Alotan vaikka kertomalla täs taustoja. Olen kohta kolmikymppinen mies. Asun avoliitossa ihanan avovaimoni kanssa jota rakastan yli kaiken. Ollaan asuttu yhdessä kohta puoli vuotta,ollaan tunnettu alkukeväästä asti. Nyt avovaimollani on ilmennyt vaikea masennus josta oireita on ilmennyt noin kuukauden verran. Yritin että en ota itteeni liikaa mutta olen melko herkkä ihminen luonteeltani ja nyt tuo hänen masennuksensa on alkanut vaikuttaa myös minuun. Avovaimoni sanoi mm. tuossa yks ilta et hän ei ole varma tunteistaan minua kohtaan,että rakastaako vai ei. Hänelle myös tuntuu kaikki olevan ihan samaa,hän ei osaa sanoa oikein kyllä tai ei. Hän tuntuu välttelevän minua ja ei halua olla kainalossa tms. häntä kuulemma ahdistaa. Lisäksi hän oikee puhu mitään,on vaa hiljaa aika paljon ja kiroilee mikä ei ole lainkaan hänen tapaistaan. Olen alkanut miettimään että johtuuko toi kaikki minusta että hänellä on tuollainen olo. vai onko noi vaan ihan normaaleja masennuksen oireita mitä avovaimollani on? ja ku hän ei oikein halua puhua olostaan
mitä tehdä?
minussako vika?
8267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
avopuolisollasi on? Lääkitys? Terapia? Molemmat toivon mukaan.
Hän käyttäytyy aivan kuten masentunut ihminen käyttäytyy.
Kylläpä olet naivi ja typerä. Ei mitään rakkautta ole olemassa muualla kuin mediassa, olet median uhri.
Vinkkini sinulle:
a) yritä avata keskustelu vaikka se vaikuttaakin hankalalle ja tätä kautta selvittää mikä on todellinen syy ahdistuneisuuteen .. käytä apuna ammattilaista jos tarpeen. Hyvä keskusteluyhteys on kaiken a ja o.
b) Muistuta itseäsi ja avovaimoasi siitä, että kriisit kuuluvat elämään ja tunteet heilahtelevat edestakaisin. Suhteeseen tarvitaan molemmat osapuolet ja jos toinen ei sitä halua, et sinäkään siihen voi pakottaa.
c) Tunteita pitää kuunnella ja syitä voi pohtia, mutta liiallinen rationalisointikaan ei ole hyväksi. Jos taustalla on teot (pettäminen esimerkiksi), kannattaa miettiä miksi ihminen ei ajatellut eteenpäin vaan eli sellaisessa hetkessä, josta sai vain hetkellisen nautinnon.
d) Menneitä et voi muuttaa, ainoastaan hyväksyä tosiasiat ja ehkä oppia niistä. Voit vaikuttaa ainoastaa tulevaisuuteesi. Se kannattaa pitää mielessä kun hakee "syyllistä" omalle pahalle ololle.
Tsemppiä ja kaikkea hyvää elämääsi.
Kuulostaa tyypilliseltä masentuneen ihmisen käytökseltä. Jos ei tunne muutenkaan mitään, eikä varsinkaan positiivista, on vaikea sillä hetkellä myöskään tuntea rakkautta ketään kohtaan. Masennus eivätkä siten oireetkaan johdu sinusta.
Vakava masennus kuitenkin useimmiten kehittyy pitkän ajan kuluessa. Ehkä kannattaa koettaa keskustella puolisosi kanssa onko hänellä ollut masennusoireita aiemmin ja kuinka hän on silloin selvinnyt. Ja tietysti käydä vähintäänkin terveyskeskuksessa mikäli hoitosuhdetta ei vielä ole.
Totta on se että masentunut ihminen vaikuttaa aina läheisiinsä. Vaikka haluatkin olla puolisosi tukena, varo että et itse masennu samalla. Kannattaamyös lukea masennuksesta, se auttaa ymmärtämään puolisosi käytöstä, joka saattaa sinusta varmasti tuntua itsekkäältä, tunteettomalta yms.
Empatiaan kykenevät ihmiset masentuvat helpommin. Tämä ei tietysti poissulje sitä etteikö esim. pedantit perfektionistit masennu (= seinä tulee varmasti joskus vastaan, aina ei voi ylittää itseänsä). Sen sijaan ihmiset jotka vähät välittää mistään mitään (~ politikot) eivät masennu niin helposti.
Yhteiskuntamme rakenteet ovat hajallaan, ei ole tukiverkostoa kotona eikä työpaikoilla. Kaikkialla kilpaillaan. Oma subkektiivinen näkemykseni mukaan ruottalaiset ja ruotsinsuomalaiset perheet pitävät paljon enemmän yhtä isovanhempiensa ja lähisuvun kanssa (viikonloppuisin yhteiset lounaat, syntymäpäiviä vietetään perhepiirissä ja ilot/surut jaetaan perheen kesken). Tämä johtunee siitä ettei heidän ole tarvinnut muuttaa työnsä perästä pois sukulaistensa luota.
Yhteiskunnallisesti ajatellen on aika tavalla omituista että ihmiset pakataan kasvukeskuksiin, pois perheidensä ja tukiverkostonsa luota ja samaan aikaan kun mielenterveysongelmat kasvavat, ajetaan sairaaloita alas! Missä se nykyihmisen tukiverkko oikein on?
Ovatko politikot olleet niin kaukaa "viisaita" että näkevät tilanteen siten että kahden kolmen sukupolven jälkeen ei tarvita yhteiskunnan tukiverkostoa koska kaikki tulevat asumaan kasvukeskuksissa kuitenkin (= eli tavallaan se kodin tukiverkosto muodostuu uudelleen). Eli olemmeko me X ja Y-generaatioiden (sukupolvien) edustajat tarkoituksella valittuja uhreja?
Voisitko ehdottaa avopuolisollesi, että hän hakisi apua masennukseensa?
Voi hakeutua lääkäriin aluksi; joko yleislääkärille tai psykiatrille.
Sinä voit olla hänelle tukena ja turvana, mutta älä ota itsellesi terapeutin roolia.
Muista itse vaalia muitakin ihmissuhteita, että saat voimia itsellesi.
Ilmeisesti olet tunneköyhä yksineläjä jolla ei ole eikä tule olemaan yhtään todellista ihmissuhdetta ainakaan vakavasti ottaen.
Olen luvannut noin 42 vuotta sitten vamolleni, että niin vastoin kuin myötäkäymisissä kuljemme toisiamme tukien elämämme loppuun asti. Hän on ainakin elänyt meikäläisen kaikki vastoinkäymiset lupaustensa mukaisesti ja itse ainakin nuo myötäkäymiset on tullut perusteellisesti juhlittua.
Nyt kun hänen vointinsa on hyvin kehno, olemme jälleen noudattamassa tuota annettua lupausta, eli niin myös vastamäessä tukien toinen toisiamme.
Älä viitsi lässyttää jostain mauttomasta fraasista jota noissa mauttomissa tapahtumissa (hääjuhlat) toitotetaan. En arvosta avioliittoasi (enkä kenenkään muun) pätkän vertaa, enemmänkin säälin sinisilmäisyyttäsi.