Ulkoilutin koiraa toissa iltana ennen nukkumaanmenoa ja törmäsin pariin junnuun kyläkoulun kentällä. Katoin ihmeessäni mitä pojat oikein teki, ja huomasin lidlin limupullosta ja foliosta väsätyn bongin. Ajattelin poikien polttelevan budia ja harkitsin poliisin soittamista, mutta kitkerä haju tyynessä ilmassa herätti kiinnostukseni ja menin heittämään läppää kundien kanssa.
Selvisi, että pojat oli törsänneet viikkorahansa paikalliseen K-marketin salvia-hyllyn tyhjentämiseen. Tyhjiä Santa maria-pusseja oli ainakin 20-30, ja täysiä vielä muutamia jäljellä. Pojat oli ihan selvin päin, tietty. Mutta mutta... Kummallakin oli ääni mennyt ihan täysin, vain onnetonta korinaa kuului kurkusta. No ei siinä mitään, ajattelin. No sitten pojat sai salviat poltettua ja yrittivät startata skodea, joka ei käynnistyny. Toinen kundi kirjoitti lapulle, että soittaa heille taksin, kun ääni ei kulje. Tilasin pojille taksin ja kerroin kuskille osoitteen.
Olisi luullut, että kaikki meni putkeen, mutta eipä mennytkään. Näin toisen pojan seuraavana päivänä ja ääni oli yhä maassa. Koulun pihalta oli löydetty bongi ja skode seuraavana päivänä ja rehtori oli saanut jäljitettyä sen näihin poikiin. Pojat oli saaneet kotona kamalat huudot luonnollisesti. Toinen oli joutunut sairaalaan äänihuulten tuhouduttua.
Ihmeellinen halu on päihtyä ihmisellä, ei voi muuta sanoa. Joku on pahasti pielessä tässä maassa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kusipää pelle. Toivottavasti saat päähäsi. :)
Paljastit just tyhmyytes. HEH.
siis tarkoitettu alkup. kirjoittajalle
Trolli
"Santa maria-pusseja oli ainakin 20-30"
Noiden polttelu on vastaa lähinnä koivunlehtien polttelua "vaarallisuudeltaa". Huumefoobikkojen järjen taso taas loistaa näistä kökköfiktiolöpinöistä.