Tuo lause ensimmäistä kertaa kuultuna kuulosti aivan käsittämättömältä, mutta tänä päivänä sen sisältö on minulla kirkkaana mielessä. Olen siis valmis mihin tahansa, ettei minun tarvitse enää koskaan palata entiseen. Nykyään ymmärrän sen, että entinen elämänmalli johtaa kuolemaan. No mitä sitten avuksi? Itselläni vertaisryhmät ovat olleet korvaamaton apu. Oma tukihenkilö ja hänen kanssaan käydyt keskustelut ovat auttaneet minua kasvamaan kohti toisiin ihmisiin luottamista. Tänään luotan itseeni siinä, että kykenen tekemään päivä kerrallaan oman osuuteni, eli lähtemään liikkeelle. Lopputuloksen asioissa voin tänään jättää oman ymmärrykseni mukaiselle Jumalalla. Hengellisyydestä on tullut elämäni kivijalka, jonka varaan tänään rakennan elämäni. Se auttaa minua luopumaan turhista vaatimuksistani itseni ja muiden suhteen ja luottamaan siihen, että kaikki asiat järjestyvät kohdallani juuri niin, kuin on minun parhaakseni tarkoitettu.
Seuraavassa hieman pohdintaa tuosta hengellisyydestä ja sen tuomasta tyynestä ja rauhallisesta olosta..
Olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt sitä, kuinka lapsuudessa hiiteen Jumalalla pelotellusta ateististä voi kehittyä Jumalaan luottava ja tasapainoinen ihminen.
Uskokaa pois, jos olisin 5 vuotta sitten päässyt kurkistamaan nykyiseen ajatusmaailmaani edes hetkeksi, niin sen hetkisellä ajatustasollani varsustettuna olisin säikähtänyt niin paljon, että olisin heittänyt pyyhettä kehiin kahta ankarammin. Siis ymmärrän kyllä, jos jollakulla nousee karvat pystyyn näistä kirjoituksistani, mutta olen tässä kohtaa terveellä tavalla itsekäs ja kirjoittelen pelkästään omista tuntemuksistani, enkä niinkään keskity miettimään miellyttääkö nämä rustailut vaiko eivät.
Hukattuani elämäni palaset totaalisesti riippuvuuksieni kanssa, aloin miettiä ja tutkia asioita syvällisemmin, tarkoituksena vain ja ainoastaan tarkistaa onko uskolla mahdollisuus saavuttaa tasapainoisuutta sekasoroiseen elämään. Todella kaun ja monen järkeistämisen tuottaman tuskan jälkeen olen saavuttamassa sellaisen tilan, jossa alan ymmärtämään todella, mitä lauseella "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin myös kaikki tämä teille annetaan" tarkoitetaan.
Olen tietoisesti todella hartaasti yrittänyt viimeiset kohta 4 vuotta etsiä ja vasta tuskan kautta oppinut ymmärtämään hitusen, mitä tuo lause minulle merkitsee. Jumalan armo, on sellainen asia, jota ei voi ansaita tekojen kautta, minä kun onneton touhusin kauheasti vain huomatakseni, ettei tarvitse yrittää yhtään, riittää vain hitunen uskoa ja luottamusta. Toisaalta olen myös entisenä materialistina oppinut ymmärtämään sen, ettei tavara sinällään ole pahasta, vaan kysymys on siitä kuinka tärkeäksi tuo kyseinen asia nousee.
Omalla kohdallani nykyhetken tunnelmat ovat muokkaantuneet siihen suuntaa, ettei minun enää tarvitse tavoitella muuta, kuin tuo edellä olleen lauseen sisältöä ja kaikki mitä tarvitsen elämässäni, annetaan siinä sivussa. Seuraavassa hieman esimerkkiä siitä mitä tarkoitan.
Aikaisemmin elämäni yksi suurimmista pakkomielteistä oli saada itselleni järjettömän suuri omakotitalo ja oikeasti se ei olisi ollut koti, ennenkuin siinä olisi ollut väh. 250m2. Nyt huomaan ajattelevani samasta asiasta niin, että vaikka asumme tällä hetkellä vuokra asunnossa, ei tämä enää yhtään enempää voisi tuntua kodilta.
Toisin sanoen, olen aikasemmin tavoitellut materiaa, nyt tavoittelen henkisesti rikasta elämää ja tavaran saan, jos sitä tarvitsen. Tai paremminkin asiat järjestyvät niin, ettei minun tarvitse touhottaa kauheasti materian perään, riittää vain että tekemisieni motiivit ovat kunnossa.
Mitä itse uskoon tulee, omalla kohdallani pätee se tosiasia, etten ole saanut kokea hurausta, enkä liioin pöräystä. Olen mutkien ja ongelmien kautta kasvanut ja kasvattanut luottamustani oman ymmärrykseni mukaiseen Jumalaan ja nykyhetkessä minulla on lisäksi eräs kauan kauan hukassa ollut, tärkeä asia, eli toivo. Eli sinällään en koe olevani uskossa, vaikka elänkin siinä.
Nyky hetkessä minut on vallannut aivan sanoin kuvaamaton rauhan tunne. Tiedostan tuon tunteen johtuvan pitkällisen taistelun tuoman tuskan kautta tapahtuneesta hellittämisestä. Ryhmiemme kirjallisuudessa tuosta tuskasta puhutaan hyvin tilanteeseeni sopivalla tavalla ja olen muistaakseni jo kerran siteerannut tuota teksitin pätkää siinä toivossa, että joku kaunis päivä taisteluni tuottaisi kauan kaipaamani hyväksymisen ja turhan taistelun hellittämisen.
"Tuska on kaiken hengellisen kasvun koetinkivi. Juomisen tuskat kulkivat raittiuden edellä, sekä tunne-elämän myllerrykset tyyneyden ja mielenrauhan edellä."
Jotenkin minusta tuntuu silti ihmeelliseltä elää tätä elämää nyt kuin uudestisyntyneenä. Entisestä sekopäisestä sekakäyttäjästä on erilaisten taisteluiden tiimellyksessä kehkeytymässä rauhallinen, ymmärtäväinen, suvaitsevainen ja toisia ihmisiä, sekä itseään rakastava ja kunioittava ihminen.
Nyt minulla on sitten ollut mielessä se, että kuinka onnistun omalta kohdaltani saattamaan ihmisille tietoisuuteen sen, että elämästä voi oikeasti nauttia. Siis oikeasti nauttia, ilman minkäänlaisia vaatimuksia mihinkään suuntaan. No tuokin asia hoituu juuri niin, kuin se on tarkoitetu hoituvaksi.
Kaikki tämä johtuu siitä, etten enää turhaan aseta itselleni, enkä kenellekkään muulle minkäänlaisia vaatimuksia mihinkään asiaan, vaan pyrin elämään joka päivä, päivän kerrallaan hyväksyen sen tuomat erilaiset tilanteet ja asiat sellaisina, kuin ne kulloinkin annetaan. Siis juuri tuo turhasta taistelusta luopuminen ja vastaanpanemisen sijasta, asioiden hyväksyminen ovat auttaneet minut nyt siihen rauhalliseen, tyyneen ja kiitolliseen mielentilaan, josta olen haaveillut todella kauan.
Mistä sitten tällainen hyväksyminen tulee? Minun kokemuksellani se tulee ensin siitä, että ihminen käy kaikki järkeistämisen ja kaikenlaisen muunkin ajatusmallien tuomat tuskatilat. Tästä tuskasta kasvaa se hyväksymiseen johtava nöyryys, joka osaltaan muuttaa ihmisen koko suhtautumisen elämään. Omalla kohdallani tuon muutoksen toi se oivallus, ettei minun enää tarvitse taistella minkään, eikä kenenkään kanssa. Riittää yksinkertaisesti se, että luovun siitä kuvitelmasta, että minun uskoni tai luottamukseni johonkin minua Suurempaan Voimaan olisi kiinni siitä, miltä minusta tuntuu. Tämä oivallus porautui tajuntaani eräänä ryhmä-iltana, kun eräs ihminen puhui omasta elämästään ihanan rauhalliseen äänensävyyn, todetan vain hänellä kaiken taistelun tauonneen siinä hetkessä, kun hän lakkasi tarkkailemasta omia tunnetilojaan ja vain yksinkertaisesti teki omaan haluun perustuvan ratkaisun uskoa.
Omalla kohdallani tuon asian tajuaminen on tehnyt mahdolliseksi sen, että voin joka aamu herätä siihen todellisuuteen, että tapahtuipa kyseisenä päivänä mitä tahansa, nuo tapahtumat ovat tarkoitettu minun parhaakseni, ajatellen kokonaisvaltaista kasvuani täällä ajassa, matkalla kohti ikuisuutta. Omasta uskostani on rakentunut nyt niin tukeva kivijalka, että sen päälle pystyn täysin antautuneena, ilman minkäänlaisia vaatimuksia, päivä kerrallaan rakentamaan tulevaisuuttani, samalla luottaen täydestä sydämestäni siihen, että minusta pidetään huolta, minua kannetaan joka päivä, eikä enää koskaan mitään tarkoituksetonta pahaa minun elämässäni tapahdu.
Olen oppinut uskomaan..joten minun on todella hyvä olla..ja helppo elää, päivän kerrallaan.
Siis onnellisena voin jälleen todeta omaavani 3 tärkeää asiaa, jotka ovat rakkaus, luottamus ja toivo. Tästä on hyvä edetä hitaasti kohti parempaa huomista. Opiskelujen parissa aika näyttää suorastaan lentävän. Siihen kun lisätään kotona häärivät viisi lasta ja vaimo, ystävät ja harrastukset, niin ei muuta kuin hieman aikataulutusta kehiin ja hyvin pyyhkii..
Lisää kirjoitteluitani elämästä raittiina ja paljosta muustakin löytyy edelleen osoitteesta http://toinen-mahdollisuus.blogspot.com/
Kaikkea hyvää kaikille ja turhasta taistelusta luovuttamista..
Seuraavassa hieman pohdintaa tuosta hengellisyydestä ja sen tuomasta tyynestä ja rauhallisesta olosta..
Olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt sitä, kuinka lapsuudessa hiiteen Jumalalla pelotellusta ateististä voi kehittyä Jumalaan luottava ja tasapainoinen ihminen.
Uskokaa pois, jos olisin 5 vuotta sitten päässyt kurkistamaan nykyiseen ajatusmaailmaani edes hetkeksi, niin sen hetkisellä ajatustasollani varsustettuna olisin säikähtänyt niin paljon, että olisin heittänyt pyyhettä kehiin kahta ankarammin. Siis ymmärrän kyllä, jos jollakulla nousee karvat pystyyn näistä kirjoituksistani, mutta olen tässä kohtaa terveellä tavalla itsekäs ja kirjoittelen pelkästään omista tuntemuksistani, enkä niinkään keskity miettimään miellyttääkö nämä rustailut vaiko eivät.
Hukattuani elämäni palaset totaalisesti riippuvuuksieni kanssa, aloin miettiä ja tutkia asioita syvällisemmin, tarkoituksena vain ja ainoastaan tarkistaa onko uskolla mahdollisuus saavuttaa tasapainoisuutta sekasoroiseen elämään. Todella kaun ja monen järkeistämisen tuottaman tuskan jälkeen olen saavuttamassa sellaisen tilan, jossa alan ymmärtämään todella, mitä lauseella "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin myös kaikki tämä teille annetaan" tarkoitetaan.
Olen tietoisesti todella hartaasti yrittänyt viimeiset kohta 4 vuotta etsiä ja vasta tuskan kautta oppinut ymmärtämään hitusen, mitä tuo lause minulle merkitsee. Jumalan armo, on sellainen asia, jota ei voi ansaita tekojen kautta, minä kun onneton touhusin kauheasti vain huomatakseni, ettei tarvitse yrittää yhtään, riittää vain hitunen uskoa ja luottamusta. Toisaalta olen myös entisenä materialistina oppinut ymmärtämään sen, ettei tavara sinällään ole pahasta, vaan kysymys on siitä kuinka tärkeäksi tuo kyseinen asia nousee.
Omalla kohdallani nykyhetken tunnelmat ovat muokkaantuneet siihen suuntaa, ettei minun enää tarvitse tavoitella muuta, kuin tuo edellä olleen lauseen sisältöä ja kaikki mitä tarvitsen elämässäni, annetaan siinä sivussa. Seuraavassa hieman esimerkkiä siitä mitä tarkoitan.
Aikaisemmin elämäni yksi suurimmista pakkomielteistä oli saada itselleni järjettömän suuri omakotitalo ja oikeasti se ei olisi ollut koti, ennenkuin siinä olisi ollut väh. 250m2. Nyt huomaan ajattelevani samasta asiasta niin, että vaikka asumme tällä hetkellä vuokra asunnossa, ei tämä enää yhtään enempää voisi tuntua kodilta.
Toisin sanoen, olen aikasemmin tavoitellut materiaa, nyt tavoittelen henkisesti rikasta elämää ja tavaran saan, jos sitä tarvitsen. Tai paremminkin asiat järjestyvät niin, ettei minun tarvitse touhottaa kauheasti materian perään, riittää vain että tekemisieni motiivit ovat kunnossa.
Mitä itse uskoon tulee, omalla kohdallani pätee se tosiasia, etten ole saanut kokea hurausta, enkä liioin pöräystä. Olen mutkien ja ongelmien kautta kasvanut ja kasvattanut luottamustani oman ymmärrykseni mukaiseen Jumalaan ja nykyhetkessä minulla on lisäksi eräs kauan kauan hukassa ollut, tärkeä asia, eli toivo. Eli sinällään en koe olevani uskossa, vaikka elänkin siinä.
Nyky hetkessä minut on vallannut aivan sanoin kuvaamaton rauhan tunne. Tiedostan tuon tunteen johtuvan pitkällisen taistelun tuoman tuskan kautta tapahtuneesta hellittämisestä. Ryhmiemme kirjallisuudessa tuosta tuskasta puhutaan hyvin tilanteeseeni sopivalla tavalla ja olen muistaakseni jo kerran siteerannut tuota teksitin pätkää siinä toivossa, että joku kaunis päivä taisteluni tuottaisi kauan kaipaamani hyväksymisen ja turhan taistelun hellittämisen.
"Tuska on kaiken hengellisen kasvun koetinkivi. Juomisen tuskat kulkivat raittiuden edellä, sekä tunne-elämän myllerrykset tyyneyden ja mielenrauhan edellä."
Jotenkin minusta tuntuu silti ihmeelliseltä elää tätä elämää nyt kuin uudestisyntyneenä. Entisestä sekopäisestä sekakäyttäjästä on erilaisten taisteluiden tiimellyksessä kehkeytymässä rauhallinen, ymmärtäväinen, suvaitsevainen ja toisia ihmisiä, sekä itseään rakastava ja kunioittava ihminen.
Nyt minulla on sitten ollut mielessä se, että kuinka onnistun omalta kohdaltani saattamaan ihmisille tietoisuuteen sen, että elämästä voi oikeasti nauttia. Siis oikeasti nauttia, ilman minkäänlaisia vaatimuksia mihinkään suuntaan. No tuokin asia hoituu juuri niin, kuin se on tarkoitetu hoituvaksi.
Kaikki tämä johtuu siitä, etten enää turhaan aseta itselleni, enkä kenellekkään muulle minkäänlaisia vaatimuksia mihinkään asiaan, vaan pyrin elämään joka päivä, päivän kerrallaan hyväksyen sen tuomat erilaiset tilanteet ja asiat sellaisina, kuin ne kulloinkin annetaan. Siis juuri tuo turhasta taistelusta luopuminen ja vastaanpanemisen sijasta, asioiden hyväksyminen ovat auttaneet minut nyt siihen rauhalliseen, tyyneen ja kiitolliseen mielentilaan, josta olen haaveillut todella kauan.
Mistä sitten tällainen hyväksyminen tulee? Minun kokemuksellani se tulee ensin siitä, että ihminen käy kaikki järkeistämisen ja kaikenlaisen muunkin ajatusmallien tuomat tuskatilat. Tästä tuskasta kasvaa se hyväksymiseen johtava nöyryys, joka osaltaan muuttaa ihmisen koko suhtautumisen elämään. Omalla kohdallani tuon muutoksen toi se oivallus, ettei minun enää tarvitse taistella minkään, eikä kenenkään kanssa. Riittää yksinkertaisesti se, että luovun siitä kuvitelmasta, että minun uskoni tai luottamukseni johonkin minua Suurempaan Voimaan olisi kiinni siitä, miltä minusta tuntuu. Tämä oivallus porautui tajuntaani eräänä ryhmä-iltana, kun eräs ihminen puhui omasta elämästään ihanan rauhalliseen äänensävyyn, todetan vain hänellä kaiken taistelun tauonneen siinä hetkessä, kun hän lakkasi tarkkailemasta omia tunnetilojaan ja vain yksinkertaisesti teki omaan haluun perustuvan ratkaisun uskoa.
Omalla kohdallani tuon asian tajuaminen on tehnyt mahdolliseksi sen, että voin joka aamu herätä siihen todellisuuteen, että tapahtuipa kyseisenä päivänä mitä tahansa, nuo tapahtumat ovat tarkoitettu minun parhaakseni, ajatellen kokonaisvaltaista kasvuani täällä ajassa, matkalla kohti ikuisuutta. Omasta uskostani on rakentunut nyt niin tukeva kivijalka, että sen päälle pystyn täysin antautuneena, ilman minkäänlaisia vaatimuksia, päivä kerrallaan rakentamaan tulevaisuuttani, samalla luottaen täydestä sydämestäni siihen, että minusta pidetään huolta, minua kannetaan joka päivä, eikä enää koskaan mitään tarkoituksetonta pahaa minun elämässäni tapahdu.
Olen oppinut uskomaan..joten minun on todella hyvä olla..ja helppo elää, päivän kerrallaan.
Siis onnellisena voin jälleen todeta omaavani 3 tärkeää asiaa, jotka ovat rakkaus, luottamus ja toivo. Tästä on hyvä edetä hitaasti kohti parempaa huomista. Opiskelujen parissa aika näyttää suorastaan lentävän. Siihen kun lisätään kotona häärivät viisi lasta ja vaimo, ystävät ja harrastukset, niin ei muuta kuin hieman aikataulutusta kehiin ja hyvin pyyhkii..
Lisää kirjoitteluitani elämästä raittiina ja paljosta muustakin löytyy edelleen osoitteesta http://toinen-mahdollisuus.blogspot.com/
Kaikkea hyvää kaikille ja turhasta taistelusta luovuttamista..
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.