Loimaa

Luin Loimaata esittelevää tekstiä internet-sivuilta. Siellä oli mm. seuraavanlainen teksti: 'Loimaa on seutukuntansa elinvoimainen keskus, joka tarjoaa monipuoliset julkiset ja kaupalliset palvelut. Asumiseen löytyy erilaisia vaihtoehtoja kaupunkikeskuksessa ja eri puolilla kaupunkia.'
Eli olenko nähnyt painajaista vai muuten vaan seonnut vai onko minulla paha lukihäiriö kun olin näkeväni Turun Sanomissa kirjoituksen, jossa kerrottiin, että postitoimisto siirtyy pois Loimaalta eli lähin varsinainen postitoimisto olisi Forssassa. Eihän se mitenkään VOI olla totta. Tiedän, että Itella hallinnoi postijärjestelmää melko totaalisesti, mutta eiväthän Loimaan parasta ajattelevat päättäjät voi mitenkään sallia sitä, että postitoimisto viedään pois ja jäljelle jäisi ainoastaan asiamiesposteja....Sanokaa, ettäolen väärässä!
4389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meillä on nyt toimiva ja poliittinen johto ostettu soffarahoilla ja vesiputkilla ja muulla tillintallilla. Siinä on kaikki mahdollista!

Äänestä

Toisaalta, ihan sama, ei kai sen niin väliä ole kuka ne hoitaa.

Äänestä

Väitetään Loimaata "koulutuskaupungiksikin!" Se kai tarkoittaa sitä TV:n sketseissä esiintyvää "Loimaan merkonoomia ja Loimaan loivaotsaa". Eikä se vitsi ole myönteisessä mielessä.
Loimaa loppuu kuin keskeytetty kusi heti Ypäjälle päin mennessä. Siinä on pyhä ja koskematon maatiaiskoulu. Ei tontteja -ei asukkaita.
Tampereelle mennessä on ökyisännän pellot -ei asukkaita -ei tontteja. Turha kai todeta samasa tiestä Turkuun päin -ei tonttea -ei asukkaita -ei loimaalaista porttia Lidlillä.
Ettekö saisi takaisin tien varteen sitä vanhaa taulua jossa luki:
"Loimaa -ajatukseton paikka sinulle"

Äänestä

Loimaa on kehittyvä kaupunkin. Juuri rakentavat Citymarkettia ja Prismaa ja kukaan hullu ei laittaisi rahaa semmosiin jos ei olisi varma kaupungin kehittyvyydestä. Nyt rakentuu myös keilahalli ja lisää kerrostaloja tulossa euromarketin taakse, satakunnankadulle ja suunnitteilla vesikoskenkadulle.
Kyllä se Loimaa on vaan oman alueensa keskus. Vertakaapa loimaata johki Someroon niin Somero vasta kömpelö paikka on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikä mikä- kaupunki kirjoitti:

Luin Loimaata esittelevää tekstiä internet-sivuilta. Siellä oli mm. seuraavanlainen teksti: 'Loimaa on seutukuntansa elinvoimainen keskus, joka tarjoaa monipuoliset julkiset ja kaupalliset palvelut. Asumiseen löytyy erilaisia vaihtoehtoja kaupunkikeskuksessa ja eri puolilla kaupunkia.'
Eli olenko nähnyt painajaista vai muuten vaan seonnut vai onko minulla paha lukihäiriö kun olin näkeväni Turun Sanomissa kirjoituksen, jossa kerrottiin, että postitoimisto siirtyy pois Loimaalta eli lähin varsinainen postitoimisto olisi Forssassa. Eihän se mitenkään VOI olla totta. Tiedän, että Itella hallinnoi postijärjestelmää melko totaalisesti, mutta eiväthän Loimaan parasta ajattelevat päättäjät voi mitenkään sallia sitä, että postitoimisto viedään pois ja jäljelle jäisi ainoastaan asiamiesposteja....Sanokaa, ettäolen väärässä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu