlaista etäisyysarviota tai muuta sijoittajaa, joka olisi paljastanut, missä kohtaa maapalloa tuolla nimenomaisella suoralla (tai siis ympyrän kehällä) alus oli.
Tosin, taisi olosuhteet olla sellaiset, ettei sillä mitään merkitystä ollut. Ei sieltä olisi ketään saatu pelastettua kuitenkaan.
Paitsi että kyseessä täytyi sittenkin olla jokin toinen alus. Tsekkasin juuri Wikipediasta ja sen mukaan aluksen uppoaminen nähtiin ja osa miehistöä pelastettiinkin.
Eteläsuomenlaivan m/s Malmi upposi muistaakseni joulukuussa myrskyssä 1979 aikalailla keskelle Itämerta. Syynä oli malmilastin siirtyminen. Mukana meni 14 ja myös 14 pelastui. Laivalla oli mukana myös perheenjäseniä. Se urhea radisti (eli kipinä), joka radiossa julkaistussa autenttisessa pätkässä puhui mm. laaksiidasta ja helikuppentereista meni laivan mukana pohjaan.
Tuosta on jo kauan, mutta näin muistelen asioiden olleen.
Erityisen pahalta minusta tuntui stuertin juttu.
No tiiän saman valmistajan kuin Titanicin niin Britannic!! Ja katso elokuva Titanic 2!!!
Se muutes kirjoitetaan "traaginen".
Eiku "raakinen" (savolaisittain).
että satakunnan kansa noin 10 vuotta sitten kirjoitettu lehtiartikkeli on vaikuttanut mieliin tehokkaasti ja kauan.
Totta kai riippumattoman journalistin lehtiartikkeli vaikuttaa (ja vakuuttaa) enemmän kuin kaikenmaailman katkerien eläkeläispappojen horinat keskustelupalstoilla. Artikkeli on muuten päivätty vuodelle 2009.
Jos nyt Koivistosta on kyse, ei se sättäys paljoa ole mediaa kiinnostanut... oikeus tapahtui ja sillä sipuli, mitä sitä sen enempää setvimään! Totta kai tässä on kyse alkup. kysyjän uponneista laivoista, paitsi että Koivisto on uponnut vaikka kuinka monta kertaa
kuka väittää että riippumaton journalisti olisi olemassa? Etkö ole kuunnellut yhtään esimerkiksi Ruben Stillerin ohjelmaa perjantaisin, oliko se nimeltään mediapeli?
Tarkoitatko, että se Koivisto-juttu Satakunnan Kansassa olisi maksettu (toimittajaa lahjotttu)? HAH HAH! Mistähän syystä??? Heikolalla taas on vahvasti ns. oma lehmä ojassa....
Petäjäksen äijälle
Mikähän Petäjäksen äijällä mahtaa olla ojassa? Seppomarttiko? Onko hänkin merimies?
maailma muuttuu tarkoittanee Pressiklubia! Riippumaton journalisti on joulupukin sukulainen , sen virsiä veisaat joka maksaa palkkasi
(sorry alkup. kysyjälle, mutta näin sitä välillä eksytään asiasta..)
Jouko ei luota:
* poliisiin
* oikeusistuimiin
* virkamiehiin
* medioihin
* kolleegoihin
Mitä jää? - Vain katkeruus, hautaasi asti
No, jos myrsky ja mylväys todella puskee päälle niin luotatko sinä poliisiin, oikeusistuimiin, virkamiehiin medioihin, kolleegoihin?
No mihin sitten, ääliö !!!!
tuo ongelma selviää vain ajan kanssa
Ehkä se on vaan pelkkää viisautta jos ei luota kaikkiin virkamiehiin ym., mutta katkeruus taas on aivan eri asia, miten se nyt sitten liittyy näihin asioihin???
Jokke-fani R.I.P:lle
Eilen kävi selville että tuohon luetteloosi pitää lisätä myös Suomi 24: ylläpito.
Meikäläisen sukupuolenvaihdosilmoitus-ilakointi ehkä tapahtui ilman Suomi24:n ylläpidon tietoa ketjussa Ryntäileva diesel
Sen sijaan "Ferrobetonin" nuorennusleikkaus ei ole voinut tapahtua ilman Suomi 24: ylläpidon henkilökunnan myötävaikutusta.
Pajunköyden syöttö onnistuu aikansa ja sitten tulee vastaan mahdottomuus
Ai jaa. Että Suomi24 ylläpidon henkilökuntakin on mukana salaliitossa????Jassoo, on sulla, Heikola, kummalliset harhat!
Mielenkiintoista!
googlaa ragny upposi 1970 pohjois atlannilla