rikosilmoitus. Miksi hän ei puutu valtavaan vaalirahakorruptioon???
Jos nykyinen poliisiylijohtaja Mikko Paatero puuttuisi kansanedustajien sekä ministereiden taloudellisiin asioihin, työpaikka lähtisi Paaterolta siltä istuimeltaan.
Yleensä iskokenkäisten asioihin ei puututa, esimerkkinä lahja ja perintövero rikokset Suomessa.
Monenko Kimi Räikkösen tai Teemu Selänteen kaverin olette kuulleet maksavan lahjaveroa. Useimmat tähtien läheiset ovat saaneet jopa sadantuhannen euron taloudellisia lahjoja. Tämä on hyvin tavallista nissä piireissä.
Taanoin Teemu ystävä w.Immonen käväisi Teemun vieraana anaheimissä, ns.luksuslomalla. "Teemu lennätti". Eikä lahja jäänyt pelkkiin lentoihin.
Kuopion Siilinjärveltä kotoisin oleva huippujääkiekkoilija Kimmo timonen tienaa vuodessa/kaudessa yli 8000.000,00 euroa, kyllä luit oikein.
Hän teki muutama vuosi sitten 40 miljoonan euron sopimuksen Nhl-jääkiekkoseuran kanssa. Monenko hänen läheisen ystävänsä olette kuulleet maksavan lahjaveroa saamistaan ylenpalttisista lahjoista??
Huom!
Ruotsissa lahja ja perintövero poistettiin jo vuosia sitten, koska rikkaat pystyivät sen kiertämään. Vain keskiluokka sekä köyhällistö jäi niistä kiinni ,ei rikkaat.
Sinänsä asiassa ei mitään pahaa ole, muta valitettavasti laki ei ole samanarvoista kansalaisten kesken. Tähtien sekä isokenkäisten asioita ei tutkita, kuten ei poliisijohdonkaan tekemisiä.
Ottakaa kantaa tähän avaukseen, kiitos!

Vastaukset 13
Vanhimmat
ei rikkaiden kohdalla pystytä valvomaan, ainoastaan keskiluokan osalta, koska he täyttävät tunnollisimmin veroilmoitukset.
varakkailla on suojatilit ulkomailla ja veroparatiisiyhtiöt joiden kautta aiaa voidaan huomaamattomasti järjestää
Otin jo kantaa tuohon melkein samanlaiseen avaukseen. Lue sieltä.
Jos vaalirahoituksessa on mielestäsi tapahtunut jonkinlaisia laittomuuksia niin tee SINÄ rikosilmoitus. Paateron asia se ei ole.
Eihän se raukka nyt mitään rikosilmoitusta ryhdy tekemään, kun se ei pysty yksilöimään sitä, kuka teki ja mitä lakia rikkoi. Milloin ja missä, mitä hyötyä sai jne. jne.
Se hölmö luulee, että riittää, kun ilmoittaa poliisille jonkun Suomessa syyllistyneen johonkin rikokseen.
Kyllä kuule yhteiskunnalliset asiat kuuluu poliisille ja poliisi on velvollinen niihin puuttumaan/tutkimaan jos epäilyä vilpitä on. Yhtä paljaalla perseellä tänne olla synnytty. Ihmiset saa olla erilaisia ja pitääkin olla, mutta samanarvoisena täytyy ihmistä pitää olipa hän köyhä tai rikas yms.!!
Vai kuuluu yhteiskunnalliset asiat poliisille. No, ei sitten muuta, kuin ilmoitus poliisille vaikka tuosta lapsien subjetiivisesta päivähoito-oikeudesta tai eläkeläisten pienistä eläkkkeistä.
Rikaiden ystävät kun eivät tunnetusti maksa lahjaveroa. Tämä on ollut jo pitkän tiedossa. Useilla kymmenillä nhl-pelaajillakin on miljoonien tulot.
Niistä hyötyvät, mm. tähtien lähipiiri.
Valitettavasti he eivät maksa lahjaveroa, monet ovat saaneet satojenkin tuhansien eurojen taloudelliset hyödyt.
Kaikki ei voi olla Kimi Räikkösen, Teemu Selänteen tai Kimmo Timosen läheisiä.
Ongelma on hyvin suuri, tämän lahjaveron suhteen.
verotoimistossa työskentelevä
Kyllä ne vaan kuuluu. Huom. poliisin tehtävä on oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järsestyksen turvallisuuden ylläpito, rikosten ennalta estäminen, tutkiminen sekä syyteharkintaan saattaminen......lisäksi poliisi hoitaa sille kuuluvia erikseen määrättyjä tehtäviä.....poliisin tehtäviin mm. kuuluu ihmisoikeuksien valvominen ja niiden toteutumisen mahdollistaminen omilla toimillaan.
Aika paljon poliisilta vaaditaan, mutta kyllä sen kuuluu puuttua yhteiskunnallisiin asioihin jos niide luonne sitä vaatii. Ei se tarkoita sitä, että pieniin palkkoihin puuttuu, mutta kun yhteiskunnalliset asiat käsittää aika paljon.
Ymmärrän että haluat yrittää laitta minua huonoon valoon, mutta ikävä kyllä poliisille kuuluu yhteiskunnalliset asiat jos ne edellyttää poliisin puuttumista. Ja esim. veronkiertohan edellyttää talouspuolen tutkimuksia.....
Tätä voidaan jatkaa loputtomiin, mutta myönnä pois kyllä ne kuuluu poliisille jos tarve niin vaatii....
vaalirahasotkuista.
Siltä näyttää, aiemmin Timo Soini oli niitä vaatinut, nyt myös muut puolueet.
Tämä olisi ensimmäinen kerta suomen itsenäisyysajan historiassa, jossa ennenaikaiset vaalit järjestetään valtavan korruption vuoksi.
http://www.iltalehti.fi/etusivu/
Yhteiskunnalliset asiat eivät kuulu poliisille. Poliisi ei edes SAA puuttua niihin vaan poliisin on noudatettava lakia ja hoidettava laissa määriteltyjä tehtäviä. Näin se vaan on.
Jos on aihetta epäillä rikosta niin sitten asia kuuluu poliisille. Vaalirahoitusjutussa toistaiseksi ainoa (AINOA) esille tuotu rikosepäily on se, ovatko jotkut säätiöt rikkoneet lakia vaalitukea antaessaan. Säätiöiden valvonta kuuluu Patentti- ja rekisterihallitukselle. Jos se havaitsee jotain rikokseen viittaavaa niin se (ei Paatero) tekee asiasta tutkintapyynnön.
Virkavalta kiinnostuu vasta kun on aihetta epäillä rikosta.
Demokraattisten puolueiden tukeminen on paitsi täysin laillista niin jopa kannatettavaa toimintaa. Vähentäähän se osaltaan puoluetuen tarvetta.
VAALIRAHASTA SITTENKIN RIKOSTUTKINTA.
Niin ja ihan ilman mitään Paateron rikosilmoituksia.
Tosin täytyy lisätä että tuo mahdollinen tutkinta koskee vain sitä moottorikelkkatehdasta. Mutta jos aihetta ilmenee niin kyllä poliisi tutkii sitten.