Lue loppuun huolella

Khemsy.

Hei!

Nyt on televisiossa nähty, kouluissa ja näissä nettipalstoilla sitä, kuinka itketään koulukiusaamisesta. Sen on loputtava. Maailmallakin tiedustellaan kyllä, että missä maassa on eniten koulukiusaamista. Tämä on hupaisaa, että kyllä siitä jaksetaan jankata, mutta itse asialle ei voida tehdä mitään.

No nyt kerron teille koulukiusaajan elämästä. Koulukiusaaja on yleensä kateellinen asiasta kuin asiastakin kiusatulle osapuolelle. Esimerkiksi joku tyttö voi kiusata toista tyttöä, - hän on ihan varmasti kateellinen hiuksillesi, vaatteillesi, luonteellesi tai ihan mille vaan!

Koulukiusaaminen ei ole itse koulukiusatun syytä! Se on vain ja ainoastaan kiusaajan syytä. Aina kuitenkaan kiusaaja ei välttämättä ole kateellinen, mutta sitten jää enään yksi vaihtoehto - hänellä on ongelmia itsellään. Hänellä voi mennä kotona huonosti, häntä ei arvosteta koulun ulkopuolella tai hänellä voi olla jotain vikaa mielessään.

Kannattaa aina vain ajatella että " kun tuo tuli taas tuohon irvailemaan, nauramaan jne. hänellä on vain omia ongelmia. Mielessä saattaa olla vikaa, ja hän haluaa vain saada 'suosiutta' "

Joten sanon teille kaikille koulukiusatuille, jos teitä kiusataan, kertokaa siitä vanhemmille, opettajille... Sitten sanokaa myös rehtorille! Rehtori voi lähettää lapun kotiin että "nyt erotetaan koulusta jos tilanne ei ala muuttumaan". Ja olen aivan varma että sen jälkeen nämä kiusaajat eivät uskalla edes katsoa sinuun päin!

Kiusaajat, olette todella säällittäviä. Aina kiusaaminen ei ole semmoista lyömistä ja jatkuvaa 'kiusaamista'. Se voi olla myös nauramista kesken jonkun esityksen koulussa, tai muuten vaan katsella inhottavasti. Mutta nou prob., tällä kiusaajalla on vain itsellään omia ongelmia! (Muista ajatella niin, mutta muista myös kertoa siitä muille ihmisille) Ettehän halua että se jatkuu kuitenkaan? Sitä minäkin.

Haluammehan, että suomi lähtee sieltä "eniten koulukiusattua" listalta pois? Haluammehan!?
Nyt lopetamme kaikki koulukiusatut toisten kiusaamisen! Emme enään koskaan katsele toisten suorituksia irvaillen tai nenänvarttapitkin. Emme enään koskaan naura muille! Olemme ystävällisiä ja iloisia, jotta kaikilla olisi hyvä mieli, ja kaikilla olisi mahdollisuus olla omaitsensä, hyväksytty ja kiva kaveri jokaiselle.

No, katsellaan sitten tarkemmin kun uutisissa ilmoitetaan koulukiusaamisesta. Katsotaan, uskoitteko te minua! Katsotaan pystyttekö te kiusaajat olla kivoja muille vaikka itsellänne onkin ongelmia!

Terveisin, Lasten psykiatri Khemsy Lee

P.S. NYT KAIKKI MUKAAN TÄHÄN UUTEEN HANKKEESEEN:

LOPETETAAN KOULUKIUSAAMINEN, OLLAAN KAIKILLE KIVOJA - HANKKEESEEN.

SIKSI, ETTÄ SUOMESTA TULISI HYVÄ MAA ELÄÄ!

0

1093

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        97
        2596
      2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        98
        1616
      3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        67
        1505
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        14
        1226
      5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        20
        992
      6. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        81
        953
      7. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        42
        889
      8. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        117
        876
      9. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        54
        803
      10. Rakastan sinua

        Yhä.
        Ikävä
        30
        736
      Aihe