Hei!
Olen hiljattain 18 vuotta täyttänyt nuori nainen. Minulle tehtiin abortti viime huhtikuussa, kun poikakaverin kanssa meni kondomi rikki. Abortin jälkeen olen pitänyt ehkäisystä erittäin tarkan huolen, kondomi ja ehkäisypillerit. Noh, nyt en kuukauteen -pariin ole syönyt pillereitä, kun ovat niin pirun kalliita. Kondomia ollaan käytetty. N. kuukausi sitten, juuri kun edelliset kuukautiseni olivat loppuneet, kävi minun ja poikakaverini niin ikävästi, että kondomi meni rikki. Silloin oli lauantai-ilta, sunnuntaisin paikkakunnallani on apteekki kiinni, joten vasta maanantai-iltapäivällä lukiolta päästyäni sain haettua jälkiehkäisypillerin. Kuitenkaan 72 tuntia ei ollut ylittynyt, eli silloinhan j.e-pillerinhän pitäisi vielä vaikuttaa?
Nyt kuitenkin kuukautiseni ovat myöhässä muutaman päivän. Paniikki on aivan hirveä, enkä vain jotenkin saa kasattua rohkeutta ostaakseni raskaustestiä, kun pelottaa se tulos aivan suunnattomasti. Joka päivä sitä vain ajattelee, että 'alkaisi nyt ne menkat, alkakaa nyt, jooko...' En vain tahdo uskoa että kellään voisi suoraan sanottuna olla niin huono tuuri että tulisi raskaaksi kun todennäköisyydet siihen ovat noin pienet.
Jos olen raskaana, minulla ei ole aavistustakaan mitä teen. Poikakaverilleni olen asiasta puhunut, ja hän on lapsen pitämisen kannalla. Hirveän pahalle tuntuu sanoa, mutta minusta tuntuu, että lapsi tässä vaiheessa pilaisi tulevaisuuteni (pyrin ensi vuonna yliopistoon) ja nuoruuteni. Ja kaiken lisäksi en edes tiedä, haluanko lapsia itselleni ylipäätään koskaan, vaikka lapsista pidänkin kovasti.
Ja lapseksi tunnen toisinaan itsenikin. Suurin syy, miksi keväällä tein abortin, oli juuri se; en vain koe olevani valmis äidiksi. Tähänhän voisi joku sanoa; ei äidiksi tulla, äidiksi kasvetaan, mutta minusta tuntuu että pitäminen olisi mahdotonta oman kokemattomuuteni ja nuoruuteni vuoksi. En sano, että kaikkien näinkin nuorien kohdalla olisi niin, mutta itse koen asian sillä tavalla omalla kohdallani.
Tahtoisinkin siis kysyä, mitä mieltä olette tilanteesta, ja onko aborttia vaikea saada jos on sen jo kerran elämänsä aikana tehnyt? Tunnen itseni epäonnistuneeksi ja huonoksi ihmiseksi, kun edes aborttia suunnittelen jo toistamiseen ja jos vielä raskaaksi ehkäisystä huolimatta olen tullut, mutta kun en vain näe muita vaihtoehtoja kuin raskaudenkeskeytys. Jos ylipäätään olen raskaana, kun eihän sekään ole varmaa. Auttakaa naista mäessä, olen ihan neuvoton. Ja asiallisia kommentteja, kiitos.
Apua! Toinen abortti?
78
1362
Vastaukset
- ledsen .
Siis pointti koko kirjoituksessa oli, että onko vaikeampaa saada abortti, jos sen on jo joutunut kerran tekemään? Osaisiko joku vastata?
- ledsen .
Vain niitä asiallisia vastauksia, kiitos!
Ensinnäkin;
A) Luuletko sinä, että minä (tai ylipäätään kukaan) aborttia mielellään tekee? Pitäisi olla MELKOISEN tunnevammainen jos ei hetkauttaisi.
B) Naisella on oikeus omasta kehostaan päättää, luojan kiitos. Joten päätös on minun, ja silloin ei kenelläkään (myöskään sinulla!) pitäisi olla asiaan urputtamista. Luojan kiitos maamme päättäjät eivät näe asioita yhtä mustavalkoisessa valossa kuin sinä.
C) Oletko koskaan, ikinä, ollut tilanteessa jossa opiskelut täysin kesken, oma itsenäistyminen alkamassa ja tulevaisuuden päätökset edessä saanut tietää yks'kaks olevasi raskaana, täysin vahingossa ja sitä mitenkään haluamatta? Jos et, suosittelisin, että olet asiasta hiljaa, koska et todellakaan voi tietää abortin raskaasta päätöksestä yhtään mitään. Se, että meillä on erilaiset ajatusmaailmat ei tee minusta sen huonompaa ihmistä kuin esim. vaikka sinusta.
D) En kutsuisi muutaman viikon ikäistä alkiota lapseksi, koska sitä se ei vielä todellakaan ole. Opetelkaa nyt herranjumala puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä.
P.S: eikö näitä abortinvastustajien provosointi-yrityksiä voi kerta kaikkiaan saada millään kuriin? :O - taas...
ledsen . kirjoitti:
Vain niitä asiallisia vastauksia, kiitos!
Ensinnäkin;
A) Luuletko sinä, että minä (tai ylipäätään kukaan) aborttia mielellään tekee? Pitäisi olla MELKOISEN tunnevammainen jos ei hetkauttaisi.
B) Naisella on oikeus omasta kehostaan päättää, luojan kiitos. Joten päätös on minun, ja silloin ei kenelläkään (myöskään sinulla!) pitäisi olla asiaan urputtamista. Luojan kiitos maamme päättäjät eivät näe asioita yhtä mustavalkoisessa valossa kuin sinä.
C) Oletko koskaan, ikinä, ollut tilanteessa jossa opiskelut täysin kesken, oma itsenäistyminen alkamassa ja tulevaisuuden päätökset edessä saanut tietää yks'kaks olevasi raskaana, täysin vahingossa ja sitä mitenkään haluamatta? Jos et, suosittelisin, että olet asiasta hiljaa, koska et todellakaan voi tietää abortin raskaasta päätöksestä yhtään mitään. Se, että meillä on erilaiset ajatusmaailmat ei tee minusta sen huonompaa ihmistä kuin esim. vaikka sinusta.
D) En kutsuisi muutaman viikon ikäistä alkiota lapseksi, koska sitä se ei vielä todellakaan ole. Opetelkaa nyt herranjumala puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä.
P.S: eikö näitä abortinvastustajien provosointi-yrityksiä voi kerta kaikkiaan saada millään kuriin? :O"Naisella on oikeus omasta kehostaan päättää, luojan kiitos. Joten päätös on minun, ja silloin ei kenelläkään (myöskään sinulla!) pitäisi olla asiaan urputtamista."
Joo, omastaan toki, muttei lapsensa. Paitsi homeisen, kieroutuneen lain sallimana.. Ja tottakai yhteiskunnan maksamasta toimenpiteestä saa 'urputtaa' aivan vapaasti ja olla sitä hyväksymättä!
"eikö näitä abortinvastustajien provosointi-yrityksiä voi kerta kaikkiaan saada millään kuriin?"
Jokainen saa aiheesta mielipiteensä sanoa, miellyttipä se eräitä tai ei.
Mitähän se Luojasi jota kiittelet, mahtaa olla mieltä näistä tekemisistäsi..?
Alkio on pieni ihminen ja syntymätön lapsi, joka ON ja ELÄÄ kohdussa omaa elämäänsä.
"Oletko koskaan, ikinä, ollut tilanteessa jossa opiskelut täysin kesken, oma itsenäistyminen alkamassa ja tulevaisuuden päätökset edessä saanut tietää yks'kaks olevasi raskaana, täysin vahingossa ja sitä mitenkään haluamatta?"
Olen kyllä. Arvaas mitä minä tein ;)
Tottakai ne ovat aina parempia ihmisiä jotka eivät ole ketään surmanneet itsekkäiden halujensa takia, kuin ne jotka on. Eihän sille vaan mitään mahda :) - Saara*
ledsen . kirjoitti:
Vain niitä asiallisia vastauksia, kiitos!
Ensinnäkin;
A) Luuletko sinä, että minä (tai ylipäätään kukaan) aborttia mielellään tekee? Pitäisi olla MELKOISEN tunnevammainen jos ei hetkauttaisi.
B) Naisella on oikeus omasta kehostaan päättää, luojan kiitos. Joten päätös on minun, ja silloin ei kenelläkään (myöskään sinulla!) pitäisi olla asiaan urputtamista. Luojan kiitos maamme päättäjät eivät näe asioita yhtä mustavalkoisessa valossa kuin sinä.
C) Oletko koskaan, ikinä, ollut tilanteessa jossa opiskelut täysin kesken, oma itsenäistyminen alkamassa ja tulevaisuuden päätökset edessä saanut tietää yks'kaks olevasi raskaana, täysin vahingossa ja sitä mitenkään haluamatta? Jos et, suosittelisin, että olet asiasta hiljaa, koska et todellakaan voi tietää abortin raskaasta päätöksestä yhtään mitään. Se, että meillä on erilaiset ajatusmaailmat ei tee minusta sen huonompaa ihmistä kuin esim. vaikka sinusta.
D) En kutsuisi muutaman viikon ikäistä alkiota lapseksi, koska sitä se ei vielä todellakaan ole. Opetelkaa nyt herranjumala puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä.
P.S: eikö näitä abortinvastustajien provosointi-yrityksiä voi kerta kaikkiaan saada millään kuriin? :Ovain olemalla provosoitumatta - sinä juuri provosoiduit, siis pumppasit happea tulipaloon.
- vetää joitakin
taas... kirjoitti:
"Naisella on oikeus omasta kehostaan päättää, luojan kiitos. Joten päätös on minun, ja silloin ei kenelläkään (myöskään sinulla!) pitäisi olla asiaan urputtamista."
Joo, omastaan toki, muttei lapsensa. Paitsi homeisen, kieroutuneen lain sallimana.. Ja tottakai yhteiskunnan maksamasta toimenpiteestä saa 'urputtaa' aivan vapaasti ja olla sitä hyväksymättä!
"eikö näitä abortinvastustajien provosointi-yrityksiä voi kerta kaikkiaan saada millään kuriin?"
Jokainen saa aiheesta mielipiteensä sanoa, miellyttipä se eräitä tai ei.
Mitähän se Luojasi jota kiittelet, mahtaa olla mieltä näistä tekemisistäsi..?
Alkio on pieni ihminen ja syntymätön lapsi, joka ON ja ELÄÄ kohdussa omaa elämäänsä.
"Oletko koskaan, ikinä, ollut tilanteessa jossa opiskelut täysin kesken, oma itsenäistyminen alkamassa ja tulevaisuuden päätökset edessä saanut tietää yks'kaks olevasi raskaana, täysin vahingossa ja sitä mitenkään haluamatta?"
Olen kyllä. Arvaas mitä minä tein ;)
Tottakai ne ovat aina parempia ihmisiä jotka eivät ole ketään surmanneet itsekkäiden halujensa takia, kuin ne jotka on. Eihän sille vaan mitään mahda :)johtopäätöksiä.
Aborttia vastustavat näyttävät osin olevan niitä, jotka epätoivoisessa tilanteessa ovat valinneet lapsen pitämisen, ja jälkikäteen havainneet sen vääräksi vaihtoehdoksi. He kerta kaikkiaan eivät halua, että joku toinen pääsisi helpommalla, siksi he ovat täällä. "Jos mulla on rankkaa, niin muillakin on oltava".
Jos he olisivat onnellisia, valintaansa tyytyviäisiä äitejä, ei heillä olisi minkäänlaista syytä parveilla aborttipalstalla. - jotka...
pakottavat raiskatut pikkutytöt synnyttämään on Yk:kin arvostellut, niitä pidetään alkeellisina, moraalittomina ja saastaisina, sadistisina.
- nimetön nimimerkillinen
Sen kun olet sitä mieltä, mutta anna meillekin ajattelun vapaus ja oikeus omaan mielipiteeseen meidän moraaliamme tai mitään muutakaan mollaamatta.
Terv. Aborttilain kannattaja - arvostelikohan
jotka... kirjoitti:
pakottavat raiskatut pikkutytöt synnyttämään on Yk:kin arvostellut, niitä pidetään alkeellisina, moraalittomina ja saastaisina, sadistisina.
se lähinnä sitä seksiin ja avioliittoon pakottamista (ja kertoi lukuja raskauksiin liittyen)..? Missä muuten se nimittää näitä maita 'alkeellisiksi, moraalittomiksi ja sadistisiksi'?
- hillamaija
Tietysti voit saada raskaudenkeskeytyksen. Sinulle on sattunut tosi huono tuuri tuon ehkäisyn kanssa. Olet hyvin vastuuntuntoinen ja selvästikin ajatellut asioita monilta kanteilta. Ei ole sinun vikasi, että ehkäisy taas petti. Kannattanee kuitenkin jatkossa yrittää saada revittyä rahat pillreihin. Voisitteko maksaa ne vaikka puoliksi poikaystäväsi kanssa...
Tee raskaustestit mahdollisimman pian, että saat varmuuden puoleen tai toiseen.
Kaikkea hyvää jatkoon!- nnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnn
luvata missään vaiheessa 100%:sta tehoa
- nnnnnnnnnnnnnnnnn
nnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnnn kirjoitti:
luvata missään vaiheessa 100%:sta tehoa
pillerit puoliksi kumppanin kanssa. Kai tiesit että jos lopettaa e-pillerit niin sen tauon suositellaan kestävän minimissään 6 kk kunnes taas ne aloitetaan uudelleen.
Ja eikös kondomeillekin tule hintaa. - saada ne
nnnnnnnnnnnnnnnnn kirjoitti:
pillerit puoliksi kumppanin kanssa. Kai tiesit että jos lopettaa e-pillerit niin sen tauon suositellaan kestävän minimissään 6 kk kunnes taas ne aloitetaan uudelleen.
Ja eikös kondomeillekin tule hintaa.pillerit sairauden, esim. aknen hoitoon... sillon maksais sossu.
- vastusta
nnnnnnnnnnnnnnnnn kirjoitti:
pillerit puoliksi kumppanin kanssa. Kai tiesit että jos lopettaa e-pillerit niin sen tauon suositellaan kestävän minimissään 6 kk kunnes taas ne aloitetaan uudelleen.
Ja eikös kondomeillekin tule hintaa.Mutta ihmettelen kyllä miten ei muka ole pillereihin varaa, jos on varaa käyttää kuitenkin kortsua ja on varaa hankkia jälkiehkäisykin... Siis kortsuthan ne vasta kalliiksi tulee. Jos ei kertakaikkiaan olevaraa sekä pillereihin että kondomiin, niin kaikkein järkevintä on vakituisessa suhteessa jättää se kortsu ja pitää pillerit. Tulee paaaljon halvemmaksi ja pillereiden ehkäisyvarmuuskin on parempi.
Ap:lle siis sellainen neuvo, että osta raskaustesti ja käytä jatkossa pillereitä. - ledsen .
nnnnnnnnnnnnnnnnn kirjoitti:
pillerit puoliksi kumppanin kanssa. Kai tiesit että jos lopettaa e-pillerit niin sen tauon suositellaan kestävän minimissään 6 kk kunnes taas ne aloitetaan uudelleen.
Ja eikös kondomeillekin tule hintaa.jeps mut kummastihan ne mulle uuden pillerireseptin tekivät, kun menin sitä kysymään tässä muutama päivä sitten. Nii-in, kalliiksihan ne kondomitkin tulevat, mutta ei läheskään yhtä kalliiksi kuin pillerit kun otetaan huomioon sen seksin harrastamisen määrä... (: Pillerit kun ei toimi sillä periaatteella että "käytetään kun tarvitaan."
Noh, nyt on sit pillerit haettuna ja kuukautisia odotellessa... Ajattelin kyllä raskaustestin tehdä jo tänään, koska ovat ne menkat jo sen verran myöhässä että rupeaa todellakin huolestuttamaan. - ihme juttu
ledsen . kirjoitti:
jeps mut kummastihan ne mulle uuden pillerireseptin tekivät, kun menin sitä kysymään tässä muutama päivä sitten. Nii-in, kalliiksihan ne kondomitkin tulevat, mutta ei läheskään yhtä kalliiksi kuin pillerit kun otetaan huomioon sen seksin harrastamisen määrä... (: Pillerit kun ei toimi sillä periaatteella että "käytetään kun tarvitaan."
Noh, nyt on sit pillerit haettuna ja kuukautisia odotellessa... Ajattelin kyllä raskaustestin tehdä jo tänään, koska ovat ne menkat jo sen verran myöhässä että rupeaa todellakin huolestuttamaan.Kolmen kuukauden satsi e-pillereitä maksaa alle 20 euroa. Miten ei voi olla varaa tuollaiseen??? Miten siihen jälkiehkäisyyn sitten on varaa?
- vai valhettako vain...
ledsen . kirjoitti:
jeps mut kummastihan ne mulle uuden pillerireseptin tekivät, kun menin sitä kysymään tässä muutama päivä sitten. Nii-in, kalliiksihan ne kondomitkin tulevat, mutta ei läheskään yhtä kalliiksi kuin pillerit kun otetaan huomioon sen seksin harrastamisen määrä... (: Pillerit kun ei toimi sillä periaatteella että "käytetään kun tarvitaan."
Noh, nyt on sit pillerit haettuna ja kuukautisia odotellessa... Ajattelin kyllä raskaustestin tehdä jo tänään, koska ovat ne menkat jo sen verran myöhässä että rupeaa todellakin huolestuttamaan.ja se tulee paljon enemmän maksamaan kuin ehkäisyn käyttö. Miten sinulla on varaa tehdä abortti?
Jos sossu maksaa, niin tiedoksi vaan että sossu maksaa ehkäisynkin.
Jos aborttiin päädyt niin pyydä samalla asentamaan hormonikierukka.
Hormonikierukan käyttö pidemmän päälle on siitä halvimmasta päästä. - ledsen .
ihme juttu kirjoitti:
Kolmen kuukauden satsi e-pillereitä maksaa alle 20 euroa. Miten ei voi olla varaa tuollaiseen??? Miten siihen jälkiehkäisyyn sitten on varaa?
yaz-pillerit (jotka itselläni ovat) maksavat n. 30e/3 kuukautta. NOH silloin nyt vaan sattui olemaan aika tiukka tilanne rahasta. Ja sisko sen j.e-pillerin maksoi kun kerroin tilanteesta, en minä.
- ledsen .
vai valhettako vain... kirjoitti:
ja se tulee paljon enemmän maksamaan kuin ehkäisyn käyttö. Miten sinulla on varaa tehdä abortti?
Jos sossu maksaa, niin tiedoksi vaan että sossu maksaa ehkäisynkin.
Jos aborttiin päädyt niin pyydä samalla asentamaan hormonikierukka.
Hormonikierukan käyttö pidemmän päälle on siitä halvimmasta päästä.öööö.... aborttini maksoi viimeksi muistaakseni sen alle 20e, et sen puoleen.
- !!!!!!!!!!!!!!!
ledsen . kirjoitti:
öööö.... aborttini maksoi viimeksi muistaakseni sen alle 20e, et sen puoleen.
alle 20 euroa, kyllä se hinta on korkeampi.
Ja miksi sossu maksaisi e-pillerit? Oli ne sitten määrätty sairaudenhoitoon tahi ei. On pari pillerimerkkiä joista saa KELA-korvauksen JOS ne on sairauden hoitoon määrätty, esim. indikaatioilla acne, kivuliaat kuukautiset, runsaat kuukautiset jne.
Ei sossu niin vain maksa, oli syy mikä tahansa. - ledsen .
!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:
alle 20 euroa, kyllä se hinta on korkeampi.
Ja miksi sossu maksaisi e-pillerit? Oli ne sitten määrätty sairaudenhoitoon tahi ei. On pari pillerimerkkiä joista saa KELA-korvauksen JOS ne on sairauden hoitoon määrätty, esim. indikaatioilla acne, kivuliaat kuukautiset, runsaat kuukautiset jne.
Ei sossu niin vain maksa, oli syy mikä tahansa.Kyllä voin ihan kunniani ja omantuntoni kautta vannoa, ettei se lasku sen enempää ollut, yllätyin kyllä itsekin. En nyt ihan tarkkaan kyllä muista oliko se sen alle 20e, mutta ei ainakaan kolmeakymppiä enempää...
Ja rahahan tämän päätöksen tekemisessä on sinänsä aika epäoleellinen seikka, se raskaustesti kun näytti positiivista. Nyt sitä vaan miettii, että miten tämä voi olla mahdollista ja syyttelee itseään, vaikka poikakaverikin sanoi ettei paljoa enempää oltais voitu sen ehkäisyn eteen oikeasti tehdä. Paitsi niin, ne pillerit...Vaan kun rahaa ei ollut kun vasta äskettäin hakea uusi satsi niitä pillereitä, niin minkäs teet. On se kolmekymppiä yksin asuvalle opiskelijalle sinänsä aika iso raha, kuitenkin.
Kondomi meni rikki sen yhden ainoan (ja kohtalokkaan) kerran, eikä näköjään enää jälkiehkäisytkään pahemmin auttaneet. Ai että voi olla uskomattoman huono tuuri.
Ja tosiaan, arvostan kaikkien mielipiteitä, mutta haukkuja ja muuta v*ittuilua en kaipaa. Anteeksi karkea kielenkäyttöni, mutta niin se vaan on. - ja suosittelen
ledsen . kirjoitti:
Kyllä voin ihan kunniani ja omantuntoni kautta vannoa, ettei se lasku sen enempää ollut, yllätyin kyllä itsekin. En nyt ihan tarkkaan kyllä muista oliko se sen alle 20e, mutta ei ainakaan kolmeakymppiä enempää...
Ja rahahan tämän päätöksen tekemisessä on sinänsä aika epäoleellinen seikka, se raskaustesti kun näytti positiivista. Nyt sitä vaan miettii, että miten tämä voi olla mahdollista ja syyttelee itseään, vaikka poikakaverikin sanoi ettei paljoa enempää oltais voitu sen ehkäisyn eteen oikeasti tehdä. Paitsi niin, ne pillerit...Vaan kun rahaa ei ollut kun vasta äskettäin hakea uusi satsi niitä pillereitä, niin minkäs teet. On se kolmekymppiä yksin asuvalle opiskelijalle sinänsä aika iso raha, kuitenkin.
Kondomi meni rikki sen yhden ainoan (ja kohtalokkaan) kerran, eikä näköjään enää jälkiehkäisytkään pahemmin auttaneet. Ai että voi olla uskomattoman huono tuuri.
Ja tosiaan, arvostan kaikkien mielipiteitä, mutta haukkuja ja muuta v*ittuilua en kaipaa. Anteeksi karkea kielenkäyttöni, mutta niin se vaan on.Ikävää että joudut taas aborttiin. Suosittelen että otat hormonikierukan tai esim. implantit käsivarteen. Saat ehkäisyn vuosiksi, eikä tule samalla lailla vaan jätettyä pois tai unohdettua. Tiedän ettet haukkuja kaipaa ja vaikutat ihan järkevältä, mutta kyllä silti aina ihmettelen että miten kukaan luottaa vain johonkin yhteen kortsuun... Jos on vakikumppani niin kannattaa hommata se hormoniehkäisy ja säästää kortsurahat. Kyllä nyt ehkäisystä kuuluu kunnolla huolehtia, se on velvollisuus jos seksiä harrastaa. Tiedän että 30 e on iso raha. Myös sitä ajatellen joku pysyvämpi ehkäisy tulisi halvemmaksi. Teet vain itsellesi hallaa jos ravaat jatkuvasti raskaudenkeskeytyksissä.
- hillamaija
Mitä hyödyt tälläisestä ilkeämielisestä kirjoittelusta? Saatko tästä jotain perverssiä nautintoa? Ainakaan se ei hyödytä ketään. Eikö olisi hyödyllisempää ideologiallesi, että täällä liikuvat nuoret miettisivät oikeasti aborttiasioita. Tämänkaltaiset viestisi vain saavat ihmiset ajattelemaan, että kaikki abortinvastustajat ovat täysin pimeitä.
Jos ja kun sinulla näyttää olevan ongelmia, mikset yritä ratkaista niitä. Elämä on paljon antoisempaa, kun on positiivinen ja sinut itsensä kanssa. - tai...
hillamaija kirjoitti:
Mitä hyödyt tälläisestä ilkeämielisestä kirjoittelusta? Saatko tästä jotain perverssiä nautintoa? Ainakaan se ei hyödytä ketään. Eikö olisi hyödyllisempää ideologiallesi, että täällä liikuvat nuoret miettisivät oikeasti aborttiasioita. Tämänkaltaiset viestisi vain saavat ihmiset ajattelemaan, että kaikki abortinvastustajat ovat täysin pimeitä.
Jos ja kun sinulla näyttää olevan ongelmia, mikset yritä ratkaista niitä. Elämä on paljon antoisempaa, kun on positiivinen ja sinut itsensä kanssa.muillakaan aborttia tekemättömillä ei ole tosiaan mitään ongelmia, mistäpäs olisi :) nimenomaan täällä varoitetaan hankkimasta niitä, joille se ei ole vielä liian myöhäistä.. Tosiasioiden kaunistelematon sanominen on joillekin 'ilkeää', eihän sille mitään voi. Totuuden soihtua on vaikea kantaa ihmistungoksen läpi ketään kärventämättä..
- hillamaija
tai... kirjoitti:
muillakaan aborttia tekemättömillä ei ole tosiaan mitään ongelmia, mistäpäs olisi :) nimenomaan täällä varoitetaan hankkimasta niitä, joille se ei ole vielä liian myöhäistä.. Tosiasioiden kaunistelematon sanominen on joillekin 'ilkeää', eihän sille mitään voi. Totuuden soihtua on vaikea kantaa ihmistungoksen läpi ketään kärventämättä..
vaan olla se sinun soihtusi sammunut aika päivää sitten.
Mutta et vastannut kysymykseen. Mitä hyötyä on aborttia miettivälle, että puhut heille äärettömän rumasti? Etkö haluaisi välittää heille kuvan, jossa vaikutat tasapainoiselta ja sympaattiselta naiselta, joka valitsee mieluummin lapsen kuin abortin? - roihuta
hillamaija kirjoitti:
vaan olla se sinun soihtusi sammunut aika päivää sitten.
Mutta et vastannut kysymykseen. Mitä hyötyä on aborttia miettivälle, että puhut heille äärettömän rumasti? Etkö haluaisi välittää heille kuvan, jossa vaikutat tasapainoiselta ja sympaattiselta naiselta, joka valitsee mieluummin lapsen kuin abortin?sen verran kirkkaasti että silmäsi ovat jo aikaa sitten sokaistuneet..
Aborttia miettivien on syytä tietää mitä siitä/sen tekijöistä _oikeasti_ moni ajattelee vaikkei naamatusten sanokaan.
Abortintekijöiden teksteistä huokuu epätasapaino, ääretön omantunnon tuska ja muut mittavat psyyken hajoamiset, joten nekin toimivat oivallisina varoittavina esimerkkeinä siitä, mihin ei kannata pyrkiä.
Kun totuus on ruma ja iljettävä, siitä tuskin on mahdollista kovin kauniisti puhua.. jos siis halutaan pysyä myös totuuessa. - hillamaija
roihuta kirjoitti:
sen verran kirkkaasti että silmäsi ovat jo aikaa sitten sokaistuneet..
Aborttia miettivien on syytä tietää mitä siitä/sen tekijöistä _oikeasti_ moni ajattelee vaikkei naamatusten sanokaan.
Abortintekijöiden teksteistä huokuu epätasapaino, ääretön omantunnon tuska ja muut mittavat psyyken hajoamiset, joten nekin toimivat oivallisina varoittavina esimerkkeinä siitä, mihin ei kannata pyrkiä.
Kun totuus on ruma ja iljettävä, siitä tuskin on mahdollista kovin kauniisti puhua.. jos siis halutaan pysyä myös totuuessa."teksteistä huokuu epätasapaino, ääretön omantunnon tuska ja muut mittavat psyyken hajoamiset, joten nekin toimivat oivallisina varoittavina esimerkkeinä siitä, mihin ei kannata pyrkiä."
Kieltämättä teksteistäsi huokuu tämä psyyken hajoaminen ja olet varmaan ihan omalla sarallasi oivallinen varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu iohmiselle, joka katkeroituu.
"Aborttia miettivien on syytä tietää mitä siitä/sen tekijöistä _oikeasti_ moni ajattelee vaikkei naamatusten sanokaan"
Ahaa, edustat siis mielestäsi monien mielipidettä. Okei, mutta eikö silloinkin tämä mielipide välittyisi paremmin, jos kirjoittaisit näille nuorille ihan ystävälliseen sävyy. Totuuden voi myös kertoa ystävällisesti. Sinullahan on kuulemma omia lapsiakin. Luulisi, ettet heillekään kerro totuuksia epäasiallisen sävyyn ja saa itseäsi kuulostamaan ilkeältä ja katkeralta äidiltä. - Saara*
roihuta kirjoitti:
sen verran kirkkaasti että silmäsi ovat jo aikaa sitten sokaistuneet..
Aborttia miettivien on syytä tietää mitä siitä/sen tekijöistä _oikeasti_ moni ajattelee vaikkei naamatusten sanokaan.
Abortintekijöiden teksteistä huokuu epätasapaino, ääretön omantunnon tuska ja muut mittavat psyyken hajoamiset, joten nekin toimivat oivallisina varoittavina esimerkkeinä siitä, mihin ei kannata pyrkiä.
Kun totuus on ruma ja iljettävä, siitä tuskin on mahdollista kovin kauniisti puhua.. jos siis halutaan pysyä myös totuuessa.sen kummemmin puolustaa kaltaistesi vastustajien vuoksi :)
- sitten
Saara* kirjoitti:
sen kummemmin puolustaa kaltaistesi vastustajien vuoksi :)
vastailko mitään :D
- hillamaija
"kuviteltava vastustajat yhdeksi ja ainoaksi henkilöksi.. jotta hajoava psyykesi pysyisi edes jotenkin vielä kasasssa?"
En oikeassa elämässä, mutta täällä Sinä esiinnyt eri nimillä katkerana ja ilkeänä. Abortin vastustaminen voisi olla myös tukea nuorille naisille. Tarjoamasi "tuki" ei kyllä noin annettuna uppoa hedelmälliseen maaperään. Sääli, koska abortista pidättäytyminen on se toinen vaihtoehto, jolle luulisi sinun haluavan lisää kannattajia, mutta esiintymisesi ei ole vakuuttava ilkeytesi takia.
Voisi melkein luulla, että oikein toivot näiden tyttöjen tekevän abortin, jotta voit riekkua kuin varis ikuisia sloganeitasi. - jälkeä?
muutamia tuhansia ihmisiä olisi saanut pitää elämänsä, joka ei valtaosin olisi yhtään sen huonompaa kuin muissakaan ihmisryhmissä. Muttä tämä vetoomus oli taas aborttiaan parhain päin selittelevältä synkistelijältä tavallaan arvattavissa... :D
- Muuta ei tosin voinut odottaakkaan
jälkeä? kirjoitti:
muutamia tuhansia ihmisiä olisi saanut pitää elämänsä, joka ei valtaosin olisi yhtään sen huonompaa kuin muissakaan ihmisryhmissä. Muttä tämä vetoomus oli taas aborttiaan parhain päin selittelevältä synkistelijältä tavallaan arvattavissa... :D
"muutamia tuhansia ihmisiä olisi saanut pitää elämänsä, joka ei valtaosin olisi yhtään sen huonompaa"
Miksi miljoonat ihmiset näkevät nälkää? Miksi miljoonat ihmiset elävät kurjuudessa?
Ne miljoonat ihmiset joille aborttia ei olla tehty koska abortti ei ole laillista heidän keskuudessaan.
Miksi ne lapset joita ei siis abortoitu joutuvat elämään kaikessa kurjuudessaan, vailla juomakelvotonta vettä, vailla mitään oikeuksia jne?
MIKSI!!!!????
Annetaan vaan kaikkien kukkien kukkia niin päästään muutaman vuoden kuluttua elämään samankaltaista elämää noiden miljoonien ihmisten kanssa joille abortti ei edelleenkään ole sallittu... - näin....
Muuta ei tosin voinut odottaakkaan kirjoitti:
"muutamia tuhansia ihmisiä olisi saanut pitää elämänsä, joka ei valtaosin olisi yhtään sen huonompaa"
Miksi miljoonat ihmiset näkevät nälkää? Miksi miljoonat ihmiset elävät kurjuudessa?
Ne miljoonat ihmiset joille aborttia ei olla tehty koska abortti ei ole laillista heidän keskuudessaan.
Miksi ne lapset joita ei siis abortoitu joutuvat elämään kaikessa kurjuudessaan, vailla juomakelvotonta vettä, vailla mitään oikeuksia jne?
MIKSI!!!!????
Annetaan vaan kaikkien kukkien kukkia niin päästään muutaman vuoden kuluttua elämään samankaltaista elämää noiden miljoonien ihmisten kanssa joille abortti ei edelleenkään ole sallittu..."Miksi miljoonat ihmiset näkevät nälkää? Miksi miljoonat ihmiset elävät kurjuudessa?
Ne miljoonat ihmiset joille aborttia ei olla tehty koska abortti ei ole laillista heidän keskuudessaan.
Miksi ne lapset joita ei siis abortoitu joutuvat elämään kaikessa kurjuudessaan, vailla juomakelvotonta vettä, vailla mitään oikeuksia jne?"
...Suomessa???? :DDD Liioitteleva synkistelijä ampui nyt "vähän" ohi... :D - kiperään kysymykseen :D
näin.... kirjoitti:
"Miksi miljoonat ihmiset näkevät nälkää? Miksi miljoonat ihmiset elävät kurjuudessa?
Ne miljoonat ihmiset joille aborttia ei olla tehty koska abortti ei ole laillista heidän keskuudessaan.
Miksi ne lapset joita ei siis abortoitu joutuvat elämään kaikessa kurjuudessaan, vailla juomakelvotonta vettä, vailla mitään oikeuksia jne?"
...Suomessa???? :DDD Liioitteleva synkistelijä ampui nyt "vähän" ohi... :D"Miksi miljoonat ihmiset näkevät nälkää? Miksi miljoonat ihmiset elävät kurjuudessa?
Ne miljoonat ihmiset joille aborttia ei olla tehty koska abortti ei ole laillista heidän keskuudessaan.
Miksi ne lapset joita ei siis abortoitu joutuvat elämään kaikessa kurjuudessaan, vailla juomakelvotonta vettä, vailla mitään oikeuksia jne?"
Etkö pysty vastaamaan?
"...Suomessa???? :DDD Liioitteleva synkistelijä ampui nyt "vähän" ohi... :D "
En ole missään vaiheessa väittänyt että Suomessa miljoonat ihmiset näkevät nälkää jne.
Etkä sitten viitsinyt ottaa huomioon koko viestin sisältöä...
"Annetaan vaan kaikkien kukkien kukkia niin päästään muutaman vuoden kuluttua elämään samankaltaista elämää noiden miljoonien ihmisten kanssa joille abortti ei edelleenkään ole sallittu..."
Ehkä tämä on sinulle synkistelyä mutta se on myöskin karu totuus. - ledsen .
jälkeä? kirjoitti:
muutamia tuhansia ihmisiä olisi saanut pitää elämänsä, joka ei valtaosin olisi yhtään sen huonompaa kuin muissakaan ihmisryhmissä. Muttä tämä vetoomus oli taas aborttiaan parhain päin selittelevältä synkistelijältä tavallaan arvattavissa... :D
Ai ei tulisi rumaa jälkeä, jos jokainen raiskattu teini ja hengenvaarassa oleva lasta odottava pakotettaisiin jatkamaan raskauttaan? Tai henkisesti sairaat raskaana olevat? Mietipä nyt vähäisen. Ja kun ihminen tietää jo raskautensa alussa, ettei kertakaikkiaan ole valmis äidiksi eikä tahdo pitää lasta, niin varmaan lapselle tulee kertakaikkisen ihana elämä epätoivottuna hylkiönä.
- oli niin
kiperään kysymykseen :D kirjoitti:
"Miksi miljoonat ihmiset näkevät nälkää? Miksi miljoonat ihmiset elävät kurjuudessa?
Ne miljoonat ihmiset joille aborttia ei olla tehty koska abortti ei ole laillista heidän keskuudessaan.
Miksi ne lapset joita ei siis abortoitu joutuvat elämään kaikessa kurjuudessaan, vailla juomakelvotonta vettä, vailla mitään oikeuksia jne?"
Etkö pysty vastaamaan?
"...Suomessa???? :DDD Liioitteleva synkistelijä ampui nyt "vähän" ohi... :D "
En ole missään vaiheessa väittänyt että Suomessa miljoonat ihmiset näkevät nälkää jne.
Etkä sitten viitsinyt ottaa huomioon koko viestin sisältöä...
"Annetaan vaan kaikkien kukkien kukkia niin päästään muutaman vuoden kuluttua elämään samankaltaista elämää noiden miljoonien ihmisten kanssa joille abortti ei edelleenkään ole sallittu..."
Ehkä tämä on sinulle synkistelyä mutta se on myöskin karu totuus.kiperä ja karu että piti hakea apuja taas "maailmalta" :D Missä minä olen väittänyt ettei koko maailman mittakaavassa olisi sellaista? Nyt vaan taidettiin pysyä ihan Suomessa...
""Miksi miljoonat ihmiset näkevät nälkää? Miksi miljoonat ihmiset elävät kurjuudessa?
Ne miljoonat ihmiset joille aborttia ei olla tehty koska abortti ei ole laillista heidän keskuudessaan.
Miksi ne lapset joita ei siis abortoitu joutuvat elämään kaikessa kurjuudessaan, vailla juomakelvotonta vettä, vailla mitään oikeuksia jne?"
Etkö pysty vastaamaan?"
Pystytkö muuten itse vastaamaan omiin kysymyksiisi..? Tarjoaisitko siis kehitysmaan lapsille kuolemaa ratkaisuksi rankkaan elämään? Aborteillako tilanne on korjattu ja on se autuaaksi tekevä asia siellä missä niitä tehdään? Miksei saman tien aleta vähentää väestöä listimällä muitakin olemassaolevia, jo syntyneitä ihmisiä.. ainiin, mutta näinhän maailmalla jo tapahtuukin, ja ompa siitä karmivia esimerkkejä historiassakin, tuolla Saksan maan suunnalla.. kannatat sitten kai loogisesti myös sellaista... - ajattelu tapasi
oli niin kirjoitti:
kiperä ja karu että piti hakea apuja taas "maailmalta" :D Missä minä olen väittänyt ettei koko maailman mittakaavassa olisi sellaista? Nyt vaan taidettiin pysyä ihan Suomessa...
""Miksi miljoonat ihmiset näkevät nälkää? Miksi miljoonat ihmiset elävät kurjuudessa?
Ne miljoonat ihmiset joille aborttia ei olla tehty koska abortti ei ole laillista heidän keskuudessaan.
Miksi ne lapset joita ei siis abortoitu joutuvat elämään kaikessa kurjuudessaan, vailla juomakelvotonta vettä, vailla mitään oikeuksia jne?"
Etkö pysty vastaamaan?"
Pystytkö muuten itse vastaamaan omiin kysymyksiisi..? Tarjoaisitko siis kehitysmaan lapsille kuolemaa ratkaisuksi rankkaan elämään? Aborteillako tilanne on korjattu ja on se autuaaksi tekevä asia siellä missä niitä tehdään? Miksei saman tien aleta vähentää väestöä listimällä muitakin olemassaolevia, jo syntyneitä ihmisiä.. ainiin, mutta näinhän maailmalla jo tapahtuukin, ja ompa siitä karmivia esimerkkejä historiassakin, tuolla Saksan maan suunnalla.. kannatat sitten kai loogisesti myös sellaista..."Pystytkö muuten itse vastaamaan omiin kysymyksiisi..?"
Kyllä psytyn, mutta minä kysyin niitä sinulta ja et siis edelleenkään osannut vastata, että miksi nämä ihmiset joutuvat elämään kurjuudessa, vaikka abortti on heiltä kielletty.
Ajattelisit hieman omaa näkemystäsi pidemmälle....
Sinä tosin todistit olevasi julma. Julmempi kuin abortintekijät yhteensä.
Kukaan heistä ei kannata sinun esittämiä asioita, eikä ajattele asioita sillä kannalla kuin sinä esität tässä:
"Tarjoaisitko siis kehitysmaan lapsille kuolemaa ratkaisuksi rankkaan elämään? Aborteillako tilanne on korjattu ja on se autuaaksi tekevä asia siellä missä niitä tehdään? Miksei saman tien aleta vähentää väestöä listimällä muitakin olemassaolevia, jo syntyneitä ihmisiä.. ainiin, mutta näinhän maailmalla jo tapahtuukin, ja ompa siitä karmivia esimerkkejä historiassakin, tuolla Saksan maan suunnalla.. kannatat sitten kai loogisesti myös sellaista..."
Sinulla ei taida siis olla mitään käsitystä siitä miksi ne miljoonat ihmiset kärsivät.
Aborttioikeus ei korjaisi niitä kaikkia kärsimyksiä, mutta helpottaisivat huomattavasti monen naisen ja lapsen elämää ja säästäisivät jopa monien naisten ja lasten elämän.
Sinun mielestäsii se elämän oikeus pitää olla vain sillä alkiolla. Tiesitkö että monet syntymäättömät lapset ja heidän kantajansa kuolevat sen takia koska niissä maissa ei ole aborttioikeutta.
Abortilla pystyttäisiin pelastamaan ainakin yhden henki jos vaihtoehtoja on vain kaksi. - takia...
ajattelu tapasi kirjoitti:
"Pystytkö muuten itse vastaamaan omiin kysymyksiisi..?"
Kyllä psytyn, mutta minä kysyin niitä sinulta ja et siis edelleenkään osannut vastata, että miksi nämä ihmiset joutuvat elämään kurjuudessa, vaikka abortti on heiltä kielletty.
Ajattelisit hieman omaa näkemystäsi pidemmälle....
Sinä tosin todistit olevasi julma. Julmempi kuin abortintekijät yhteensä.
Kukaan heistä ei kannata sinun esittämiä asioita, eikä ajattele asioita sillä kannalla kuin sinä esität tässä:
"Tarjoaisitko siis kehitysmaan lapsille kuolemaa ratkaisuksi rankkaan elämään? Aborteillako tilanne on korjattu ja on se autuaaksi tekevä asia siellä missä niitä tehdään? Miksei saman tien aleta vähentää väestöä listimällä muitakin olemassaolevia, jo syntyneitä ihmisiä.. ainiin, mutta näinhän maailmalla jo tapahtuukin, ja ompa siitä karmivia esimerkkejä historiassakin, tuolla Saksan maan suunnalla.. kannatat sitten kai loogisesti myös sellaista..."
Sinulla ei taida siis olla mitään käsitystä siitä miksi ne miljoonat ihmiset kärsivät.
Aborttioikeus ei korjaisi niitä kaikkia kärsimyksiä, mutta helpottaisivat huomattavasti monen naisen ja lapsen elämää ja säästäisivät jopa monien naisten ja lasten elämän.
Sinun mielestäsii se elämän oikeus pitää olla vain sillä alkiolla. Tiesitkö että monet syntymäättömät lapset ja heidän kantajansa kuolevat sen takia koska niissä maissa ei ole aborttioikeutta.
Abortilla pystyttäisiin pelastamaan ainakin yhden henki jos vaihtoehtoja on vain kaksi.ne elää kurjuudessa että abortti on kielletty? Etpä näköjään itsekään osaa vastailla kysymyksiisi! :D
"Sinä tosin todistit olevasi julma. Julmempi kuin abortintekijät yhteensä."
:D No kerrohan sitten missä se minun "julmuuteni" ilmenee? Siinä että puhun kaunistelematta aborteista ja niiden tekijöistä? Aborttiklinikoiilla se julmuus tosiaan ilmenee!!
""Tarjoaisitko siis kehitysmaan lapsille kuolemaa ratkaisuksi rankkaan elämään? Aborteillako tilanne on korjattu ja on se autuaaksi tekevä asia siellä missä niitä tehdään? Miksei saman tien aleta vähentää väestöä listimällä muitakin olemassaolevia, jo syntyneitä ihmisiä.. ainiin, mutta näinhän maailmalla jo tapahtuukin, ja ompa siitä karmivia esimerkkejä historiassakin, tuolla Saksan maan suunnalla.. kannatat sitten kai loogisesti myös sellaista..."
Sinulla ei taida siis olla mitään käsitystä siitä miksi ne miljoonat ihmiset kärsivät.
Aborttioikeus ei korjaisi niitä kaikkia kärsimyksiä, mutta helpottaisivat huomattavasti monen naisen ja lapsen elämää ja säästäisivät jopa monien naisten ja lasten elämän."
Sulta ei sitten tullut "vastaukseksi" kuin kiertelevää ympäripyöreää lässytystä :DD ja vieläpä epäloogista! Kuinkahan ne abortit säästäisi surmattavien lasten elämän..??
"Tiesitkö että monet syntymäättömät lapset ja heidän kantajansa kuolevat sen takia koska niissä maissa ei ole aborttioikeutta."
Täällä ei ole ollut nyt kyse mistään hengenhätä -aborteista, joten turha lähteä johdattelemaan sivuraiteille.
"Abortilla pystyttäisiin pelastamaan ainakin yhden henki jos vaihtoehtoja on vain kaksi. "
Niin, ja kun joku kellä terveydellistä vaaraa ei ole, laitetaan synnyttämään, niin tuloksena on kahden elämän jatkuminen :) toisin kuin pakkoabortissa... - pakotakaan
ledsen . kirjoitti:
Ai ei tulisi rumaa jälkeä, jos jokainen raiskattu teini ja hengenvaarassa oleva lasta odottava pakotettaisiin jatkamaan raskauttaan? Tai henkisesti sairaat raskaana olevat? Mietipä nyt vähäisen. Ja kun ihminen tietää jo raskautensa alussa, ettei kertakaikkiaan ole valmis äidiksi eikä tahdo pitää lasta, niin varmaan lapselle tulee kertakaikkisen ihana elämä epätoivottuna hylkiönä.
pitämään, mutta silti lapsen voi antaa jatkaa ainutkertaista elämäänsä muualla.
- ElävänäSyntynyt
En ymmärrä kuinka voit sanoa aloittajaa vastuuntuntoiseksi. Hänhän jätti pillerit pois koska ne maksoivat liikaa ja on siitä syystä nyt onnistunut raskautumaan. Onko niiden pillereiden hinta tärkeämpi kuin lapsen hengen hinta. Eihän ne nyt mitään maltaita maksa se pillerit, jotain kai korkeintaan 20 euroa kuussa (informoikaa toki jos olen väärässä). Lapsen henki taas on korvaamaton eikä sillä saisi leikkiä tuollaisen hassun parinkympin tähden. Jos oikeasti on niin rahaton ettei oo varaa pillereihin voi hakea vaikka sossusta harkinnanvaraista tukea tai jotain. Tai pidättäytyä siitä seksistä siihen saakka että ehkäisy on kunnossa.
Lapsen syntymä on luonnollinen osa elämää, ei siitä pitäisi tehdä niin kauhean suurta ja vaikeaa numeroa, jotenkin kauhean epäoleelliselta tuntuu kysymykset "olenko minä valmis äidiksi" ja "onko elämäni oikeassa vaiheessa" jos selkeästi on kuitenkin valmis harrastamaan seksiä. Seksielämän aloitus pitäisi ajoittaa niin että ymmärtää vastuunsa ja on sen valmis kantamaan mikäli niin käy että raskautuu. Ei seksi ole kahden lapsen leikkiä vaan sen pitäisi olla kahden aikuisen ihmisen välinen rakkauden ja luottamuksen osoitus. Tälläisessa suhteessa suunnittelematonkaan lapsi ei joudu henkeään uhraamaan kahden kakaran pelkotilojen takia vaan hänelle järjestetään tilaa ja otolliset olosuhteet.
Kaatunutta maitoa, tyttö on raskaana.. voi rakas ihminen, mieti vielä mitä kävit läpi vuosi sitten ja yritä löytää toinen vaihtoehto tilanteeseesi. - hinta
ElävänäSyntynyt kirjoitti:
En ymmärrä kuinka voit sanoa aloittajaa vastuuntuntoiseksi. Hänhän jätti pillerit pois koska ne maksoivat liikaa ja on siitä syystä nyt onnistunut raskautumaan. Onko niiden pillereiden hinta tärkeämpi kuin lapsen hengen hinta. Eihän ne nyt mitään maltaita maksa se pillerit, jotain kai korkeintaan 20 euroa kuussa (informoikaa toki jos olen väärässä). Lapsen henki taas on korvaamaton eikä sillä saisi leikkiä tuollaisen hassun parinkympin tähden. Jos oikeasti on niin rahaton ettei oo varaa pillereihin voi hakea vaikka sossusta harkinnanvaraista tukea tai jotain. Tai pidättäytyä siitä seksistä siihen saakka että ehkäisy on kunnossa.
Lapsen syntymä on luonnollinen osa elämää, ei siitä pitäisi tehdä niin kauhean suurta ja vaikeaa numeroa, jotenkin kauhean epäoleelliselta tuntuu kysymykset "olenko minä valmis äidiksi" ja "onko elämäni oikeassa vaiheessa" jos selkeästi on kuitenkin valmis harrastamaan seksiä. Seksielämän aloitus pitäisi ajoittaa niin että ymmärtää vastuunsa ja on sen valmis kantamaan mikäli niin käy että raskautuu. Ei seksi ole kahden lapsen leikkiä vaan sen pitäisi olla kahden aikuisen ihmisen välinen rakkauden ja luottamuksen osoitus. Tälläisessa suhteessa suunnittelematonkaan lapsi ei joudu henkeään uhraamaan kahden kakaran pelkotilojen takia vaan hänelle järjestetään tilaa ja otolliset olosuhteet.
Kaatunutta maitoa, tyttö on raskaana.. voi rakas ihminen, mieti vielä mitä kävit läpi vuosi sitten ja yritä löytää toinen vaihtoehto tilanteeseesi.tulee huomattavasti halvemmaksi kuin tuleva lapsi.
Moraalisesta näkökulmasta pikemminkin kannattaa verrata sitä hintaa alkion henkeen. Jos luontoäidillä on varaa tuhlata alkioita, eiköhän sama koske naista itseään, hänen elimistönsähän siinä on kyseessä. - ei voi
hinta kirjoitti:
tulee huomattavasti halvemmaksi kuin tuleva lapsi.
Moraalisesta näkökulmasta pikemminkin kannattaa verrata sitä hintaa alkion henkeen. Jos luontoäidillä on varaa tuhlata alkioita, eiköhän sama koske naista itseään, hänen elimistönsähän siinä on kyseessä.mitään, mutta ihminen voi tehdä moraalisen ja oikean valinnan olla tappamatta ketään!
- ElävänsäSyntynyt
hinta kirjoitti:
tulee huomattavasti halvemmaksi kuin tuleva lapsi.
Moraalisesta näkökulmasta pikemminkin kannattaa verrata sitä hintaa alkion henkeen. Jos luontoäidillä on varaa tuhlata alkioita, eiköhän sama koske naista itseään, hänen elimistönsähän siinä on kyseessä.En tarkoittanut että lapsi tulisi rahallisesti halvemmaksi kuin pillerit ja abortti... tarkoitin että lapsi on rahallisesti korvaamaton, eikä sillä asialla tulisi leikkiä joidenkin parinkympin arvoisten pillereiden takia.
Luonnonvalinta poistaa monesti vaurioituneet, elinkelvottomat yksilöt. Abortissa surmataan valikoimatta eikä sillä ole mitään tekemistä luonnonvalinnan kanssa. Käänteli asiaa niin tai näin, moraalitontahan tuollainen on. Juu ja kyllä minä tiedän, näkemyskysymys, niin kuin Hollannissakin on miedot huumeet "ihan ok". Asia nyt vaan on niin että jos jokin on laillista ei se tee siitä moraalisesti yhtään hyväksyttävämpää. Heikomman kansanosan vaan annetaan mennä siitä missä aita on matalin kun ei jakseta puuttua näiden hengenlahjoiltaan vähempiosaisten asioihin.
Yhteiskunnan moraalista kertoo paljon se minkä sallitaan olevan laillista. - k.....
ElävänsäSyntynyt kirjoitti:
En tarkoittanut että lapsi tulisi rahallisesti halvemmaksi kuin pillerit ja abortti... tarkoitin että lapsi on rahallisesti korvaamaton, eikä sillä asialla tulisi leikkiä joidenkin parinkympin arvoisten pillereiden takia.
Luonnonvalinta poistaa monesti vaurioituneet, elinkelvottomat yksilöt. Abortissa surmataan valikoimatta eikä sillä ole mitään tekemistä luonnonvalinnan kanssa. Käänteli asiaa niin tai näin, moraalitontahan tuollainen on. Juu ja kyllä minä tiedän, näkemyskysymys, niin kuin Hollannissakin on miedot huumeet "ihan ok". Asia nyt vaan on niin että jos jokin on laillista ei se tee siitä moraalisesti yhtään hyväksyttävämpää. Heikomman kansanosan vaan annetaan mennä siitä missä aita on matalin kun ei jakseta puuttua näiden hengenlahjoiltaan vähempiosaisten asioihin.
Yhteiskunnan moraalista kertoo paljon se minkä sallitaan olevan laillista.Kuka päättää siitä, mikä on moraalitonta?
- kplk
ei voi kirjoitti:
mitään, mutta ihminen voi tehdä moraalisen ja oikean valinnan olla tappamatta ketään!
"Ketään" on persoonapronomini, joka viittaa henkilöön. Alkiota ei pidetä henkilönä.
- saivartelet.
kplk kirjoitti:
"Ketään" on persoonapronomini, joka viittaa henkilöön. Alkiota ei pidetä henkilönä.
Puhekielessä ihmisistäkin käytetään usein nimitystä "se" ("mitään").
Alkio on ihminen, joten virallisesti tulisi käyttää "hän"/"ketään". - klpm
saivartelet. kirjoitti:
Puhekielessä ihmisistäkin käytetään usein nimitystä "se" ("mitään").
Alkio on ihminen, joten virallisesti tulisi käyttää "hän"/"ketään".Alkio vaan ei ole vielä henkilö, joten mitä väliä sillä on, onko se kenties "biologistieteellinen" ihminen.
Tai sitten meillä on ihan eri näkemys siitä, mikä on henkilö. - on vaan
ei voi kirjoitti:
mitään, mutta ihminen voi tehdä moraalisen ja oikean valinnan olla tappamatta ketään!
hyvä, että nainen voi tehdä asialle jotain. Nainen voi käyttää ehkäisyä ja abortinkin saa.
- eli luonnonvalinnall
ElävänsäSyntynyt kirjoitti:
En tarkoittanut että lapsi tulisi rahallisesti halvemmaksi kuin pillerit ja abortti... tarkoitin että lapsi on rahallisesti korvaamaton, eikä sillä asialla tulisi leikkiä joidenkin parinkympin arvoisten pillereiden takia.
Luonnonvalinta poistaa monesti vaurioituneet, elinkelvottomat yksilöt. Abortissa surmataan valikoimatta eikä sillä ole mitään tekemistä luonnonvalinnan kanssa. Käänteli asiaa niin tai näin, moraalitontahan tuollainen on. Juu ja kyllä minä tiedän, näkemyskysymys, niin kuin Hollannissakin on miedot huumeet "ihan ok". Asia nyt vaan on niin että jos jokin on laillista ei se tee siitä moraalisesti yhtään hyväksyttävämpää. Heikomman kansanosan vaan annetaan mennä siitä missä aita on matalin kun ei jakseta puuttua näiden hengenlahjoiltaan vähempiosaisten asioihin.
Yhteiskunnan moraalista kertoo paljon se minkä sallitaan olevan laillista.on mielestäsi nyt jopa moraali! :D
- oli se päätös sitten mikä tahansa
"Tunnen itseni epäonnistuneeksi ja huonoksi ihmiseksi, kun edes aborttia suunnittelen jo toistamiseen"
Jos muut kertomasi asiat ovat totta niin ota hyvä tyttö huomioon se että et ole edes halunnut tulla raskaaksi ja olet käyttänyt siksi myös ehkäisyäkin ja sehän kertoo siitä että olet yrittänyt raskaaksi tulemisen estää.
Jos minä olisin sinä sillä erotuksella että en olisi käyttänyt ehkäisyä, niin tuntisin itseni epäonnistuneeksi ja huonoksi ihmiseksi siksi etten osannut ottaa kerrasta opiksi vaan aloin leikkimään tulella jo toistamiseen.
No minä en ole sinä ja minä en ole edes aborttia tehnyt, joten en voi tietää miltä sinusta tuntuu.
Suosittelen että kirjoitat paperille ne asiat jotka puoltavat sitä että pidät lapsen ja ne asiat jotka ovat sitä vastaan.
Tee myös erikseen lista niistä syistä jotka puoltavat aborttia ja ne asiat jotka eivät puolla.
Tämä saattaa tuntua typerältä että tekee kaksi eri listaa tavallaan samasta asiasta ja yhdestä voisi olla luettavissa samat asiat, mutta kun olet listasi tehnyt niin varmaan ymmärrät mitä tarkoitan.
Ystäväni sattui tekemään nuo listat kun harkitsi aborttia ja ne listat erisivät huomattavasti toisistaan.
Hänen kohdallaan kävi niin että abortti jäi tekemättä.
Jos sinä satut tulemaan eritulokseen niin älä suotta tunne itseäsi huonoksi ihmiseksi sen takia.
Tärkeintä on että selvität itsellesi mitä todella haluat tehdä ja jos lapsen synty ei kerta kaikkiaan sovi, niin ymmärrän sen ihan hyvin.- ledsen .
vinkistä. Pitää kokeilla, vaikka tuntuukin että se aborttia puoltava lista tulisi huomattavasti pidemmäksi...:/
Ei voi sanoin kuvailla miten ihanalta tuntuu lukea asiallisia ja ymmärtäviä tekstejä kaiken tuon haukkumisen jälkeen. (Ja kiitos muillekin jotka olette rohkaisseet ja auttaneet, se merkitsee paljon.) - ---------------
ledsen . kirjoitti:
vinkistä. Pitää kokeilla, vaikka tuntuukin että se aborttia puoltava lista tulisi huomattavasti pidemmäksi...:/
Ei voi sanoin kuvailla miten ihanalta tuntuu lukea asiallisia ja ymmärtäviä tekstejä kaiken tuon haukkumisen jälkeen. (Ja kiitos muillekin jotka olette rohkaisseet ja auttaneet, se merkitsee paljon.)Pahoittelen asiattomien kommenttien puolesta. Monet ovat kommentoineet niin raa'alla kädellä eivätkä selvästikään ole ajatelleet asiaa juuri sinun kannaltasi. Ikävä juttu, että olet uudestaan vaikean päätöksen edessä. Mielestäni olet ajatellut asiaa paljon kypsemmin nuoreen ikääsi nähden kuin monet tällä palstalla kirjoittelevat. Jokaisella naisella on oikeus aborttiin. Voimia sinulle ja rohkeutta päätöksentekoon. Et ole huono ihminen etkä epäonnistunut. Olet huolehtinut ehkäisystä niin hyvin kuin olet voinut, mutta luonto on päättänyt toisin. Muista kuitenkin, ettei opiskelu ja lapsi ole mahdoton yhdistelmä päätöstä tehdessäsi. Valoisampaa syksyä!
- kohtalotoveri
Kyllä sä sen abortin saat.....mutta kaikella ystävyydellä,hommatkaa ne pillerit,koska kortsut ei ole todellakaan luotettavia,omaa kokemusta on.Jos on rahallisesti tiukkaa,käy jutteleen neuvolassa,jos saisit sieltä alotuspakkauksen,ja ehkäpä useamman listan,mulle kävi niin hyvin,että sain neuvolasta ilmaseksi vuoden pillerit.Uskon että sun tapauksessa,varsinkin jos olet toistamiseen raskaana,ja aiot keskeyttää,voit saada pillerit neuvolasta helpostikin....kerrot vaan asiat rehellisesti niinkuin ne on,niin kyllä se siitä....Toivon ettet olis raskaana,ettei tarttis tehdä taas ikävää päätöstä,mulle on tehty useampi keskeytys ja kyll ne vaivaa jossain vaiheessaa elämää....jaksamista ja hyvää syksyä!!!!!
- harmaata
Painin juurikin tälä hetkellä saman ongelman kanssa kuin sä. Miten sun tilanne selvisi, mitä teit ?
Mä tein abortin marraskuussa pohdittuani asiaa kaikilta näkökulmilta 3 viikkoa. Oon 20 vuotias ja ylioppilas, seurustellut poikaystäväni kanssa vasta 6 kk . Abortin jälkeen käytin kuukauden ehkäisylaastareita mutta hormonit kävi muutenkin jo ylikierroksilla ja pää ei kestänyt mielialanvaihteluita joten päätin että otan tauon hormonaalisesta ehkäisystä. Kortsujen kanssa on oltu sitten sitäkin tarkempia ja en pysty keksimään missä vaiheessa "vahinko " olis voinut sattua. Kerran yhdynnän jälkeen kortsu jäi sisälle mutta sain sen heti pois, ja haettiin välittömästi j-ehkäisy joten siinäkin riskin pitäisi olla minimaalinen... tosin sekin riittää jos niikseen on. Nyt mietin kuumeisesti onko mun (todella lievät ) raskausoireet - tuskin huomattava kuvotus harvoin - jotain stressin aikaansaamia haamuoireita ja onko mun menkat sekasin abortin ja jälkiehkäisyn jäljiltä.. Menkkojen ois pitänyt alkaa tänään eli ne ei oo vielä varsinaisesti myöhässä . Pää käy koko ajan ylikierroksilla ja tuntuu että pystyn nyttenkin elämään vaan sen päivän kerrallaan ja just ja just hoitamaan itseni ja omat asiani, toisesta ihmisestä puhumattakaan. Abortti on jokaisen henk koht ratkasu ja ne jotka siihen päätyy ei pääse todellakaan helpolla. Mutta kerro miten sun tilanne selvisi ? Toivottavasti Parhain Päin !!!- mikko_n_75
Tämä keskustelu todistaa, että abortin saamista sosiaalisista syistä Suomessa tulisi ehdottomasti rajoittaa. Suhtautuisivat ihmiset vakavammin tähän asiaan.
- terveyspalvelujen
mikko_n_75 kirjoitti:
Tämä keskustelu todistaa, että abortin saamista sosiaalisista syistä Suomessa tulisi ehdottomasti rajoittaa. Suhtautuisivat ihmiset vakavammin tähän asiaan.
resurssien "tuhlaamisesta" ja alkioväen sosiaalisesta moralisoinnista aiheutuva häpeä vastakkain kaikki muut sosiaaliset ongelmat, joita abortin rajoittaminen toisi yhteiskuntatasolla, puhumattakaan yksilötasolla?
Suhteellisuudentaju kateissa herralla. - se gradu
joka kertoo mm. 50-luvun aborttikäytännöstä, sieltä selviää miksi lakia väljennettiin.
- takainen..
se gradu kirjoitti:
joka kertoo mm. 50-luvun aborttikäytännöstä, sieltä selviää miksi lakia väljennettiin.
tilanne vaan ei oikein päde enää nykypäivänä. Joten kerrohan mitä ongelmia tappamiskielto NYT aiheuttaisi.
- ledsen.
Hei! Kohdallani kävi niin, että raskaanahan minä olin ja raskaus keskeytettiin lääkkeellisesti. Koville otti ja ottaa vieläkin. Päivä kerrallaan eletään ja onneksi kirjoitukset ja autokoulu tuovat nyt elämääni ihan muuta ajateltavaa. Tsemppiä!
- sssssssssss
"Voi olla, että joskus aikojen päästä kun haluaisit lapsia, et niitä enää saa."
Ai että ei edes adoptoida saisi:D Oma lapsi se on se adoptoitukin lapsi. - kuin sinä,
toiset osaavat laittaa elämänsä järjestykseen niin, että täyttävät adoptiokriteerit. Katsos, siihen vaaditaan tietynlainen koulutus ja elintaso, tulot ja omaisuus, vakaa parisuhde, tasapainoinen mieli jne joita sinä et ole ilmeisesti ehtinyt hankkia.
Kyllä me saatiin adoptoida vaikka abortteja on tehty :) - olet....
kuin sinä, kirjoitti:
toiset osaavat laittaa elämänsä järjestykseen niin, että täyttävät adoptiokriteerit. Katsos, siihen vaaditaan tietynlainen koulutus ja elintaso, tulot ja omaisuus, vakaa parisuhde, tasapainoinen mieli jne joita sinä et ole ilmeisesti ehtinyt hankkia.
Kyllä me saatiin adoptoida vaikka abortteja on tehty :)taitava pitämään tasapainoisuuden ym. kulisseja pystyssä, ja taisi "unohtua" mainita niistä aborteistakin.. ;)
- unohtunut,
olet.... kirjoitti:
taitava pitämään tasapainoisuuden ym. kulisseja pystyssä, ja taisi "unohtua" mainita niistä aborteistakin.. ;)
kyllähän tuollaiset asiat käydään läpi huolellisesti. Tasapainoisuuteen ne eivät ole juurikaan vaikuttaneet, kokemuksena vahvistavia ja sopivasti nöyryyttä antavia.
- ja hyvää päivää
olet.... kirjoitti:
taitava pitämään tasapainoisuuden ym. kulisseja pystyssä, ja taisi "unohtua" mainita niistä aborteistakin.. ;)
"taisi "unohtua" mainita niistä aborteistakin"
Ensinnäkin, voisitko näyttää jotain todisetta, että tuolla olisi minkään valtakunnan merkitystä adoptiolasta haettaessa?
Ja toiseksi, miksi adoptiocirkailijalle pitäisi sairaskertomusta kertoa? Sehän on aivan asiaanliittymätön juttu. - anneta..
seonneille. Ammattilaiset tekevät tarvittavat tutkimukset, joilla voidaan selvittää adoptiolasta hakevien mielenterveys.
- sinä,..
ja hyvää päivää kirjoitti:
"taisi "unohtua" mainita niistä aborteistakin"
Ensinnäkin, voisitko näyttää jotain todisetta, että tuolla olisi minkään valtakunnan merkitystä adoptiolasta haettaessa?
Ja toiseksi, miksi adoptiocirkailijalle pitäisi sairaskertomusta kertoa? Sehän on aivan asiaanliittymätön juttu.vai miksiköhän sitä sitten et kehdannutkaan kertoa :)
Vai annetaankohan lapsia myös heitä juridisestikin määriteltynä murhanneille? Senhän voi vaan jättää näppärästi kertomatta.. - niin näppärää.
sinä,.. kirjoitti:
vai miksiköhän sitä sitten et kehdannutkaan kertoa :)
Vai annetaankohan lapsia myös heitä juridisestikin määriteltynä murhanneille? Senhän voi vaan jättää näppärästi kertomatta..Vastaahan nyt vaan niihin kysymyksiin.
- 1+1
sinä,.. kirjoitti:
vai miksiköhän sitä sitten et kehdannutkaan kertoa :)
Vai annetaankohan lapsia myös heitä juridisestikin määriteltynä murhanneille? Senhän voi vaan jättää näppärästi kertomatta.."annetaankohan lapsia myös heitä juridisestikin määriteltynä murhanneille? Senhän voi vaan jättää näppärästi kertomatta.."
Ja luuletko että se virkailija uskoisi jos sanoisi 'etten mä ketään ole murhannut'? Silloin tarkistetaan RIKOSREKISTERI ja jos ei murhaa löydy, ok, se oli totta. Ei silloin etsitä että onko aborttia tehnyt!
HUOH! - vain...
sinä,.. kirjoitti:
vai miksiköhän sitä sitten et kehdannutkaan kertoa :)
Vai annetaankohan lapsia myös heitä juridisestikin määriteltynä murhanneille? Senhän voi vaan jättää näppärästi kertomatta..abortin tehneille annetaan adoptiolapsia, kuten jo aiemminkin mainitsin. Ei siellä sentään mitään idiootteja istu.
- jos on
1+1 kirjoitti:
"annetaankohan lapsia myös heitä juridisestikin määriteltynä murhanneille? Senhän voi vaan jättää näppärästi kertomatta.."
Ja luuletko että se virkailija uskoisi jos sanoisi 'etten mä ketään ole murhannut'? Silloin tarkistetaan RIKOSREKISTERI ja jos ei murhaa löydy, ok, se oli totta. Ei silloin etsitä että onko aborttia tehnyt!
HUOH!tuomionsa istunut, on jo hyvittänyt tekonsa yhteiskunnalle, joten?
Nämä laapsenmurhat ei eroa toisistaan mitenkään muuten kuin että toisesta tulee tuomio, toisesta ei.. - juu,...
vain... kirjoitti:
abortin tehneille annetaan adoptiolapsia, kuten jo aiemminkin mainitsin. Ei siellä sentään mitään idiootteja istu.
jos abortista ei edes tiedetä mitään ;)
- satuapa*
juu,... kirjoitti:
jos abortista ei edes tiedetä mitään ;)
Jos abortti koettaisiin oleelliseksi tekijäksi adoption kannalta, tottakai se tieto selvitettäisiin normaalina perustoimenpiteenä kaikilta. Hassu. Kuten nuo muutkin asiat.
- rikosrekisteri...
jos on kirjoitti:
tuomionsa istunut, on jo hyvittänyt tekonsa yhteiskunnalle, joten?
Nämä laapsenmurhat ei eroa toisistaan mitenkään muuten kuin että toisesta tulee tuomio, toisesta ei..ei katoa mihinkään tuomion istumisen jälkeenkään.
Adoptioviranomaisia ei kiinnosta muu. Abortit, ehkäisymenetelmät, jälkiehkäisyt, keskenmenot tms eivät heitä kiinnosta. - tuo...
ainakaan minulle adoptioon antavana merkitse pätkän vertaa onko tehnyt abortin vai ei, onko käyttänyt jälkiehkäisyä tai kierukkaa ym.
- joku vaan..
anneta.. kirjoitti:
seonneille. Ammattilaiset tekevät tarvittavat tutkimukset, joilla voidaan selvittää adoptiolasta hakevien mielenterveys.
Mun mielestä toi sun ja sun poikakaverin pelleily on erittäin vastuuttoman ihmisen käytöstä! Siis ei pillereitä jätetä sen takia pois et ei oo siihen varaa..abortti ei ole vaihtoehto ratkaisu!! Jos ei lääkkeisiin ole varaa, olisit ihan hyvin voinut pyytää vaikka vanhemmiltasi sen verran lainaan..varmasti olisivat lainanneet. Mut tuo et lähdet tuolla tavalla leikkimään Huom! jo toisen kerran peräkkäin ja molemmilla kerroilla päädyt keskeyttämään raskauden niin kannattaisko pikkuisen miettiä missä sulla on vastuuntunto..?? Todellakin olen samaa mieltä kanssasi, et ole tarpeeksi kehittynyt aikuiseksi, olet vielä pikkulapsi joka on nyt päättänyt että raskauden keskeytys on kiva juttu, et ei tartte pillereitä käyttää, jos huonosti käy ni teenpähän abortin!! todella säälittävää ja sitten kun miettii näitä ihmisiä jotka eivät saa lapsia vaikka ovat yrittäneet jo monta vuotta ja sitten sinunkaltaisesi sikiävät koko ajan jotta saat tehtyä kerta toisensa perään ahbortin! Mutta varoituksen sana. voi olla ettet sitten enää saakaan lasta kun sitä todella haluat, sillä toi monen abortin teko ei ainakaan paranna mahdollisuuksiasi enää raskautua.
Toki itse teit ratkaisusi ja varmaan koet et teit nyt oikein mutta ole ystävällinen ja huolehdi ehkäisystä niinkuin vastuuntuntoinen aikuinen konsanaan!! Siis pillerit/kierukka/laastarit on ainoita todella toimivia ehkäisymenetelmiä ja pitäisihän sinun se nyt ymmärtää..
ABORTTI EI OLE VAIHTOEHTO RATKAISU!!!!
Abortin hyväksyisin jos on raiskattu tai jos on esim.psyykkisesti sairas eikä pysty sen takia lapsesta huolehtimaan mutta aborttia ei tehdä jälkiehkäisynä!!!! - siihen sinun
joku vaan.. kirjoitti:
Mun mielestä toi sun ja sun poikakaverin pelleily on erittäin vastuuttoman ihmisen käytöstä! Siis ei pillereitä jätetä sen takia pois et ei oo siihen varaa..abortti ei ole vaihtoehto ratkaisu!! Jos ei lääkkeisiin ole varaa, olisit ihan hyvin voinut pyytää vaikka vanhemmiltasi sen verran lainaan..varmasti olisivat lainanneet. Mut tuo et lähdet tuolla tavalla leikkimään Huom! jo toisen kerran peräkkäin ja molemmilla kerroilla päädyt keskeyttämään raskauden niin kannattaisko pikkuisen miettiä missä sulla on vastuuntunto..?? Todellakin olen samaa mieltä kanssasi, et ole tarpeeksi kehittynyt aikuiseksi, olet vielä pikkulapsi joka on nyt päättänyt että raskauden keskeytys on kiva juttu, et ei tartte pillereitä käyttää, jos huonosti käy ni teenpähän abortin!! todella säälittävää ja sitten kun miettii näitä ihmisiä jotka eivät saa lapsia vaikka ovat yrittäneet jo monta vuotta ja sitten sinunkaltaisesi sikiävät koko ajan jotta saat tehtyä kerta toisensa perään ahbortin! Mutta varoituksen sana. voi olla ettet sitten enää saakaan lasta kun sitä todella haluat, sillä toi monen abortin teko ei ainakaan paranna mahdollisuuksiasi enää raskautua.
Toki itse teit ratkaisusi ja varmaan koet et teit nyt oikein mutta ole ystävällinen ja huolehdi ehkäisystä niinkuin vastuuntuntoinen aikuinen konsanaan!! Siis pillerit/kierukka/laastarit on ainoita todella toimivia ehkäisymenetelmiä ja pitäisihän sinun se nyt ymmärtää..
ABORTTI EI OLE VAIHTOEHTO RATKAISU!!!!
Abortin hyväksyisin jos on raiskattu tai jos on esim.psyykkisesti sairas eikä pysty sen takia lapsesta huolehtimaan mutta aborttia ei tehdä jälkiehkäisynä!!!!hyväksyntää tarvitakaan :)
- osa ei
edelleenkään tapa lapsiaan ja lain tiukentuessa vielä harvempi :) koita kestää nyt vaan.
- sellaista
päättelet? Tämä on ensimmäinen raskauteni ja annan lapsen adoptioon. Onko enää ketään tai mitään johon et halua vihaasi purkaa? Miten tilanteesi on päässyt noin pahaksi?
- sittenhän
osa ei kirjoitti:
edelleenkään tapa lapsiaan ja lain tiukentuessa vielä harvempi :) koita kestää nyt vaan.
kaikki on oikein hyvin :)
Ketjusta on poistettu 34 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733664Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91991Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2261323- 1341210
- 1001073
- 1091055
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil701010- 60974
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6965- 35876