En oikeen ymmärrä miksi ihmisen ei anneta tappaa itseään jos se täydessä sielun ja ruumiin voimissa on sitä mieltä että haluaa kuolla.. Eihän se välttämättä ole sairaus jos oikeasti haluaa ja tiedostaa kaiken "mitä siitä seuraa"..
Kuoleman haluaminen sairaus?
minni
111163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ihmiselle, kuten muillekaan eläimille luonnollinen ajatus/toiminta ei ole itsemurhan tekeminen. Yleensä yritetään suojella henkeään viimeiseen asti, joten kyllähän se hieman poikkeaa normaalista, jos itsemurhaa haluaa.
on positiivinen asia.
Ja juuri sen takia siitä on tehty tabu ja helvetti.
Muutoinhan kaikki kynnelle kykenevät tappasisivat itsensä jo nuorina.
Minun pitäisi olla enkeli taivaassa,tai sitten piru helvetissä.On kuitenkin laskennallinen ihme,että edelleen olen täällä.Olen yrittänyt todella päästä pois täältä useita kertoja.Taivaanisä vain on päättänyt,että minulla todellakin on joku tarkoitus!Ihan turha tulla kenenkään lässyttämään,että olen hakenut vain huomiota.Jos olisin sitä hakenut,olisin kuollut jo vuosikausia sitten!Koska huomiota en ole saanut.Epäonnistuin.Makasin päiviä (puoli)tajuttomana.Mieluummin olisin kuollut kuin palannut takaisin.
Joku kirjoitti palstalla,että miksi muka on rikos tappaa itsensä?!?Jos todellakin olet tullut siihen päätökseen,että kaikki keinot;lääkitys,terapia yms.on kokeiltu;etkä ole apua saanut.Minusta on aivan oikeutettua;jos ihmisellä on niin paha olla täällä,ettei jaksa;tehdä elämälleen mitä tahtoo.Jokainen on vastuussa omasta elämästään ja teoistaan ja tekemättä jättämisistään.Toistaiseksi heilun täällä...Ja nautin "lisäelämästä".Älkää leikkikö vakavalla asialla.Halutessaan täältä ei pääse pois.Mutta kyllä silloin pääsee,kun ei yhtään haluaisi...
Tossa jo muutkin kirjoittelivat asiasta faktoja.
Kyllä asia on niin, että kuoleman haluaminen on sairaus ja vielä aika vakava sellainen.
Fyysisesti ja spyykkisesti terve ihminen ei voi haluta kuolla. Jos niin halua on hän psyykkisesti sairas. Yleensä ihminen koettaa suojella omaa henkeään kaikin keinoin ja tämä menee viimekädessä kaiken muun edelle. Ihminen saattaa vaikka tappaa muita, jotta jäsi itse henkiin.
Näin tekevät eläimetkin ja tämä on elämän laki. Eläimet ovat yleensä siinä mielessä psyykkisesti terveitä, että niillä ei juurikaan esiinny itsemurhaajatuksia tai itsemurhahakuisuutta.
Mahtaako tämä olla hinta, jonka ihminen joutuu maksamaan poikkeuksellisesta älykkyydestään ja kyvyistään selviytyä? Ihmisillä esiintyy huomattavasti enemmän mielenterveyden häiriöitä kuin eläimillä, vaikka kyllä eläimilläkin niitä vähän on.
Yleensä on muuten niin, että mitä vanhemmaksi ja raihnaisemmaksi ja lähemmäksi omaa luonnollista kuolemaansa ihminen tulee niin sitä vahvemmaksi hänen elämänhalunsa tulee!
Juuri nuorilta ihmisiltä saattaa puuttua elämänkokemuksen mukanaan tuomaa näkökulmaa ja sitä kautta heidän elämänhalunsa ei ole kovin vahva. Erisyistä nuoret tekevätkin itsemurhia, harvemmin niitä enää tosi vanhat tekee.
Totta se on, että jos ihminen haluaa päättää päivänsä, hän on sairas. Itse olen ollut myös siinä tilanteessa, että olisin halunnut kuolla pois ja itsemurha-ajatuksiakin päässäni liikkui. Mutta olin vakavasti sairas silloin.
Terveellä ihmisellä on hengissä pysymisen vietti, joka vaikuttaa myös itsesuojeluvaiston ja näin pyrkii viimeiseen asti pysymään hengissä.
Masennus on yksi sairaus muiden joukossa ja se siis pyritään parantamaan aivan kuten muutkin sairaudet. Sen tähden en pidä missään tapauksessa itsemurhaa hyvänä vaihtoehtona. Se on sairaudesta johtuva ajatus. Silloin olisi tärkeää, että sairas ihminen saisi asiaan kuuluvaa hoitoa osakseen. Tosin julkinen mielenterveyshoito on retuperällä ja varattoman on vaikeampaa saada kunnon hoitoa kuin varakkaan, joka voi käyttää yksityisiä palveluja.
Tätä nurinkurisuutta haluan tuoda päättäjien ja kansan tietoisuuteen. Tarvitsen kaikkien teidä tukeanne ja vinkkejänne. Katso seuraavaa keskustelua http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000199&posting=22000000002712870
Olen lukenut kirjoituksiasi, mutta en vielä tiedä minkälaista toimintasi on. Haluat tukea, mutta miten? Olet julkaissut lehdessä jotain.
Julkinen mielenterveyshoito on pahasti pielessä. Omasta kokemuksesta tiedän, että moniongelmaisten sekä päihdeongelmaisten on helpompi saada apua kuin "vain" masentuneen.
Vertaistuki toiminta on hyvä asia, mutta se pitäisi saada julkisemmaksi ja helpommin tavoitettavaksi. Lääkärit eivät ohjaa potilaita ryhmiin. Miksiköhän?
Kelan korvaamat terapiat ovat liian kalliita ja liian lyhyitä. Toisaalta ne ovat pakonomaisia. Jos on aloittanut terapian se on käytävä loppuun, vaikka itse ei enää haluaisi.
AA:n toiminnasta ei minulla ole kokemusta. Jotenkin vain tuntuu siltä, että samantyyppinen avoin ryhmätoiminta voisi olla hyvä. Sinne voisi mennä silloin, kun tuntuu siltä.
Näistä asioista kyllä puhutaan. Niitä vaan ei sisäistetä oikeissa instansseissa.
Minä vain haluan kaikin mahdollisin keinoin tuoda kansan tietoisuuteen, että millainen tilanne on julkisella mielenterveyshoidolla. Pyrin kirjoittamaan lehtien mielipidepalstoille asiasta. Se on ainakin yksi tapa yrittää vaikuttaa. Olen kyllä ajatellut myös kirjoittaa mielipiteitäni ja ehdotuksia suoraan ministeritasolle.
Tukemisellani tarkoitin lähinnä sitä, että mahdollisimman moni pyrkisi kirjoittelemaan aiheesta lehtiin ja mahdollisesti muutenkin ottamaan kantaa. Näin asiasta voisi syntyä keskustelua laajemmaltikin. Sillä huomaan, että sanomalehdissämme kyllä puhutaan kaikenlaisista muista hankkeista näyttävästi, mutta ihmisen hyvinvointi jää jalkoihin. Ehkä olisi syytä perustaa jokin yhdistys, joka voisi määrätietoisesti ja kootuin voimin viedä asiaa eteenpäin. No, aika näyttää.
Elämä on syntymän ja kuoleman välinen kompromissi.
Eikä kukaan kysy, miksi elämme.
Tyypillisesti itsemurhaajat ovat laitoksessa/laitoskierteessä varsin usein psykiatrisin perustein.
"No niin vain hullut tekevät itsareita, siipä voidaan taas ruinata rahaa mielisairaaloille, kyllä on taas kaikki hyvin..." saattaisi joku ahne psykiatri tuumata.
Itsemurha ja muu itsetuhoisuus johtuu potilaille/asukille (väkisin) syötetyistä psyykelääkkeistä. Kaikkein tunnetuin tapaus lienee hollantilainen taidemaalari Vincent van Goch joka silpoi korvalehtensä. Erään psykologisen tulkinnan mukaan tämä johtui kahvin juonnista (Tiede 2000 nro 12/1990).
Ihmisellä on itsesuojeluvaisto estämässä itsemurhaa. Se väestöaines jolla ei tätä vaistoa ollut, karsiutui evoluution myötä pois jo kauan sitten.
Jos psyykelääkkeitten pakkosyöttö saataisiin nyt jotenkin loppumaan, itsemurhaluvut laskisivat huomattavasti.
Valitettavasti nykymenon jatkuminen on lääketeollisuudelle rahakysymys ja mielenterveysalalle arvovaltakysymys.
Kirjoituksestasi kuvastaa ainakin suurelta osin TIETÄMÄTTÖMYYS psyykkisistä sairauksista. Ja siksi ihmettelenkin kirjoittamistasi tänne.
Minulla taas on jopa aivan omakohtaisia kokemuksia syvästä, jopa psykoottisesta masennuksesta. Olin jo niin syvällä suossa, että tuntui, että minua ei mikään pelasta itsetuholta. Itsetuhoajatukseni eivät siis johtuneet lääkkeistä, niitä ei ollut kukaan minulle pakkosyöttänyt. Vaan elämä vaan oli yhtä tuskaa ja halusin vain kuolla.
Sitten viimeisellä hetkellä(niin ainakin uskon) pääsin hyvän psykiatrin vastaanotolle, joka kirjoitti reseptin hyviä lääkkeitä. Aluksi mielialalääkkeiden rinnalla jopa rauhoittavia lääkkeitä. Ne pelastivat minut itsetuholta, se on varmaakin varmempi.
Kukaan ei taaskaan minulle pakkosyöttänyt lääkkeitä, vaa siinä tilanteessa söin niitä mielelläni saadakseni apua ja sitä myöskin sain. Rauhoittavat jäivät aika nopeasti pois ja jatkettiin pelkällä mielialalääkkeellä. Nyt kaikkien moninaisten vaiheitteni kautta kulkeneena, lääkkeitä vapaaehtoisesti syöneenä, olen paremmassa kunnossa kuin 12 vuoteen. Itsemurha-ajatukset ovat hävinneet ja se kauhea masennuksen pöhnä on hävinnyt. Siis se turtumus, jonka toi masennus, ei lääkkeet, on hävinnyt hyvien ja nykyaikaisten lääkkeiden myötä, jonka tueksi olen aloittanut myös terapiakäynnit.
Toivottavasti tosiasioihin perustuvasta valistuksestani oli sinulle hyötyä ja kenties monelle muullekin.
Minullakin on omakohtaisia kokemuksia psyykkisistä sairauksista. Olen käynyt terapiassa pian 3 vuotta ja syönyt masennuslääkkeitä yhtä kauan. En ole enää sairas. Mutta olen silti sitä mielä, että koska kukaan ei ole pyytänyt syntyä tänne eikä kukaan kysynyt, haluatko tulla tähän julmaan maailmaan, niin olkoon meillä edes oikeus lähteä täältä kun itse haluamme.
Tiedän miten itsekästä se on lähimmäisiämme kohtaan, mutta ei kai täällä kenenkään tarvitse MUIDEN takia elää.
ainoa mikä pitää mut täällä on uteliaisuus siitä, miten mun käy.
Mutta usein sitäkin on vaikeeta muistaa.