Meillä on sellainen tilanne, että meillä on 1,5v poika ja haluaisimme lisää muksuja joskus 1-2v. päästä. Minulla oli raskaus ja synnytys olivat kuin kauhuelokuvasta ja lisäksi pojalla melkein vuoden kestävä koliikki siihen päälle. Uusi raskaus ja synnytys pelottaa ja ahdistaa ja varsinkin koliikkiriski... Olisiko ihan mahdoton ajatus, että voisimme saada sijoitetun lapsen, joka olisi vielä vauva ja pitää hänet omana lopun ikää?:) Eli hän voisi olla meillä meidän lapsenamme, ilman riskiä, että hänet otettaisiin meiltä pois? Eikä tarvitsisi olla kontaktissa biologisiin vanhempiin? Minulla on ollut itselläni rankka lapsuus, joten minulle olisi sydämen asia auttaa sellaista pientä joka vakavasti apua tarvitsee. Meillä on miehen kanssa hyvä ja vahva parisuhde ja rakkautta piisaa meidän perheessä;) Lapsen etu ja hyvinvointi on meille tärkeintä kaikessa. Oltaisiin varmasti hyvä sijaisperhe, vaikka itse niin sanonkin;) Osaisko joku neuvoa, miten prosessi etenee? Minkälainen byrokratia ja paperisota siitä seuraa? Ollaanko aina sossun valvovan silmän alla? Tehdäänkö "tupatarkastuksia" ym. koko ajan kun lapsi on meillä?Raha tässä ei kiinnosta, mutta mielenkiinnosta kysyn, että saako kaikki sijaisperheet tukia ja mitä suuruusluokkaa ne on? Voiko niistä kieltäytyä esim. ehdolla, että meidät jätetään rauhaan? Halutaan lapsi, eikä riesaksi sossua...vai onko se riesa?
Olipas paljon kysymyksiä... Toivottavasti joku jaksaa vastata:) Kiitos.
Olipas paljon kysymyksiä... Toivottavasti joku jaksaa vastata:) Kiitos.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Unohda sijaisvanhemmuus. Sijaislapsesta ei koskaan voi sanoa ettei häntä palauteta kotiin, ja se on aina tavoitteena. Kontakti biologisiin vanhempiin on aina, ja yhteistyön tekeminen lapsen biologisen suvun ja sosiaalityöntekijän kanssa on ehdoton sijaisvanhemmuuden edellytys. Sosiaalityöntekijä valvoo koko sijoituksen ajan, ja myös yllätyskäynteihin on oikeus, vaikka yleensä tapaamiset ovat sovittuja. Perhehoitajalle maksetaan hoitopalkkio ja kulukorvaus, tietysti niistä voi kieltäytyä mutta se ei poista sossun valvontaa.
Tuolla perusteella mitä kerrot, olisitte surkea sijaisperhe, se kun tarkoittaa niin paljon muutakin kuin lapsesta huolehtimista.
Yhdyn edelliseen vastaajaan. Sinua varten on selkeästi vaihtoehto: se on adoptio. Tällöin lapsen biologinen vanhempi on antanut lapsen pois ja voit saada sen "omaksi".
Jos haluat sijaisperheeksi, sinun tulee mielestäni ymmärtää, että parasta mitä voi tapahtua, on lapseen kiintyminen, lapsen rakastaminen ja lopulta yhteistyön (joka sisältää biologisiin vanhempiin yhteydenpidon ja halukkuuden siihen..) johtaminen siihen, että lapsella on mahdollisuus palata omien vanhempien kanssa tasapainoiseen elämään. Ei sijaisvanhemmuus ole mikään tapa hankkia omaksi lapsia, vain sen takia ettei jaksa jonottaa adoptiojonossa ja biologisia lapsia ei syystä tai toisesta halua hankkia enää.
Minä myös kehottaisin noilla kriteereillä unohtamaan asian. Lapsi joka mahdollisesti teille sijoitettaisiin voi saada raskauden aikaiset vaivat ja koliikin tuntumaan ihanilta ja helpoilta asioilta verrattaessa hänen mahdollisiin ongelmiinsa ja oireiluihinsa. Siihen kun lisätään biologiset vanhemmat ja suku ongelminineen, niin entiset ongelmanne saavat aivan uudenlaiset mittapuitteet! Ette koskaan voi täysin "omistaa" lasta, hänellä on aina omat biologiset vanhemmat. Yksi edellytys sijaisvanhemmuuteen on juuri kyky ymmärtää tämä asia sekä tukea lapsen ja biologisten vanhempien suhdetta. Myös suku sekä tutttavapiiri voi olla hyvinkin laaja ja värikäs, se on hyväksyttävä tässä työssä. Myöskään raha ei ratkaise, olette jatkuvasti tekemisissä sosiaalitoimen sekä muiden tahojen kanssa. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa hyvinkin pitkästi, mutta olen varma, ettette näiden ehtojenne kanssa tule pääsemään edes Pride- koulutukseen. Ette ole ymmärtäneet oikein sijaisvanhemmuutta. Toivon myös, että tämä oli provo, ettei kukaan ajattelisi tämän arvokkaan ja haastavan työs olevan noin yksinkertaista ja omista itsekkäistä lähtökohdista lähtevää.
Ei ollut provo ja oli ihan puhtaasti omista itsekkäistä lähtökohdista lähtevää, mutta samalla ajatus, että voisimme auttaa jotakuta pikkusta hädässä olevaa. Sijaisvanhemmuus ei varmaan sitten taida olla meidän juttumme kuitenkaan, jos tavoite on kerran ylläpitää lapsen kontakteja biologisiin vanhempiin sekä muuhun lähiomaisiin. Sossun vielä kestää, mutta omat resurssit eivät riittäisi siihen kaikkeen muuhun. Tosiaan, en paljonkaan tiedä vielä sijaivanhemmuudesta, joten tämä taisi olla aika naivi ajatus meiltä. Työkaverini oli itse sijoitettu lapsi ja hän oli niin sanotusti pysyvästi sijoitettu eikä pitänyt yhteyttä biologisiin vanhempiin ym. muuhun sukuun. Siitä se ajatus oikeastaan lähti. Toinen työkaverini on itse sijaisperheen äiti ja hän sanoi, että se on hyvin harva lapsi, joka biologiseen perheeseensä palaa.
Edellisten työkavereiden kanssa en sen enempää ehtinyt puhua asiasta, kun vaihdoin jo työpaikkaa. Hoitoalalla kun keikkalaisena ei samassa paikassa kauan ehdi olemaan:) Hyvä kun täältä saa suoraa palautetta, kiitos. Pohdittiinkin miehen kanssa, että mitä eroa adoptiolla ja sijaisvanhemmuudella sitten on kuin byrokratia, mutta se nyt selvisi.
En usko, että tämä on provo. Jos lehdissäkin on sellaisia artikkeleita, jotka kannustavat sijaisvanhemmuuteen, koska adoptio on suomessa hankalaa, niin en usko että olisi mikään mahdottomuus, että ihmiset luulevat, että sillä tavalla saa helpommin jonkun muun lapsen itselleen.
Kävin tässä muutama päivä sitten kirjaston lehtiarkistosta etsimässä haastattelun, jonka lapseni sijaisäiti on antanut Anna-lehdelle koskien lastani ja sillosta sijaisvanhemmaksi ryhtymisen kokemustaan. Lapseni on siis ollut tässä sijaisperheessä n. puolivuotiaasta asti, ja on nyt 6v. Alun perin lapseni otettiin "lyhytaikaiseen" huostaan raskauden jälkeisen masennukseni takia, koska menin sitä itse heikkona hetkenäni tyhmänä pyytämään. Ajattelin, että kirjoitan nyt haastattelun tänne, jotta saisitte jonkin kuvan siitä, mikä on tämän sijaisäidin motiivi toimia sijarina, ja kuinka lapseni ryöstö on alusta asti ollut suunniteltua.
Artikkeli on ilmestynyt helmikuussa 2004 Annassa, ja sen on kirjoittanut/kuvannut Marjaana Toiminen/ Milka Alanen
SIJAISÄIDIN SYDÄN TÄYTTYY RAKKAUDESTA
Sirpa *** oli jo pitkään halunnut lasta. "Omia ei meille tullut, ja adoptio olisi tiennyt vuosien odotusta ja byrokratiaa." *** kouluttautui sijaisvanhemmaksi. Nyt hän on vuoden ikäisen tytön äiti ja rakastaa tyttöä kuin omaansa. Biologiset vanhemmat käyvät kylässä kuukausittain.
Lumi heijastaa kirkasta valkoista valoa sisään olohuoneeseen. Kaksikerroksisessa vantaalaisomakotitalossa on päivän hiljainen hetki. Lelut on kerätty eteisen muoviseen koppaan, ja täytetty tiikeri odottaa kuuliaisena pienessä pallotuolissa television vieressä. Katonrajassa huojuu kaksi sydämenmuotoista punaista ilmapalloa. Ne ovat jäljellä viikon takaisista juhlista. Päiväunilla nukkuu tuore päivänsankari. Talon tulokas on juuri täyttänyt vuoden. Syntymäpäiviä vietettiin tavalla, josta moni äiti voisi olla kateellinen. Tyttö, jota tässä jutussa kutsutaan Maijaksi, sai juhlia kahdesti.
Ensimmäiset sydänilmapallot puhallettiin, kun Maijan biologiset vanhemmat, ja näiden sukulaiset tulivat kakkukahveille.Toisen kerran olohuone koristeltiin kun sijaisäidin, 41-vuotiaan Sirpa ***in ja hänen miehensä Kyösti ***:n sukulaiset saapuivat juhlimaan lastenlastaan.
Tupalsti lahjoja päivänsankarille, kaksinkertainen työ äidille. Eikä se tarkoita pelkkiä tiskejä. Myös henkinen lasti on suurempi kuin perinteisissä perhejuhlissa.
- Olihan se haastava tilanne. Moni varmaan ihmettelee, miten sellaiseen voi sopeutua. Mutta kun on vapaaehtoisesti tässä tilanteessa, se ei ole vaikeata. Lapsi sai ainakin paljon lahjoja ja hellyyttä.
Sijaisäitinä Sirpa *** on arjessakin kahdessa roolissa. Hän on rakastava, hellä äiti tyttärelleen ja toisaalta välittäjä, yhteyshenkilö tämän biologisille vanhemmille. He tapaavat lastaan tässä samassa olohuoneessa kerran kuussa.
- Tapaamisissa leikitään ja jutellaan, enimmäkseen tietenkin tytöstä, hänen kehityksestään, Sirpa *** sanoo ja laittaa kahvinkeittimen päälle.
_Ensimmäiset pari tapaamista olivat raskaita. Olimme vieraita toisillemme, mutta meitä yhdisti pieni ihana paketti. Pian huomasin, että tytön biologinen äiti on todella mukava. Hänen kanssaan on helppo jutella. Olemme oppineet tuntemaan hänen sukulaisiaankin, ja yhteydenpito on nykyään luontevaa.
-Jonkin verran on puhuttu tunteistakin lasta kohtaan, ja äiti on maininnut ikävöivänsä tätä. Mutta ei kipeitä asioita voi kovin paljon käsitellä. Ei muutaman tunnin tapaamisissa kuitenkaan ihan kovin läheisesti tutustu.
*** sanoo ymmärtävänsä hyvin, miksi sijaisvanhempien on tärkeätä pitää yhteyttä biologisiin vanhempiin. Ja senkin, että lapsi saa tietää kahden äidin ja kahden isän olemassaolosta heti kun ymmärtää kokonaisi lauseita.
-Enää ei ole minkäänlaista kynnystä kertoa sitä. Tärkeintä on yrittää kertoa se lapselle niin helpolla tavalla kuin osaa.
-Sijaisvanhemmuus-valmennuksen aikana ymmärsin, kuinka tärkeätä lapselle on, että yhteydet biologisiin vanhempiin säilyvät. Biologisen äidinkin tilanteen uskon ymmärtäväni, eihän kukaan voi unohtaa rakkauttaan synnyttämäänsä lasta kohtaan, Sirpa *** sanoo. Liikutus äänessä kertoo, että reilun puolen vuoden mittainen äitiys on ollut merkittävä kokemus.
Sirpa *** käy takapihan ovella kuuntelemassa nukkuuko tytär yhä. Sikeästi kuin tukki. *** tuo kahvin pöytään. Päätös ryhtyä sijaisvanhemmaksi syntyi nopeasti, kun *** näki lehdessä Vantaan kaupungin ilmoituksen, jossa haettiin uusia sijaisperheitä.
-Lasten hankinta oli vuosia mielessä, mutta lapsia ei meille tullut. Adoptioprosessi olisi olut monen vuoden odotus. Siihen meillä ei ollut halua ryhtyä.
Vuosi sitten *** ja *** aloittivat vantaan kaupungin järjestämän Pride-valmennuksen. Yhtenä iltana viikossa neljän kuukauden ajan he perehtyivät neljän muun sijaisvanhemmaksi aikovan parin kanssa kasvatuksen periaatteisiin.
-Se koulutus olisi hyödyllinen kenelle tahansa uudelle vanhemmalle, Sirpa tokaisee.
- Kurssila jäytiin sijaisvanhemmuuden vaiheita loogisesti läpi. Ensinhän lapsi kiinnittyy sijaisvanhempiin, ja vasta sitten kiintyy heihin. Sama pätee vanhempien suhteeseen lapseen. Koulutuksessa kerrottiin myös, mistä voi tunnistaa, että lapsella on psyykkisiä häiriöitä. Valtaosa lastenkotien lapsistahan on huostaanotettuja, ja heidän taustansa ovat rikkinäiset.
-Mekin olimme varautuneet huomattavasti haasteellisempaan tilanteeseen. Kaikki on kuitenkin mennyt aivan loistavasti. Suurin syy on varmaan biologisten vanhempien tilanne. Lapsi annettiin lastenkotiin vapaaehtoisesti.
Pride-valmennus loppui huhtikuussa, ja jo kesäkuussa pariskunta sai kuulla Maijasta. Lapsi muutti Tuusulan lastenkodista Vantaalle heinäkuun puolivälissä. Odotus olisi saattanut kestää vuoden tai kaksikin, sillä perheeseen toivottiin vauvaikäistä, tervettä lasta.
Työnantaja suhtautu suopeasti Sirpa ***n elämänmuutokseen. ***:ssa myyntijohtajana työskentelevä *** aloitti lokakuussa vuoden mittaisen vuorotteluvapaan. Syksyllä, kun Sirpa palaa ***aan, edessä on sama haaste kuin tuhansilla muilla äideillä: työn ja perheen yhdistäminen. Hän aikoo silti onnistua. Todennäköisyys siihen on suuri, sillä puoliso on mielellään lapsen kanssa. Aviomies hoiti lasta ensimmäiset kaksi kuukautta.
-Kyösti on sanonut, että ne kuukaudet olivat hänen elämänsä parhaat. Hänkin on rakastunut ja kiintynyt tyttöön. Nyt kun olen lapsen kanssa itse kotona, huomaan, kuinka tärkeätä on, että myös isällä on hänen kanssaan kahdenkeskistä aikaa.
Äidiksi opettelu on ollut ***ille mieluisaa ja mielekästä, vaikkei aivan yksinkertaista.
-Aluksi en ollut ihan taivaissa kun lapsi tuli. Oli se kiinnittymisvaihe. Nyt hän on todela tärkeä ja ihana. En voisi enää kuvitella, ettei meillä olisi häntä.
Kuvitella sitä tuskin haluaakaan, vaikka mahdollisuus onkin olemassa. Biologisten vanhempien kanssa tehdään huoltosopimus vuodeksi kerrallaan. Kun sopimusta uusitaan, käydään läpi, ovatko kaikki osapuolet siihen tyytyväisiä. Biologisilla vanhemmilla on oikeus anoa lapsen huoltajuutta takaisin. Latensuojeluviranomaiset käsittelevät hakemuksen ja päättävät mikä lapselle on parasta.
-Voisin ajatella luopuvani tytöstä vain, jos joku pystyisi minulle osoittamaan, että hänen on parempi olla jossain muualla kuin täällä. Tottakai se olisi meille mielettömän iso juttu, Sirpa *** sanoo.
-Olisi aivan mahdotonta ajatella, ettei lapseen viitsi kintyä, kun hänet voidaan ottaa meiltä pois. Ei nin voi suhtautua. Lapsen palautuminen biologisille vanhemmille on käytännössä aika harvinaista, hän lisää ja vilkaisee kelloa Takapihalla vedellään päiväunia jo kolmatta tuntia. Sirpa *** sujauttaa tohvrelit jalkaan, avaa takaoven ja nostaa punaiseen toppapukuun pakatun tytön vaunuista.
Kultainen noutaja Uli tassuttelee tervehtimään. Sirpa suukottelee toppapuvusta kuoriutuvaa tokkuraista lasta,joka tuijottaa vieraita äimistyneenä. Äiti rutistaa tyttöään ja kuiskaa hellittelysanoja tämän korvaan. Tyttö tuijottaa muukalaisia hetken vakavana, kunnes kasvoille leviää veikeä hymy. Hän huomaa tiikerin.
Tässä artikkelissa tyttäreni on siis juuri täyttänyt vuoden, mutta asiat ovat menneet ihan toisin kun artikkelissa annetaan ymmärtää. Lapseni ei tiedä minun olevan hänen oikea äitinsä, vaikka artikkelissa kehutaankin ettei kynnystä kertomiselle tule olemaan. Myöskin minua häiritsee tapa, jolla jutussa puhutaan koko ajan sijaisvanhemmista äitinä ja isänä, lapsestani heidän tyttärenään, ja sijareiden vanhemmista lapseni isovanhempina. Tyttäreni oikeista vanhemmista puhutaan koko ajan sanoilla biologinen äiti tai biologiset vanhemmat, vaikka mielestäni pitäisi olla juuri päin vastoin. Myös perustelut sijaisvanhemmaksi ryhtymiselle ovat minusta aivan vääriä ja sekin pistää silmään että lapseton pariskunta tovoo tervettä vauvaikäistä lasta "sijais"lapsekseen. Lause "Lapsen palautuminen biologisille vanhemmille on käytännössä aika harvinaista" sai niskakarvani lopullisesti nousemaan pystyyn. Mitä mieltä muut ovat tästä lehtiartikkelista? Onko aloittaja joskus kenties lukenut ko. artikkelin, kun on kerran päätynyt tuollaiseen päätelmään sijaisvanhemmuudesta?
tämän täytyy olla provo:
"Olisiko ihan mahdoton ajatus, että voisimme saada sijoitetun lapsen, joka olisi vielä vauva ja pitää hänet omana lopun ikää?:) Eli hän voisi olla meillä meidän lapsenamme, ilman riskiä, että hänet otettaisiin meiltä pois? Eikä tarvitsisi olla kontaktissa biologisiin vanhempiin?"
Jos ei ole provo, niin eipä voi muuta todeta, kuin että voi Jesus!!!!!
Luultavasti Japanista saa sellaisen, joka kasvaa. Voit ostaa sellaisen, jolla ei ole sukua eikä vanhempia. Tai mitenkä olisi koira? Joku suloinen lemmikki. Ostakaa joku koira löytöeläinsuojasta, niin ei ole tietoa sukukirjoista ja voitte auttaa.
Onpas täällä lapsellista porukkaa. Ihan asiallisia kysymyksiä, vaikka vähän lapsenmielisesti muotoiltuja. Eikös tämä ole aikuisten keskustelupalsta? Ei tarvitse niin rumasti sanoa, jos on tietämätön.
joilla ei ole kaikki muumit laaksossa, ne kirjoittelee ihan älyttömyyksiä.
Mitäs noista kannattaa välittää.
Jos teidän lapsistanne käytäisiinb kauppaa näillä sivuilla, ettekö itsekin suosittelisi kaupankäynnin välineeksi ennemmin koiraa, kuin lastanne.
kun epätoivoiset lapset säntäilevät metsiin öitään viettämään. Muumilaakso on kaukana noista kummituslinnoista.
Sijoituksia ei ole pysyviä, mutta toistaiseksi tehtyjä ja pitkäaikaiseksi todettuja on. Noin 2 % pitkäaikaisesti sijoitetuista lapsista palaa biovanhempiensa luo, uuden lastensuojelulain myötä määrän arvellaan laskevan. Tällä riskillä tätä hommaa tehdään. Meillä on 7-vuotias sijoitettu lapsi ja kyllä häntä rakastan aivan samoin kuin biolapsianikin. Pojan vanhempia lapsi tapaa jonkun kerran vuodessa. Vaikka tapaamiset eivät kovin useasti toteudu, niin silti ne mielestäni ovat lapselle tärkeitä. Kyllä monellakin kriteerillä ajatellen poika on meidän omamme!
kukaan ei tässä ole kaupankäynnistä puhunut pöljä
Kyllä tuo kaupankäynniltä kuulostaa. Meidän pikku-pikku perhoseen soveltuu semmoinen ja semmoinen vauva, jolla ei ole sukulaisia ja semmoinen, että sossut eivät valvo ja semmonen ja semmonen....
Tulette pettymään tuollaisen kauppalistan kanssa. Kukaan lapsi ei ole täydellinen teidän pikku perhoseenne.
Jotakin sen suuntaista mun työkaveri puhuikin, että todennäköisesti lapsi on sijaisvanhemmilla "aina" eli saavat pitää hänet omanaan. Hänellä oli sijoitettuja muistaakseni 3. Yksi on leikki-ikäinen ja tavannut vuosien varrella ehkä vaan pari kertaa vanhempiaan taikka ollut yhteydessä sen enempää. Toinen on tullut heille vauvana, 4kk ikäisenä ja on nyt vajaa 3v. eikä kertaakaan ole tavannut vanhempiaan sijoituksen jälkeen ja työkaveri sanoikin, että pikkanen on kuin heijän oma ja tulee varmasti myös pysymään:)
Mun sydän ei kestäisi, jos lapsi joka tulisi meille, joutuisi olemaan yhteyksissä vanhempiinsa, jotka ovat syystä tai toisesta kelvottomia vanhemmiksi. Enemmän se pikkaseen sattuisi, kun kokonaan tapaamattomattomuus. Puhun tässä siis ääritapauksista, joilla ihan sairaat vanhemmat. Sijoituksen syitä kun voi olla monia. Meillä oli ajatus, että vauva, jonka vanhemmat olisi sairaita (es. huume/alko riippuvaisia, mielisairaita ym.) tai väkivaltaisia ja kaikinpuolin vanhemmiksi sopimattomia, saisi tulla meille pitkäaikaissijoitettuna. Yhteydenpito taikka näkeminen olisi lapsen hyvinvoinnin vuoksi kiellettyä (niinkuin toisen työkaverin tapauksessa oli, joka oli itse sijoitettuna). Eli... me halutaan lapsi ja joku lapsi tarvitsee vanhemmat, meistä se kuulosti idealistiselta tilanteelta. Kyse ei todellakaan ole kaupankäynnistä, vaan aidosta auttamisen halusta sekä tietysti halu saada lapsi. ...Haaveillaanko turhia?....
noin herkkä ihminen kuin olet, voi tehdä hoitoalan keikkahommia. Ethän herkkydeltäsi pääse töistäsi irti vaan suret asiakkaitasi töiden jälkeenkin. Tukeudut työkaverisi kertomiin, voi hyvää päivää sinun kanssasi. Työkaverisi motiiveista et tiedä ja hän tietenkin syöttää omaa totuuttaan. Keikkatyöläinen tarvitsee lisää liksaa niillekin päiville kun keikkoja ei ole ja sitä varten voisi olla pysyvä sijaislapsi tuottamassa rahaa nekin päivät. Tai kun et viitsi tai jaksa ottaa keikkaa, niin sijaislapsi paikkaisi nuo palkattomat päivät. Kirjoituksesi johdosta monelta aukeaa silmät hoitotyöntekijöiden tasapainottomuudesta mistä nykyisin niin paljon on puhetta pidetty. Vielä sinulla on lapsuuden kokemukset sellaiset, että niiden läpikäyminen vie useita vuosia jopa vuosikymmeniä, ennekuin voit edes haaveilla tasapainoisen sinän olevan totta ryhtyäksesi vastuullisesti muita auttamaan. Nyt homma menettelee, kun työpanoksesi on muiden jokapäiväisen silmän alla. Vähän heräsi huoli omankin lapsesi puolesta.
Eikö herkkä ihminen muka voi olla hoitoalall? :D Ihan totta hei... Sitä kutsutaan ammattitaidoksi, pitää oma elämä ja työelämä erillään. Miten sä voit mun muutaman kirjoituksen perusteella edes väittää tollasta, ethän sä mua tunne. Ja mitä keikkailu tähän liittyy?? Sitäpaitsi keikkailua on monenmoista. Minulla se on jatkuvaa, eli ei työttömiä päiviä :) Enkä mä mitään tukeudu työkavereiteni kertomaan, vaan kerron teille tässä mitä he on puhuneet ja puntaroin asioita yhdessä teidän kertomien kanssa - sitä kutsutaan keskusteluksi. Sitäpaitsi mitä sä mun tasapainoisuudestani tiedät? :) Mistä vedät johtopäätöksen etten olisi tasapainoinen?? :) Älä tuu mulle selittämään, mitä lapsuuden kokemuksien läpikäyminen vaatii. Et sä tiedä minkä ikäinen olen, et sitä mitä mun kokemukseni on, etkä sitä mitä olen tehnyt sen eteen, että pääsen yli niistä. Et sä tiedä minusta mitään. Kyllä kai minä sen tiedostan hyvinkin, että oman elämän pitää olla tasapainossa ja omat traumat selvitettyä ennen kuin ryhdyn tähän. Aliarvioit älykkyyttäni ja päättelet omiasi. Taidat olla aikas narsisti ja ennakkoluuloinen ihminen, huolestuttaa miten sinun käy. :DDDDD Ihmetyttää kyllä kun kaikennäköisiä ***** tännekin eksyy...
"Taidat olla aikas narsisti ja ennakkoluuloinen ihminen, huolestuttaa miten sinun käy. :DDDDD Ihmetyttää kyllä kun kaikennäköisiä ***** tännekin eksyy..."
Sinun kannattaisi opetella ensin kunnioittamaan muita ihmsiä ennen kuin ryhdyt äidiksi kenelleekkään lapselle.
Luin ketjun pikaisesti läpi ja järkytyin!
Aloittajan kannattaa ennen sijaisvanhemmuudesta enempää haaveilemistakaan tutustua lastensuojelulakiin. Lukea laki ja pohtia muutoinkin perinjuurin, mikä on lastensuojelun tarkoitus. Hänen kannattaa myös sisäistää itselleen ajatus siitä, mikä on sijaishuollon tarkoitus ja rooli lapsen elämässä.
Aloittaja mainostaa itseään älykkääksi ihmiseksi... tai ainakin jossain viestissä vastasi, että hänen älykkyyttään aliarvioidaan. Ihan näin kuriositeetin vuoksi, mitä sana sijaisuus tuo aloittajalle mieleen?
Jos henkilöllä on näin järkyttävän voimakas synnytyksen ja raskauden pelko, kuin aloittajalla on, niin kehoittaisin ihan ystävällisesti kääntymään jonkun terapeutin puoleen. Samoin, jos etukäteen pelottaa lapsen mahdolliset vaivat koliikista lähtien...
Onkohan aloittaja tullut ajatelleeksi, miten hän jaksaisi "sijaislapsen" kanssa, jos tämä sairastuisi vakavasti?
Kehoitan ihan jo lasten, sekä oman että mahdollisten sijoitettujen, vuoksi aloittajaa harkitsemaan vielä tosissaan tuota uravalintaa. Jo pelkästään tämän ketjun kirjoitusten vuoksi kyseinen henkilö on täysin epäpätevä ja ennenkaikkea väärällä asenteella liikkeellä.
Ei millään pahalla!
Olette aivan oikeassa. Hyvä kun sain keskustella asiasta. Sijaisvanhemmuus ei sovi meille, koska kyseessä paljon monimutkaisempi asia kun mitä kuviteltiin. Kiitos edelliselle suorapuheesta. Ei voi kun suuresti kunnioittaa ja ihmetellä teitä ketkä sijaisvanhemmiksi ryhdytte. Se on jaloa työtä ja arvostan teitä suuresti. Kiitos kun saitte järkeä päähäni ;P
Ei ole mahdollista. Ajattelitko tosissasi että voi hakea vauvan lastenkodista juuri hänet jolla ei ole koliikkia vaan sellaisen täydellisen ? Ja olisitte maailman huonoin SIJAISPERHE ! Jos biovanhemmat eivät mielestäsi sovi kuvioon ja haluat lapsen loppuelämäksi itsellesi, niin ei onnistu. Sijareitten pitää tehdä yhteistyötä monien tahojen kanssa ja sosiaalityöntekijät valvovat hommaa. Ja uskon että sijareissa on niitä jotka toivovat lapsen takaisin biovanhempiensa luo, eikö siihen pidä asennoitua jo valmiiksi että lapsi saattaa joku päivä lähteä ?
Meiltä nelivuotias lähtee joulukuussa äitinsä luokse ja toki meillä tulee ikävä mutta ajattelemme asiaa niin että on upeaa kun olemme voineet auttaa ko perhettä niin paljon että he voivat jatkaa elämää yhdessä. Äiti on ollut alusta saakka joka viikko ja useammankin kerran viikossa lapseensa yhteydessä käymällä meillä
häntä katsomassa yms. Meillä on hyvä sosiaalityöntekijä jolta paljon hyödyllisiä neuvoja ja muuta saatu. Yhteinen aika ko lapsen kanssa on loppumaisillaan mutta sitten voimme mahdollisesti auttaa jotakin toista perhettä palaamaan yhteen.
luettavaa. Olette totisesti onnistuneet haasteellisessa työssänne ja teette sitä oikealla asenteella.
Terveisin huosta-äiti, jolla ei sujunut yhtä hyvin sijaishuollon kanssa