Laitoshoito

Minua huolestuttaa laitoshoitoon liittyvät asiat. Minusta tehtiin raportti lääkärilleni ja siinä mainittiin että takerrun sekä julkisuuden henkilöihin että myöskin arjessani mukana oleviin henkilöihin ja lähettelen heille paljon sähköposteja joista osa on koettu häiritseviksi. mitä luulisitte, onko tuo semmoinen asia minkä perusteella minut voidaan laittaa vastoin tahtoani laitoshoitoon ja valvonnan alaiseksi? nimittäin minä en halua laitokseen ja olen pärjännyt itsenäisesti ja osaan huolehtia omista asioistani. minusta olisi kamalaa joutua lopuksi ikääni laitokseen. mitä semmoisille tehdään joilla on taipumus takertua sillä tavalla että kirjoittelee ihmisille sähköpostia ja tekstiviestiä paljon? otetaanko semmoisilta esim netti ja puhelin pois? minulla on Aspergerin oireyhtymä ja osittain olen kehitysvammaisen tasolla ja osittain normaaliälyinen ja osittain lahjakas. ja minulla on paljon oppimisvaikeuksia. luonteeltani olen välitön ja avoin ja käyttäydyn lapsenomaisesti. mutta oon ite osannu asua itsenäisesti ja hoitaa asiani ja maksaa laskuni itse. tuo syy miksi raportti minusta vietiin on se kun minun työkyky ei riitä avoimille työmarkkinoille ja minun kohdalla mietitään työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä ja se takertuminen oli vain yksi asia mistä siinä raportissa ohimennen mainittiin.
3473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En usko, että sinua laitoshoitoon tuon takertumistaipumuksesi vuoksi ollaan laittamassa.
Etkä tule menettämään kännykkääsi tai nettiyhteyttäsi.
- Kannattaisko sinun kuitenkin yrittää vähentää viestien lähettelyä?

Jos keksisit itsellesi jonkin harrastuksen, mikä saisi sinun mielenkiintosi muualle?
Tykkäätkö piirtää tai maalata?
Neulotko?
Askarteletko?

Harrastuksesta voi joskus ihmiselle kehittyä työkin, tiesitkö sen?
Vaikka olisit eläkkeellä, voithan silti tehdä työtä jaksamisesi mukaan ja ainakin vapaaehtoisena.

Toivottavasti sinä löydät mielenkiintoisia asioita elämääsi, että voisi se takertumistaipumus vähentyä.
Avoimuus ja välittömyys ovat hienoja piirteitä ihmisessä. Aikuisuuteen kuuluu kuitenkin myös se,
että osaa asettaa rajoja itselleen ja toisille kohteliaasti.

Ole ihan luottavaisella mielellä - ei sinua olla laittamassa laitokseen.
Eläkeasioitasi suunnitellaan.
Ja sehän on hyvä, että sinulla on eläkkeestäsi sitten turva toimeentulolle, että pärjäät!

Hyvää syksyä!

Äänestä

Luulenpa että et moisen perusteella joudu laitoshoitoon. Kerta osaat huolehtia itsestäsi ja pärjäät itsenäisesti. Kannattaa kuitenkin hillitä tuota sähköpostiviestien laittelua. En tiedä tarkemmin miten on kehitysvammaisen kohdalla mutta lähestymiskieltoon voi oikeus määrätä ainakin terveen ihmisen jos se häiriköi toisia ja vankilaan voi joutua jos sitä kieltoa vielä rikkoo. Jos ihmiset kokevat postittelusi ja takertumisesi häiritseviksi lopeta sellainen, ethän halua heille pahaa mieltä? Jokaisella ihmisellä on ihan oma elämänsä, julkkiksillakin, eivätkä he halua postia tuntemattomilta. Eivätkä kaikki halua tutustua sinuun ja kertoa sinulle omia asioitaan tai tietää sinusta asioita. Jos joku ihminen johon ei halua tutustua vain kokoajan otta yhtetyttä se tuntuu hyvin pahalle, vainoamiselle.

Voisit kysyä ihmisiltä arjessasi että miten paljon voit heille postia laittaa, mikä määrä heille sopii?
Vosit myös kysyä ihmisiltä olisiko hyvä että voisitteko sopia päivät milloin otat yhteyttä heihin.
Tekisit molemmin puolisen sopimuksen ja Pysyisit sitten siinä. Ja jos joku ei halua sinulta postia ollenkaan, kunnioita toisen ihmisen tahtoa ja suostu suostu siihen ettet häiritse häntä postillasi.
Jos et kunnioita ihmisten tahtoa he pahoittavat mielensä ja alkavat kartella sinua vain enemmän.

Kaikki meistä haluavat ihmisiä ja ystäviä elämäänsä, mutta on tärkeää että ihmiset yhdessä voivat päättää milloin tavataan tai laitellaan viestejä. Ne jotka eivät halua olla meidän ystäviä ja tuttuja on paras jättää rauhaan. Joskus jos näkee voi sellaisia moikata.

Olet varmaan mukava ihminen ja on hienoa että sinulla on tuttavia. Kannataa pitää yhteyttä lähipiirin tuttaviin mutta sovi heidän kanssaan että miten tapaamiset ja viestien lähettelyt heille käy.
Se että joku ei halua aina olla tavoitettavissasi ei tarkoita että sinusta ei pidettäisi. Ihmiset haluavat vain tehdä muitakin asioita, olla yksin välillä tai ihan omissa touhuissaan rauhassa. Sitten kun sinusta ei muutamaan päivään tai viikkoon kuulu, he alkavat jo kaivata sinua. Sitten heistä on mukavampi jutella.

Minulla itselläni on lapsen tasolla oleva tuttava. Hän on oikein ihana ihminen ja tykkään hänestä. Mutta jossain vaiheessa hän alkoi takertua minuun: soitteli joka päivä, joskus monta kertaa päivässä. Kyseli mitä kuuluu? Ja kertoi pitkiä selityksiä mitä on tehnyt. Minua alkoi häiritsemään, tu!ntui että minua tentataan liikaa! Jatkuvan puhetulvan kuuntelu alkoi väsyttämään. Haluan pitää jotain asioitani omana tietonani enkä kertoa hänelle kaikkea. En myöskään halua tietää kaikkea mitä hän tekee vähän väliä. Suutuin lopulta hänelle, koska jatkuva hänen soittelu ja viestittely aiheutti sen että tuntui että minua vainottiin. Minulla oli muutakin tekemistä ja puhelin vaan soi, en saanut olla rauhassa. Panin välimme poikki kunnes hän ymmärsi että ei saa takertua minuun sillä tavalla, koska se ahdistaa. Ystävyytemme on nyt terveellä pohjalla: soittelemme ja laitamme kerran viikossa tai harvemmin. Joskus näemme pari kertaa viikossa, joskus tapaamisten välillä on useita viikkoja. Olen iloinen että olemme ystäviä. Kun menee jonkun aikaa etten kuule hänestä ja sitten hän taas soittaakin tai minä soitan. Sitten on mukava keskustella, kysellä mitä toinen on puuhaillut ja kertoa itse omat kuulumiset, kun ei olla aikoihin keskusteltu.

Siis pidä huolta ihmissuhteistasi kunnioittamalla toistenkin tahtoa
Mukavaa syksyä ja Jumalan siunausta sinulle!

Äänestä

Kyllä sinut voisi passittaa laitoshoitoon, mikäli et kykene käytännön tasolla tajuamaan käytöksesi seurauksia, kuten kirjoituksestasi saa käsityksen. Ensimmäinen askel taitaisi olla se, että oppisit edes auttavasti korjaamaan aiheuttamasi mielipahan. Ei sitä voi aina vaatia ihmisiltä tolkutonta ymmärrystä, jos itse ei omaa sitä.

Voin kuulostaa sinusta pahansuovalta, mutta koetan vain saada sinut ymmärtämään sen, että ehket aspergerin takia, ja osittain varmaankin jonkinlaisen persoonallisuushäiriön vuoksi omaa kykyä ymmärtää ihmisten käyttäytymistä, joten pidättäytyminen tuollaiseen kertomaasi käytökseen on aivan ehdoton alku, jos se koetaan loukkaavana, uhkaavana tms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mimmi1543278 kirjoitti:

Minua huolestuttaa laitoshoitoon liittyvät asiat. Minusta tehtiin raportti lääkärilleni ja siinä mainittiin että takerrun sekä julkisuuden henkilöihin että myöskin arjessani mukana oleviin henkilöihin ja lähettelen heille paljon sähköposteja joista osa on koettu häiritseviksi. mitä luulisitte, onko tuo semmoinen asia minkä perusteella minut voidaan laittaa vastoin tahtoani laitoshoitoon ja valvonnan alaiseksi? nimittäin minä en halua laitokseen ja olen pärjännyt itsenäisesti ja osaan huolehtia omista asioistani. minusta olisi kamalaa joutua lopuksi ikääni laitokseen. mitä semmoisille tehdään joilla on taipumus takertua sillä tavalla että kirjoittelee ihmisille sähköpostia ja tekstiviestiä paljon? otetaanko semmoisilta esim netti ja puhelin pois? minulla on Aspergerin oireyhtymä ja osittain olen kehitysvammaisen tasolla ja osittain normaaliälyinen ja osittain lahjakas. ja minulla on paljon oppimisvaikeuksia. luonteeltani olen välitön ja avoin ja käyttäydyn lapsenomaisesti. mutta oon ite osannu asua itsenäisesti ja hoitaa asiani ja maksaa laskuni itse. tuo syy miksi raportti minusta vietiin on se kun minun työkyky ei riitä avoimille työmarkkinoille ja minun kohdalla mietitään työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä ja se takertuminen oli vain yksi asia mistä siinä raportissa ohimennen mainittiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu