MOI
Tarkoitus on tehdä kantoveden varassa oleva pihasauna ja siihen kunnan jätevesiverkkoon liitetty viemäröinti. Saunaan tulee lattiakaivo ja siitä on tarkoitus vetää 75 putki n 30 m päässä olevaan kaivoon.
Tarvitaanko järjestelmään tuuletus entä jonkinlainen tarkastuskaivo? Putki pystytään vetämään suoraan kaivoon.
Pihasaunan viemäröinti
JJ
2
1876
Vastaukset
- kannattaa*¨
laittaa tuuletusputki, koska kaivosta tuleva metaanikaasu tunkeutuu muuten saunatiloihin. Jos saunaa käyttää harvakseltaan lattiakaivo saattaa kuivua ja siten myös välttyisi liialta hajulta viemärin tuulettuessa.
Kolmenkymmenen metrin matka on sen verran pitkä, että siihen voisi tehdä tarkastushaaran puoliväliin. Kierrekansisto vain maanpinnalle sopivaan paikkaan.- kaado kunnossa
noin tarrkastusputki riittää, esim 6", niissä ei ole välttämättä kierrekantaa, vaan ihan painettava, kuten itselläni, nelja kpl, tosin viemäriäkin n80m.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3163735Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322058- 1001703
Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.451674Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1081407- 1451215
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041146- 821123
Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja103959Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.70860