Pakkohoito täysi-ikäisille?

voi joutua!

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 17.8.1992/785
6 §
Potilaan itsemääräämisoikeus
Potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos potilas kieltäytyy tietystä hoidosta tai hoitotoimenpiteestä, häntä on mahdollisuuksien mukaan hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla.

Jos täysi-ikäinen potilas ei mielenterveydenhäiriön, kehitysvammaisuuden tai muun syyn vuoksi pysty päättämään hoidostaan, potilaan laillista edustajaa taikka lähiomaista tai muuta läheistä on ennen tärkeän hoitopäätöksen tekemistä kuultava sen selvittämiseksi, millainen hoito parhaiten vastaisi potilaan tahtoa. Jos tästä ei saada selvitystä, potilasta on hoidettava tavalla, jota voidaan pitää hänen henkilökohtaisen etunsa mukaisena.

Tapauksissa, joita 2 momentissa tarkoitetaan, tulee hoitoon saada potilaan laillisen edustajan taikka lähiomaisen tai muun läheisen suostumus. Laillisen edustajan, lähiomaisen ja muun läheisen tulee suostumusta antaessaan ottaa huomioon potilaan aiemmin ilmaisema tahto tai, jos hoitotahtoa ei ole ilmaistu, hänen henkilökohtainen etunsa. Jos laillinen edustaja, lähiomainen tai muu läheinen kieltää hoidon antamisen tai hoitotoimenpiteen tekemisen potilaalle, potilasta on mahdollisuuksien mukaan hoidettava yhteisymmärryksessä suostumisesta kieltäytyvän henkilön kanssa muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla. Jos laillisen edustajan, lähiomaisen tai muun läheisen näkemykset hoidosta eroavat toisistaan, potilasta on hoidettava tavalla, jota voidaan pitää hänen henkilökohtaisen etunsa mukaisena. (9.4.1999/489)

Potilaan tahdosta riippumatta annettavasta hoidosta on voimassa, mitä siitä mielenterveyslaissa, päihdehuoltolaissa (41/86), tartuntatautilaissa ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa (519/77) säädetään.

Ja tästä lisää: Mielenterveyslaki 14.12.1990/1116

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785

miten saa täysi-ikäisen henkilön pakkohoitoon bulimian takia? hän syö itsensä aivan täyteen ja sen jälkeen suoraan vessaan oksentamaan? tätä jatkunut jo useamman vuoden?

http://netn.fi/297/netn_297_kalt.html

Itse joku vuosi sitten pahimmillani painoin 33 kg ja olen ja olin 168cm pitkä aikuinen nainen.
Minut terv.keskuslääkäri lähetti Tampereella Pitkänniemen akuuttivastaanottoon, missä psykiatri totesi että kun itse en ollut halukas jäämään, ja kun olin täysin "järjissäni" eli en sekava, psykoottinen jne. en "päässyt" hoitoon.

Tosin olin sitten myöhemmin sisätautiosastolla kunnon totaalisesti romahdettua, ja siellä erittäin töykeä ja inhottava naislääkäri kävi sänkyni vieressä rääkymässä pakkohoitoon laittamisesta. Kriteerit ei kuitenkaan täyttyneet vaikka olin laiha kuin tulitikku, joten viikon päästä kotiuduin.

Nyt, noin 5 vuotta myöhemmin painan 44 kg. Sen verranolensaanut näiden vuosien aikana painoa nousemaan, nyt junnaan tässä.

Olen muuten samaa mieltä mitä tuossa artikkelissa sanotaan; onko pakkohoidosta mitään hyötyä? Onko hyötyä saada potilas väkisin ja vastoin tahtoaan lihotettua, kun hän heti tilanteen sallliessa palaa samaan?
Tästä olen muuten puhunut erään kyseisen sairaalan psykiatrin kanssa, joka oli täysin samoilla linjoilla kanssani.
Kyllä se motivaatio ja halu parantua on löydyttävä p o t i la a s t a i t s e s t ä ä n muuten se on aika epätoivoista taistelua tuulimyllyä vastaan.

Olen erittäin kiitollinen läheisilleni, jotka järjestivät minut pakkohoitoon pari vuotta sitten. Nyt olen normaalipainoinen ja elän ihanaa elämää. Ilman pakkohoitoa olisin kuollut.

Sairaalassa en ollut kuin kuukauden eli kun BMI oli yli 13. Lähdin sieltä läheisteni vastustuksesta huolimatta. Huomasin kuitenkin, että läheiseni menettivät toivonsa kokonaan (oli jo toinen pakkohoitoreissu) ja se sai minut tosissani lupaamaan heille parantuvani. Painon nousu kesti melkein vuoden ja on minulla vieläkin jotain ruokia, joita en ole vielä uskaltanut maistaa, mutta ne tulee vielä.

Kaikki tähän pystyy, jos minäkin :)

Jos tahtoo sotanorsuksi sotanorsun paikalle.

Minä en.
Ja voi muhun vaikka kauhakuormurilla väkisin tunkea sitä mössöä, mutta oitis kun tilaisuus tulee, lakkaan syömästä.
Koskaan ei kyllä ole pakotettu vaikka uhkailtu on. Tyhjää uhoa. Ei pakkohoitoon niin vaan täysikäistä saa!

Muakin jo uhattu laitoksella vaikka olen ylipainonen bulimikko. Tämä sen takia että oon muuten itsetuhoinen ja sairas. Mutta uhkailuhan se vain on jos ei bmi laske liian alas ja koska mulla vaaka ei sitä näytä niin kaikki hyvin.

Kaikki anoreksia sairastavat on saatava heti pakkohoitoon se on vakava ongelma ihmisellä.
Suomessa hyssytellään asiassa. Sitä on seurattava jo kouluissa koska siellä se näkyy . Ruokailu valvonta päälle ei ihminen jaksa jollain 100g päivässä. Samalla maksetaan tyhjää koska jää hukka määriä ruokia. Suomeen tarvitaan kunnon nälän hätä ennen kuin tajutaan kuinka vakava ongelma on anoreksia...

Anoreksiasta ei saisi käyttää ensisijaisesti sanaa "syömishäiriö".
Se on mielisairaus.

Mulla ei ole omakohtaista kokemusta kuin psykoottisena ja itsetuhoisena palkohoitoon joutumisesta. Hoitotahoni on toisinaan puhunut paastoamisen voivan rinnastettavan itsetuhoisuuteen (mitä se kai onkin), mutten usko, että pakkohoidon kriteerit herkästi täyttyvät syömishäiriöiden kanssa. Jos täyttyisivät, uskoisin jo olevani kärrättynä laitokseen, koska olen rehellinen tilanteestani. Olen lukenut rivien välistä, että hoitohenkilökunta on aika kyvytön järjestämään potilasta pakkohoitoon ellei paino ole todella alhainen ja henki hyvin akuutisti vaarassa. Tätä en siis tiedä kokemuksesta enkä varmuudella, mutta olen tällaisen kuvan saanut. Lisäksi ainakin minun paikkakunnallani psykiatriset osastot on resurssipulassa ja paikkoja ei yksinkertaisesti ole mahdollista järjestää kuin kaikista akuuteimmille tapauksille. Tämä tarkoittaa, että myös moni hoitomyönteinen "liian terve" jää avun ulkopuolelle, sillä paikat menevät akuutin itsemurhahakuisille ja psykoottisille. Tässä on varmasti paikkakuntakohtaisia eroja, miten hoitopaikkoja on tarjolla. Itselläni siis ainakin on sellainen luotto (en keksi parempaa sanaa), että voin puhua asioistani, koska se ei johda mihinkään sellaiseen radikaaliin toimenpiteeseen, minkä takia "kannattaisi" olla hiljaa. Kannattavinta olisi toki ottaa kaikki irtoava apu vastaan, mutta itse en ainakaan osaa olla niin hoitomyönteinen, että saisin itsestäni irti kamalan paljon sitä laatua. Ts. Käyn keskustelemassa asioista, kukaan ei voi tällä hetkellä pakottaa minua mihinkään ja saan edetä askelin, jotka tuntuvat mahdollisilta. Tavallaan helpottavaa, tavallaan siinä on huonotkin puolensa. Allekirjoitan kyllä täysin näilläkin palstoilla kuultavan lauseen: motivaatio lähtee itsestä. Niin tekee ja jos sairastunut ei ole motivoitunut, tuskin mitään muutosta tapahtuu. Hoitovastaisuus on vielä eri asia ja siitäkin tässä keskustelussa on esimerkki. Ketään ei voi auttaa väkisin, koska silloin mikään määrä apua ei vain ole riittävästi. Johtaa vain siihen, että pakkohoidon päätyttyä (jos motivaatio toipumiselle pysyy poissa), niin laihdutetaan takaisin.

Ja palkohoito = pakkohoito, pieni typoprkl pääsi livahtamaan tekstiin ja joku idiootti siihen kuitenkin tarttuisi.